Viina on viisasten juomaa. Ja minä en koe olevani tässä asiassa mitenkään viisas. Itse asiassa kirjoitin aiheesta jonkin sisäisen pakon ajamana, vaikka ajatuksien saaminen tekstiksi oli ihan kauhean tuskan ja hikoilun takana. Tätä asiaa olen oikeasti pyöritellyt päässäni viikkokaupalla eikä se ole ollut erityisen miellyttävää. Aihe on toisaalta henkilökohtainen, muttei kuitenkaan mitenkään erityisen kipeä.
Koetin kirjoittaa asiasta suoraan, tehdä ranskalaisilla viivoilla muistilistoja kappaleittain ja hautasin luonnoksen taas turhautuneena johonkin Å-mappiin, sinne Åkersonin ja Ålandin viereen. Keskiviikkoiltana hölisin ajatuksia ulos kännykän nauhurille, lapsen nukkuessa ja kissojen seuratessa yksinpuheluani hämmentyneen oloisena päitään ja korviaan käännellen.
Tuo monologi taisi kuitenkin avata jotain lukkoja, ainakin se auttoi hahmottamaan sen, etten voi mitenkään käsitellä tämän laajuista asiaa jokaisesta haluamastani tulokulmasta, sillä pelkkä yhden ajautksen käsittävä nauhoitus kesti seitsemän minuuttia. Joten tässä yksi näkökulma, ehkä se kantavin omalta kohdaltani, lisää aiheeseen.
Emmin tontilla pohdittiin sitä, miten suomalaiset käyttäytyvät humalassa ja miten juopuneena riehumista tai kanssaihmisten solvaamista pidetään jopa hyväksyttävänä tai ainakin ymmärrettävänä. Ja sitä, ettei uhkaavaa ja loukkaava käytöstä tulisi sietää. Heta pohti puolestaan Viinillä-blogissaan alkoholimainontaan liittyviä tiukennuksia ja niiden vaikutusta bloggaamiseen.
Suomalaisten alkoholinkäytössä ja alkoholikulttuurissa on eittämättä jotain mätää, siinä määrin että housuihinsa laskeneen ja vanhalle viinalle haisevan suomalaisen haju on kantautunut myös naapurimaihin ja kaikkialle, missä suomalaisia lomailee yhtään sankemmin joukoin. Olen pari kertaa erinäisillä lomareissuilla ihmetellyt katukuvaan sopimattomalla tavalla juopuneena riehuvaa ilmestystä ja sitten ohittaessani tajunnut tämän olevan suomalainen. Hitusen otti päähän, joka kerta. (Tosin osataan muissakin maissa, ihan tilastollisestikin. Ja kokemuksellisesti, sillä muun muassa brittien railakkaiden juhlien jäljiltä loma-asuntojemme jaetussa uima-altaassa kellui sohva ja yöt nukuimme tulpat päässä.)
En usko siihen, että Koffin oluttölkin maalaaminen kolatölkiksi vähentäisi keravalaisten alkoholinkäyttöä, vaikka paatuneena kola-addiktina minusta olisikin suhteellisen hienoa päästä sanomaan, että Keravalle löytää, kun poistuu siitä eeppisen kokoisen kolatölkin kohdalta moottoritieltä. Eivätkä Kampin metroasemalla olevat koukerofonteilla ja perhosilla koristetut kuohuviinimainoksetkaan varmaan syökse ketään lopulliseen tuhoonsa.
Voisin ilman laajan otoksen empiiristä tutkimustakin veikata, että niistä, jotka punnitsevat, kannattaisiko sijoittaa kymmenen tai kaksikymmentä euroa viinipulloon ja etsivät blogeista juhlia varten kauniita kuvia herkullisista drinkeistä, aniharva päätyy lähimarketin taakse, puisto-osaston istuttamien ei-kotoperäisten havupuiden katveeseen hortoilemaan, karkoittamaan paikallisia ja odottamaan mieli kuumeisina, milloin Alko jälleen aukeaa.
Koska olen pohjimmiltani ratkaisukeskeinen tyyppi, haluaisin tuoda keskusteluun myös näkökulman siitä, mitä asialla mielestäni voisi tehdä.
Erottelisin kokemusteni perusteella alkoholin ongelmakäyttäjät pariin eri porukkaan. Ainakin niihin, jotka ongelmakäyttävät alkoholia niin, että siitä kärsivät joko terveys, ihmissuhteet, raha-asiat, työ tai psyyke. Pahimmassa tapauksessa nuo kaikki, mutta silti tämä porukka ei myönnä käyttävänsä alkoholia liikaa tai väärissä tilanteissa, vaan selittelee käyttämistään sillä, että on sattunut monta juhlistamisen aihetta peräkkäin tai on niin stressaavaa ja lasillinen viiniä rentouttaa kivasti. Iltapäivällä ja illalla sekä viikonloppuna -vähän joka välissä.
Sitten on se porukka, joka on käynyt pohjalla. Tai huomaa olevansa kovaa vauhtia menossa sinne. Lapsi sairastuu ja pitäisi lähteä lääkäriin viikonloppuiltana, mutta vanhempi on tukevassa humalassa. Hilpeä sielu sammuu jonnekin kaupungille ja herää kohmeessa, ilman lompakkoa, puhelinta ja avaimia, tuskin enää niin hilpeänä. Vuoden lapsen tittelin haltija nukkuu krapulassa vanhemman 60-vuotisjuhlien yli. Pikkupomo oksentaa työpaikan pikkujuhlissa pitkin seiniä ja työkaverit raahaavat taksiin. Perheenisä tissuttelee jatkuvasti piilopullosta autotallista ja huomaa ärsyvänsä, kun kesken kahvittelun ei keksikään sopivaa syytä poistua takavasemmalle. Nainen ryyppää itseltään työpaikan ja asunnon alta, asuu vanhempiensa nurkissa ja pesee pyykit kaverilla. Ja sitten on se kaveri, joka rikkoo parisuhteensa, välinsä lapsiinsa tai käyttäytyy uhkaavasti ja väkivaltaiseksi.
Nämä ihmiset tajuavat jossain kohtaa, ennemmin tai myöhemmin, että ei helvetti, tästä ei mennä kuin huonompaan suuntaan. Tai että omalta elämältään ei ole halunnut ainakaan tätä. Ja juominen loppuu. Osalla jonkin tukiryhmän, vieroitusklinikan tai läheisten avulla, jotkut käyvät kamppailunsa ihan yksin.
Ehkä oma lukunsa ovat varhaisherännäiset; Osa tajuaa oman rajallisuutensa alkoholin suhteen ihan ensimmäisistä merkeistä, siitä että silloin kun alkoholia juo, himo jää herkästi päälle ja käyttö lisääntyy vaivihkaa. Siitä miten alkoholi alkaa vaikuttaa varteenotettavalta ratkaisulta ongelmiin. Miten muuttuu humalassa siksi pelkäämäkseen ja halveksumakseen läheiseksi, jolla juominen lähti lapasesta. Nämä ihmiset saattavat päättää, että he eivät halua juoda ollenkaan.
Alkoholiongelmat ovat lähes yksimielisen tieteellisen näkemyksen valossa sekä sosiaalisessa ympäristössä rakentuneita että geneettisiä. Esimerkiksi jos lapsuudenkodin ongelmien havaitaan olevan yhteydessä aikuisiän alkoholismiin, täytyy samalla kuitenkin muistaa, että geneettisillä tekijöillä on suuri vaikutus alkoholismialttiuteen. Ei voidakaan välttämättä esittää, että kodin ristiriidat aiheuttaisivat alkoholismia aikuisiässä tai ainakaan yksinkertaistaa ilmiötä niin rajusti. Taustalla saattaa olla puhtaasti se, että alkoholistiperheissä on enemmän ristiriitoja ja lapset perivät vanhemmiltaan geneettisen alttiuden alkoholismiin. (Sos.lääket. akl. 2006: 45)
Alkoholismiin johtavia perintötekijöitä tutkitaan edelleen ja on todettu niitä olevan useita ja niiden olevan erilaisia eri väestöryhmissä, kuten kahden eri sukupuolen edustajilla tai alueittain. Alkoholismigeenien osalta lienee tärkeää huomata miten geeninpoikkeaman omaavat ihmiset kokevat päihteen verrattuna niin sanotusti normaaligeeneillä varustettuihin. Yksi eristetyistä geenimutaatioista esimerkiksi altistaa tunneperäiselle ”koukkuun” jäämiselle ja toinen geenipoikkeama puolestaan aiheuttaa normaalia paremman alkoholin sietokyvyn.
Geenit sinänsä eivät sairastuta tai ohjaa ihmisen kohtaloa vaan toimivat ikään kuin ”resepteinä” keskushermoston rakentumisessa. Ihminen ei siis synny alkoholistina vaan alkoholistiksi tullaan juomalla. Mielestäni on merkittävää, että kroonisista päihderiippuvaisista noin 70% on kokenut voimakasta mielihyvää jo ensimmäisistä juomiskerroista lähtien. Hermosto on valmiiksi herkempi päihteiden vaikutuksille. Kun hermosto alkaa ”tarvita” etanolia, on monen päihderiippuvaisen kohdalla todettava, ettei henkilöllä ole paluuta niin sanotusti sosiaaliseen, kontrollissa pysyvään juomiseen.
Vaikka alkoholismin geneettinen periytyvyys on voimakkaampaa kuin skitsofrenian tai diabeteksen, sairaus nähdään usein henkilökohtaisen kontrollin puutteena, henkisenä heikkoutena ja selkärangattomuutena. On arvioitu, että noin joka kymmenes suomalainen sairastuu päihteiden käytön alettua ja toiset kymmenen prosenttia kuuluvat riskiryhmään. Yli miljoona suomalaista kuuluisi siis joko alkoholin ongelmakäyttäjiin tai riskiryhmään.
Mutta onko näiden henkilöiden, joista osa tiedostaa oman ongelmansa ja haluaisi vähentää juomistaan tai lopettaa varmuuden vuoksi alkoholinkäyttönsä kokonaan, helppoa tai edes mahdollista tehdä niin tietyissä sosiaalisissa ympäristöissä? Ja nyt, pitkän alustuksen päätteeksi päästään siihen, mikä voisi mielestäni osaltaan, vaikka edes vähän helpottaa maassamme laajamittaisesti esiintyvää alkoholiongelmaa. Nimittäin aidon valinnanvapauden antaminen alkoholin käyttämiseen ja erityisesti käyttämättä jättämiseen.
Alaikäisten alkoholinkäyttöä en tietenkään, sen korostuneiden negatiivisten terveyshaittojen vuoksi vaan tarkoitan sitä, että alkoholin vähäisen käyttämisen tai sen juomatta jättämisen pitäisi olla sosiaalisesti hyväksyttävää. Alkoholin käyttämiseen liittyviin paineisiin törmää usein jo yläasteella: Tietyistä menoista ja jopa kaveripiireistä joutuu jättäytymään pois, jos ei halua viettää loma-aikoja ja viikonloppuja lipittämällä siideriä tai salakuljettamalla limuviinoja repussaan pitkin kaupunkia. Aikuisena pitäisi lähteä työporukalla yksille, kallistaa maljoja juhlissa, fiilistellä drinkkejä tai vetää perseet polttariporukan kanssa mökillä.
Ainut yhteys, jossa minulle niin sanotusti aikuisten menoissa on erikseen sanottu, että niissä ei tarvitse juoda, on taannoisen opiskelualani opiskelijariennoissa, silloin kun vielä pyörin yliopistolla. Ja se oli mielestäni sinällään todella positiivinen sivuhuomautus, että nekin, jotka eivät alkoholia liiemmin käyttäneet, eivät jääneet suotta kotiin.
Jossain on mielestäni vika, jos raskauden alkuvaiheessa kaverilleen jo sovitusta tyttöjen illasta puhuessaan saa kuulla, miten yhteisestä, odotetusta illasta häviää hohto ja hauskuus nyt kun yksi seurueesta ei voikaan juoda. Tai kun täysin raitistunut mies miettii tosissaan, lähteäkö sukujuhliin, käy mielessään läpi kaikkia juhlien aikana vastaantulevia tilanteita, joissa joutuu selittelemään, miksi kieltäytyy kuohuviinistä, jo valmiiksi auki napsautetusta oluttölkistä tai konjakkihömpsystä. Ja mielestäni vika ei tuolloin ole alkoholista kieltäytyvistä ihmisissä vaan siinä olettamuksessa, että juomatta jättämiselle tarvitsee jonkin erityisen syyn: sairauden, lääkityksen, raskauden tai uskonnollisen vakaumuksen.
Mielestäni jokaisen olisikin hyvä pysähtyä pohtimaan omaa asennettaan alkoholinkäyttöön: Tarjotaanko omissa juhlissa luontevasti alkoholittomia vaihtoehtoja alkohollisten rinnalla, onko yhdessä oleminen yhtä arvokasta pienessä sievässä tai vesiselvänä ja millaista mallia juhlissa tai illanistujaisissa mahdollisesti oleville lapsille annetaan? Jätetäänkö lapset ravintolaillallisten, juhlien tai kyläilyjen ajaksi hoitoon siksi että aikuiset saisivat juoda itsensä humalaan? Ja onko omassa alkoholinkäytössä oikeasti tarkastelun varaa, jos siihen olotilaan pääseminen on kovinkin tärkeää?
Omien rajojen tunnistaminen on tärkeää. Olen itse oppinut siihen, että alkoholin käyttäminen saa useamman annoksen jälkeen oloni ärtyisäksi, surulliseksi ja vihaiseksi. En ole miellyttävää seuraa. Alan kaivella vanhoja ja todella humalassa oloni on jopa aggressiivinen. En välitä juomisesta siksikään, että suvussani on myös ongelmakäyttämisen historiaa. (Ihan rehellisesti, joka suvussa varmasti on! Toisissa vain enemmän kuin toisissa.)
Siksi juomiseen liittyy tietynlainen syyllisyys ja realistinen pelko siitä, että juominen jää päälle. Näistä syistä johtuen juon hyvin vähän, saattaapa välissä olla useita kuukausia tai jopa vuosia, jolloin en juo lainkaan alkoholia. Olisin itse kaivannut tukea valinnalleni sekä yläasteella että aikuisiässä enkä kommentteja siitä, miten kanssani ei voi viettää viikonloppuja, koska en aio osallistua ryyppäämiseen tai epäilyjä siitä, onko häissämme mukavaa, kun emme aio tarjoilla lainkaan teräviä.
Väittäisinkin että Suomen kosteassa kulttuurissa, jossa juominen kuuluu juhlaan kuin juhlaan, jokainen tietoisen alkoholin väittelemisen valinnut on pohtinut valintaansa ja siihen on hyvät syyt. On oma lukunsa, jaksaako niitä selitellä uudestaan ja uudestaan, varsinkin kun taustalla voi olla kipeitäkin kokemuksia, omaan terveyteen liittyviä asioita, aiemmin tehtyjä virheitä tai raskasta perhehistoriaa. Toivoisinkin että alkoholin kanssa läträämiselle, ajavietteenä ja juhlien tarjottavana olisi aina saatavilla vaihtoehtoja ja alkoholia välttelevien ratkaisulle annettaisiin rauha, vailla spekulaatioita syistä, sillä ne voivat olla hyvin moninaiset.
Toivottavasti mahdollisimman moni jaksaa lukea läpi, loistavaa pohdintaa!
Kuten toisaalla todettiin, pohdinta ei taida olla mikään suuren yleisön valttikortti.
Seinää päin juoksevien kissojen giffit ja iltapäivälehtien listausmuotoiset ja raflaavasti otsikoidut käännösartikkelit kyllä vetävät puoleensa.
Mutta kiitos sinulle ajan ja ajatuksien uhraamisesta. <3
Mä oon onnellisessa asemassa siinä mielessä, että voin sanoa juomattomuuden syyksi elämänkatsomuksen. Ei tarvii selitellä. Eikä tule niin paljoa tilaisuuksia missä joutuisi selittelemään 🙂 mutta kyllä monet opiskelukaverit on ihmetelly että miks minä en lähde kaikkiin opiskelijarientoihin enkä oikeen ikinä siihen yhteisöön päässytkään, just sen takia että en halunnut olla mukana opiskelijamaiseen tyyliin kohtuullisen kosteissa pirskeissä, joita tietenkin oli harva se viikko. Ja selvin päin sen meiningin seuraaminen ei olisi ollut yhtään niin hilpeetä.
Kun itsellä ei elämänkatsomuksellista syytä vähäiseen juomiseen ole, olisi mielenkiintoista tietää, että kunnioitetaanko sitä syynä ihan mukisematta vai esitetäänkö usein jatkokysymyksiä?
Olen siis opiskellut teologisessa tovin ja jos siellä joku sanoi, ettei juo, oletus oli se, että syynä on uskonto. Lisäkysymyksiä ei esitetty, mutta toisaalta joku jolle alkoholi ei sovi tai joka ei halua muista syistä sitä käyttää, niputettiin helposti sitten jonkin yleisesti alkoholia välttelevän uskontokunnan edustajaksi.
Todella hieno teksti, toivottavasti mahdollisimman moni lukisi tämän. On lukemisen arvoinen. Toivon myös, että tämä saisi ihmiset oikeasti ajattelemaan. Terveisin, alkoholiton.
Kiitos. Onnea on vapaus valita, olla tilassa ja seurassa vapaasti, ilman jatkuvaa jännitystä siitä, että joutuisi selittelemään omaa toimintaansa aina uudestaan ja uudestaan. Varsinkin asiassa, jossa oma tekemättä jättäminen ei vahingoita itseä eikä ainakaan muita. Siksi en ymmärräkään, miksi juomattomuus on joissain piireissä edelleen niin iso asia…
Nimenomaan. Itse, silloin harvoin kun sattunut järjestämään jotain, huomioinut aina myös alkoholittomat ihmiset. Silloinkin, kun elin lyhyen vaiheen jolloin tuli juotua eli aina oli tarjolla muutakin kuin vain alkoholia ja yleensä vielä niin päin, että sitä kaikkea muuta oli tarjolla ja alkoholia juovat saivat tuoda itse alkoholinsa paikalle sillä en halunnut olla maksumiehenä toisten känneille. Omaan päähäni se vain tuntuu typerälle ja tuntu silloinkin. Kunhan ruokaa ja holitonta juomaa löytyy tarjota niin se on mielestäni ihan tarpeeksi 🙂 Pysyy jotenkin enemmän lapasessa se touhu, kun joutuukin omilla rahoilla ryyppäämään kuin jos tarjoaa esmes boolio juhlissaan, ainakin näin omalla kokemuksella.
Itse olen tosin ärsyttävä juhlavieras näin muutenkin, koska olen kauhean rajoitteinen ruoan kuin juomankin suhteen. Enkä tarkoita nyt edes alkoholia vaan en esmes voi juoda mitään missä on vähääkään hiilihappoa ja usein holiton tarjolla oleva on se limppari. Kahvinkin suhteen pitää olla tarkkana ja teetäkään en voi juoda kaikkia. Ja jos mehuihin mennään niin sieltäkin löytyy rajoitteita. Auta armias jos vielä ruokaa mietitään 😀 Itsehän pärjään vaikka vedellä koko illan ja vielä todella hyvillä mielin, mutta ärsyttää kun ruoka/juomavammaisuuteni saa emännät ja/tai isännät jotenkin vaivaantuneeksi, pahalle tuulelle ja syyllisyydentunnolle eikä siihen auta vaikka sanoisi mitä. Tulee itselle vain syyllinen olo omasta vammailustaan, joten jätän mieluummin menemättä sillä pilaan pääasiassa vain tunnelman VIIMEISTÄÄN tälläkortilla, jos holittomuuteni ei siihen riitä 😀
Mun kaverini, jolla on tiukka treeni päällä, on käynyt meillä varmaa kohta vuoden kylässä ja juhlissa omien pakasterasioiden kanssa ja ei se ainakaan itseäni ota päähän. Eipähän tule itsekään puputettua herkkuja vierailun varjolla että siinä mielessä ihan hyvä. :DD
Meidän perheessä on sikäli ”erikoinen” (?) tilanne, että mies on se, joka ei juo. Tämä on johtanut useamman kerran tuttavapiirissä erikoiseen keskusteluun, jossa yritetään udella, että onko juomattomuuden taustalla jotain ongelmaa. (ei siis ole) Eli ikään kuin suomalainen mies ei voisi olla absolutisti ilman, että taustalla piilee jotain kamalaa. Mä oon ottanut tavaksi sanoa, että sen alkoholiongelma on se, että se ei tykkää alkoholista. Hän itse jatkaa, että ongelma se on lähinnä muille 🙂
Mutta aika erikoista, että elämme kulttuurissa, jossa alkoholiTON joutuu perustelemaan valintojaan. ”En halua” ei tunnu riittävän vaan halutaan löytää joku muu selitys. Veikkaan, että tällainen ”todistustaakka” on miehillä jopa suurempi kuin naisilla.
Aika ajatuksiaherättävää.
Hyvä näkökulma tuo sukupuolten ero tässä(kin) asiassa. Tuttavapiirissäni on useampia naisia, jotka eivät juo aatteellisten, terveydellisten, perhehistoriallisten tai ruokavaliollisten syiden vuoksi, mutta heidän valintansa hyväksytään yleensä aika mukisematta, vaikkakin selittää useimmiten saa. Tai ainakin muistuttaa, että en muuten edelleenkään juo mitään.
Mutta miesten voi tosiaan olla vielä vaikeampaa kieltäytyä alkoholista ilman että taustalle maalaillaan juoppohulluutta tai tosi vaikeaa perhetaustaa tms. Olisi mielenkiintoista kuulla myös miesnäkökulmaa asiaan!
”Suomalaisten alkoholinkäytössä ja alkoholikulttuurissa on eittämättä jotain mätää, siinä määrin että housuihinsa laskeneen ja vanhalle viinalle haisevan suomalaisen haju on kantautunut myös naapurimaihin ja kaikkialle, missä suomalaisia lomailee yhtään sankemmin joukoin. Olen pari kertaa erinäisillä lomareissuilla ihmetellyt katukuvaan sopimattomalla tavalla juopuneena riehuvaa ilmestystä ja sitten ohittaessani tajunnut tämän olevan suomalainen. Hitusen otti päähän, joka kerta.”
Tähän mun on pakko heti puuttua, että en kyllä haluaisi ihan yhtä paljon alleviivata että juuri suomalaiset olisivat eurooppalaisittain kauheaa juomakansaa. Olen asunut parissa muussa pohjoismaassa ja ihan täsmälleen sama suhde näissäkin maissa on ollut alkoholiin, ja esimerkiksi britit juovat ja törppöilevät juomisen kanssa reilusti enemmän, puhumattakaan irkuista…
http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_countries_by_alcohol_consumption
Tällä listalla Suomi on jo pitkään ollut tuolla sijan 20 kieppeillä. Että hyvää pohdintaa kyllä mutta haluaisin tämän ”vain me suomalaiset” – näkökulman tästä pois, se ei pidä paikkaansa.
Hyvä pointti!
En ole asunut muissa pohjoismaissa, mutta lomakohteissa ne pahimmat känniääliöt ovat olleet paiaksta riippuen joko suomalaisia tai sitten mainitsemiasi brittejä. Yhdessä golfhotellissa, jossa majoituimme muuten vaan (ei golfareina), paritalonpuolikkaamme toisessa päässä oli keski-ikäisten brittimiesten porukka. Viikon aikana vartijat kävivät pari kertaa paikalla ja eräänä aamuna jaetussa uima-altaassamme kellui sohva ja naapuriasunnon parvekkeen lasinen liukuovi oli hajalla. Britit veivät omakohtaisesti kohtaamassani törppöilyssä voiton Kanarialla ja Agia Napalla ja suomalaiset Espanjassa sekä Egyptissä.
Voisin oikeasti muokata tuota kohtaa, jos siitä saa liian yksipuolisen kuvan siitä, että suomalaiset olisivat ainoat alkoholin kanssa törttöilevät!
Tästä aiheesta olen puhunut äitini kanssa paljon! Äitini ei siis käytä lainkaan alkoholia ja turhautuu usein siitä, kun melkein joka menossa saa selitellä sitä, miksei juo. Miksi juomisen täytyy olla normi ja juomattomuuden niin kummallista? Itse olen siitä onnellisessa asemassa, että ystäväpiirini ei kyseenalaista kenenkään alkoholittomuutta. Joskus teininä sain kokea jääväni joistain jutuista ulkopuolelle, koska en juonut (ensimmäiset kokeilut 20-vuotiaana), mutta nyt 25-vuotiaana illanistujaisissa on aina joku tai jotkut ilman alkoholia ja kaikki kunnioittavat tätä päätöstä. Enää ei kukaan jää ulkopuolelle, koska kaikki tietävät, että hauskaa on ilman viinaakin 😉
Minullakin tarve alkoholittomuuden tai vähäisen juomisen perustelulle on vähentynyt iän myötä, mutta uusien ihmisten kanssa ulos lähtiessä saatan juoda ensimmäisillä kerroilla näön vuoksi jotain ihan vaan siksi, etten haluaisi tehdä asiasta numeroa.
Mielenkiintoista kuulla kokemuksia myös ns. seuraavalta sukupolvelta ja olen miettinyt, että pitäisi jututtaa vanhempieni ikäpolvea vielä laajemminkin ja keskustella, miten he kokevat tämän asian. Onko painetta juomiseen laajemminkin vielä vaikka 40-, 50- tai 60-vuotiaana?
Hyvä teksti!
Kiitos!
Vitsit, miten mielenkiintoinen teksti ja hyvää pohdintaa! Pakko toistaa samaa kuin muutkin, että toivottavasti mahdollisimman moni lukisi tämän tekstin läpi. On kyllä tosi surullista, että alkoholittomuutta joutuu niin kovasti perustelemaan ja että se on ongelma joillekin. En voi mitenkään ymmärtää, kuinka jollekin voi olla toisen juomattomuus niin iso asia!
Itse tykkään hyvistä viineistä ja olen perso kuohuvalle, mutta voin hyvillä mielin sanoa olevani erittäin kohtuullinen alkoholinkäyttäjä. Siksi minusta oli kyllä tosi jännä, kuinka molemmissa raskauksissani olen joutunut perustelemaan sitä, kun en otakaan vaikka sitä lasillista (ennen siis kuin olen puhunut raskaudestani julkisesti). Paras juttu oli, kun poikaani odottaessani keksin eräissä häissä vastata kyselyihin (onnittelumaljoissa oli alkoholittomana vaihtoehtona punertavaa juomaa, joka erottui heti), että olen antibioottikuurilla. Tämä sai aikaan varsinaisen härdellin, kun joka toinen pöytäseurueen jäsen kävi minulle vakuuttamassa, että kyllä minä voin silti juoda alkoholia, vaikka olenkin antibioottikuurilla, että kyse on siitä, etten vaan sitten unohda ottaa lääkettä tai oksenna (!!) lääkkeitä pois. 😀
”En voi mitenkään ymmärtää, kuinka jollekin voi olla toisen juomattomuus niin iso asia!”
Niinpä! Miten se on keneltäkään pois? Saattaa jäädä itselle jopa useampi lasi kuohuvaa tai viiniä, jos joku seurueessa passaa ”omat lasillisensa”. ;D
Mulla on ollut sinällään helppoa pitää tuo ainokainen raskauteni salassa alkuvaiheessa, vain yksi tai kaksi kaveria oli kiinnittänyt huomiota siihen, etten ottanut jossain pirkeessä vakioreseptillä tehtyä booliamme ollenkaan, se kun on niitä harvoja alkoholijuomia, joita saatan juoda lasillisen tai kaksi, kerran pari vuodessa.
Voi tuota muiden juhlavieraiden huolta siitä, että pilaat häämeininkisi ihan syyttä suotta antibioottikuurin takia. Eihän häissä voi olla hauskaa ilman hääjuomia?
Hyvä kirjoitus! Luin tän eilen silmät sirrissä sängyssä läpi, mutta piti palata vielä tänään:)
En tiedä onko iän myötä vai onko kulttuuri muuttunut, mutta nykyään vaikuttaa olevan helpompaa olla ilman alkoholia ja selittelyjä. Tosin tää voi olla jokin optinen harha, joka johtuu kaveripiirin korkeahkosta keski-iästä (perheet, autot, univelat, kamalat krapulat) ja koulutustasosta.
Kiva että palasit!
Luulen itsekin kuuluvani asian suhteen aika joustavasti sopeutuvaan tuttava- ja kaveripiiriin.
Ainoat alkoholin vähäisen käytön takia sivuun jäämisen kokemukset ovat yläasteajalta, johon puskaryyppääminen olisi ilmeisesti kuulunut jostain kumman syyntä kiinteästi.
Sekä tietenkin opinnoista: Sekä yliopisto- että ammatitkorkeakouluopinnoissa tiiveimmät tai ainakin erottuvimmat, uudet kaveriporukat ovat muodostuneet yhteisten opiskelijabile- ja -risteilyreissujen myötä ja itselläni ei ole ollut missään vaiheessa hinkua lähteä baareihin huutamaan ääntäni käheäksi. Tylsä ja henkisesti keski-ikäinen kun olen.
Todella hyvä kirjoitus. Olen viimeaikoina huomannut graduni kanssa, kuinka surullista on, että työelämässä juominen on todella vahvasti läsnä, varsinkin esimiehien aloitteesta. Mua ärsyttää myös se, että maanantaina yhden viinilasin juominen on paheksuttavaa, mutta lauantaina sen yhden viinilasin juomatta jättäminen taas on järkyttävä petos ja nihkeilyä kanssaihmisiä kohtaan.
Mulla on ehkä sellaisilla aloilla työskenteleviä läheisiä aikusia ollut lapsena, ettei heidän töihinsä ole juominen kuulunut, kun aikuisten kesken tapaamisia tai työmatkoja ei ole ollut vaan aina on ollut lapsia mukana. Mutta nyt kun omat kaverit alkavat olla työelämässä, osa on sanonut, että yllättävän usein tulee alkoholi vastaan myös töissä.
Kyyyyllähän se viinilasillinen maanantaina pistää pään ja kropan ihan erilailla sekaisin lkuin lauantaina. Ja lauantaina se on suorastaan pakollinen juttu! -.-’
Nyt mäkin ehdin tänne asti. Hyvä kirjoitus! Mä olen ollut juomatta alkoholia vuodesta 2002, jolloin vietin 6 kk New Yorkissa. Siellä kova ympäristön saaste-, melu- ja stressipaine (näin olen tulkinnut) ja kontrastina joogan harrastaminen siinä ympäristössä pistivät kropan sekaisin ja myös tekemään kaikenlaisia valintoja. Lopetin lihansyönnin, koska koin – ihan kokemuksen tasolla – yhtäkkiä sen epämiellyttäväksi ravinnoksi itselleni. Samoin lopetin alkoholinkäytön kokonaan.
Lopettamisen myötä aloin kiinnittämään huomiota alkoholintarjoiluun. Käväisin välissä Suomessa, ja kaikenlaisissa juhlissa tarjolla oli joko olutta, siideriä tai pelkkää vettä. Jokaisella oli automaationa pullo kädessä ja kun ei sitä halunnut niin tuli tosi omituinen ja ulkopuolinen olo. Nyt siis puhutaan vielä opiskelijapiireistä. New Yorkissa alkoholittomalle oli tarjolla monenlaisia vaihtoehtoja, esim. ravintolassa jossa olin töissä tehtiin päivittäin itse ginger alea ja lemonade-juomaa, jotka olivat tosi hyviä ja houkuttelevia (toki täynnä sokeria). Alkoholittomissa juomissakin oli siis hohtoa ja tunne, että niiden eteen oli nähty vaivaa ja ajateltu asiaa. Suomesta ei vastaavia vaihtoehtoja oikein löydy, nykyään onneksi hiukan paremmin.
Tajusin myös, että omat valinnat – monienkin asioiden suhteen – täytyy tehdä niin, että ne oikeasti palvelevat sitä mitä itse aidosti haluan, eikä vain automaattisesti tehdä niin kuin ympäristössä on tapana. Nykissä ravintolassa saimme työvuorosta aina yhden juomalipukkeen ja sehän piti jotenkin kuluttaa kun se oli kerran saatu. Ensin menin työvuorojen päätteeksi aina baaritiskin ääreen istumaan ja tilasin lasillisen viiniä. Sitten aloin miettimään – tällä samalla lipullahan saan vaihtoehtoisesti ison pullollisen laadukasta mineraalivettä! Aloinkin sitten käyttämään juomalippuni veteen ja olin tyytyväinen.
Onneksi en nykyään juurikaan törmää ihmettelyihin alkoholittomuudestani. Aiemmin sitä tuli vastaan esim. tyyliin ”onko sulla joku (asenne)ongelma kun et ota?” Hehe, kenelläköhän se asenneongelma mahtoi olla… Monesti myös nämä ääliöt alkoivat niputtamaan asioita yhteen, kuten ”no sitten sä varmaan et syö lihaakaan ja pukeudut kaislahameeseen jajaja…” Ääliöitä, ei voi muuta sanoa. Miksi muiden vapaista valinnoista pitää tehdä muka jotain yleisiä ongelmia? Ainoa vastaus, jonka olen keksinyt on, että kun joku käyttäytyy normista poikkeavasti, se pistää jotkut ehkä itsestään epävarmat yksilöt tajuamaan, että asioissa voi tehdä valintoja ja ehkä se oma valinta ei ole se ainoa ja paras mahdollinen. Tai jotkut ilmeisesti alkavat tuntemaan, että ovat jotenkin huonompia ihmisiä kuin tämä toinen, joka valitsee toimia eri tavalla. Kummallista minusta, mutta linkitän sen itse huonoon itsetuntoon ja omien valintojen automaattisuorittamiseen aidon valinnan sijaan.
Nykyään harva uusi tuttavuus edes tajuaa, etten juo alkoholia. Joskus saatan ottaa puoli lasillista viiniä, mutta ei sekään oikein enää maistu mulle. Humaltumisen tunnekin alkoi tuntua silloin viimeisinä alkoholinkäyttöaikoina epämiellyttävältä ja join vain pieniä määriä. Geeneistä kun kirjoitit, äitinikin on maininnut, ettei pidä humaltumisen tunteesta, joten ehkä tämä kokemus kulkee meillä sukuperintönä?
”Miksi muiden vapaista valinnoista pitää tehdä muka jotain yleisiä ongelmia? Ainoa vastaus, jonka olen keksinyt on, että kun joku käyttäytyy normista poikkeavasti, se pistää jotkut ehkä itsestään epävarmat yksilöt tajuamaan, että asioissa voi tehdä valintoja ja ehkä se oma valinta ei ole se ainoa ja paras mahdollinen. Tai jotkut ilmeisesti alkavat tuntemaan, että ovat jotenkin huonompia ihmisiä kuin tämä toinen, joka valitsee toimia eri tavalla. Kummallista minusta, mutta linkitän sen itse huonoon itsetuntoon ja omien valintojen automaattisuorittamiseen aidon valinnan sijaan.”
Tämä oli niin hienosti sanottu, että olen pari kertaa jo käynyt miettimässä, mitä fiksua osaisin vielä vastata tätä, mutta veit asian jo niin nextille levelille, Pepsin mainosta lainatakseni että täytyy sanoa vaan että <3 sun fiksu ajatus.
Ja todeta taas kerran, että matkailu tai muualla asuminen, oli se sitten kotimaassa tai ulkomailla avartaa tai ainakin saa pohtimaan omaa olemistaan ja elämistään ja kaikkea vähän eri vinkkelistä. Useimmiten se ei ole ollenkaan huono juttu. 🙂
♥☆○°