Retkiruoka – odotukset ja todellisuus

Pyörähdimme yhden yön retkellä Hyvinkään retkeilymaastoissa, jotka yllättivät huoltoasteellaan, maisemillaan ja reiteillään erittäin positiivisesti. Jos joku olisi kysynyt, mitä oikein teimme retkellä, voisin valehtelematta sanoa, että lähinnä söimme. Hyvin ja erittäin säännöllisesti – kyseessä oli valehtelematta ruokapainotteisin retki koskaan. Ei nyt ehkä tavaksi voi ottaa, mutta varmasti joskus uusiksi. 

Että jos olette ajatelleet retkiruoan olevan aina auttamatta pussikeittoja, kuivapastoja, hernekeittoa, säilykkeitä ja makkaraa, en allekirjoita väitettä mukisematta; Ainakin tällaisille yhden tai kahden yön, maltillisella kävelymatkalla toteutettaville retkille ruokatarpeita voi raijata mukana siten, että vain mielikuvitus on rajana sapuskavalinnoissa.

Piti retki sisällään muutakin kuin syömistä ja kokkausta: kävelyä, tähtiä yötaivaalla, geokätköilyä, majoitteiden pystytystä, tervaskantojen etsintää ja polttelua, kirkuvia vesilintuja, jousipyssyjen ja nuolien värkkäämistä, kauhujuttujen kertomista, partiohuutoja ja suoluonnon ihmettelyä…

Kallioilla loikkimista, tervan ja pannukahvin haistelua sekä vahvasti makuupussin laadusta riippuvaista yöunta, jonka ennen kuutta heränneet lapset auttamatta katkaisivat. Omana henkilökohtaisena projektinani oli parin koriste-esineen ja nuolenkärjen nakuttaminen käsi-lyöntimurikka-pelillä kivistä. Kyllä, kivistä – sisäinen luolanaiseni peukuttaa vahvasti.

Mutta takaisin retken pääasiaan eli ruokaan…

 

Retkemme ruokalista

Perjantain päivällis-iltapala:
– Nuotiolla paistettuja, lämpimiä voileipiä oman maun mukaan
(täytteinä mm. juusto, kinkku, kurkku ja tomaatti)
– Makkaroita
– Lihapiirakoita lisätäyttein
– Nuotiolettuja, hilloa ja kermavaahtoa
– Vaahtokarkkeja

Lauantain aamiainen:
– Papuja
– Kananmunia
– Loput makkarat
– Pekonia
– Paistettuja tomaatteja
– Leipää em. täytteille
– Vihrelisukkeet eli ööh kurkku

Lauantain lounas:
– Munakas oman maun mukaan
(täytteenä esimerkiksi rucola, palvikinkkua, tomaatti, loput pekonit, paprika, pavut ja loput makkarat)
– Leipää ja loppuja leivänpäällisiä
– Yli jääneitä lihapiirakoita
– Loput vaahtokarkit

Lisäksi tarjolla oli reilusti vahvaa pannukahvia ja kohtuullisen kollektiivisesti kierrossa olleita, kunkin omia retkiherkkuja.

Kaikki ruokalajit valmistettiin nuotiolla, mukana oli yksi ikäloppu paistinpannu ja toisena paistinvälineenä ihan virallinen nuotiopannu. Ruoat oli valittu niin, että 9-11-vuotiaat lapsetkin osasivat tehdä ruokansa pääpiireteissään itse, päästen treenaamaan samalla nuotiokokkausta ja erilaisten ruoka-aineiden pilkkomista ja käsittelyä.

Voin sanoa, ettei jäänyt nälkä!

 

Mikä ovat teidän retkiruokasuosikkinne – tikkupullat, pakkipopcornit, nuotioahven, suklaabanaanit, folioperunat täytteineen? Pistäkää parhaat vinkit jakoon!

 

 

4 kommenttia artikkeliin “Retkiruoka – odotukset ja todellisuus

  1. En käy vaellukseksi kutsuttavailla retkillä usein, mutta silloin kun käyn, on saatava nuotiolla paistettuja lettuja. Makeilla ja suolaisilla täytteillä, luonnollisesti. Äidiltäopittu nikisi on sekoittaa taikinat valmiiksi 1/2l pulloihin, josta ne on kätevä annostella paistinpannulle 🙂

    Muutaman kerran on samalle laavulle sattuneille kanssaretkeilijöille iskenyt annoskateus…

    • Oon aina tehnyt letut jauheseoksesta perillä, mutta toi pullotusideakin on hyvä!
      Ja letut herättää kyllä ainakin itsessäni aina annoskateuden: 😀

  2. KALA. 
    Kalakalakala! 
    Ja punaviini. Kulkee näppärästi kun nappaa sen pussukan viineineen pahviboksin sisältä pelkästään (tai jos on niin reipas, että boksinkin kantaa mukanaan, senkin voi kätevästi käyttää sytykkeinä :D). 

    Mutta joo. Mikään ei oo niin hyvää kun notskilla tehty kala. 

Vastaa käyttäjälle phocahispida Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *