Hyväntekeväisyystyössä (kiitos Mintulle nerokkaasta termistä) mukana UNICEF.

UNICEFin Suomen toimistolta kilahti jo ennen vuodenvaihdetta ensimmäinen viesti, jossa kyseltiin, löytyisikö minulta kiinnostusta tutustua tarkemmin heidän toimintaansa. Olen kirjoitellut hyväntekeväisyydestä ja eettisistä lahjoista ennenkin, joten vastasin empimättä, että tokihan aihe kiinnostaa. Kävinkin syksyn alussa toimistolla juttelemassa pidemmän kaavan mukaan ja päätimme tuolloin arpoa muutaman eettisen lahjan.

Sittemmin minulle tarjoutui vielä mahdollisuus tutustua UNICEFin keskusvarastoon joka sijaitsee Kööpenhaminassa. Kuten Project Maman Katja totesi aihetta käsittelevässä postauksessaan, reissuun lähtemistä helpotti se että lentoliput hoituivat Finnairin lahjottamilla lentopisteillä eikä auttamiseen tarkoitetuilla rahoilla. Omatuntoa ei siis alkanut kolkuttaa – muu kuin lentäminen itsessään.

Mutta siis varasto matkakohteena? Ensimmäinen ajatus oli vähän että eeeeh mitähän tältä pitäisi odottaa? Mutta viimeistään kierroksen alussa saamamme alustuksen myötä olin ihan myyty – hitaasti lämpenevä tyyppikin osaa tunnistaa hyvin toimivan organisaation ja antaa sille arvoa. Kun tietää, mikä homma ja suunnittelu 50 hengen muonittamisessa on leirioloissa viikon aikana, sattuu päähän ajatellakin, millaista olisi huolehtia vaikkapa Taifuuni Haiyanin uhreille toimitettavasta hätäavusta… (Haiyanin seurauksena pelkästään Filippiineillä kuoli tai loukkaantui yli 30 000 ihmistä ja 4 miljoonaa joutui jättämään kotinsa.) 

UNICEFilla on useiden katastrofien hoitamisen mukanaan tuomaa tietoa marssijärjestyksestä, joten katastrofin sattuessa heillä tiedetään, mitä tulee tehdä; Tärkeintä on huolehtia puhtaan veden saatavuudesta – ilman ruokaa pärjäilee jopa viikkoja, mutta likainen vesi on vakava terveysriski. Toisinaan selvitään vedenpuhdistustarvikkeilla, mutta esimerkiksi Haiyanin jälkeen tilanne oli niin paha, että vesitilanne ratkesi vain korjaamalla alueen vesijärjestelmiä insinöörivoimin, generaattorein ja pumpuin, jotta vesi saatiin taas kulkemaan.

Kun hygieniatarvikkeet sekä olennaisimmat lääkintävarusteet on saatu paikalle, aletaan huolehtia majoituksesta, ravinnosta ja rokotteista. Parissa viikossa pistetään pystyyn myös väliaikaiskouluja, vaikkapa sitten tuon viimeisen kuvan kaltaisen School in a box-paketin avulla. Ajatuksena on palauttaa katastrofin runtelemalle alueella ainakin joitain perusarjen palasia, sen kun on todettu auttavan lapsia traumaattisesta tilanteesta selviytymisessä.

UNICEFin työ ei myöskään lopu alkuvaiheen jälkeen vaan pakettiin kuuluu olennaisena osana kriisin jälkihoito: jälleenrakennus, jossa muun muassa koulut, vesihuolto ja sairaalat pyritään saamaan kuntoon. Vaikka laajamittainen kansainvälinen kiinnostus kriisiä kohtaan lopahtaa usein muutamassa päivässä tai viikossa, silloin kun iltapäivälehdet eivät enää myy ylimääräisiä kappaleita katastrofikuvilla mässäilyllä, pitkäjänteinen kehitystyö jatkuu. Se olisi hyvä muistaa myös silloin kun pohtii satunnaisen tai jatkuvan hyväntekeväisyyteen lahjoittamisen välillä.

Varastoreissu herätti pohtimaan: seisoimme varaston ylätasanteella ja seurasimmme malariaverkkojen ja Ebolan torjuntapakettien matkaa jättimäisestä varastohallista, automatisoitujen vaunujen kautta pakkaamoon, miettien samalla, mikä edesauttaa kulloiseenkin kriisiin riittävän nopeasti vastaamista. Yksi tekijä on läsnäolo; UNICEF on usein ensimmäisenä paikalla kriisialueilla, sillä järjestöllä on toimintaa yli 190 maassa.

Kun apua kaipaavilta valtioilta tai kentältä saadaan hätäapupyyntö, valmiit toimitusketjut ja hätäapuvarastot aktivoidaan käyttöön. Keskusvarasto, jossa vierailimme antaa osaltaan liikkumavaraa hätätilanteissa, oli kyse sitten luonnonmullistuksesta tai valtion kriisistä, vaikka 95% Unicefin toimittamista avustustuotteista tuotetaan ja toimitetaankin apua tarvitsevan alueen lähialueilta. (Suoralla toimitusketjulla tuetaan paikallisten toimijoiden kehittymistä ja vähennetään turhia kuljetuksia.)

Sekä hätäaputyöhön että pitkäjänteisempään lasten ja perheiden hyväksi tehtävään työhön tarvitaan tueksi tietoa. Naureskelimme matkalla, että olisihan se pölhöä vain lähettää hätäpäissään ja summamutikassa vaikkapa maapähkinätahnapaketteja sopivan köyhäksi luulemansa maahan eikä selvittää, kuka tarvitsee apua, missä ja miten apu saadaan perille. Joten sanoohan sen terve järkikin, ettei hommaa voi hoitaa hutiloiden.

Kun lähtötilannetta on kartoitettu tekemällä selvityksiä, ryhdytään alueelle kehittämään toimivaa logistiikkaketjua, jolla varmistetaan että esimerkiksi jatkuvaa kylmäketjua vaativat rokotteet saadaan toimitettua tehtaalta loppukäyttäjälleen asti asianmukaisesti kuljetettuina. Lisäksi kaikkien lääkkeiden ja tuotteiden laatua sekä turvallisuutta täytyy testata ja valvoa; Kentälle ei voida lähettää mitään, mitä ei olisi testattu ammattilaisvoimin – toimimattomat tuotteet ja lääkkeet aiheuttaisivat suuria taloudellisia ja inhimillisiä ongelmia.

Huolelliseen suunnitteluun liittyy myös kehitysosaaminen; Parempien aliravituille lapsille suunnattujen ravintovalmisteiden, helppokäyttöisempien vesipumppujen, rokotusten antamiseen liittyvää turvallisuutta parantavien ruiskujen tai helpommin annosteltavien lääkkeiden kehittäminen on työtä, jolle ei välttämättä löydy tekijää, ellei tuotteille löydy varmasti tilaajaa. Ja koska UNICEFilla on volyymia tilata suuria määriä tuotetta, heidän ei tarvitse tehdä kaikkea kehitystyötä itse vaan parhaimmillaan tuotteen toimittajat tekevät kehitystyötä, joka hyödyttää lopulta muitakin kuin UNICEFin kautta apua saavia. 

Summa summarum. Kannattaa suunnitella eikä urpoilla. Vaikka se maksaisikin. Klassinen argumentti elämäntapanegatiivisten ja kaikenlaista kehitysyhteistyötä sekä hyväntekeväisyyttä vastustavien repertuaarissa lienee tarina kaivinkoneesta, joka lähetetään jonnekin Ambomaahan, missä se päätyy – tarinankertojasta riippuen, joko ruostumaan jonkin kaupungin laitamille, koska kukaan ei osaa käyttää sitä tai sitten paikallisten kapinallisten sota-ajoneuvoksi (koska kaivurithan ovat todella hyviä siihen käyttöön?). Hallintokuluvihamielisille täytyy todeta, että monien järjestöjen, myös UNICEFin osalta on mahdollista ottaa selville paljonkin taloudesta ja hallinnollisista rakenteista, jos vain viitsii tehdä muutakin kuin rähistä. Monelle (hyväntekeväisyys)järjestölle kun on ensisijaisen tärkeää säilyttää toiminnassaan läpinäkyvyys ja avoimuus.

Tilannekartoitukset, kentältä kerätty palaute, valtioiden kanssa tehtävä yhteistyö, tuottajien kanssa neuvotteleminen, logistiikan suunnittelu tai toiminnan vaikuttavuuden arvoiminen eivät kieltämättä kuulosta yhtä mediaseksikkäiltä kuin kulkukoiran adoptoiminen tai rahan antaminen lomamatkalla nälkäisen näköiselle kerjäläislapselle. Juju on kuitenkin avun kohdentamisessa, prosessin kehittämisessä ja kokonaiskuvassa. 

Jos varastoreissusta jäi jotain erityistä mieleen, hurjan tietotulvan ja ihanien, asialleen ja työlleen omistautuneiden ihmisten kohtaamisten lisäksi, niin vanha viisaus – hyvin suunniteltu on todellakin puoliksi tehty.

UNICEFin toimistolta luvattiin auliisti vastata teille lukijoille herääviin kysymyksiin ja teen parhaani myös oman taitoni mukaan. Joten toivon, että kyselette, kommentoitte ja ihmettelette. Minä ainakin kyselen ja ihmettelen, edelleen.

// Edestakaiset lentoliput Kööpenhaminaan saatiin siis unicefilTa, Finnairin Unicefille lahjoittamilla pisteillä