Palasin Tanskanmaalle suuntautuneelta reissulta kotiin lähempänä puoltayötä. Niinkin ajoissa kotiin selviämisestä on kiittäminen isääni, joka tarjosi kyydin lentokentältä. Onneksi tavaroissa ei ollut tuliaisia lukuunottamatta pahemmin purettavaa ja pääsin kaatumaan pää kaikesta tiedosta ja kokemuksista suristen sängyn pohjalle. Opiskeluhommani alkoivat poikkeuksellisesti vasta kymmeneltä ja olin asettanut kännykän herätyskellon toiveikkaasti soimaan kahdeksalta, vaikka tiesin, etten tulisi nukkumaan siihen asti.

Kuutti kiipesi aikuisten sänkyyn seitsemän jälkeen. Mies oli jo lähtenyt. Lapsi kaipasi seuraa ja valtasi suvereenisti miehen tyhjäksi jättämän sängynpuoliskon, varmistettuaan ensin, että eikös voitaisi aloittaa päivän leikit jo nyt. Kieltävän vastauksen saatuaan Kuutti huokaisi ja veti peiton päälleen. Sitten pitikin hätistää sängystä koira, koska: ”Joku makaa tän peiton päällä”.

Tuo meidän kaksipuolikkaamme ei yleensä kaipaa iltasadun jälkeen paijailuja. Koetan joskus mennä lapsen viereen köllimään illalla hetkeksi, muttä tämä hätistää yleensä läheisyyttä tarjoavan äitinsä tylysti pois toteamalla: ”Äiti mene pois, mä en voi nukkua, kun olet siinä.” Tuntee itsensä suorastaan tarpeelliseksi vanhempana ja sillain.

Tällä kertaa Mr. Yövaippapyllyä piti kuitenkin yllättäen silttää. Sen jälkeen halailla. Eikä sittenkään saanut kääntyä itselle luontevimpaan nukkuma-asentoon eli sinne päin, missä niska ei kiristä vatsallaan nukkuessa. Kysyin että miksi. Kuulemma siksi että: ”Mä haluan nyt nukkua sun lähellä”.

Sehän passaa, erittäin hyvin! Ah, ihana, puoliuninen, pörröinen, lämmin ja hyväntuoksuinen lapsi. Paras aamu pitkään aikaan. Lapsen kanssa aamuisin köllöttelyn voittaa oikeastaan vaan aamuraukean miehen kanssa ei-köllöttely… Ai liikaa informaatiota? Selvä!

MLL:n slogan Onni löytyy arjesta on vaan niin totta. Mitä vanhemmaksi tulen, sen enemmän elän nytkun. Rutistan lasta, kuvaan pihlajanmarjoja, tanssin yksin hikisenä olohuoneessa, häröilen mainosvideolla, jota pyöritetään jossain vaiheessa elokuvateattereissa, jätän siivoamatta jos siltä tuntuu enkä syyllisty ajan käyttämisestä turhuuksiin.

Mitä muutakaan minulla on kuin aikaa. Ja onko sen ajan käyttäminen rakentavasti ensisijaista vaiko ajan käyttäminen niin, että suurin osa elämästäni tuntuisi mielekkäältä ja voisin iloita siitä. Kallistun jälkimmäisen vaihtoehdon puoleen. Mutta en liikaa, koska loistavalla kehonhallinnallani liika kallistelu voi koitua kohtalokseni.