Hyvin se sujuu, vaikka kyseinen ruokalaji olikin ensimmäistä kertaa maistelussa ja sen huomaa ilmeistä!
En tiedä, missä utopiatodellisuudessa elän, mutta olen ollut siinä käsityksessä, että imetystä lukuunottamatta lapsen isä on yhtä lailla kykenevä hoitamaan lapsen syöttämiset kuin äitikin.
Ja muuten kaikki muutkin hoitotoimenpiteet, jos nikseen tulee.
Kuten Kristaliinan kokemus osoittaa, kaikille tämä asia ei ole itsestäänselvyys.
Meille on sattunut sikäli miellyttäviä kohtaamisia niin ystävien, sukulaisten kuin
neuvolan terveydenhoitajankin kanssa, ettei L:n tasaveroista vanhemmuutta ole kyseenalaistettu. Tai ainakin se on tehty hiljaa mielessä tai niin hienovaraisesti, ettei tämä herkästi loukkaantujakaan ole sitä huomannut.
Uskon, että isät vaikuttavat lapsiensa elämässä enenevissä määrin aktiivisina toimijoina, eivät vain elantoa tuovina taustahenkilöinä. Monissa perheissä äiti saattaa olla korkeammin koulutettu ja yltää paremmille ansioillekin. Työmarkkinoiden epätasa-arvosta lasten (koti)hoidon suhteen puhutaan silti paljon – ja aiheesta.
Yhteiskunta olisi siis hiljalleen valmis uskomaan lasten hoidon myös isien harteille. On hieman huvittavaa, että vaikka hoitojärjestelyistä puhuttaan, monilla muilla vanhemmuuden aloilla miehiä pidetään kuitenkin täysin kyvyttöminä tekemään päätöksiä. Räikeimpänä esimerkkinä lapsiin liittyvät hankinnat, jotka kaiketi ovat aivan liian monimutkaisia miesten ymmärettäviksi tai tehtäviksi.
Pyllytuntumalla ja lehtien, blogien ja television mainontaa seuranneena sanoisin, että lapsiin liittyvässä kuluttamisessa miehet eivät ole kohderyhmää eivätkä myöskään kunnostautuneet kenties isoja hankintoja (vaunut, turvakaukalo, huonekalut, harrastusvälineet tms.) lukuunottamatta.
Lastenvaatteita ja -tarvikkeita, vaunuja. leluja,kirjoja, musiikkia, lapsille suunnattuja ruokia ja välipalaherkkuja sekä kodinsisustustuotteita markkinoidaan aggressiivisesti naistenlehdissä, naisille suunnattujen televisio-ohjelmien mainoskatkoilla ja blogeissa. Kuinka monta vauvoihin tai lapsiin liittyvää mainosta olette nähneet miehille suunnatuissa lehdissä?
Tuttavaisät ovat kohdanneet kummallista kohtelua yksin ostoksilla liikkuessaan.
Myyjät ovat pälyilleet palvelutilanteissa ympärilleen, ilmeisesti olettaen naispuoleisen asiakkaan paikalle ilmaantumista hetkellä millä hyvänsä. Osa on jopa kysynyt, että tuleeko ”asioista päättävä taho” pian paikalle.
He ovat kertoneet lastentarvikkeita ostaessaan törmänneensä usein
huvittuneeseen asenteeseen ja aliarvioiviin kysymyksenasetteluihin:
”Laittoiko vaimo asialle?”
”Onhan sinulla tarkat ohjeet siitä, mitä olet ostamassa?”
”Kyllä näiden vaunujen käyttäjänkin olisi hyvä olla mukana.”
”Onhan koko nyt varmasti oikea? Pitäisikö tarkistaa? Kun eivät miehet näitä aina niin tarkkaan muista.”
Eli isät voivat kyllä ulkoiluttaa lasta, mahdollistaa harrastuksia, syöttää lasta ja nukuttaa tämän, mutta ostopäätökset tekevät ja kulutustottumukset luovat naiset?
Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka ison osan naiset käyttävät (euromääräisenä ja suhteutettuna) omista tuloistaan lapsien tarvikkeisiin ja mitkä ovat miesten vastaavat luvut.
Toki muutkin menot kuten asuminen, liikkuminen ja ruoka vaikuttavat kokonaisuuteen, mutta nimenomaisesti kiinnostaisi tällä erää suoranaisesti lapseen käytetyt varannot.
Jos perheessänne on kaksi vanhempaa, kuka teillä valitsee, etsii ja maksaa
lapseen liittyvät hankinnat kuten ruoan, vaunut, vaatteet, vaipat ja lelut?
Kuvan vauva aterioi isän maksamassa, mutta äidin valitsemassa syöttötuolissa,
äidin hankkimassa bodyssa, vaipassa ja ruokalapussa isän ostamaa ja tekemää ruokaa.
Öö, tähän mennessä minä olen hankkinut (tai ainakin valinnut), sillä miehelle on ihansama. Maku meillä natsaa tosin aika hyvin yhteen, joten niistä hankinnoista ei kiistaa ole tullut. Mutta kyllä mä silti oon kyselly mielipidettä isoista hankinnoista, kuten rattaista, pinniksestä yms.. Ja hahaa, nyt muistankin, että mies sanoi ekasta pinnasängystä ei ja siksi meille tuli tuo nykyinen (okei, käytettyjen tutuilta saatavien valikoima oli huimat kaksi vaihtoehtoa, mutta silti..). Miehen sanoin ”sopii sisustukseen paremmin.”
Olipas (taas) ansiokas kirjoitus! Ei ole paljoa TM:n sivuilla Ainu-mainoksia, ei… Ei sillä, että meillä TM:aa luettais, mä lue joskus neuvolassa.
Koska meidän PERHEESSÄ (kirjoitiko juuri tuon, joo-o, taisin kirjoittaa) tulotaso heilahtelee paljolti sen mukaan, olenko enemmän vai vähemmän töissä vai ehkä opiskelemassa vai kesätyöttömänä opena jne, teimme lapsen synnyttyä radikaalin päätöksen, ja perustimme taloustilin. Periaate on, että molemmat hoitaa omat hlökohtaiset ostoksensa, puhelimensa, matkakorttinsa, rahastonsa jne itse, ja sitten yhteiset menot (ruoka, vakuutukset, päivähoitomaksut yms)ja lapsen menot menee yhteiseltä tililtä, jonne molemmat tilittävät joka kuukausi leijonanosan tuloistaan. Eli molemmat jättävät jotain itselleen, suhteessa tuloihin luonnollisesti, eikä ole sovittu mitään kiinteää summaa myöskään tilitettäväksi.Ja loput sitten talouskassaan. Tämän myötä rahan menoa on tullut valvottua tarkemmin, mikä on ollut pakkokin, kun on muututtu dinkeistä (double income, no kids) perheyksiköksi, jossa ei ole enää täysin double income. Eikä se ehkä ole ollut ihan huono juttu, on vähän kulutustottumukset muuttuneet. Mutta siis tämä meillä lähes pakon sanelemaa, muuten ei kyllä tietäisi, että mihin ne vähät rahat menevät.
Eipä ole muuten pahemmin lastentarvikefirmat ottaneet yhteyttä bloggaavaan isään, vaikka vauva aika isossa osassa blogissani onkin 😉
Amma: Meillä miestä ei kiinnosta vauvan tavarat, joten minähän ne sitten hankin. Kunhan on jotain missä istua, jotain päällepantavaa ja muut tarpeelliset. Joitain insinöörityylisiä erityisen näppäriä juttuja vaatteissa tai tarvikkeissa tämä on kyllä esitellyt joskus muillekin.
Ella F: Meillä on yhteinen asuntolaina, lapsi ja olemme naimisissa, mutta yhteinen tili ei ole vielä tuntunut omalta jutulta. Liian hurjaa! 😀
Sen sijaan olemme sopineet tietyn könttäsumman, jonka hoidan aina lainan lyhennyksestä. Näin tiedän, kuinka
paljonvähän rahaa minulle jää käytettäväksi omiin ja vauvan vaatteisiin, kosmetiikkaan, sisustusjuttuihin, matkakorttiin, kahvilla käyntiin tms. Mies maksaa lopun lainan, vedet, sähköt, netin, puhelinlaskut, matkat, vakuutukset ja ruoan sekä päivittäistavarat.Aika tasoissa varmaan ollaan siinä, kuinka iso osa palkasta/opintotuesta/vanhempainpäivärahasta tms. jää käteen suhteessa alkuperäiseen summaan, miehellä varmaan vähemmänkin, mutta tulotkin ovat vähän eri luokkaa.
Tommi K: Minusta tuo on tosi mielenkiintoinen ja yllättävä tieto, ettei Isyyspakkauksen suuntaan ole sadellut yhteistyötarjouksia. Kukaan lukijahan ei voi tietää, paljonko tarjouksia tulee, jos ne eivät päädy postauksien aiheiksi asti.
Voisi kuvitella, että isätkin lukevat blogeja. Tuskin niin paljon kuin äidit – vielä ainakaan, mutta kuitenkin. Ja että heitä kiinnostaisi ainakin jossain määrin perehtyä myös varustelupuoleen. Esimerkiksi meidän isä osasi silminnähden arvostaa Tomminkin esittelemää Flexi Bathia ja kehui sitä aika oivaksi keksinnöksi. Ja Isyyspakkauksen laajasta nais-lukijakunnastakin löytyisi, noh, ostohalukasta porukkaa varmasti.
Jos keksin jokin nerokkaan, oikeasti hyödyllisen ja ekologisilta arvoiltaan kelvollisen tuoteidean, tiedän minne heittää viestiä! 😉
(Ei vielä lasta, mutta kokemus frettien osalta miehen kunnostautumisesta niiden hoidossa)
Itse olen päivät töissä ja tuon talouteemme rahaa. Mies hoitaa frettieni hoitamisen kotona ja sitten kun joskus lapsen saamme, on työnjako ainakin äitiysvapaan jälkeen sama. Minä käyn töissä hoitovapaalla ja vanhempainvapaalla, miehen hoitaessa lasta kotona.
Vaikka mies on vasta vuoden ollut tietoinen freteistä ja minulla kokemusta neljästä vuodesta, hän tuntuu tekevän asiat paremmin ja tietävän meidän perheen ruokintarytmin, minun seuratessa vierestä hieman hölmistyneenä (ai niillä on nyt nälkä…? Mitäs ne on viimeksi saaneet, ai kanankauloja..?). Mies kertoo mitä ruokia tarvitaan lisää ja minä sit yleensä hankin ne. No tietysti toisen on tämä helpompi tietääkin, kun on se joka sieltä pakastimesta tekee ruoka-annokset valmiiksi ja tietää mitä siellä milloinkin on. Minä kylläkin sit kylvetän ja puhdistan näätien korvat ja kynnet leikkaan tottuneemmin kuin mies. Laatikkojen puhdistamisessa on aika 50/50 tilanne. Rokotus ja muut lääkäriasiat hoidan minä.
Minusta on pöyristyttävää, miten vähän isät oikeasti saavat vastuuta ja miten paljon äidit huolehtivat et miten ne nyt siellä kotona pärjää kaksi tuntia, kuoleekohan lapsi nälkään… lueskelen paljon isien kokemuksia eri foorumeilta, lehdistä ja kirjoista, ja pakko todeta että heille jätetään todella paljon muistilistoja et muista tämä ja tämä asia… Ei ole yhtä oikeaa tapaa tehdä asioita, on äidin ja on isän tapa tehdä ja molemmat ovat yhtä oikeita. Isien pitäisi saada tehdä omat rutiininsa lapsen kanssa.
Tuo kauppojen suhtautuminen miehiin vauvantavara ostoksilla on ihan yhtä typerä kuin autokauppojen tai elektroniikkakauppojen suhtautuminen naisiin… Stereotypiat… puuh.. pistää vihaksi..Onneksi meillä sisustusasioissa on pitkälti sama maku niin se ei tuota ongelmaa vauvankaan kalusteiden hankinnassa… 🙂
Tulikohan tarpeeksi tekstiä.. ;D
Yhdessä, yhdessä ja yhdessä.
Käytännön syistä (Joel töissä) kirppisostokset on useimmiten minun ostamia, mutta yhteiseltä taloustililtä maksettuja. Kaikissa paria euroa isommissa hankinnoissa on ostopäätös tehty (ihan luonnostaan) yhdessä: joko siellä kaupassa ollaan oltu kimpassa pähkäilemässä tai jompi kumpi on surffannut nettikauppoja ja huudellut, että ”hei mitäs jos hankittaisiin tällainen-ja-tällainen”.
”Ostoaloite” eri lastentuotteisiin meillä tulee vaihtelevasti: esim. vaunuista mä olin kuullut Bugiksista ja ”esittelin” niitä Joelille, kun taas ammeista Joel halusi just tuon flexi-bathin ja minä sanoin ”no okei joo”, vaikka olin itse ajatellut ensin toista.
Kainin isä on ostanut Kainille sitterin, leikkialustahärvelin ja pari kirjaa+lelua. KAIKKI MUU on jos ei minun maksamaa (yleensä on) niin ainakin valitsemaa (tyyliin ’käytkö hakemassa ne liberovaipat mitkä kaupassa näytin’).
Ja kyllä, ennen kuin joku ehtii kommentoida, Kainin perheessä on kaksi vanhempaa. Toinen vain asuu vähän kauempana.
Silkkitassun kommentista löytyi minullekin tosi tärkeä pointti. Koetan kovasti olla tunkematta nenääni asioihin, kun miesväkemme touhuaa keskenään. Koen tärkeäksi sen, että heillä olisi aikaa ja tilaa keksiä omia juttujaan ja muodostaa omat tapansa tehdä asioita.
Kristaliinan yhdessä tekemismalli kuulostaa idylliseltä ja varmasti se toimii teillä.
Kokisin kuitenkin itse hajottavana kiskoa vauvaa toppavaatteisiin ja puskea vaunujen kanssa ruokakauppaan monta kertaa viikossa yhdessä sen sijaan että mies polkaisee/kävelee sinne ja hoitaa ostokset yksin viidesosa-ajassa.
Ja L vastaavasti nääntyisi tylsyyteen, jos pakottaisin tämän seuraamaan vieressä, kun selailen kestovaippoja tai kierrätyskerniruokalappuja Huuto.netissä tai kahlaan läpi nettikauppojen lastenvaatealeja.
Tuo Felxi-Bath on ilmeisesti joku miehiltä miehille-juttu, kun niin monet miehet siitä innostuvat. Vaikka onhan se hyvä, en kiistä.
HelloAochi: Vaippojen esivalinta voi ollakin tarpeen, kun merkkien välillä on kertakäyttöisissä ilmeisesti myös eroja, kestovaipoissa ainakin on. Harva varmaan haluaa herätä pissalätäkössä. 😀
Yleisesti:
Kuulen perhekahvilassa ja tuttavapiirissä paljon juttuja siitä, miten miehillä ei ole käsitystä siitä, kuinka kalliita vaikkapa lasten ulkoiluvaatteet ovat. Toki niitä saisi halvemmalla käytettyinä kirpputoreilta tai käytetyn tavaran verkkopalveluista, mutta äkillisen kasvupyrähdyksen, vaatteiden hajoamisen tms. takia välillä voi tulla niin kiire, ettei viikkojen tai kuukausien etsiskelyyn ole aikaa. Ja kun ostaa haalarin tai kaksiosaisen ulkoilupuvun, palaa kotihoidontuesta helposti ainakin puolet.
Harmittaa, kun keskustelee äidin kanssa, joka on joutunut kiistelemään miehensä kanssa siitä, saisiko hän muutaman euron tuotavaksi perhekahvilan kassaan, kun mies on sitä mieltä, että nainen on ”tuhlannut omat rahansa” ostamalla lapselle oikean kokoiset talvivaatteet. Äiti joutuu kieltäytymään vauvakinoon lähtemisestä ja kulkemaan vuotavissa talvikengissä seuraavaan kuuhun tai koko talven. Ja samassa kuussa mies on ostanut itselleen 400€ kaiuttimen.
Minä valitsen ja maksetaan puoliksi melkein kaikki jotain pikkujuttuja lukuunottamatta. Valinnat osuu minulle kun on äitiyslomalla aikaa ja koska olen innokas päsmäröimään 🙂 Kunhan lapsi kasvaa niin mies saa mielellään käydä ihan vaatteista lähtien valitsemassa kun omaa hyvän maun (joskus paremman kuin äidillä :))
PS. Toi teidän poitsu on kyllä ihan äitinsä näköinen.
T. Karoliina
Niin, vielä tuohon varsinaiseen aiheeseen sellainen kommentti, että kyllä meilläkin Rouva tekee merkittävän osan vauvaan liittyvistä hankinnoista, mikä tarkoittaa lähinnä vaatteita. Leluja tulee niin paljon muualta, että niitä ei tarvitse ostaa. Vaunut on valittu yhdessä. Mutta että kenen rahoilla? Se tuntuu jotenkin hassulta kysymykseltä.
Meillä on ainakin toiminut tosi hyvin järjestely, joka otettiin käyttöön kymmenen vuotta sitten ensimmäisen asuntolainan yhteydessä: palkat menevät yhteiselle käyttötilille, josta lähtevät lainanlyhennykset ja josta tehdään myös kaikki yhteiset hankinnat ja maksetaan ruoat ja taloustavarat. Sitten molemmilla on omat tilit, johon siirtyy sama summa ”viikkorahaa” kuukaudessa. (Katkaisin tosin sen siirron, kun Rouva jäi kotiin eli tällä hetkellä kaikki hoidetaan yhdeltä tililtä.) Kun on yhteinen asunto, yhteiset lainat ja on naimisissa, tämä tuntuu luonnolliselta ja helpolta ratkaisulta verrattuna mihin tahansa muuhun järjestelyyn.
Ihan vain mielenkiinnosta, että miksi se viikkorahasiirto piti katkaista kun toinen jäi kotiin?
Siksi, että tulot tippuivat noin puoleen aiemmasta, ja piti varmistaa, ettei tili tyhjene liian kovaa vauhtia.
Tähän asti meillä on pärjätty samalla periaatteella kuin teillä; laskut, lyhennykset ja vastikkeet on jaettu sulle-mulle -periaatteella. Mutta nyt meillä ollaan perustamassa taloustiliä, johon kumpikin laittaa tietyn summan suhteessa tuloihin. Tämä siksi, koska edessä on niin paljon yhteistä hankintaa ja tulotasomme muuttuvat minun jäädessä kotiin.
Kyllä lapsiperheessä laskujen jakokin varmasti toimii, jos jakoa aina välillä tarkistetaan. Vanhempani tekivät niin, että isä maksoi asuntolainan ja äiti ruuat. Ja sitten tuli lapset. 10 vuoden päästä asunto oli maksettu mutta äidillä oli yhä maksettavana ne ruuat, 2 pienen lapsen ja 1 vauvan kulut.
Vierailija: Helpottaa elämää, jos toisen makua osaa arvostaa, köh köh.
Olisihan se hyvä, että jos sukunimi on isän suvulta niin ulkonäkö tulee äidin puolelta. 😉
Tommi K: Kuulostaa hyvältä ja käsittääkseni melko yleiseltäkin järjestelyltä. Meilläkin vastaavaa järjestelyä on harkittu ja harkitaan edelleen. Kaipa omien tilien pitämisessä on kyse jonkinlaisen itsenäisyyden säilyttämisen kaipuusta.
Harriet: Vanhempiesi tapaus on hyvä esimerkki siitä, että tulon- ja menonjaot on tarpeellista tarkistaa säännöllisesti, jos rahat tulevat ”eri taskuista”.
en ihan ymmärrä tätä keskustelua, kun meillä on ollut aina kun ollaan oltu kimpassa, että rahat on yhteiset tai sen käytöstä ei ole tehty mitään numeroa.. se maksaa kummalla on rahaa tilillä. varsinkin kun lapsia on siunaantunut ja olen itse ollut yli 3 vuotta kotona ja näistä vuosista osan todella pienellä kuukausipalkalla. olisi outoa, jos minun pitäisi ”omista” pienistä tuloista pystyä hankkimaan lapsille tarvikkeita ja vaatteita sekä kattaa omat menoni ja osan vuokrasta. meillä rahaa siirretään sille tilille missä sitä tarvitaan. eikä ole kyllä kertaakaan kumpikaan meistä valittanut toisen rahankäytöstä.
ehkä tilanne olisi toinen jos toinen olisi mahdoton tuhlailija tms. mutta onneksi ei mene kädestä suuhun vaikka suut supussa eletäänkin ja säästöönkin saadaan aika ajoin hyvin rahaa.
Vierailija: Teillä ollaan siis onnellisessa asemassa, onnea!
Nimittäin vuodesta toiseen jokaisessa kyselytutkimuksessa heti kotitöiden jälkeen yleisin pariskuntien riidanaihe on raha ja sen käyttö. Harmillista kyllä.
50% molempien käteenjäävistä nettotuloista, isompituloinen maksaa siis noin 150-200ee enemmän kuussa, ja lapsilisät yhteiselle tilille heti palkkapäivän jälkeen, molemmilla on sinne kortti ja sieltä maksetaan yhtiövastike, ruuat, sähköt, autot, bensat, lapsen vaatteet, vaunut ja tarvikkeet jne jne – jos ostan jotain isompaa, kuten lapsen talvipuvun tai mies haluaa fiksailla kotona tai hankkia kotiin jotain, missä aletaan mennä yli 50e tai vastaavaa niin sitten varmistetaan toisella, että ok- lopulla omalla 50% itse kukin tekee mitä lystää, harrastaa, maksaa omaa lainaansa sitä mukaa kun tahtoo (asunnon omistus on 50-50, mutta lainat ovat omat) tai jos tulee isompia hankintoja, johon yhteisellä tilillä ei ole rahaa, niin sitten maksetaan puoliksi ns. omista rahoista. Ja jos on hyvä tilanne, kuten nyt, niin sitten maksetaan yhteiseltä tililtä osa tulevasta ulkomaanmatkasta, muuten menisi ns. omista rahoista, puoliksi toki sekin. Ekan lapsen kanssa kotona oltiin yhteensä 1v 4kk ja toisen kanssa on suunniteltu samaa – äiti 1v ja 1kk, mies 3kk ja tulot/menot tasataan noille ajoille suurinpiirtein tasan myös – ja niin, että ns. hyvien kuukausien (täysi palkka toisella, toisella vanhempainraha ja ensimmäiset 3kk kun on molemmilla täysi palkka) tuloista säästetään jo etukäteen ns. huonoille kuukausille eli hoitovapaa-ajoille, jolloin sitten tuon vajaa 1,5 vuotta on koko ajan molemilla tasaiset tulot ja etukäteen tiedossa jo molemmille ja pystyy mitoittamaan omat esim. vaatehankintansa ja harrastuksena sen mukaan. Minusta (ja miehestä) olisi erittäin ahdistavaa, jos kaikki rahat menisivät suoraan yhteiseen käyttöön, ei kumpikaan ole mikään tuhlari, mutta kulut ovat kovin erilaisia – itse en ymmärrä kaikkea miehen harrastukseen laittamaa rahaa, eikä hän taas minun meikkejäni tai reissuhinkuja… Puhumattakaan harvojen bileiltojen kotiintulosta: mies suattaapi jopa tulla bussilla ja kävellä pitkän matkan, itse todellakin suhaan taksilla… 😉 Paras ystäväni (lapseton tosin) ei ymmärrä tätä kuviota lainkaan, hänelle lapsuudenperhe = ihanneperhe ja hän kommentoi ”Mutta eikö kaikki olisi yhteistä?” :), kun taas meille tämä sopii mainiosti.
Kuulostaa hyvältä systeemiltä!
Ja on kiva, että näitä asioita kommentoidaan ja keskustellaan. Kenties joku oman perheen raha-asioita pohtiva löytää joskus vinkkejä.
On muuten ihan totta että kaksi ihmistä on harvoin samaa mieltä kaikesta siinäkään, mikä on ns. järkevää kuluttamista. Joten omille rahoillekin lienee paikkansa monessa huushollissa. 🙂