Kävin tänään M:n kanssa terveyskeskuspäivystyksessä tämän korvatulehduksen takia.
Kun astuin sisään päivystykseen, huomasin tiskin takana saman sairaanhoitajan, 
jonka kohtaaminen oli edellisellä kerralla jättänyt lähtemättömän muistikuvan:

Kun olin raskaana, jossain viikon 32 tietämillä, heräsin eräänä yönä kutinaan. 
Se tuntui yhtä aikaa siltä kuin ihollani olisi juossut satapäin pienenpieniä hyönteisiä ja olisin polttanut itseni nokkoseen. Kutina alkoi jalkapohjista ja pian myös kämmeniäni ja kyynärtaipeitani kutitti.
Kutina ei tuntunut olevan ihan ihon pinnalla. Suihkussa käynnin sekä jalkojen
ja käsien rasvauksen jälkeen luovutin ja totesin, ettei kyse tainnut olla ihon kuivuudesta. Mitään ihottumaan viittaavaa ihossa ei ollut, joten epäilin, ettei kyse olisi allergisesta reaktiostakaan.

Äidilläni todettiin raskaushepatoosi tämän ollessa raskaana ja kutina oli hänellä kova.
Itselläni maksa-arvot olivat kohonneet vähän jo aloittaessani e-pillerit, joten saatoin olettaa hormonien vaikuttavan maksani toimintaan; Kutinan jatkuessa kolmatta päivää, päätin lähteä käymään terveyskeskuksen päivystyksessä, koska en ollut varma, minne minun kuuluisi lähteä vaivoineni. Vauva oli liikkunut mielestäni kuluneina päivinä huolestuttavan vähän. Oli viikonloppu. Neuvola ei ollut auki eikä siellä tietenkään vastattu edes puhelimeen. Synnytysosastollekaan en kehdannut soitella.

Sain kyydin terveyskeskukselle, otin vuoronumeron ja odotin vuoroani.
Kun olin odotellut täysin tyhjässä odotushuoneessa (kello oli lähes yhdeksän illalla) viisitoista minuuttia,
yksi hoitajista huomasi minut ja pyysi minut ilmoittautumaan.

Hoitaja: Milläs asialla sitä ollaan liikkeellä?
K: Olen viikolla 32 raskaana ja minulla on…
Hoitaja: Ette kyllä ole niillä viikoilla raskaana, teillähän on aivan liian pieni maha!
K: Kyllä minä koen tietäväni, missä vaiheessa raskauteni on, 
mutta jollette usko, näette varmaankin koneelta neuvolan tiedot.

Hoitaja kysyi sosiaaliturvatunnukseni, syynäsi tietoni perinpohjaisesti ja totesi nyrpeänä, että niillä viikoilla taidan olla kuitenkin menossa. Katseli silti paheksuvasti vatsani tienoille. (Oli kyllä hieman hölmistynyt olo. Miksi ihmeessä valehtelisin raskausviikkoni? Enkä kyllä ollut varustettu niin ”pienellä” raskausmahalla ihan vain huijatakseni terveyskeskuksen henkilökuntaa.)

Vaihdoin naimisiinmenon yhteydessä sukunimen edellisen vuoden lopulla, samoin kun etunimieni järjestyksen. Kysyin hoitajalta, ovatko tiedot päivittyneet heille. (Eivät olleet.) Hoitaja halusi varmistaa muidenkin tietojeni ajantasaisuuden ja kyseli läpi sekä osoitteen että puhelinnumeron. Viimein päästiin taas asiaan:

K: – Niin minulla on ollut kolme päivää kovaa kutinaa kämmenissä ja jalkapohjissa. Lisäksi vauva on liikkunut aika vähän. Kun suvussa on ollut raskaushepatoosia, ajattelin, että voisi olla hyvä tarkistaa asia?
Hoitaja: – Ai te epäilette raskausmyrkytystä?
K: – Ei, kun raskaushepatoosia. 
Hoitaja: – En ole koskaan kuullutkaan sellaisesta! 
(Joka sadas raskaana oleva nainen saa raskaushepatoosin.)
– Näyttäkääpäs niitä käsiänne.

Näytin käteni ja hoitaja pyöritteli niitä pitkään, tutkien myös sormien välit.

Hoitaja: – Ei näissä kuulkaa ole mitään ihottumaa!
K: –  Ei tietenkään ole. En minä täällä minkään ihottuman takia iltamyöhään odottelisi.
Pääsenkö sinne lääkäriin vai en?
Hoitaja: – Ei me hoideta täällä mitään raskaana olevien asioita. Ottakaa yhteys synnytyssairaalaanne.
K: – Ajattelin kuitenkin tulla ensin tänne, kun sairaala on Porvoossa ja sinne on matkaa.
(Keravalta lähdetään synnyttämään useimmiten Hyvinkäälle, Porvooseen tai Helsinkiin.)
Hoitaja: – Asutteko te Porvoossa?!

Katsoin apua anoen isääni, joka oli ystävällisesti tarjonnut minulle kyydin terveyskeskukselle.
Tämä oli seurannut sivusta koko alati kummallisemmaksi muuttuvamman keskustelun. Hän näytti siltä, että olisi ehkä paras etsiä apua jostain muualta. Ilmoitin hoitajalle, että lähtisimme sitten Porvooseen, missä en muuten asunut, koska osoitteeni, joka oli juuri äsken varmistettu, oli  edelleen Keravalla.

Lopulta soitin synnytyssairaalaan, jossa pyysivät minua tulemaan paikan päälle.
Jäin yöksi, että verikokeet saataisiin otettua asiaankuuluvasti paasto-arvoina heti aamutuimaan. Myös istukan virtaukset ja lapsiveden määrä ultrattiin. Arvot olivat vähän koholla, mutta eivät kovin pahasti ja sain annosteluohjeen lääkitykseen, jota voisi käyttää tarpeen mukaan. Lisäksi sain ohjeet liikkeiden seurantaan. Kutina hävisi lähes kokonaan seuraavalla viikolla, mikä lie oli sen aiheuttanut. Vauvakin alkoi liikkua vimmatusti, kun ultaaminen aloitettiin. Maksa-arvot pysyivät kohonneina synnytykseen asti.

Kyseinen iltamyöhään sattunut kohtaaminen oli kyllä siinä määrin kummallinen ja huvittava, että hirvitti hieman mennä uudelleen ilmoittautumaan, tällä kertaa ”olematon vauva” mukanani.

Kaikki sujui kuitenkin jotensakin normaalisti,
vaikka jälleen jouduin kinaamaan siitä, onko lapseni kipeä vai ei.