Mielenkiintoisin havainto, jonka tein eilen rustatun 10 ärsyttävintä asiaa vauvaperhearjessa-listan pohjalta on, että kurjinta oloa eivät ole aiheuttaneet sellaiset vauvanhoitopäivät, joiden toivoisi jo olevan illassa, vaan törpöt kanssaihmiset. On jännää, miten osalla ihmisistä ei ole ollenkaan tahdikkuutta vaan (hormonipöllyissä) väsyneenä huojuvalle tuoreelle emolle tullaan huutelemaan ja nälvimään mitä sattuu, alkaen synnytyssairaalan vuodeosastolta.
Otan henkilökohtaisuuksiin menevän arvostelun yleensäkin herkästi itseeni, mutta nyt kun vanhemmuuden identiteetti on vielä uusi ja hauras, ovat jotkin kommentit loukanneet erityisesti. Useaan otteeseen on tullut itkettyä tai kirottua kotona, kun kyvyttömyyden ja huonommuuden tunne vanhemmuudesta suoriutumiseen on iskenyt jonkin mukamas hyvää tarkoittavan neuvon seurauksena.
Joten pikku vinkkinä itse kullekin. Jos sinulla ei ole jotain hyvää sanottavaa tai erittäin pakottavaa ja vankasti perusteltua syytä puuttua toisten ihmisten tapaan kasvattaa tai hoitaa lastaan, pidä suusi kiinni. Sopivassa hetkessä laukaistu kommentti voi jopa romuttaa ihmissuhteita.
Moni on varmasti törmännyt vielä tahdittomampiin törppöihin kuin minä, joten utelen: Mitkä ovat mänteimpiä kommentteja, joita olet saanut lapsiin, vanhemmuuteen tai johonkin ihan muuhun liittyen?
PS.
Olen ja olemme saaneet myös paljon positiivista palautetta ja kannustusta, joka on jäänyt yhtä lailla mieleen. Pikkukuutin kontaktinottoa ja jäntevyyttä on kehuttu neuvolaa myöten, joten emme ole ilmeisesti ainakaan täysin sabotoineet tämän kehitystä. Myös synnytyksen jälkeisestä nopeasta palautumisesta (näissä läskeissä ei pari lisäkiloa näy!) ja asunnon siisteydestä vauvasta huolimatta (kiitos luokkatoverini, ihanaa, että joku huomasi, että olin puunannut hulluna) on kiitelty. Jos jotain tästä hullusta vuodesta todennäköisesti säilyy pääkopassa niin se, keneltä on saanut tukea ja hyvää mieltä avuksi jaksamiseen.
PPS.
Tätä pätkää kannattaa katsoa, kun joku on ollut oikein mäntti.
Ai kauheeta – eikö ne synnärin tahdittomat tädit ole vieläkään jääneet eläkkeelle? Niitä vilisi jo sairaaloiden käytävillä parikymmentä vuotta sitten vai onko se osa koulutusta? Voisiko joku alalla työskentelevä kommentoida?
Ja pahempaa on vielä luvassa. Kun lapsi hieman kasvaa ja putoaa sängystä, liukastuu kylpyammeessa tai saa pahan ihottuman itikanpuremista – silloin niitä huonon äidin leimoja ollaan iskemässä otsaan oikealta ja vasemmalta, vaikka olisit tehnyt kaikki muut mahdolliset varotoimenpiteet paitsi linnoittautunut lapsinesi pyöreään pehmustettuun huoneeseen. Vain huonon (huolimattoman) äidin lapset saavat kuhmuja, sairastavat allergista ihottumaa tai onnistuvat työntämään herneen sieraimeensa.
Entäpä kun uhmaikä alkaa ja lapsi heittäytyy kaupan kassajonossa selälleen, huutaa, potkii ja raivoaa kun et osta hänelle karkkia. Mitä tekee mäntti? Tulee ”lohduttamaan” kaltoinkohdeltua lastasi sanoilla ”jos äidillä ei ole rahaa, niin täti voi ostaa sinulle tikkarin”.
Olenpa ollut todistamassa tilannetta, jossa lastenvaunua työntävä äiti pyysi Stokkan naistenvaateosastolla kohteliaasti iäkkäämmältä rouvashenkilölta anteeksi ja hieman väistämään, jotta ohitus vaunujen kanssa onnistuisi tönimättä kapealla välikäytävällä Mitä teki iäkkäämpi nainen – sai suunnattoman raivokohtauksen ja huusi, että ei sitä ennen vanhaankaan pieniä lapsia tuotu muita häiritsemään. Niiden kanssa pysyttiin kotona kouluikään asti. Rouva ei suostunut pussejaan ja nyyttejään siirtämään tuumaakaan ja pienokainen alkoi itkeä säikähdyksestä.
Että kyllä meitä mänttejä on moneen junaan ja osa ei mahdu edes kyytiin. Nuori ja herkkää vaihetta elävä äiti on helppo kohde purkaa omaa pahaa oloaan – taatusti osuu ja uppoaa.
Terveisin nimim. ”Rinta rottingilla kohti uusia vastoinkäymisiä”
p.s. näitä blokejasi on tosi kiva lukea
Kiva kuulla, että kirjoittamisen lisäksi blogista on iloa myös lukemisen muodossa!
Voi ei nyt kun mainitsit ne hyttyset, itse olen niin yliherkkä, että jouduin kerran syömään kortisonikuurin ja kahta allergialääkettä Lapissa vaeltamisen jäljiltä. Joku mäntti olisi varmaan haukkunut meidän äidinkin siitä hyvästä. (Toivottavasti pikkumies on tullut tässä asiassa isäänsä, jota hyttyset eivät edes syö.)
Muihin elämän osa-alueisiin liittyen olen jo kovapäistänyt itseni niin, että kuuntelen tosissani vain tiettyjen tärkeiden ihmisten sanomisia ja muut saavat mennä heti pään läpi, elleivät sisällä asiallista asiaa. Eiköhän se tapahdu vähitellen myös lapseen liittyvissä asioissa.
Joka tapauksessa innolla odottelemaan lisää mänttejä väliintuloja!