Junibacken, vieroitusoireita ja siedätyshoitoa

Täräytetäänpä ensiksi valikoitu kataus maissa räpsittyjä kuvia verkkokalvoillenne.

Lähdimme heti aamusta käymään maissa, eikä edes tarvinnut taktikoida aamupalan tai muiden aamutoimien kanssa, siitä piti ruotsin aikaa 4.31 herännyt lapsi huolen. (Voitte varmaan kuvitella, miten iloinen aamu-uninen mies oli tästä!) Kiitos aikaisen aamuherätyksen ja (huikean tunnin) aikaeron, lapsi nukahti rattaisiinsa ennen kuin olimme päässeet edes ulos laivasta. Päätimme siis pyörähtää kaupoilla ennen Junibackeniin menoa, koska olisi ollut melko halju temppu kiertää kyseinen paikka lapsen päiväunien aikana.

Kärräsimme itsemme metrolla keskustaan ja Gallerianiin, auringon paistaessa koko ajan kirkkaasti ja tuulen tuivertaessa korvissa sekä lahkeensuissa. Useimmat tunnistanevat postauksen toisesta kuvasta, missä lastenvaateliikkeessä kävimme hypistelemässä vaatteita ja UV-asuja ensi kesälle (epätoivoista kesän odotusta ei suinkaan ole havaittavissa). Koska mitään erityisen ihanaa ei löytynyt, tyydyin ostamaan viereisestä Monkista alennusmyyntihuivin ja -rintakorun.

Lapsi oli havahtunut jalkeille lyhyiden torkkujensa jälkeen, joten hyppäsimme ratikkaan ja karautimme Djurgårdeniin. Mies ähisi tuskissaan parikymmenen metrin kävelymatkamme kestäessä tuhottoman kauan, vaimon pyllistellessä kuvaamassa krookuksia, lokkeja ja petankkia pelaavia papparaisia. Sanoinkin että hänen pitää selvästi liittyä johonkin bloggaajien puolisoille suunnattuun tukiryhmään, jossa hän voi tuulettaa sensuroimattomasti turhaumiaan. Löytyykö muiden huusholleista vapaaehtoisia lisäjäseniä?

Junibackenin vaunuparkki antoi ymmärtää tuvan olevan sangen täysi ja mies koetti ehdottaa vaihtoehtoiseksi suunnitelmaksi, tosin vain puoliksi tosissaan, appivanhempien valitsemaa ABBA-museota. Ymmärrän kyllä hyvin, että sellainen vaunuarmeija herättää herkästi halun paeta. Itseänikin hirvitti.

Astuimme kuitenkin urheasti sisään, ostimme liput ja sukelsimme väkijoukon sekaan. Eikä ruuhka loppupeleissä ollut erityisen hirveä. Lapsia oli toki paljon ja kaikkialla, mutta isommat lapset ottivat yllättävän hienosti pienempiään huomioon ja pienet lapset tuntuvat muutenkin sietävän aikuisia paremmin tungosta, kylkeen kiinni änkääviä tuntemattomia ja yleistä hässäkkää.

En tajua, miksemme ole käyneet Junibackenissa aiemmin! (Parikymppisena pariskuntana kahdestaan, ihme ja kumma…) Ihan huippupaikka, varsinkin tällaiselle lastenkulttuuria ja -kirjoja rakastavalle sekä eri satuhahmojen maailmojen ympärille rakentuvista jutuista innostuvalle. Ai niin ja varmaan myös lähes kaikille lapsille. Satuhahmojen taloihin oli hauska kurkistaa ja mönkiä sisään, lapsi olisi jaksanut leikkiä taloissa varmaan tuntikausia ja syynäsin itsekin innoissani läpi kaikki yksityiskohdat. (Ai miten niin paikasta riippumatta aina Asuntomessuilla…)

Lapsi iski ensimmäisen kerran uhmakohtauksen päälle himpun verran ennen kuin ehdimme paljon kehutun Satujunan kyytiin. Uhma laantui onneksi pienoiseen kiristämiseen, joka piti sisällään ukaaseja papan kanssa kylpylään pääsemiseen liittyen.

Satujuna oli oikeasti todella taianomainen kokemus, olkoonkin että sain harjoitusta tulevaan ruotsin suulliseen tenttiin ruotsinkielisen selostuksen muodossa. Lapselle juna oli hieman liian jännittävä, lohikäärmeen ilmaantuessa hän laittoi kädet silmilleen ja sanoi ”mennään pois”. Onneksi juttelu ja silittäminen riittivät rauhoitteluksi ja junamatkan jälkeen lapsi sanoi junan olleen jännittävä, mutta kiva.

Satujunan takana sijaitseva Pepin talon ja alakerran huikea pikkukaupungin ravasimme läpi sangen vauhdikkaasti, sillä puolisoni lapsiperhekohdekestävyys loppui kertalaakista. Sitä ne lyhyet ikäerot sisarusten välillä teettävät, hehhe. Mies ei ole saanut siedätyshoitoa lapsiperhekohteissa tylsistymiseen. Lohduttauduin sillä, että enköhän ehdi tuonne vielä uudestaankin lapsemme kanssa. (Täytyy muuten sanoa, että jos Junibacken olisi Suomessa ja sen alakerran ravintolaa vuokrattaisiin yksityistilaisuuksiin, olisin halunnut mennä siellä naimisiin.)

Koetin kitistä lyhyeksi jääneen Junibackenkierroksen kompensaatioksi lisälenkkiä ostoskierroksellemme, mutta mies halusi palata takaisin laivan turvaan. Päästyämme takaisin paatille kiukuttelin hetken yksinäni hytissämme kurjaa kohtaloani; En kykene ymmärtämään, miksi laivalle pitää painella takaisin tuntikausia ennen laivan lähtöä, kun laivan kylpylä on täpötäynnä, liikkeet eivät ole auki eikä syömäänkään pääse aikoihin. Niisk, se kaikkien ihanien liikkeiden kiertämisestä sitten.

Kivaa oli ja pienen seinien potkimisen jälkeen selvisin shoppailupuutostiloistani hengissä. Mies petasi, kotiin päästyämme, sovittelevaan sävyyn seuraavaa, toivottavasti aikuisporukalla tehtävää, reissua toteamalla että jos otamme edullisemman hytin, voimme sitten vaikka shoppailla enemmän. Ei mitään vihjailua… Mutta kannatetaan!

 

 

4 kommenttia artikkeliin “Junibacken, vieroitusoireita ja siedätyshoitoa

  1. Ihania kuvia! Ja auringonpaistettakin kaiken lisäksi 🙂
    Onneksi mun ukkeli on himoshoppaaja, mä olisin varmaan vaan kuollut, jos olis pitänyt jättää esim. DesignTorget väliin…

    • No DesignTorget oli niiden himoittujen kauppojen listalla aika kärkipäässä. Kyllähän siellä pitäisi päästä joka Tukholman reissulla käymään! 😉

  2. Kuulostaa ihan mun mieheltä ja reissukertomus olis ollut varmaan aika samanlainen sillä erotuksella, että olisin todennäköisesti ottanut suuremmat kilarit asiasta kuin sinä. ;-D Reissu kuulosti silti todella mukavalta. Kuvat herätti vähän matkakuumetta. Olisi kiva tehdä jokin pieni arkea pätkäisevä pikkureissu esim. just laivalla.

    • Tuohon miehen nihkeilyyn kaupunkikierrosten/ostostelun suhteen tottuu niin etten enää jaksa kilaroida ihan hirveästi vaan koetan keskittyä niihin reissun kivoihin juttuihin, joita on kuitenkin paljon.

      Pienetkin arkiaherruksen katkaisevat reissut virkistävät tosiaan yllättävän paljon; Mehän käydään harvoin millään pidemmillä matkoilla ja minilomilla olemme pysyneet ainakin likipitäen virkeinä. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *