Nyt kun M osaa kontata, päätimme tässä päivänä eräänä käydä vaunuajelun sijaan koeajamassa läheisen leikkipuiston. Puistossa ei ollut ketään muuta, vaikka olimme liikkeellä keskellä päivää ja sääkin oli aurinkoinen. Saimme siis ihan yksityisen tutustumiskierroksen lähimpään (ellei taloyhtiön keinua ja hiekkalaatikkoa lasketa) leikkipuistoon.

Kun laskin M:n maahan, ohuet villatumput kiskottiin välittömästi ikenien avustuksella pois käsistä ja tutustuminen hiekkaan saattoi alkaa. Ihme kyllä, hiekkaa ei koetettu vielä ollenkaan laittaa suuhun. Tyydyimme siis molemmat tutustumaan puistoiluun kuulo-, haju-, tunto- ja näköaistien avulla emmekä ryhtyneet maistelupuuhiin, vaikka puiston keskellä kasvaakin kolme omenapuuta. (Nam.)

Parhaita juttuja puistossa olivat M:n mielestä hiekan puristeleminen nyrkissä ja sen siirtely käsien alla, paikallaan olevassa (!?) keinussa istuminen ja sieltä käsin ympäristön tarkkailu, (asukaspuiston toimintaan varatun) kopin kahden matalan portaan kiipeäminen useaan kertaan ylös sekä koppiin menevää ramppia pitkin konttaamnen. 

Kauaa emme ensimmäisellä kerralla olleet, ettei tulisi yliannostusta, vilu ja väsymys, mutta jossain vaiheessa
taas uudestaan. Käyttökokemus oli hyvä, ilmeisesti niin vauvan kuin äidinkin mielestä.
Tumppujen pois nykimisestä huolimatta vauvalla oli vielä kotiin palatessakin ihanan lämpöiset kädet.
Ehkä tämä on perinyt minulta talvipakkasillakin sangen lämpiminä pysyvät kädet ja jalat.