Päivän minityyli: Kultaa synttärijuhliin

Synttärisunnuntaita varten koetimme sonnustautua riittävän juhlaviin, mutta kuitenkin mukaviin kuteisiin – ohjelmassa on nimittäin kahdet syntymäpäivät. Ensimmäisten juhlien syntymäpäiväsankari täytti kolme vuotta ja seuraavissa juhlissa mittariin napsahtaa parikymmentä vuotta enemmän.

Lapsen ja mutsin tulee jaksaa ahtaa herkkuja napaan, istuskella, leikkiä ja seurustella sekä matkustaa pitkin pääkaupunkiseutua aamupäivästä iltaan, joten niitä kaikista napakoimpia pepunnostopöksyjä (äidille) tai kireimpiä kauluspaitoja (lapselle) ei tällä kertaa edes harkittu.

Perheemme mukavuudenhaluisin juhlapukeutuja on muuten ehdottomasti mies, jonka halukkuutta erityisten juhlavaatteiden käyttöön epäilen vahvasti, vaikkei tämä edes osallistu kuin toisiin pippaloista. Yksi tahtoisi olla juhlamekossa joka päivä ja toinen välttelee juhlavampia asuja viimeiseen asti – hyvä kombo!

Kuutin juhlalookista sain postailtua pikaisesti juhlien välissä; Miniavecin asuja on helpompi, nopeampi ja onnistumisvarmempi kuvailla, kun projektiin ei tarvitse värvätä enemmän tai vähemmän vastentahtoista miestä heilumaan kameran taakse… Onneksi tämä kuvailee asuja edes silloin tällöin!

Pipo ei ollut asusteena itse hipoissa, mutta lapsi halusi pitää sitä kuvausrekvisiittana. Ja kukapa minä olen lapsen asustetoivetta kieltämään, tämä kun poseeraa useimmiten mielellään ja hyväntuulisena, tuoden touhuun omia ideoitaan. Kuten olen useasti aikaisemminkin sanonut, pitää nauttia vallitsevasta tilanteesta niin kauan kuin sitä kestää.

Toisin kuin edellisessä asupostauksessa, tällä kertaa vaatteet ovat kaukana kotimaisesta ja eettisestä hyvistelyvaatekaapista. Koko asu on nimittäin pipon takasaumasta sukankärkiin henkkamaukalta. Hups.

 

Katso myös nämä asujutut: Päivän editorialit / Timanttiset asukuvat / Kissoja ja kameroita

 

8 kommenttia artikkeliin “Päivän minityyli: Kultaa synttärijuhliin

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *