Postaus on julkaistu 9.9.2014.

Opiskelupaikassani miespuolinen kanssaopiskelija nykäisi minua käytävällä hihasta. Tiedän kaverin nimeltä ja siinä se, mutta hän halusi vähäisestä tuttavuusasteestamme huolimatta kertoa, että olen ensimmäinen miesasianainen, jonka hän on koskaan oikeasti tavannut.

Häkellyin hieman ja kysyin, olihan kyseessä kohteliaisuus ja hän totesi sen olleen juurikin sitä. Tai tarkoittaneensa ensisijaisesti sitä, että oli lähes hämmentävää että joku nainen toi esille miesten oikeutta tasaveroiseen vanhemmuuteen ja perhearkeen osallistumiseen, oli kyse sitten vanhempainvapaiden jakautumisesta, neuvolapalveluista tai myöhemmin kasvatuskumppanuuden osapuolena toimimisesta.

Monet miespuoliset tuttavani tai tuttavieni miehet ovat kohdanneet varsinkin alle kouluikäisiin lapsiinsa liittyvissä yhteyksissä vähättelyä, sivuutetuksi tulemista vanhempana ja suoranaista äitiyden korottamista jalustalle; Jos mies pääsee neuvolaan mukaan, lapsen voinnista ja asioista saatetaan kysellä vain äidiltä. Nainen voisi tuoda mukanaan yhtä hyvin vaikka jalkalampun. Ja voi sitä kysymysten ja ihmettelyn määrää, jos mies tulee lapsen kanssa kahdestaan paikalle! Äidin täytyy olla tuolloin vakavasti sairas, hermoromahduksen kourissa tai suuttunut työntekijöille.

Oma terveydenhoitajamme on ottanut miehen varsin hyvin huomioon, mutta se on vaatinut mieheltä säännöllistä läsnäoloa ja aktiivisen keskustelijan roolin ottamista käyneillä. Stereotypioihin perustuvia väärinkäsityksiä on ollut vain muutamia, yhtenä niistä tiedustelu ruoanvalmistuksessamme käytettävien maitotuotteiden laktoosittomuuteen; Terveydenhoitaja ehti tuijottaa minua kysymyksen päätteeksi tovin ja minä katselin seinille, ennen kuin mies tajusi vastata kysymykseen perheemme ruoanlaittajan roolistaan käsin.

Myös päiväkodeissa, ehkäisevän lastensuojelutyön tai perhetyön palveluissa mies on usein perheessä se kakkossijan pitäjä, ainakin lapsiin liittyvissä asioissa. Erotilanteista ja huoltajuuskiistoista puhumattakaan. Se kaveri, joka imuroi kotona, käy lasten kanssa puistossa, valvoo öitä, syöttää, pukee, pesee ja pelaa lautapelejä, mutta saa lapsiin ja perheeseen investoimaansa aikaan nähden toisinaan toistuvasti lyhyen tikun käteensä.

En sano että näin olisi aina, mutta naisvaltaisella alalla olisi mielestäni hyvä kyseenalaistaa, arvioida ja tiedostaa omaa asemoitumistaan, asenteitaan ja suhdettaan sukupuolirooleihin, rooliodotuksiin ja tasa-arvoon. Millaisia ennakko-oletuksia liittää naisiin tai miehiin, asettuuko herkemmin oman sukupuolensa edustajan puolelle vai antaako sittenkin miehille kategorisesti enemmän anteeksi? Jos työntekijän tehtävä on tukea vanhemmuutta, eikö tämän silloin pitäisi tukea myös miehen vanhemmuutta; Oikeuttamalla vapaamatkustamisen perheessä tekee tasa-arvoiselle vanhemmuudelle yhtä lailla hallaa kuin sivuuttamisella. Moni kaipaa tukea vanhemman roolinsa löytämiseen ja ottamiseen – sen tarjoaminen olisi työntekijän tehtävä, vanhemman sukupuolesta riippumatta.

Monet lasten ja perheiden kanssa työskentelevistä ovatkin hyvin hereillä, reflektoivat omaa toimintaansa ja sensitiivisyyttään suhteessa eri sukupuolten, seksuaalivähemmistöjen ja uskontojen edustajien suhteen. Edelleen sekä asiakkaana, ystävänä, opiskelijana että harjoittelevana työntekijänä kuulee ja näkee silti poissulkemista, vähättelyä ja jopa suoranaista vastakkainasettelun luomista tai demonisointia.

Siinä missä useat miehet raivaavat politiikassa ja ”siviilielämässään” naisille tilaa yritysten johtopaikoille tai miesvaltaisille aloille, ottavat aktiivista roolia perheessä ja pienten lasten hoitoratkaisuissa, omasta halustaan ja tasa-arvon ajatuksen ajamina, näen että naisten tehtävä on seistä miesten tukena silloin kun he kaipaavat tukea ottaessaan uudenlaisia rooleja ja muuttaessaan yhteiskuntaa pala palalta. Lukuisat naisten oikeudet olisivat jääneet toteutumatta tai toteutuneet paljon hitaammin ilman aktiivisia, tasa-arvoa ajavia miehiä. Miksi siis miehet tuntevat usein jäävänsä asiakkaina, vanhempina ja ihmisinä paitsioon aloilla, joilla työskentelee paljon naisia: terveydenhuollossa, sosiaalityön tai kasvatuksen palveluissa?

Tasa-arvo ei ole pelkästään naisten oikeuksien ajamista eikä se ainakaan ole miesten mustamaalaamista tai heidän osaamisensa vähättelemistä tai naisten paremmuuden korostamista, oli kyse sitten vanhemmuudesta tai työelämästä. Tasa-arvo on tiedostamista, asenteiden muokkaamista, raja-aitojen madaltamista ja aitoa kohtaamista. Tavoitteena on jokaisen mahdollisuus valita, millaiseksi elämänsä haluaa rakentaa.

Kaikilla ei ole samoja mahdollisuuksia rahallisesti tai muiden resurssien puolesta eikä varmasti tule koskaan olemaankaan, kuten varmasti tiedämme. Mutta niiltä osin kuin sukupuolesta tai muista ominaisuuksista kuten ihon väristä tai muuhun kuin -nen-päätteeseen loppuvasta sukunimestä koostuvia keinotekoisia rajoja voidaan murtaa, on siihen pyrkiminen mielestäni jokaisen tehtävä, miehenä, naisena tai miten itsensä määritteleekin.

Että sellaista tänään, saa ottaa kantaa, lytätä kohteliaasti, korjata mielestään pielessä olevia asioita tai jakaa omia kokemuksiaan. Sanat ovat vapaat ja toivottavasti niitä myös löytyy.