Kävimme eilen kyläilemässä Roihuvuoressa. Mukana oli lapsemme lisäksi yksi yli-innokas mäyräkoira joka muun muassa loikki jatkuvasti emäntämme syliin ja ulkoilutti lasta hieman turhan vauhdikkaasti.

Olimme vaihteeksi reippaasti myöhässä sovitusta ajasta, kiitos pienen väärinkäsityksen ja miehen tavan jumitua hoitamaan jotain asiaa, vaikka pitäisi jo lähteä jonnekin. Päätin kuitenkin olla ärsyyntymättä asiasta, sillä en olisi voittanut yhtään mitään mököttämällä myöhästymisestä loppuillan.

Söimme herkullisen ja kesäisen kolmen ruokalajin aterian. Ennen jälkiruokaa tosin kävimme kävelyllä, mikä oli vain hyvä; Mahtuihan mainiota kirsikkapiirakkaa ja jäätelöä mahaan enemmän, kun salaatti ja keitto olivat ehtineet laskeutua.

Kävimme tutustumassa ihan kyläpaikkamme naapurissa sijaitsevaan japanilaiseen puutarhaan. Jouduimme salakuljettamaan koiran puutarhaan vaunujen alakorissa sillä koirilta oli pääsy kielletty puistoon. Rike ei kuitenkaan ollut mielestäni merkittävä; En usko vaunun kyydissä mököttävän koiran kykenevän kaivelemaan tai katkomaan kasveja saati kakkaamaan polunvierustoille.

Paikka oli pieni, mutta tunnelmallinen. Haluaisin käydä siellä joskus vähemmän eläväisessä seurassa. Ehtisin ehkä perehtyä kasveihin ja miljööseen paremmin, kun taaperon askeleita ja kiipeilemisiä ei tarvitsisi vahtia. (Tai käskeä koiraa pysymään korissa – myös rattaiden pysähtyessä.)

Löysin muutamia kutsuvia kuoppia silokallioista. Täydellisiä paikkoja kirjan lukemiselle rauhassa, vaahteroiden ja havukasvien sekä isojen kotkansiipien katveessa. Käpertyneenä viileän ja sileän kallion koloseen.

Lapsi viihdytti itseään kiipeilemällä huonekaluille, selailemalla lehtiä ja kirjoja, jahtaamalla koiraa ja syömällä. Sekä syömällä vähän lisää. En muistanut lähtötohinassa ottaa mukaan mitään leluja, mutta seuraavalla kerralla kun lähdemme jonnekin kylään, täytyy koettaa muistaa napata muutama kirja ja pieniä leluja laukkuun.

Hyvää oli, seura ja ruoka.
Ja ulkoilumaasto kyllä toi tunteen siitä kuin olisi matkannut kauemmaksikin!