Perjantaina tilataksi lähti vanhempieni pihamaalta vähän vaille viisi ja reissu alkoi viimein virallisesti. Aika tiivis tunnelma oli, kun kaikki paikat olivat käytössä ja takakonttiin oli ängetty neljä isohkoa lentolaukkua sekä matkarattaat. Lapsesta oli hauskaa istua korkealla turvaistuimessaan ja katsella ohi valuvaa autoletkaa.
Perillä hoidimme tee-se-itse-check-inin ja tungimme rattaat erikoismatkatavaroille tarkoitettuun putkeen. Kulautimme mahat täyteen juotavaa, sillä juomapullojahan ei saanut viedä turvatarkastuksen läpi. Mietin kuumeisesti, pitäisikö kameralaukusta purkaa joka ikinen objektiivipatukka erikseen näkyville elektroniikalle varattuun muovikaukaloon, mutta luovutin ja iskin koko laukun iPadin ja kännykän kaveriksi laariin. Se tuntui riittävän.
Naureskelin kuullessani mieheltä jälkikäteen, että myös lapselle oli suoritettu kunnon turvatarkastus kopelointeineen päivineen. Mahtoiko tämä näyttää sitten siltä, että vaipassa oli puoli kiloa laittomia piristeitä?
Lapsi oli kyllä salakuljettanut jotain mukanaan… Kun pääsimme turvatarkastuksen läpi, alkoi seurueen pienimmän nenä vuotaa kuin napista painettuna. Isomman lapsen ollessa kyseessä, voisin uskoa kyseessä olleen psykologinen juttu; Matkan odotukseen liittyvän jännityksen purkautuminen laukaisisi odottamassa olleen pöpön. Mutta nyt kyseessä oli varmaan vain huono tuuri.
Lentokoneeseen pääsyä odotellessamme kävimme kurkistamassa miehen työprojektia, ostamassa matkalle naposteltavaa ja juotavaa. Oikean lähtöportin tienoille pysähdyttyämme katselimme pitkän tovin kentällä hääriviä ajoneuvoja sekä lentokoneita. Vasta hieman ennen lennon lähtöä, lapsen yöuniajan jo lähestyessä, hän alkoi osoittaa hermostumisen merkkejä.
Kun pääsimme koneeseen, matka Helsingistä Tukholmaan sujui lentomatkustamisen ihmettelyn ja rusinapaketin tyhjentämisen merkeissä. Arlandan kentällä haukkasimme leipiä, hedelmiä ja smoothien iltapalaksi, teimme hoitotoimenpideiskun saniteettitiloihin ja lapsi rummutteli tyhjiä esitetelineitä mumminsa kanssa. Great minds think alike. Heh.
Päästyämme koneeseen lapsi nukahti nopeasti syliini ja nukkui puolille öin varsin rauhallisesti. Ehkä flunssasta johtuen hän kuitenkin havahtui hereille eikä halunnut enää nukkua makuuasennossa vaan pyrki torkkumaan jomman kumman vanhemman sylissä lähes istuvassa asennossa.
Laskeuduimme Malagan kentälle yhden aikoihin yöllä. Viimeinen lentotunti oli vietetty vuoroin itkeskellen ja vuoroin torkahdellen. Mieheltä meinasi totuttuun tapaan palaa hermot, sillä hän ei voi edelleenkään sietää tilanteita, joissa lapsen raivokohtaukset, kitinät tai itkut häiritsevät sivullisia ihmisiä (junassa, bussissa, hotellissa, ravintolassa jne.). Poimin herkästi muiden tunnetilat ärtymyksestä onneen ja minun on vaikeaa etäännyttää itseäni niistä. Koetin kuitenkin hengitellä ja rauhoitella lasta, tarttumatta miehen ärsytykseen.
Lentokentällä lapsi nukkui rattaissa ja jatkoi uniaan meitä odottaneessa autossa ja lopulta hotellin sängyssä. Purin tavaroita ja mies selvitti pari käytännön asiaa. Saatuamme saapumishommat hoidettua kaaduimme sänkyyn ja simahdimme saman tien kolmen aikoihin yöllä. Lapsi oli sen verran väsynyt, että hän nukkui hieman pidempään kuin kotona, joskin silloin tällöin havahtuen köhimään ja niiskuttamaan.
Tajusin vasta aamulla että meille on luvattu kaksio, mutta asuntomme olikin kolmio. Hups, miten niin väsytti? Kuutti sai siis oman huoneen ja pienen vessan, ison makuuhuoneen ja ammeellisen kylpyhuoneen jäädessä meille. Lisäksi huoneistossa on iso oleskelu-ruokailutila ja erillinen keittiö.
Olin ollut kuulevinani lapsen ensimmäisen aamuheräilyn aikoihin kummallista rapinaa ja noustessani lapsen kanssa ylös tutustumaan asuntoon, näin jonkin ison ja mustan kipittävän karkuun. Olin varma, että nyt pääsisin liiskaamaan elämäni ensimmäisen torakan, mutta alkuperäisasukas olikin lähes pikkusormeni mittainen pikimusta heinäsirkka, jonka pyydystimme lasiin esitelläksemme sen yläkerrassa majoittuville veljilleni. Lyhyen ihmettelyn päätteeksi kotisirkkamme pääsi vapauteen – tosin oman turvallisuutensa vuoksi ulkotiloihin.
Hotellilla tarjoillaan aamiaista, joten päätimme ettemme jaksa etsiä ruokapaikkaa heti aamusta tai valmistaa aamupalaa itse. Maksoimmekin aamiaiset kerralla koko reissun ajaksi. Päätimme käyttää huoneiston keittiötä lapsen säännöllisen ruokarytmin ylläpitoon ja käydä muualla syömässä aina lähempänä päivällisaikaa.
Aamupäivällä kävimme uimassa ulkoaltaalla, testailimme uutta ranta-asua, tsekkasimme leikkipaikan ja pärisimme minigolfradalla. Uintirupeaman jälkeen lapsi hyytyi päiväunille yllättävän sävyisästi, joskin heräsi lopulta taas ärsyyntyneenä tukkoisuuteensa. Sain kuitenkin postattua ja roikuttua netissä tämän päiväunien aikana.
Iltapäivällä tutkimme läheistä liikekatua, jolla sijaitsevat hotellin lähellä olevat kaupat ja ravintolat. Haimme Minimarketista huoneeseen leipää, hedelmiä, juomia ja muuta tarpeellista kuten tiskisienen. (Pikkuhiljaa soisi tiskiharjojen rantautuvan tännekin. Montaa asiaa en pidä Suomessa kovinkaan ihmeellisinä, mutta tiskiharjaa ja juustohöylää osaan kyllä arvostaa.)
Hotellilla on myös sisäuima-allas sekä saunat ja poreallas ja kävimmekin kauppareissun jälkeen uimassa ja saunomassa. Onneksi vanhempani olivat hankkineet uimalakkeja aikaisemmilla matkoillaan ja ottaneet niitä pussillisen mukaan, sillä sisäaltaalla lakkeja täytyi käyttää. Kuutti näytti todella koomiselta räpiköisessään oranssi uimalakki päässään allasta päästä päähän.
Hotellin sauna oli yllättävän hyvä, kun verrataan moniin Etelä-Europaan hotelleihin joissa vanhempani ovat majoittuneet. Niissä saunoissa on nimittäin tehty välillä mielenkiintoisia ratkaisuja, kuten poistettu ylälaude, asennettu kiuas seinän sisään niin että lämpö tulee pienestä reiästä löylyhuoneeseen tai kielletty löylyn heittäminen kokonaan.
Tässäkin saunassa oli tosin käytön alaikärajana 16 vuotta ja seinälle oli asetettu tiimalasi, jonka valumiseen kuluva aika oli maksimiaika, jonka saunassa olisi saanut viettää. Lienee turha sanoa, että lapsi kävi hengittelemässä saunassa höyryä ja aikuiset istuivat saunassa aika monen tiimalasillisen ajan.
Illaksi valikoitunut Ruokapaikka (Ridgways) tarjosi ihan hyvää ruokaa, mutta palvelu ei ollut erityisen nopeaa ja yhtä listan ruoista ei pystytty valmistamaan puuttuvien raaka-aineiden vuoksi. Lisäksi kesken ruokailun ravintolan baaritiskille saapui äänekäs brittiseurue, jotka saivat neljään mieheen aikaan kovemman metelin kuin 200 ammattikorkeakouluopiskelijaa yhteensä.*
Hotellille palasimme auringon laskiessa kukkuloiden taakse. Mies koetti nostaa rahaa automaatista, joka ilmoitti suomeksi (!), että automaattia ei voisi tiettynä aikana käyttää kuin käteisen nostamiseen. Noh, eipä automaatista saanut käteistäkään, joten hotelliltamme katsottuna vasta kolmas matkan varrelle osuva pankkiautomaatti toimii. Kun pääsimme asunnolle, lapsi nukahti heti päästyään omaan sänkyynsä.
Ensimmäisen perillä vietetyn lomapäivän saldo:
Vatsa täynnä, jonkin verran kävelyä, hyvä yleiskuva lähiympäristöstä, muutamia kuvia kamerala, paljon uimista, vähän nettihommia ja nolla luettua tenttikirjan sivua.
*Vertailuryhmänä opiskelupaikkani ruokala ruuhka-aikaan
// Ranta-asu päätyi meille onnellisen sattuman kautta testiin Reimalta.