Olen aina välillä kysellyt, mistä kaikesta haluaisitte lukea blogista. Kirjoittelen enimmäkseen siitä, mikä inspiroi, huvittaa, tuo iloa tai pyörii vaivaamassa mielen päällä. Toisinaan ideoita on kuitenkin varastossa enemmänkin ja tekstin tuottamisessa iskee ”kaikkiruokaisuus”. Silloin koetan kaivaa mielen perukoilta kommenteissa esitettyjä toiveita.
Välillä on toivottu treenikuulumisia, asukuvia, juttuja eläimistä tai sydänverellä kirjoitettuja, puolituskaisia avautumisia äitiydestä. Ja onpa moni sanonut, että niitä ihan perusarkisia kuulumisia yhteen kasaavia höpöttelypostauksiakin on mukavaa lukea, olkoonkin että niissä eri aihepiirit menevät sekaisin ja rytmittyvät yleisellä ”missä mennään” jorinalla.
Ja silloin kun jokin toivotuista asioista on päällimmäisenä, kiinnostavien asioiden huojuvassa pinossani, siitä on mukava kirjoittaa, kun tietää sen olevan jonkun muunkin kiinnostushorisontin keskiviivalla. (Joten jos jokin asia askarruttaa, kiinnostaa tai mietitte vaikkapa, miten päiväkodin aloitus on sujunut muistakaa huikata siitä kommenttiboksissa.)
Tämän metatekstin jälkeen onkin luvassa kokoelma kaikenkarvaisia kuulumisia: Viimeisiä kappaleita lukuun ottamatta hyvinkin arkisia.
Liikkumassa olen malttanut käydä kahdesta neljään kertaa viikossa. Kiireisimmillä viikoilla liikuntakerrat ovat jääneet kahteen, mutta välillä olen kiskonut itseni liikkeelle neljästikin. Kolmeen kertaan pyrin pääsemään pääsääntöisesti. Lisäksi salimatkat taitan enimmäkseen pyörällä, mikä on selvä parannus treenaamisen alussa jatkuvasti ruinaamiini autokyyteihin verrattuna. Mutta kuka hullu aloittaa liikkumisen marraskuussa, kysyn vaan…
Paino jumittaa melko lailla samoissa lukemissa kuin ennen kesää, mikä on toisaalta hyvä saavutus; Kesän epäsäännöllinen elämänrytmi, matkat ja kyläilyt ovat monena vuonna nostaneet vaa’an lukemia. Lisäksi imetys on vähentynyt satunnaisiksi aamu- ja iltaimetyksiksi mikä voi myös vaikuttaa painonhallintaan. Koska liikunnan ensisijainen tavoite on ollut parantaa peruskestävyyttä sekä terveyttä ja antaa paukkuja arjessa jaksamiseen, minulle ei ole herännyt mitään pakottavaa tarvetta ryhtyä syömään mammutinlihaa, auringonkukansiemeniä, juurimukuloita ja villimarjoja.
Sisustuspuolella eletään vähän suvantovaihetta, pitkälti siitä syystä, ettei asunnossa ole ilmennyt pakottavia ”tartteis tehdä jotain”-tyyppisiä ongelmakohtia. Paitsi tietysti wc-paperitelineemme joka putosi seinästä irti lopullisesti yli kuukausi sitten, mutta jonka kiinnittämiseen kaivattaisiin kiviporaa käyttäjineen emmekä ole saaneet asiaa hoidettua. Lisäksi lähiaikoina on tullut hajotettua yksi iso maljakko ja eteisen naulakko.
Viime talvena rikotulle sateenvarjotelineelle pitäisi oikeasti hommata korvaaja ennen syksyn kaatosateita. Hajonnut naulakko sentään korvattiin improvisoidulla käyttölaukuille varatulla korilla ja Ikeasta hankituilla ovenpäälliskoukuilla, joihin saa kätevästi hieman kosteat ulkovaatteet roikkumaan vaateripustimissaan. Tarvitsimme myös paikan, johon nostaa omassa aktiivikäytössä oleva laukku ja lapsen päiväkorireppu yläilmoihin, turvaan lapselta itseltään sekä turhan uteliailta eläimiltä. Muutaman euron satsauksella saatiin tämäkin asia kuntoon.
Enimmäkseen sisustuspuuhat ovatkin olleet järjestelyä, kaappien tyhjentämistä, tavaroiden myymistä ja lainaamista pois sekä arjen sujuvuutta parantavia pieniä muutoksia kuten kerniliinan hankkimista keittiön pöydälle, kun kerrankin löytyi halpa ja omaan makuun sopiva. Jotenkin tuntuu tyhmältä hankkia mitään sellaista, mitä ei tarvitse ja heittää täysin käyttökelpoista tavaraa pois tieltä. Luulenkin eläväni sisustamisen suhteen vähän suvantovaihetta, jossa kaipaan jo isompia neliöitä myllättäväkseni.
Partiokokouksia vedän ihan hyvällä mielellä ja perhepartiotoimintaakin olemme pyöritelleet ajatuksen tasolla muutamien paikallisten naisten kesken.
Haastavaksi koen hyvin eri-ikäisten ja eri partiopolun vaihessa olevien lasten kehitystarpeiden huomioimisen. Miten tarjota ryhmän vanhimmille ja kokeneimmille haastetta ja mielekäs harrastus vielä vuodeksi ennen siirtymistä isompien ryhmään, mutta pitää kokouksien sisältö sen verran perusasioissa että nuoremmat ja uudemmatkin pojat pysyvät mukana ja saavat onnistumisen kokemuksia?
Lisäksi lupaamani koulutussetin valmistumisen määräpäivä on huomenna ja olen ehtinyt vasta listata pääkohdittain settini keskeisiä aiheita. Yötöiksi menee, mutta menkööt. Ainakin mies lupasi tulla auttamaan tämänpäiväisen kokouksen kanssa opettamalla solmuja.
Ja entäs eläimet?
Hertalla oli juoksu; Se on aina juoksun aikaan apaattinen ja vetämätön. Nyt se taas jaksaa touhottaa ja pitäisi lähteä sen kanssa vaikka metsään juoksentelemaan, kun juoksun mukanaan tuoma ylimääräinen epävarmuustekijä toisia koiria kohdattaessa on ohi. Samanlainen itsepäinen, mutta joviaali paukapäähän se on kuin aina ennenkin. Haukkumistilanne on rauhoittunut, nyt kun pennutuksesta on jo pidempi aika eikä ympärillä ole enää koiralaumaa tai pentuja vahdittavana.
Kissat kaipaavat selvästi seuraa, olkoonkin että ne pitävät seuraa myös toisilleen ja olen koettanut napata arjen pyörittämisen keskeltä hetkiä, joissa kumpikin kissa saa olla vuorollaan seuranani. Saatan silitellä kissoja samalla kun luen tenttikirjaa, kirjoitan blogia tai katsomme miehen kanssa jotain ohjelmaa. Toisin kuin lapsi, kissat eivät tunnu pahastuvan siitä, jos minulla ei ole juuri sillä hetkellä mahdollista keskittyä heidän kanssaan seurustelemiseen aivan täysipainoisesti.
Niin ja siitä eilisestä tutustumiskäynnistä:
Sain kutsun lähteä vierailemaan monien muiden bloggaajien kanssa Royal Caribbeanin Vision of the Seas-laivaan, joka on risteillyt kuluneen kesän Itämerta ristiin rastiin. Tutustumiskäynnin lisäksi meille oli järjestetty ohjelmanumero ja ruokaa laivalle.
Laiva on varustamon vanhinta ja pienintä luokkaa, mutta sitä kiertäessä sai kuitenkin kokea väläyksen siitä, millaista olisi kiertää isolla luksusristeilijällä jotain maailman kolkkaa. Oli erityisen mielenkiintoista kuulla laivan risteilyisäntänä toimivalta, suomalaiselta Topi Ylöseltä tämän työnkuvasta ja erilaisesta elämäntavasta.
Kyseisellä laivalla positiivisinta oli tilojen avaruus ja valoisuus, hieman aikaansa jäljellä olevasta (tosin juuri remonttiin menevästä) sisustuksesta huolimatta sekä taide, jota oli jokaisessa porras- ja hyttikäytävässä, hyteissä ja yhteisissä tiloissa. Ei viinapullojen kimppatarjouksen valomainoksia tai rakeisia kuvasuurennuksia majakoista! Hyvin käytetty miljoona, etten sanoisi.
Olisihan tuollaisella risteilyllä käyminen hienoa ja varsinkin lapsen kanssa reissatessa, käytännöllistä. Sama ”hotelli”, tavaroiden purkaminen kerran, mutta useita eri kohteita. Matkan hintaan kuuluvat ruoat ja ilmainen huonepalvelu. Kymmenet, ellei sadat erilaiset aktiviteettipisteet, ohjelmat ja tehtäväänsä koulutetut lastenohjaajat – kaikki samassa majoituspaikassa. Ja tietenkin täysin monista muista risteilyistä poikkeava palvelun taso sekä kansainvälinen risteilyseura.
Risteilyjen hintataso yllätti myös positiivisesti. Lysti ei ollutkaan ihan niin kallista kuin olin arvellut ennakko-oletusteni perusteella. Voi olla että mekin testaamme pidempää ja erilaista risteilyä, seuraavan kerran kun rahaa on päässyt kertymään sukanvarteen…
P.S. Tuon suloisen karttapallon löysin Indiskasta ja sain itseni kiskottua liikkeestä ulos ilman sitä vai kuvittelemalla itseni kiertelemässä risteilijää karttapallo kainalossa. Jos joku miettii, mitä haluaisin syntymäpäivälahjaksi niin tuon jos saisin, olisin onnellinen.
No olinpas mä neropatti kun arvasin että olit käyny risteilijällä ja asia olikin jo paljastettu tässä uudemmassa postauksessa 😀
Hihih. Voit tuntea henkistä ylemmyyttä siitä että arvasit lukematta seuraavaa juttua. 😉
Oih, en ollutkaan tajunnut, että tuollaiselle risteilijällehän sitä olisi päästävä :D.
En minäkään, mutta mies oli tajunnut ja on koetellut vihjailla asiasta jo muutaman vuoden. Eli siinä mielessä taisin olla jopa kohderyhmää.