3 V eli veturien vallankumous

Väsynyt mutta onnellinen.

Se lienee aika yleinen fiilis onnistuneesti sujuneiden lastenkutsujen jälkimainingeissa. Nyt hääräämisen aiheuttamaan väsähdykseen yhdistyy vielä flussa sekä sekoileva Lily, minkä takia tätä postausta naputtaa aika leipiintynyt bloggaaja, joka joutui aloittamaan postauksen kasaamisen aivan nollasta asti uudestaan.

Koristelut saatiin hoidettua kunnialla, mitä nyt saatoin käydä pikkutarkkuudessani hetkittäin perheenjäsenteni hermoille – toisaalta heilläkin on omat sekoilunaiheensa, joten en jaksa vaatia itseltäni täysipäisyytä ihan joka hetkenä. Teemakoristelut keskittyivät pääasiallisina juhlatiloina toimineisiin keittiöön, ruokailutilaan ja olohuoneeseen, jonne ripottelin värikkäitä ilmapalloja, Tuomas Veturi-aiheisen synttärinauhan sekä pinjatan ja koetin saada myös pöytäliinan, paperiastiat ja servetit sopimaan puna-sini-keltaisiin sävyihin.

Ruokalistalla oli neljää piirakkaa: savulohi-sipuli-, feta-aurinkokuivattu tomaatti-, pesto-kana- ja parsasekoitus-piirakat ja niin ikään neljä kakkua: banaani-mansikka-täytekakku, maidoton persikka-juustokakku, vadelmainen mutakakku sekä mariannerouhe-metsämarja-juustokakku. Lisäksi tarjolla oli sipsejä, karkkeja, mehuja*, limuja ja ceasar-salaattia (ilman anjovista). Ja tietysti kahvia ja teetä – skumppaakin olisi ollut, mutta se unohtui kellariin. Hups.

Ohjelmaa oli aika vähän, mutta mielestäni ihan riittävästi; Lapsille oli järjestetty teemaan sopivasti junarataleikkipiste olohuoneeseen. Veturin muotoisen pinjatan naruista kiskominen sekä sen sisuksista sataneiden karkkien kerääminen sekä mutustaminen kiehtoivat pieniä juhlijoita. Teimme pihalla myös jättiäissaippuakuplia ja hurjan kiinnostava vinttihuone veti lapsia puoleensa kuin magneetti. Aikuisille riitti puuhaksi syöminen ja seurustelu – tai jos joku kaipasi spontaaneja sisätansseja tahi eeppistä tikkakisaa kylmässä kevätsäässä, kukaan ei ainakaan sellaista toivonut.

Juhlien oletettu keskipiste meni tosin hieman sekaisin saatuaan niin mieluisia lahjoja ja tämä täytyi kiskoa useampaan otteeseen eroon huikaisevan hienojen uusien veturiensa parista sanomaan kiitoksia, heippoja ja seurustelemaan vieraiden kanssa. Tämä höpöttää omiaan ja ajelee edelleen omassa huoneessaan upouusilla vetureillaan, silmät onnesta loistaen. Voi toista. Ehkä näitä synttärisankarina toimimisen käytäntöjä ehtii harjoitella vielä tulevinakin vuosina.

Vaikka juhlissa rikottiinkin lähes kaikkia Emmin listaamia ”juhlien perisyntejä”: oli teemaa ja siihen sopivia koristeita sekä astioita ja jopa pienet matkapussukat lapsille, ei hauskuus ollut niistä kiinni. Kyseisillä mausteilla tai ilman, olen kyllä ehdottomasti samaa mieltä siitä, että juhlat ovat parasta mitä on.

* Kävin viime viikolla Valion tehtaalla piipahtamassa ja sain uusia Hörppy-mehuja testiin. Ne päätyivätkin luontevasti juhlajuomiksi. En muuten pääse yli noiden tölkkien hedelmien pikkujalkojen söpöydestä. Awww.

 

 

8 kommenttia artikkeliin “3 V eli veturien vallankumous

    • No et ookkaan. 😀

      Mutta koska justiinsa tota synttärikeskustelua FB:stä ja blogista lukiessa osui silmään, että teemat, goodiebagit (vaikka niissä olisi purkkaa tai tarroja tms.) ja kaikki muu kuin kirkonrotta ja täytekakku oli aina jonkun mielestä vähän turhia niin totesin, että nyt taidettiin päästä ei-meidän-lapsuudessa-nostalgian osalta aika monessa kohtaa sinne täyspöhköjen kategoriaan.

  1. Kuutilla oli kivannäköiset juhlat!

    Juhlat on parasta. Ta siis parasta on menun suunnittelu ja leipominen. Itse juhlat multa aina vilahtaa ohi liian nopeasti että ehtisin niistä nauttimaan.

    Onneksi ensi viikolla on Tytön nimipäivät, hyvä syy järjestää pienet juhlat!

    • Mulle toi menun suunnittelu ei ylläripylläri ole se kohokohta – mies saa hoitaa kokkailut ja itse koetan hoitaa kutsut, koristelut ja ylläpidon juhlien aikana. 

      Melkein mikä tahansa on onneksi hyvä syy järjestää pienet juhlat! <3

    • Samaa käytettiin jo viime vuonna, vähän eri väreillä vaan. Sopii todistettavasti siis ainakin Sirkus- ja Tuomas Veturi-teemaan. Samoin kuin Tigerin viirinauhat, mitkä ovat ehkä maailman helpoimpia ja halvimpia koristeita! 🙂

  2. Ihanan näköistä! Heti tuli myös vähän nälkä. 😀 Ja mistä tuo ihanan värikäs kauluspaita on kotoisin?

    Ah, viikonloppuna pääsee itsekin vähän säätämään juhlien parissa. 🙂

    • Olin aatellut, että saisin syödä piirakoita vielä seuraavinakin päivinä, mutta syötiin pentele kaikki jo juhlien aikana. 😀

      Paita on Hennesin lasten puolelta, ostin aikanaan kahdessa eri koossa varastoon, hamsteri kun olen. 🙂

Vastaa käyttäjälle phocahispida Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *