Pienissä häissä

Miehen pitkäaikainen ystävä meni naimisiin ja saimme nauttia harvinaisen aurinkoisesta ja lämpimästä syyskuisesta päivästä tunnelmallisessa pikkukirkossa ja vielä tunnelmallisemmassa vanhassa pihapiirissä ja talossa.

Herkullista ruokaa ja muutamien lukioaikaisten kavereiden kanssa juttelua. Lapsikin viihtyi aika hyvin, saadessaan juosta välillä nurmikolla ja touhutessaan pöytäseurueemme kanssa. Kyllä aikuiset, jotka ottavat lapseen kontaktia vaan parantavat tämän viihtyvyyttä merkittävästi.

Juhla-asuja heräsin miettimään samana aamuna ja lähtö oli puoliltapäivin. Äkkiä vain vaatekaapista esille vähänkin juhlavammat mekot, jotka eivät olleet mustia, valkoisia tai punaisia: Saldona kolme mekkoa, joista valitsin tuon kukallisen. Yläosaksi ystävän häiden kaasoilua varten hankittu bolero, joka ilmeisesti hissautui juuri ennen kuvien ottoa kainaloihin. Pantakin oli sattumalta samoihin pippaloihin hankittu asuste. 

Lapselle sammarit jalkaan, hieman ruttuinen juhlapusero päälle, mirri kaulaan ja lakerikengät jalkaan. Oli muuten harvinaisen edullinen juhla-asu lapsella; Paita on peräisin entisen naapurin kierrätyskassista, housut ostettu alesta parilla eurolla ja kengät eurolla lastentarvikekirppikseltä. Vain rusetti ja siihen mätsäävät sukat on ostettu uusina, rusettikin tosin kolikolla alekorista.

Viikon 39 yhteiskuvatkin 52 viikkoa-projektiin saatiin napattua samalla… 

 

2 kommenttia artikkeliin “Pienissä häissä

    • Käytettyyn aikaan nähden ihan kelvollisen näköisiä. 😉
      Huomasin muuten, että nuo tuttujen samannäköisiksi sanomat äidin ja pojan silmät ovat oikeastikin näissä kuvissa aika samankaltaiset. 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *