Kun lapsi heräili pahimpina öinä puolen tunnin välein ja aivotyötä tekevä mies nukkui tulpat korvissa saadakseen töissä aikaan enemmän tulosta kuin tuhoa, istuin toisinaan lattialla selkä eteisen kaappia vasten ja tihrustin itkua. Olin oikeastaan aloittanut itkemisen jo kaikkien suunnitelmien vastaisen raskauden aikana, niinä kuukausina, kun kotona vallitsi joko järkyttynyt hiljaisuus tai kireän tiuskimisen ilmapiiri, kummankin pohtiessa, miten asiaan pitäisi reagoida. Silloin kirjoitin tunteitani ylös paperille, muistaakseni miltä raskausaika ja läheisten suhtautuminen asiaan tuntuivat. Voidakseni purkaa asiaa jonnekin siinäkin vaiheessa, kun hyvin harva vielä tiesi.

Jossain vaiheessa, lapsen synnyttyä, aloin kaipaamaan vertaisverkostoa. Roikuin loppumattomilta tuntuvien imetyspätkien aikana netissä, lukien tutuksi muodostuneita perheblogeja, aiemmin lukemieni sisustus- ja lifestyle-blogien rinnalla ja osittain etsien uusia perheblogituttavuuksia. Jossain vaiheessa tajusin verkon kautta löytyvän samanhenkisiä tyyppejä jopa helpommin kuin perhekerhoista, vaikka niihinkin liukastelin Sorelit jalassa ja lapsi neliöliinassa tuhisten.

Ihan ensimmäisten blogipostausteni jälkeen siirryin nopeasti Lilyyn, keskustelevan kulttuurin, helpon alustan ja selkeän, visuaalisesti miellyttävän pohjan houkuttelemana. Ja sillä tiellä olen edelleen. Vaikka välillä joku kivahtaakin kommenteissa, että nämä mammablogit voisivat mennä jonnekin muualle. Oikeastaan lapsiperheet voitaisiin kieltää myös ravintoloista, taloyhtiöistä ja julkisilta paikoilta. Koska me emme mahdu samaan blogiyhteisöön heidän kanssaan. Nuo kommentit herättävät allekirjoittaneessa ihmetystä, sillä minusta Lilyn vahvuus on juuri avoimuudessa ja monipuolisuudessa: sisustus-, muoti-, käsityö, ruoka-, ihmissuhde-, perhe-, hupi-, kulttuuri-, urheilu- ja sillisalaattiblogien valtavassa kirjossa, josta kukin voi löytää mieleisensä.

Perheblogien jutut odotusajasta, vauva-arjesta, uniongelmista, väsymyksestä, oman vanhemmuuden kanssa kriiseilystä, parisuhteen kestämisestä pikkulapsivuosina, kehon muutoksista, mielen hauraudesta… Ja toisaalta lasten kehityksestä, omien lasten tuomasta valtavasta onnesta ja vanhemmuuteen kasvamisesta ovat olleet korvaamattomia väläyksiä, kosketuksia toisten arkeen, ajatuksiin ja johonkin suurempaan, osittain yksityiseen ja osittain jaettuun ilmiöön, jota vanhemmuudeksi kutsutaan. Toivon voineeni, omia ajatuksia purkaessani ja keskusteluihin osallistuessani, tukea myös muita muuttuvan elämäntilanteen keskellä ja antaneeni rohkaisua hetkiin, jota voi leimata näköalattomuus, jopa toivottomuus.

Äitiys- ja perheblogeissa on tuotu esille myös monia yhteiskunnallisia kysymyksiä, liittyen niin perheiden tulonjakoon, vanhempainvapaiden jakautumiseen, julkisten palveluiden vahvuuksiin ja heikkouksiin kuin yhteiskunnallisiin asenteisiin, jotka liittyvät lapsuuteen ja vanhemmuuteen sekä äitiyteen liittyviin valintoihin. Itseeni vetoaakin keskustelun herättäminen hyvin rakennetuilla argumenteilla, laajoilla asiajutuilla ja yhteiskunnallisten kummallisuuksien sorkkimisella, vaikka tiedän monen kaipaavan ajoittain raskaalta tuntuvan arjen tai työelämän vastapainoksi blogien lukemiselta ja sellaisen pitämiseltä yksinomaan kevyttä viihdettä, kissavideoita, kauniita kahvikuppikuvia ja harmoniaa.

Koska olen paatunut esteetikko ja kauneuden tavoittelija ties kuinka monennessa polvessa, haluan tuoda blogiini myös kertomuksia taide-elämyksistä, luonnon kauneudesta, sisustuksesta, juhlavalmisteluista, asuista, muodista, lastenvaatteista – ihan mistä vain kauniina pitämästäni. Tai ehkä vuoden parhaat miesten pyllyt-kollaasi jää kuitenkin näkemättä tällä tontilla. Pahoitteluni jo etukäteen. En koekaan blogiani yksinomaan tai edes leimallisesti äitiys- tai perheblogiksi vaan blogiksi, jossa lapsi on osa arkea, johon kuuluvat myös harrastukset, lemmikkieläimet, parisuhde, ystävät, matkat, pukeutuminen ja kaikenlainen luova puuhastelu.

En tiedä, tuleeko blogistani koskaan yksinomaan kevyttä hömppää tai skandaalihakuista sosiaalipornoa, jota myisin keksimällä itselleni jonkin näennäiskiinnostavan tittelin kuten vasentissi-imettäjän, vahinkoäidin, kurvibloggaajan tai sektioaktivistin. Minusta laaja ja ennen kaikkea aktiivisesti keskusteleva lukijakunta olisi ja on, tietenkin hieno asia, mutta en usko, että blogin kommenttiosion muuttuminen verkon siivottomimpien keskustelupalstojen kaltaiseksi aivopierujen lietesäiliöksi palvelisi itseäni tai ketään lukijoista.

Lilyn perhebloggaajistakin osa on kokenut väsymystä ja bloggaamisen ilon hiipumista tuulimyllyjä vastaan kommenttisodassa taistellessaan. Joitain kommenttiketjuja lukiessani vatsassa muljahtaa pelko. Mitä jos tuon raivoavan anonyymilohikäärmeen katse osuu minuun, pylvään takana piileskelevään pyylevään nörttihobittimiehen vaimoon? Kestänkö elämäni ja valintojeni dissektoimisen pala palalta? Se jää nähtäväksi, mutta tällä hetkellä voin seisoa kaiken kirjoittamani, kertomani, näyttämäni ja kuvaamani takana, iloiten kaikista ihmissuhteista ja elämyksistä, joita blogin pitäminen on minulle antanut.

Olenkin saanut aina todella rakentavaa kommentointia, muutamaa kummallisuutta lukuunottamatta ja lisäksi aivan ihania yhteydenottoja muun muassa blogin Facebookin kautta sekä sähköpostitse. On ollut hienoa saada kurkistaa myös joidenkin lukijoiden elämään, sellaistenkin, joita en tunne blogin ulkopuolella ja kuulla useampaan otteeseen, mitä heille kuuluu. Ne yhteydenotot ja palaute blogin merkityksestä ovat merkinneet minulle todella paljon. Puhumattakaan kaikista huipputyypeistä, joiden kanssa olen istunut terassilla, reissannut ulkomaille, selittänyt suu vaahdossa lukuisia kertoja kahvikupin ääressä ja viestitellyt verkossa lapsen uhmaraivareista tai hankalista tuttavista.

Toivottavasti pysytte jatkossakin menossa mukana, te kaikki ihanat. Sillä en pidä blogia vain minulle, pidän sitä myös sinulle ja koko Lilyn porukalle. Koetan kertoa tästä elämästä, suruineen, iloineen, pysähtymisineen ja kiihdytysajoineen. Näyttääkseni ehkä omalta osaltani että vanhemmuus on vain pala elämää, joka vaikuttaa ihan kaikkeen, muttei kuitenkaan kaikkeen. Arjen kauneudesta tinkimättä, ei-fitnesskroppaa häpeilemättä ja sekoiluja säästämättä.

Pusuin
Norppaemo

P.S. Blogin Facebook-sivulla on käynnissä arvonta, jossa voi voittaa 6kk käyttöaikaa Netflixiin.