Päivähoitolaki saatiin joiltain osin uudistettua edellisellä hallituskaudella; Tuolloin tehtyjen uudistuksien taustalla oli ajatuksena pedagogiikan korostaminen ja varhaiskasvatuksen laadun lisääminen ryhmäkokoja pienentämällä.
Tehtiin selvityksiä, kuultiin asiantuntijoita, istuttiin kokouksissa sekä perehdyttiin kansallisiin ja kansainvälisiin tutkimuksiin. Todettiin varhaiskasvatukseen laitettujen rahojen tuottavan kaikista eniten, kun otetaan huomioon ne vaikutukset, joita laadukkaalla varhaiskasvatuksella on lasten, nuorten ja aikuisten tulevaan hyvinvointiin ja palvelutarpeisiin. Money well spent, sanovat tutkimukset – mutta miksi viestiä ei kuunnella?
Tuli uudet vaalit, annettiin lupauksia ja unohdettiin ne vaalien jälkeen lennossa. Nyt julkaistussa hallitusohjelmassa edellisellä hallituskaudella tehty työ varhaiskasvatuksen kehittämiseksi romutetaan. Koska paras mahdollinen tapa säästää on kasvattaa päiväkotien ryhmäkokoja! Aivan älyttömän hyvä idea! Miten meni noin niin kuin omasta mielestä?
Kiinnostaisi tietää, kuinka monen asiasta päättäneen omien lasten hoitotilanteeseen tämä tulee vaikuttamaan… Kuinka monella on enää päivähoitoikäisiä lapsia ja ovatko nämä kenties koti- tai perhepäivähoidossa. Onko perheeseen palkattu lastenhoitaja tai tehty muita, monelle perheelle taloudellisesti mahdottomia järjestelyitä?
Päiväkotiryhmien suhdelukua kasvattamalla seitsemän lasta aikuista kohden kasvaa kahdeksaan lapseen aikuista kohden ja lapsiryhmät muodostuvat vähintään 24 lapsen ryhmiksi. Miten tällä linjauksella tuetaan lapsen etua?
Kaksikymmentäneljä yli kolmevuotiasta lasta samoissa tiloissa, päivästä toiseen. Kutsuisitko itse moisen porukan kotiisi? Sillä pienikin kerrostaloasunto vastaa usein niitä tiloja, joissa lapsiryhmä syö, nukkuu ja leikkii. Lähtisitkö kahden, tai usein yhden muun aikuisen kanssa vastaavalla porukalla ulkoilemaan? Hoitaisit koko porukan: pukisit, syöttäisit, riisuisit, kasvattaisit, nukuttaisit, kuivaisit, vahtisit, ohjaisit ja ottaisit vastuun?
Vastaan tulevat päiväkotien usein nykyiselläänkin tiukat tilat: pöytäpaikat, sängyt, naulakot, leikkitilat. Monessa ryhmässä osapäivälapset tai muutoin harvemmin hoidossa olevat lapset nukkuvat jo patjoilla lattialla ja ruokailutilanteissa polvet kolisevat pöydän alla yhteen.
Ja entä jos puhutaan työntekijöistä? Päiväkodin johtaja lasketaan toisinaan mukaan talon aikuisvahvuuteen, vaikka tällä saattaa olla hoidettavanaan yli sadan lapsen talo henkilöstö- ja kiinteistöasioineen. Aikuisia siirrellään sairastapausten sattuessa ryhmistä toisiin ja sijaisia hankitaan vaihtelevasti.
Viesti kentältä on selvä; Ryhmäkoot ovat jo nykyisin tapissaan. Työntekijät saavat melusta kuulonalenemia kautta maan. Hyvin suunnitelluilla toiminnoilla, leikkipisteiden hajauttamisella ja pienryhmätyöskentelyllä voi rauhoittaa päiväkotiarkea paljon, mutta liika on liikaa ja jatkuva potentiaalinen kaaos vaikuttaa myös lasten jaksamiseen, oppimiseen ja kehittymiseen.
Lapsilähtöisellä varhaiskasvatuksella on niukasti kovaäänisiä ja näkyviä puolustajia Suomessa – varhaiskasvatushan on vain aikuislähtöinen palvelu, jolla mahdollistetaan perheen ja työn yhteensovittaminen. Pitäähän lapset säilyttää jossain työpäivän ajan!
Suomessa on kuitenkin valtava määrä tietoa ja ammattitaitoa sekä ammattilaisia, jotka haluavat tarjota lapselle mahdollisuuden laadukkaaseen hoivaan ja kasvatukseen. Poliittisessa päätöksentekoprosessissa olisi hyvä muistaa, että lapsilla on myös oikeus niihin kaikkiin. Varhaiskasvatuksella on myös tärkeä vanhemmuuden ja perheiden tukemisen tehtävä, joka nousee harvoin esille julkisessa keskustelussa.
——–
Päiväkodissa, jossa kokopäivähoidossa oleva lapsi viettää merkittävän osan hereilläoloajastaan, tulisi harjoitella muun muassa seuraavia asioita:
– Itsenäisyyskasvatus:
Vaatteiden pukeminen ja omista tavaroista huolehtiminen (pidetään ehjinä, viedään paikalleen ja kuivumaan). Vessassa käyminen, omasta arkihygieniasta huolehtiminen (käsien pesu jne.). Lepoon ja rauhoittumiseen liittyvät toiminnot kuten päiväunet. Näihin arjen toimintoihin kehittyy aikuisen tuella ja ohjauksessa rutiinit ja itseohjautuvuus niiden suorittamisessa vahvistuu vähitellen.
– Yhteisvastuu:
Yhteiset lelut ja tarvikkeet pidetään kunnossa. Tiloja ei sotketa ja pihalelut palautetaan paikalleen. Voidaan keskustella ja opetella yhteisvastuuta myös laajemmin: ruokajätteen vähentäminen, kierrättäminen, lähiympäristön siistiminen ja kaunistaminen, kehitysyhteistyöprojektit ja monet muut asiat voivat avata pienellekin lapselle ajatusta yksilön vastuusta yksilön oikeuksien rinnalla
– Sosiaaliset taidot:
Vuoron odottaminen, neuvotteleminen, kiistatilanteiden sovittelu, toisten fyysisten ja henkisten rajojen kunnioittaminen, ryhmässä toimiminen, anteeksi pyytäminen ja antaminen, muiden huomioon ottaminen, muidenkin kuin parhaiden kavereiden kanssa leikkiminen sekä monipuoliset yhteistyötaidot opitaan jo (varhais)lapsuudessa. Jos näiden taitojen opettelu jää hakoteille, on nuorena tai aikuisena muiden kanssa toimiminen lähes mahdottomuus.
– Tunnesäätelyn taidot:
Pettymysten sietäminen, oman tahdon ilmaukset, ilot, surut, ikävä, harmitus, pelot ja aggressio – koko tunteiden kirjo ja kaikki siitä väliltä. Tunteet pitäisi osata vähitellen nimetä, kokea ja hallita tai kanavoida mielekkäällä tavalla. Ja niitä taitoja lapsi ei opi itsestään.
– Kielen kehitys:
Lukeminen, sadut, lorut, keskustelut ja laulut kehittävät kielen rakenteen ymmärtämistä ja sanavarastoa. Oma lukunsa ovat erityishuomiota kaipaavat lapset, kuten suomea äidinkielensä ohella harjoittelevat lapset. Monella lapsella on puutteita kielen kehityksessä ja oppimista tukee erityisopetuksen tai puheterapian rinnalla merkittävästi aktiivinen kielen oppiminen arjessa. Hyvä äidinkielen sekä suomen kielen hallitseminen antavat perustavanlaatuisella tasolla tärkeät valmiudet koulumaailmassa pärjäämiseen.
– Ruokakulttuuri:
Erilaisiin ruokiin tutustuminen, uusien makujen maistaminen, ruokapöydässä käyttäytyminen, ojentaminen, pyytäminen, kiittäminen ja pöytäkeskustelun taidot opitaan jo päiväkodissa.
– Kuvataiteen, musiikin ja liikunnan perusteet:
Perusrytmit, tanssi, kehollinen ilmaisu, värit, muodot, silmä-käsi-koordinaatio ja esteettinen ajattelu. Kävely, juoksu, hypyt, kiipeäminen, heittotaidot ja muut motoriiikan perusvalmiudet – hurja määrä mahdollisuuksia ja opittavaa, silloin kun ihmismieli on joustavimmillaan ja oppiminen huipussaan.
Pystyisitkö SINÄ Opettamaan kaikkia näitä taitoja arkirutiinien huolehtimisen ohella seitsemälle – saati kahdeksalle lapselle päivästä toiseen niin että kaikki oppisivat edes murto-osan kaikesta tarpeellisesta?
———
Millaisia vaikutuksia massa-ajattelulla on tulevien sukupolvien palvelutarpeille? Kuormittuvatko erityisopetus, koulumaailma ja erilaiset sosiaaliset tukipalvelut, terveydenhuolto ja mielenterveyspalvelut tulevaisuudessa, johtuen nyt tehdyistä lyhytjänteisistä päätöksistä? Sanon että voisin lyödä asiasta vetoa, vaikken haluaisikaan. Sen verran varma olen siitä, että näin tulee tapahtumaan.
Kannattaako sosiaalisten taitojen, oppimisvalmiuksien ja ryhmässä toimimisen taitojen kannalta keskeinen esiopetusvuosi pilkkoa kerhotoiminnaksi? Se vuosi, joka saattaa olla sekä ”päiväkotiuraa” tehneille että kotihoidossa olleille lapsille käänteentekevä, kaverisuhteita ja yhteistoiminnan valmiuksia antava kokonaisuus, joka valmistaa koulumaailmaa varten.
Esiopetusvuonna huomataan usein se, keille lapsille koulun myöhäisempi aloittaminen voisi olla paikallaan ja ketkä tarvitsevat erityistä tukea. Sujuva alku koulutielle voi ehkäistä oppimisvaiheuksia ja siten ylläpitää opiskelumotivaatiota niilläkin lapsilla, joilla olisi riski pudota järjestelmän ulkopuolelle jo varhain. Näinkö ehkäistään sitä paljon puhuttua syrjäytymiskehitystä?
Tämä asia koskettaa kaikkia tässä maassa asuvia. Ei voida sanoa, että säästetään tasapuolisuuden nimissä nyt lapsiperheiden ja lastenkin palveluista. Sillä päiväkodeissa kasvavista lapsista tulee seuraavien sukupolvien koululaiset, opiskelijat, työssäkäyvät ja veroja maksavat aikuiset. Ne, jotka päättävät asioista lautakunnissa, vaihtavat vaippoja vanhainkodeissa, rakentavat taloja tahi päätyvät työttömyyskortistoon tai jonottamaan päivittäistä kossupulloaan Alkoon.
Ennen vaaleja suurten puolueiden puheenjohtajat lupasivat kilvan, ettei koulutuksesta leikata. Tässä on teille uutinen – varhaiskasvatus on koulutuksellista tasa-arvoa; Ruotsalaisen Pisa-analyysin mukaan lapset, jotka olivat varhaiskasvatuksessa vuoden, saivat 19 pistettä muita enemmän Pisa tutkimuksissa. Ne lapset, jotka osallistuivat varhaiskasvatukseen useamman vuoden ajan, saivat 22 pistettä enemmän.
Varhaiskasvatuksessa luodaan vaatimattomasti pohja kielen kehitykselle, tieto- ja taitoaineille sekä sosiaalisille taidoille ja suhteille. Jos tällä ei luoda pohjaa koulutusjärjestelmään ja laajemmin yhteiskuntaan osallistumiselle niin millä sitten? Varhaiskasvatus- ja päivähoitopalveluihin osallistuu noin 70 prosenttia 3-5-vuotiaista lapsista. Seitsemänkymmentä prosenttia tulevista maamme aikuisista. Ehkä tässä ei ole säästämisen paikka.
Annan ehdotuksen: voisiko vaikka puolustusmäärärahoilla olla vähemmän käyttöä kuin tulevilla, osaavilla ja täysipäisillä kansalaisilla? Niitä kun on ilmeisesti varaa korottaa…
Olen täysin samaa mieltä. Tämä on todella lyhytnäköistä säästämistä, jolla on pitkäkestoiset seuraukset. Sama touhu sitten jatkuu myös koulun puolella. Ei hyvä, ei näin.
Näinpä!
Mä alan kallistua uskomaan jonkun sanomaan ”ne aattelee ettei oo ite enää näkemässä niitä seurauksia” vaikken haluis olla kyyninen.
Olen itse aika kyyninen, joten olen miettinyt tuota samaa aika paljonkin.
Oon kiehunut eilisestä asti niin pahasti, että naputtelin kanssa aiheesta. Linkkailin myös tänne, kiitos erittäin hyvästä tekstistä.
Kiitos itsellesi – hyvin oli pk:n arjen kautta käsitelty vaikutuksia!
Tämä on nii-iin ärsyttävää; näinkö tuetaan laadukasta varhaiskasvatusta. Ja tarkoittaako tämä sitä, että päiväkodeista irtisanotaan väkeä? Harvaan päiväkotiin nimittäin mahtuu enää enempää lapsia (tilatäytöt nyt jo tapissaan) eli jos päiväkodissa on vaikkapa 70 yli kolmevuotiasta lasta niin tuo määrä on aiemmin vaatinut 10 varhaiskasvattajaa ja uudella mitoituksella enää 8,75. Eli siinähän olisi varaa laittaa ainakin yksi työntekijä kortistoon?
Ja päättäjät hoi: kuinka moni teistä handlaa kahdeksan kolmevuotiasta samaan aikaan? Vastaa turvallisesta ympäristöstä, antaa ikätasolle sopivia virikkeitä, hoitaa laadukkaasti perushoidon.. Epäilen, ettei kauhean moni pärjäisi edes kahdeksan viisivuotiaan kanssa.
Nämä on tosiaan mielenkiintosia asioita, että miten tilat ja henkilöstömitoitukset vaikuttavat toisiinsa, jos tämä oikeasti etenee – voi olla että kaatuu matkan varrella, jos pitää alkaa tekemään asiasta asetuksia.
En usko, että tästä asiasta on ollut päättämässä kukaan sellainen, joka moisen lapsiporukan kanssa selviäisi päivästä toiseen, ainakaan siten että lapsilähtöisyydelle ja kohtaamiselle jäisi aikaa.
Suututtaa! Niin lyhytnäköistä politiikka! Ainoa positiivinen seuraus aiheesta on tällaiset loistavat blogikirjoitukset. Mutta toivoisin kyllä, että tätä ei olisi tarvinnut kirjoittaa.
Ei kyllä laiteta Suomea kuntoon näillä keinoilla, ei. Ahdistaa
Huomaa, että on kovien arvojen kannattajat olleet asialla. Mulle heti nyt uudempi auto ja satsataan kurinpitoyhteiskuntaan, että saadaan pahoinvointi-Suomessa hurjaksi heittäytyvä köyhälistö kuriin. *huokaus*
Minusta jo se 7 lasta per naama tuntuu ihan järkyttävältä, ja kun tietää että monessa paikassa ne ”puolikkaat” lapset lasketaan oikeasti puolikkaiksi, niin siinä on jo riittävästi syytä miksi en ikinä halua laittaa omaa herkkää ja pienikokoista 3,5-vuotiastani normaaliin päiväkotiin. E on nyt jo välillä helisemässä ryhmäperhepäiväkodissa kun isompien leikit menee liian rajuiksi, niin en todella haluaisi nähdä mitä tuon psyykkeelle tekisi olla niin jäätävässä metelissä päivästä toiseen. Koska vaikka on totta, että ammattitaitoinen henkilökunta pystyy hajauttamaan ja rauhoittamaan leikkejä, niin ihmeisiin ei pysty kukaan.
Tämä ei tosiaan ollut se oikea paikka säästää. Ei tämä eikä peruskoulu eikä opintotukikuukaudet. Subjektiivisen päivähoidon rajaus on musta ihan ok, toivottavasti vain saa valita sitten pitääkö alle 5h/päivä vai 10 tai 15pv/kk.
Oon samaa mieltä että jo 7 lasta on paljon ja että puoliaikaista hoitoa ei saisi laskea puolikkaiksi lapsiksi (ja hallitusohjelma saa mut todella surulliseksi ja vihaiseksi)…mutta lausunto ”jäätävä meteli päivästä toiseen” kuulostaa aika hurjalta ja pahalta, ei näin ole ainakaan meidän lapsen päiväkodissa (jonka kasvattajat ovat aivan loistavia). En ole jäätävää meteliä kohdannut siellä koskaan, sen sijaan iloista leikinsorinaa ja nauravia naamoja (ja tyhjä uhkailu menevätkin ”jos et pue reippaasti, et ehdi päiväkotiin” saa töpinää töppösiin). Tottakai tiedän että päiväkodilla ja päiväkodilla on eroa, meidän päiväkoti on keskiluokkaisen asuinalueen haluttu ja hyvin johdettu päiväkoti, jossa kasvatushenkilökunta viihtyy (niin että sieltä oikeasti poistutaan jäämällä ansaitulle eläkkeelle, lisäksi kasvattajien ikäskaala on mukavan kattava, ainut puute mitä keksin on että miespuolista henkilökuntaa on ihan liian vähän, mutta se taas tietty johtuu tarjonnasta).
Minä näen oman lapsen kohdalta ison päiväkodin parempana kuin pienen yksikön, ihan siitä syystä että lapset voidaan jakaa ikäryhmiin paremmin (ottaen vielä huomioon kehitystaso). Pienten ryhmiä on esim. kaksi, toisessa ovat 1-2 vuotiaat, toisessa 3-4 vuotiaat (näin keväällä, syksyllä jakauma oli 2-3 vuotiaat, mutta synttäreitä on vietetty). Lapseni ei siis tarvitse varoa 5-6-vuotiaiden rajuja leikkejä, vaan hän voi rauhassa kehittää omat leikit oman ikäisten kanssa. Ja kun samanikäisiä lapsia on se 21 kappaletta, niin jokaiselle löytyy kiva leikkikaveri.
Täällä kommenteissa ja muissa keskusteluissa on nostettu esille juurikin tuo ”puolikkaiden lasten” asia, mikä on tosi hyvä. Puolikkaat lapset kun vievät hoitopäivinään ihan samalla lailla sänkypaikan, tuolin, naulakon ja aikuisten huomiota ja ohjausta kuin kokonaisetkin lapset. Puolikkaita lapsia ei reaalimaailmassa ole, heitä on vain paperilla. 🙂
Päiväkotien välillä on todellakin paljon eroja metelitason suhteen – jopa ryhmien välillä on eroa. Parikin kovaäänistä, fyysisesti aktiivista ja /tai levotonta lasta, joilla klikkaa keskenään ja jotka pistävät hulinaksi heti tilaisuuden tullen, voivat saada kahdesta rinnakkaisesta 3-5v-ryhmästä levottomamman kuin toisesta.
On myös mahdollista, että jossain pk:ssa on yksi tai kaksi isoa tilaa, joissa lapset leikkivät ja siksi melutaso kohoaa vs. toisessa kommentissakin luetellut pienemmät leikkitilamahdollisuudet. Kyllähän sen tietää, että isoissa oppilaitoksissa ja duunipaikoissakin, missä on yhteisruokala, pelkästään aikuisten pöytäkeskusteluista ja liikehdinnästä tulee melkoinen metakka – miksei sitten leikkeihinsä tempautuvista lapsista…
Hyvin olit listannut myös niitä etuja, mitä pk:ssa voi olla lapsen kannalta – toisaalta myös eri ikäisten kanssa leikkiminen voi olla opettavaista; Esim. 5v, joka jaksaa leikkiä 3v:n kanssa voi antaa tälle ihan uusia leikki-ideoita, laajentaa tämän ajattelua, tukea, opettaa ja olla idolina kasvussa ja kehityksessä. Mutta silloin pitää olla sellainen yhteisleikkiin orientoitunut ja leppoisa 5v toisaalta kyseessä – monia isompia kun tuntuu pienempien mukana olo jopa ärsyttävän…
Joo olen samaa mieltä että lapselle on hyväksi leikkiä eri ikäisten kanssa, meidän 3v. leikkii oikein kivasti 6v. serkkunsa kanssa ja nauttii isolta tytöltä saamastaan huomiosta (ja toisin päin, pienempi serkku otetaan ihan älyttömän kivasti leikkiin mukaan). Eli oikea win-win tuollainen tilanne. Lähinnä vaan ajattelen pienempiä hoitoryhmiä, joissa on muutama reilu 1v., yksi noin 3v. ja loput ryhmästä viskareita (tämä ei ole kuvitteellinen esimerkki, vaan yhden kaverin lapsen hoitoryhmä). Tässä 3v. on vähän väliinputoajana, kun ei omanikäistä leikkiseuraa ole ja isommat ei aina halua pientä mukaan (toisaalta vuosikkaat eivät oikein osaa leikkiä). Eli sellaisessa ryhmässä, jossa on pienempi ikäjakauma saa ehkä enemmän tas-arvoista leikkiä (vaikka toki 3v. ja 4v. lapsen kehitystasossakin voi olla huima ero).
…ja sit nyt keväällä tulee tietysti vähän esiin nurjakin puoli tällaisessa ryhmässä, kun ikäjakauma on pieni. Eli meidän 3v. on eniten leikkinyt parin 4v. tytön kanssa ja nyt ryhmän nelivuotiaat vaihtavat isompien ryhmään. Niinpä lapsi surkeana kyselee, että ”miksi mä en ole neljä vuotta” (voi itku). Tiedän että ensi syksynä kavereita varmasti löytyy uudellakin ryhmäjaolla, mutta tietysti surettaa kun parhaiden kavereiden kanssa leikit jää vähempään (juuri tässä pienten vs. isojen ryhmien taitteessa vaihtuu leikkipiha, eli ulkoiluaikanakaan ei päästä samaan tilaan valitettavasti).
No joo, mutta vaeltaa mun höpinöinti kauas postauksesta. Siihen palaten, tällaisena keskimääräistä paremmin ansaitsevana maksaisin mieluusti paljon enemmän päivähoidosta, jos sillä saisin taattua paremman resurssoinnin. En pysty edes luettelemaan kaikkea mitä lapseni on oppinut kahden vuoden aikana päiväkodissa (yhteistyö, odottaminen, muiden huomioon ottaminen, aakkoset, numerot, lukematon määrä lauluja ja loruja, luonnon ihmettelyä metsäretkillä, fyysisiä taitoja, yhdessä leikkiminen, pöytätavat, jne jne.). En tajua kuinka päiväkodin aikuiset tämän kaiken tekevät (ja saavat vielä aikaan sen kiireettömyyden ja rauhallisuuden ilmapiirin), koska tiedän että resurssit on kuitenkin vedetty ihan äärirajoille.
On varmasti paljon kiinni juurikin lapsen persoonasta ja siitä, miten herkästi kukin stressaantuu useista sosiaalisista suhteista, ajoittain ja aaltoilevasti esiintyvästä metelistä ja ristiriidoista, että kuinka hyvin solahtaa päiväkotiarkeen.
Onneksi vanhemmatkin osaavat aika hyvin arvioida, keiden lasten kehityksen kannalta olisi erityisen tärkeää rauhoittaa hoitoarki ja hakevat mahd. mukaa esim. perhepäivähoitopaikkaa. 🙂
Paljon voidaan metelin osalta tehdä jakamalla lapsia eri leikkipisteisiin ( pikkuhuoneita, kotileikkihuone, pöytätyöskentely, nukkari ) ja rajoittamalla samaan leikkiin osallistuvien lasten määrää.
Mutta tosiasia on kuitenkin se, että mitä vähemmän tilaa per lapsi ja mitä isompi ryhmä niin väkisinhän se lisää rauhattomuutta ja yhteentörmäyksiä – henkisiä ja fyysisiä.
”Mutta tosiasia on kuitenkin se, että mitä vähemmän tilaa per lapsi ja mitä isompi ryhmä niin väkisinhän se lisää rauhattomuutta ja yhteentörmäyksiä – henkisiä ja fyysisiä.”
Tätä juuri hain omalla kommentillani. Totta toki myös tuo mitä vierailija sanoi, että isossa päiväkodissa ryhmäjakokin on erilainen. Vaikka puolensa on siinäkin, että isot voivat leikkiä pienten kanssa. Itse annan välillä pieniä erikoistehtäviä isommille (tyyliä ”autatko pienintä vähän noiden helmien kanssa”) ja siten opetellaan vähän vastuuta ja toisaalta osallistumista. Tietenkään mitään ”oikeita” vastuutehtäviä viisivuotiaat ei saa eikä jatkuvasti pyydetä auttamaan, mutta itse oon kokenut että toisinaan pienempien auttaminen tekee isommille tosi hyvää. 🙂 Ja pienet tykkää.
Mutta joo, omanikin varmaan ajan kanssa sopeutuisi isompaankin ryhmään. Toisaalta oon todella onnellinen että herkkis saa olla pienessä, kodinomaisessa hoitopaikassa.
Hyvä kirjoitus, mietin itsekin aiheeseen tarttumista, mutta olit käsitellyt aika kattavasti kaiken, jota itsellänikin pyöri mielessä. Ensimmäinen ajatus oli, että kuinka tilat meinataan saada riittämään 24:lle lapselle, kun omissa ryhmissä ei ole tähänkään asti ollut pöytäpaikkoja ja sänkyjä kaikille ilman ylimääräisiä huonekaluja, jotka taas supistavat leikkitilat olemattomiin… Toivon myös, että prosenteissa laskettavasta täyttöasteesta luovutaan, että 24 lasta on oikeasti 24 eikä 28, joista 8 puolipäiväistä=24.
Toinen (tärkeämpi) mielessä pyörinyt asia on ollut lapsen yksilöllinen kohtaaminen. Kuinka ottaa huomioon lapsen tarpeet ja vastata niihin. Kuinka huomata kaikkien lasten tarpeet, jos heitä on yhteensä 24. Ja ennen kaikkea kuinka luoda jokaiselle lapselle tunne siitä, että hän on tärkeä eikä huku massan joukkoon.
Ja ei, tässä ei tosiaankaan olla ajateltu kenenkään parasta.
Lapsen yksilöllinen kohtaaminen on tosi tärkeä juttu – eiköhän jokaine toivoisi omankin lapsensa kohdalleen että päiväkodin työntekijöillä olisi sille aikaa.
Lasten kuuleminen, yksilöllisten erojen huomioiminen toiminnan suunnittelussa ja aika kuunnella jäävät auttamatta sitä enemmän jalkoihin, mitä vähemmä aikaa lasta kohden aikuisella on antaa – ei tosiaan kenenkään etu!
Hyvä kirjoitus! Itse en lto:na koe että pystyn tarjoamaan hyvää, saatikka edes TURVALLISTA varhaiskasvatusta jos ryhmäkokoja tästä yhtään enää kasvatetaan…
Meidän vuorohoitoryhmässä on 4 aikuista joista yksi on aina aikaisessa aamussa (pääsee kotiin päiväuniaikaan) ja yksi myöhäisessa illassa (tulee töihin vasta iltapäivällä). Eli käytännössä aikuisia on 3 paikalla samaan aikaan (vaikka paperilla 4). Noh, lapsia on kuitenkin jokaiselle se 7 (hallitusohjelman mukaan 8), joka tekee 28 lasta ja uuden ohjelman mukaan 32 lasta!! Eli meidän ryhmässä voisi olla 32 lasta kolmella aikuisella + puolipäiväiset.. tähän ei voi sanoa muuta kuin että morjensta vaan. Alanvaihto on lähellä jos tämä menee läpi. Epäilen (ja toivon) että tää kaatuu kuitenkin matkanvarrella. Kirjoitit myös tosta eskareiden kerhoihin siirtämisestä hyvin, olen täysin samaa mieltä!
Ps. Tuo video oli hyvä, mutta omakohtaisista syistä olen Lastentarhaopettaliiton kanssa hieman eri mieltä siitä, ketkä ovat päteviä varhaiskasvattajia ja ketkä eivät. LTOL kun ajaa kovin sitä, että päteviä lastentarhanopettajia olisivat ainoastaan yliopistoista valmistuneet, eivätkä varhaiskasvatukseen erikoistuneet sosionomit (kuten minä ja ilmeisesti sinäkin?..) Tämä nyt ei liity mitenkään tähän aiheeseen eikä kirjoitukseen, mutta pakko vähän kritisoida. Mä olen sitä mieltä, että paras päiväkoti on sellanen, jossa on sekä ylipopistosta valmistuneita lastentarhanopettajia, että sosionomeja – molempi parempi 🙂 Kannattaa kuulua siis Talentiaan 😉 Ei mulla muuta tästä aiheesta, heh.
Hei ja piti vielä vinkata, kuuluthan facessa jo ryhmään ” Varhaiskasvatuksen ääni kentältä eduskuntaan”? Suunnitteilla myös mielenosoitus ”Vain kaksi kättä” Helsingissä (ajankohta vielä hakusessa, mutta ilmeisesti 10.6 klo 18). https://www.facebook.com/events/975668072456224/
#vainkaksikättä #eilastentarhaukselle #varhaiskasvatuksenäänikentältäeduskuntaan
Hyvä, että vinkkasit täälläkin!
Tuo lähemmäs (tai yli ! ) 30 lasta on ihan hurja määrä – ei tuon kokoisia koululuokkiakaan ole enää monessa kunnassa ja on hieman eri asia, että sama ryhmä voi olla 3-4-vuotiaita. Siinä paukkuu jo turvallisuuskin, kasvatuksesta puhumattakaan
Video oli hyvä ja siksi valitsin sen mukaan tätä asiaa käsittelevään juttuun, tosin olen kanssasi samaa mieltä siitä, että LTOL:n linjaus tuosta pätevyysasiasta on aika kapeanäköinen enkä ole siitä samaa mieltä. Molempi tosiaan parempi ja kuulunkin itse Talentiaan. Mietin jopa vähän, ottaako sen käyttöön, mutta siinä esiteltiin hyvin varhaiskasvatukseen panostamisen etuja pähkinänkuoressa. 🙂