Kirje

Rosanna haastoi kanssabloggaajansa jo aikoja sitten kirjoittamaan käsin ja jakamaan ajatuksiaan hieman erilaisena postauksena blogissa. Haaste oli (kiva), meni ja jäi, mutta nyt, yllätyksenä ja pyytämättä, tarjoutui mahdollisuus vastata siihen.

Viime päivinä olen koettanut kirjoittaa kirjoittamisesta, mutta ajatus on paennut minua saman tien, kun olen istunut koneelle. Sanat solahtivat kuitenkin lopulta edes jotenkin kohdilleen kuin itsestään – muokkaamattomina ja siistimättöminä, tavallista lyhyemmässä muodossaan post-it-lapulle, jonka halusin jakaa kanssanne.

Käännös ja pari lapusta pois pudonnutta sanaa niille, joille harakanvarpaani eivät aukene:

Mun sanat on jossain muualla
vierailla kaduilla
uusilla huulilla
Ne ei tahdo kertoa, nyt
aina vain samasta heräämisen vaikeudesta
rakastamisen aaltoliikkeestä
märistä pyykeistä ja leivänmuruista
Ne tahtoisi tehdä uusia kiekuroita
tähtien takana
villissä naurussa
Irrottaa otteen tästä sängystä
ikkunan takaisesta pimeydestä
Koskettaa jotain jota ei vielä ole

 

2 kommenttia artikkeliin “Kirje

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *