Päivähoitolaki saatiin joiltain osin uudistettua edellisellä hallituskaudella; Tuolloin tehtyjen uudistuksien taustalla oli ajatuksena pedagogiikan korostaminen ja varhaiskasvatuksen laadun lisääminen ryhmäkokoja pienentämällä.

Tehtiin selvityksiä, kuultiin asiantuntijoita, istuttiin kokouksissa sekä perehdyttiin kansallisiin ja kansainvälisiin tutkimuksiin. Todettiin varhaiskasvatukseen laitettujen rahojen tuottavan kaikista eniten, kun otetaan huomioon ne vaikutukset, joita laadukkaalla varhaiskasvatuksella on lasten, nuorten ja aikuisten tulevaan hyvinvointiin ja palvelutarpeisiin. Money well spent, sanovat tutkimukset – mutta miksi viestiä ei kuunnella?

Tuli uudet vaalit, annettiin lupauksia ja unohdettiin ne vaalien jälkeen lennossa. Nyt julkaistussa hallitusohjelmassa edellisellä hallituskaudella tehty työ varhaiskasvatuksen kehittämiseksi romutetaan. Koska paras mahdollinen tapa säästää on kasvattaa päiväkotien ryhmäkokoja! Aivan älyttömän hyvä idea! Miten meni noin niin kuin omasta mielestä?

Kiinnostaisi tietää, kuinka monen asiasta päättäneen omien lasten hoitotilanteeseen tämä tulee vaikuttamaan… Kuinka monella on enää päivähoitoikäisiä lapsia ja ovatko nämä kenties koti- tai perhepäivähoidossa. Onko perheeseen palkattu lastenhoitaja tai tehty muita, monelle perheelle taloudellisesti mahdottomia järjestelyitä?

Päiväkotiryhmien suhdelukua kasvattamalla seitsemän lasta aikuista kohden kasvaa kahdeksaan lapseen aikuista kohden ja lapsiryhmät muodostuvat vähintään 24 lapsen ryhmiksi. Miten tällä linjauksella tuetaan lapsen etua?

Kaksikymmentäneljä yli kolmevuotiasta lasta samoissa tiloissa, päivästä toiseen. Kutsuisitko itse moisen porukan kotiisi? Sillä pienikin kerrostaloasunto vastaa usein niitä tiloja, joissa lapsiryhmä syö, nukkuu ja leikkii. Lähtisitkö kahden, tai usein yhden muun aikuisen kanssa vastaavalla porukalla ulkoilemaan? Hoitaisit koko porukan: pukisit, syöttäisit, riisuisit, kasvattaisit, nukuttaisit, kuivaisit, vahtisit, ohjaisit ja ottaisit vastuun?

Vastaan tulevat päiväkotien usein nykyiselläänkin tiukat tilat: pöytäpaikat, sängyt, naulakot, leikkitilat. Monessa ryhmässä osapäivälapset tai muutoin harvemmin hoidossa olevat lapset nukkuvat jo patjoilla lattialla ja ruokailutilanteissa polvet kolisevat pöydän alla yhteen.

Ja entä jos puhutaan työntekijöistä? Päiväkodin johtaja lasketaan toisinaan mukaan talon aikuisvahvuuteen, vaikka tällä saattaa olla hoidettavanaan yli sadan lapsen talo henkilöstö- ja kiinteistöasioineen. Aikuisia siirrellään sairastapausten sattuessa ryhmistä toisiin ja sijaisia hankitaan vaihtelevasti.

Viesti kentältä on selvä; Ryhmäkoot ovat jo nykyisin tapissaan. Työntekijät saavat melusta kuulonalenemia kautta maan. Hyvin suunnitelluilla toiminnoilla, leikkipisteiden hajauttamisella ja pienryhmätyöskentelyllä voi rauhoittaa päiväkotiarkea paljon, mutta liika on liikaa ja jatkuva potentiaalinen kaaos vaikuttaa myös lasten jaksamiseen, oppimiseen ja kehittymiseen.

Lapsilähtöisellä varhaiskasvatuksella on niukasti kovaäänisiä ja näkyviä puolustajia Suomessa – varhaiskasvatushan on vain aikuislähtöinen palvelu, jolla mahdollistetaan perheen ja työn yhteensovittaminen. Pitäähän lapset säilyttää jossain työpäivän ajan!

Suomessa on kuitenkin valtava määrä tietoa ja ammattitaitoa sekä ammattilaisia, jotka haluavat tarjota lapselle mahdollisuuden laadukkaaseen hoivaan ja kasvatukseen. Poliittisessa päätöksentekoprosessissa olisi hyvä muistaa, että lapsilla on myös oikeus niihin kaikkiin. Varhaiskasvatuksella on myös tärkeä vanhemmuuden ja perheiden tukemisen tehtävä, joka nousee harvoin esille julkisessa keskustelussa.

——–

Päiväkodissa, jossa kokopäivähoidossa oleva lapsi viettää merkittävän osan hereilläoloajastaan, tulisi harjoitella muun muassa seuraavia asioita:

– Itsenäisyyskasvatus:
Vaatteiden pukeminen ja omista tavaroista huolehtiminen (pidetään ehjinä, viedään paikalleen ja kuivumaan). Vessassa käyminen, omasta arkihygieniasta huolehtiminen (käsien pesu jne.). Lepoon ja rauhoittumiseen liittyvät toiminnot kuten päiväunet. Näihin arjen toimintoihin kehittyy aikuisen tuella ja ohjauksessa rutiinit ja itseohjautuvuus niiden suorittamisessa vahvistuu vähitellen. 

– Yhteisvastuu:
Yhteiset lelut ja tarvikkeet pidetään kunnossa. Tiloja ei sotketa ja pihalelut palautetaan paikalleen. Voidaan keskustella ja opetella yhteisvastuuta myös laajemmin: ruokajätteen vähentäminen, kierrättäminen, lähiympäristön siistiminen ja kaunistaminen, kehitysyhteistyöprojektit ja monet muut asiat voivat avata pienellekin lapselle ajatusta yksilön vastuusta yksilön oikeuksien rinnalla

– Sosiaaliset taidot:
Vuoron odottaminen, neuvotteleminen, kiistatilanteiden sovittelu, toisten fyysisten ja henkisten rajojen kunnioittaminen, ryhmässä toimiminen, anteeksi pyytäminen ja antaminen, muiden huomioon ottaminen, muidenkin kuin parhaiden kavereiden kanssa leikkiminen sekä monipuoliset yhteistyötaidot opitaan jo (varhais)lapsuudessa. Jos näiden taitojen opettelu jää hakoteille, on nuorena tai aikuisena muiden kanssa toimiminen lähes mahdottomuus.

– Tunnesäätelyn taidot:
Pettymysten sietäminen, oman tahdon ilmaukset, ilot, surut, ikävä, harmitus, pelot ja aggressio – koko tunteiden kirjo ja kaikki siitä väliltä. Tunteet pitäisi osata vähitellen nimetä, kokea ja hallita tai kanavoida mielekkäällä tavalla. Ja niitä taitoja lapsi ei opi itsestään.

– Kielen kehitys:
Lukeminen, sadut, lorut, keskustelut ja laulut kehittävät kielen rakenteen ymmärtämistä ja sanavarastoa. Oma lukunsa ovat erityishuomiota kaipaavat lapset, kuten suomea äidinkielensä ohella harjoittelevat lapset. Monella lapsella on puutteita kielen kehityksessä ja oppimista tukee erityisopetuksen tai puheterapian rinnalla merkittävästi aktiivinen kielen oppiminen arjessa. Hyvä äidinkielen sekä suomen kielen hallitseminen antavat perustavanlaatuisella tasolla tärkeät valmiudet koulumaailmassa pärjäämiseen.

– Ruokakulttuuri:
Erilaisiin ruokiin tutustuminen, uusien makujen maistaminen, ruokapöydässä käyttäytyminen, ojentaminen, pyytäminen, kiittäminen ja pöytäkeskustelun taidot opitaan jo päiväkodissa.

– Kuvataiteen, musiikin ja liikunnan perusteet:
Perusrytmit, tanssi, kehollinen ilmaisu, värit, muodot, silmä-käsi-koordinaatio ja esteettinen ajattelu. Kävely, juoksu, hypyt, kiipeäminen, heittotaidot ja muut motoriiikan perusvalmiudet – hurja määrä mahdollisuuksia ja opittavaa, silloin kun ihmismieli on joustavimmillaan ja oppiminen huipussaan.

Pystyisitkö SINÄ Opettamaan kaikkia näitä taitoja arkirutiinien huolehtimisen ohella seitsemälle – saati kahdeksalle lapselle päivästä toiseen niin että kaikki oppisivat edes murto-osan kaikesta tarpeellisesta? 

———

Millaisia vaikutuksia massa-ajattelulla on tulevien sukupolvien palvelutarpeille? Kuormittuvatko erityisopetus, koulumaailma ja erilaiset sosiaaliset tukipalvelut, terveydenhuolto ja mielenterveyspalvelut tulevaisuudessa, johtuen nyt tehdyistä lyhytjänteisistä päätöksistä? Sanon että voisin lyödä asiasta vetoa, vaikken haluaisikaan. Sen verran varma olen siitä, että näin tulee tapahtumaan.

Kannattaako sosiaalisten taitojen, oppimisvalmiuksien ja ryhmässä toimimisen taitojen kannalta keskeinen esiopetusvuosi pilkkoa kerhotoiminnaksi? Se vuosi, joka saattaa olla sekä ”päiväkotiuraa” tehneille että kotihoidossa olleille lapsille käänteentekevä, kaverisuhteita ja yhteistoiminnan valmiuksia antava kokonaisuus, joka valmistaa koulumaailmaa varten.

Esiopetusvuonna huomataan usein se, keille lapsille koulun myöhäisempi aloittaminen voisi olla paikallaan ja ketkä tarvitsevat erityistä tukea. Sujuva alku koulutielle voi ehkäistä oppimisvaiheuksia ja siten ylläpitää opiskelumotivaatiota niilläkin lapsilla, joilla olisi riski pudota järjestelmän ulkopuolelle jo varhain. Näinkö ehkäistään sitä paljon puhuttua syrjäytymiskehitystä?

Tämä asia koskettaa kaikkia tässä maassa asuvia. Ei voida sanoa, että säästetään tasapuolisuuden nimissä nyt lapsiperheiden ja lastenkin palveluista. Sillä päiväkodeissa kasvavista lapsista tulee seuraavien sukupolvien koululaiset, opiskelijat, työssäkäyvät ja veroja maksavat aikuiset. Ne, jotka päättävät asioista lautakunnissa, vaihtavat vaippoja vanhainkodeissa, rakentavat taloja tahi päätyvät työttömyyskortistoon tai jonottamaan päivittäistä kossupulloaan Alkoon.

Ennen vaaleja suurten puolueiden puheenjohtajat lupasivat kilvan, ettei koulutuksesta leikata. Tässä on teille uutinen – varhaiskasvatus on koulutuksellista tasa-arvoa; Ruotsalaisen Pisa-analyysin mukaan lapset, jotka olivat varhaiskasvatuksessa vuoden, saivat 19 pistettä muita enemmän Pisa tutkimuksissa. Ne lapset, jotka osallistuivat varhaiskasvatukseen useamman vuoden ajan, saivat 22 pistettä enemmän.

Varhaiskasvatuksessa luodaan vaatimattomasti pohja kielen kehitykselle, tieto- ja taitoaineille sekä sosiaalisille taidoille ja suhteille. Jos tällä ei luoda pohjaa koulutusjärjestelmään ja laajemmin yhteiskuntaan osallistumiselle niin millä sitten? Varhaiskasvatus- ja päivähoitopalveluihin osallistuu noin 70 prosenttia 3-5-vuotiaista lapsista. Seitsemänkymmentä prosenttia tulevista maamme aikuisista. Ehkä tässä ei ole säästämisen paikka.

Annan ehdotuksen: voisiko vaikka puolustusmäärärahoilla olla vähemmän käyttöä kuin tulevilla, osaavilla ja täysipäisillä kansalaisilla? Niitä kun on ilmeisesti varaa korottaa…