Olen valmistautunut tulevan viikonlopun kauan odotettuihin iltamiin järjestelemällä asuntoa, sillä tuntuu siltä että jotain tartteis tehrä; Sauna-, porras- tai keittiöremonttia ei tällä aikataululla kannata kuitenkaan aloittaa, vaikka kuinka haluttaisikin.
Alakerran kodinhoitohuoneen (ja vessan) apukärry sai viimein täytettä ja miehen joululahjaksi antama Kekkilän Ruukkuporras saatiin kasaan. Tuon hintaluokan kukkahyllyksi alkuperäiset ruuvit olivat surkean pehmeää materiaalia ja jouduimme ennen kokoajaisia suuntaamaan rautakauppaan.
Mutta nyt on viherkasvia joka lähtöön ja lisää tulee. Olen aina haaveillut maltillisesta kotiviidakosta eikä parin viime vuoden viherkasvihehkutus sisustusblogeista Asuntomessuihin ja instagramiin ole varsinaisesti auttanut asiaa. Katsotaan kaunko pöheikkö kestää hurjien kissapetojen hyökkäyksiä…
Näyttää ihanalta, ihan eriltä kuin edellisessä kodissa. 🙂
Jotenkin kämppä itsessään sanelee mulla jonkin verran sitä, mitä sinne valikoituu materiaaleiksi, kalusteiksi… Ja kun nykyinen on enemmän nukkumalähiöasunto, se kaipasi erilaista tyyliäkin. 🙂