Aihearkisto: Lapset ja lasten tyyli

Yo-juhlat ja potentiaalinen ikäkriisin paikka

Kirjoittaja: phocahispida Kategoriat: Ajattelin tänään, Lapset ja lasten tyyli, Muu kulttuuri Kommentoi

Istuimme toissapäivänä saunassa ja mies sanoi, että hänen on jotenkin vaihea sopeutua ajatukseen että vanhempi pikkuveljistäni viettää nyt ylioppilasjuhliaan. Kuulemma siitä syystä, että meillä kahdella, minulla ja veljelläni, on keskenämme niin suuri ikäero. Totesin puoliksi tosissani tämän olevan klassinen merkki orastavasta ikäkriisistä ja muistutin miehen lähipiirissä häämöttävän seuraavien ylioppilasjuhlien…

Pysähdyin myös miettimään, herättääkö tämä kyseinen juhlistus itsessäni erityisiä nostalgian väristyksiä tai kylmäävää kalman kosketuksen tuntua. Ja totesin että näin muutamaa kuukautta vaille 25-vuotiaana en pode minkäänsorttista ikäkriisiä. Olen naimisissa, minulla on lapsi, asumme omistusasunnossa ja valmistun ensi keväänä, ulkoiset puitteet ovat siis ihan hyvissä kantimissa.

Mutta ennen kaikkea olen tyytyväisempi itseeni, jokaisella tasolla, kuin koskaan aikaisemmin. En tarkoita, ettenkö haluaisi kehittyä ihmisenä, oppia uusia asioita, pistää kehoani ajoittain äärirajoille ja työntää sitäkin uusien haasteiden äärelle. Oman kehon syynääminen tai omissa epätäydellisyyksissä kieriskeleminen ei kuitenkaan haukkaa suurta osaa kaikesta käytettävissä olevasta tarmosta – toisin kuin joskus teini-iässä.

Itse juhlista selvisimme lähes stresseittä, varmasti paljolti siksi, etten enää asu vanhempieni luona. Hässäkkä ennen juhlia lienee nimittäin ollut melkoinen. Meidän tehtäväksemme lankesi vain kolmen salaatin ja kahden juustokakun valmistus, jotka mies pyöräytti – sekä juhla-aamun järjestelyhommia, joita teimme Kuutin kanssa juhlapaikalla.

Useampaa annosta salaatteja, kalaa, kakkuja, lusikkaleipiä ja muutamaa kuohuviinilasillista myöhemmin olo oli yhtä aikaa raskas ja kevyt. Sukulaisia ja entisiä naapureita sai jututettua ja syynättyä kummankin veljen todistukset läpi. Kyllä päättäjäiset, valmistujaiset sekä rippi- ja ylioppilasjuhlat vain kuuluvat loppukevääseen. Nyt kesä on virallisesti täällä!

Toisille hyvät arvosanat lankeavat eteen vähemmällä vaivalla ja toisilla niiden saavuttaminen vaatii ahkeraa puurtamista, loppumattomalta tuntuvaa laskemista ja lähisuvun valjastamista apujoukoiksi tekstitaidon vastauksien tekemiseen tai matematiikasta aidosti jyvälle pääsemiseen. Tuntuu hyvältä juhlistaa saavutusta, jonka takana olevan työmäärän on osittain päässyt näkemään.

Onnea siis vielä kerran, uusi ylioppilas. Tuskin tarvitsee erikseen sanoa, että terveisin ylpeä isosiskosi, mutta sanottakoon se kuitenkin.

Räytyvästä rakkaudesta letteihin

Kirjoittaja: phocahispida Kategoriat: Lapset ja lasten tyyli, Muu työ & raha, Vauvat ja taaperot Kommentoi

Kun VIMMAn lettileggingsejä alkoi ilmestyä ”blogilasten” jalkoihin, päätin että tuommoiset on saatava. Leggingsit myytiin ensimmäisestä erästä loppuun pikaisesti ja harjoittelusta johtuvien heikkojen netissäroikkumismahdollisuuksieni vuoksi en ehtinyt varaamaan leggingsejä riittävän ajoissa ennakkovarauskierroksella, en itselleni enkä lapselle. Kolme hukattua mahdollisuutta siis, nyyh.

Ehdin jo vaipua toisen luokan bloggaaja-itsesääliin, olkoonkin että varailin leggingsejä lastenvaatehullun hamsteriäidin ominaisuudessa, tajuttuani etteivät letti-ihanuudet saapuisi tälläkään kertaa postitse. Mutta kesken itkuvirteni Facebookin viestilaatikkoon kilahti postia VIMMAlta. Viestin sisältö oli pääpiirteissään seuraava:

”Harmittaa niin hirmusti, että jäisit jo toistamiseen ilman lettejä: kaikki pienet koot ovat loppuunmyyty. Näiden kanssa on oltava näköjään järkky nopsa, jotta saa omansa. Taidan nyt kyllä myydä omani sinulle. Ihanaa kevättä!”

Mitä sanotte, oliko kyseessä asiakaspalvelu vai asiakaspalvelu? Veikkaisin asiakaspalvelua. Enkä ehtinyt edes surkutella asiaa tai tehdä siitä mitään numerota, taisinpa vain jäädä mieleen sinä surullisena hahmona, joka jää lauttarannalle epäonnisena tyyppinä, joka ei enää mahdu täpötäyteen lauttaan – eikä ihan ensimmäistä kertaa.

Oi rakkautta!

Ennen muita mä herään aamulla

Kirjoittaja: phocahispida Kategoriat: Ajattelin tänään, Lapset ja lasten tyyli, Oma elämä Kommentoi

Sataa satamistaan, eteiset täyttyvät märistä kengistä ja ulkovaatteista sekä kotona että harjoittelussa. Koetan potkia itseäni rutistamaan viimeiset kirjalliset työt, vaikka sitten yöunien ja liikunnan kustannuksella.

Toisaalta kaikki kasvaa, lehdet, ruoho, parvekkeen alppiruusuunkin aukesivat ensimmäiset kukat, varkain ja omine aikoineen. Ja tietenkin tuo lapsi, joka otti eilen minua kiinni molemmista käsistäni ja sanoi: ”Kuutti rakastaa äitiä”.

Jos nyt vielä jaksan hetken, muutaman viikon päästä voisin luvata itselleni hieman pidemmän pysähdyksen, sateen ropinan kuuntelemiselle, teen hörppimiselle peiton alla ja lapsen kaikkien kehitysaskeleiden ihmettelemiselle.

Elämäni kauheimmat sekunnit

Kirjoittaja: phocahispida Kategoriat: Lapset ja lasten tyyli, Oma elämä, Vanhemmuus 1 kommentti

Lueskelin Valeäidin kertomusta tilanteesta, jossa lapsi oli päässyt luikahtamaan omille teilleen, vanhemman tarkkaavaisuuden kääntyessä hetkeksi toisaalle. Pystyin samaistumaan hänen tunnelmiinsa, sillä säikähdin itsekin hetki sitten ihan todella. Pahemmin kuin ehkä mitään aiemmin.

Pelkoa, kauhua ja säikähdyksiä on monenlaista. On kauhuelokuvien ennalta-arvattavia, mutta piinaavia, koko ajan nurkan takana vaanivia säikäytyksiä ja liian vilkkaan mielikuvituksen aikaansaamaa pelkoa hiljaisella metsätiellä. (Ja miettikää, kun sieltä vesakosta yhtäkkiä tulla rymistelee hirvi – voi sitä kauhun määrää!)

On nimeämätöntä pelkoa läheisten sairastumisesta tai tapaturmiin joutumisista, inhottavimpina selittämättömät pahat aavistukset, jotka käyvät toteen. Ja sitten on selviytymisen kannalta olennaisia säikähdyksiä, jotka saavat hyppäämään pois huomaamatta jääneen auton edestä, väistämään käärmettä tai vetämään käden pois leimahtavan paistinpannun läheltä.

Toissaviikon perjantaina meillä oli melko tiiviisti ohjelmoitu ilta. Heti harjoitteluni loputtua hyppäsimme autoon, veimme iPadin huoltoon, kävimme ostamassa viemisiä ja suuntasimme kyläilemään, minkä jälkeen koetimme ehtiä vielä hyödyntämään saunavuoromme.

Huoltofirman parkkipaikalla, jossain päin Helsingin laidalla, mies lähti autosta viemään laitetta huoltoon. Irroitin lapsen istuimesta, nostin tämän ulos ja etsin auton etupenkiltä avaimia voidakseni lukita auton. Kuvittelin nähneeni miehen heittämässä niitä penkille lähtiessään. Avaimia ei löytynyt; Mies olikin ottanut ne mukaan. Käännyin sanoakseni lapselle että mennään hakemaan iskältä avaimet, että saadaan auto lukkoon. Ja lasta ei näy missään, ei yhtään missään.

Pyörin ympäri, katsoin onko lapsi kiertänyt auton toiselle puolelle. Parkkipaikka oli lähes tyhjä, näin esteettömästi viitisen metriä lähes joka suuntaan. Meinasin mennä totaaliseen paniikkiin: Eihän lapsi voi muutamassa kymmenessä sekunnissa ilmaan haihtua eikä kukaan voi tätä vierestäni napatakaan minun huomaamattani.

Huusin lasta nimeltä pariin otteeseen, kuulostin varmasti hätääntyneeltä. Tein nopean tilannearvion ja totesin, ettei parkkipaikalla ollut mitään lasta kiinnostavaa. Hänen oli siis täytynyt olla tarkkaavaisena auton kyydissä ollessaan ja huomata, mihin suuntaan mies oli lähtenyt. Suuntasin siis parkkipaikan viereisen rakennuksen kulman taakse kohti huoltoa ja lapsi tuli nurkalla vastaan. Hän oli lähtenyt miehen perään ja katsoi minua hölmistyneenä. Varmaan ihmetteli hätääntynyttä ääntäni.

Vasta pari päivää myöhemmin tajusin, miten vaarallinen tilanne olisi ollut vaikkapa väkijoukon keskellä tai lähellä isoa autotietä. Onni onnettomuudessa että selvisimme vain säikähdyksellä. Tiedänpä olla päästämättä lasta pois silmistäni hetkeksikään. Vahingosta viisastuneenakaan en pysty ymmärtämään, mitä järkeä evolutiivisesti tai muutenkaan on siinä, että kaksivuotiaalla on taitoja vaikka mihin, muttei järkeä sen himpun vertaa.

Ovatko lapsenne tai muut metrin mittaiset tyypit onnistuneet säikäyttelemään teitä kunnolla?

 

Vielä takeista: pienistä ja haaveeksi jääneistä

Kirjoittaja: phocahispida Kategoriat: Ajattelin tänään, Lapset ja lasten tyyli, Muu tyyli 2 kommenttia

Se himoitsemani takki tuli postissa, noudin sen ja sovitin. Ja voihan pakurikääpä, vyötärösäätö ei ollutkaan toivotunlainen. Takki oli liian massiivinen ja laatikkomainen makuuni. Sopisi paremmin jollekin taitoluistelija-runotyttömalliselle kuin minulle.

Tungin siis takin huokaisten takaisin laatikkoonsa ja pitäisi viedä se palautukseen. Harmittaa siksikin vietäväksi, että takki oli sellaisen merkin takki, jonka vaatteista pidän yleisesti ottaenkin ja 190€ alkuhinta oli pudonnut viiteenkymppiin. Mutta kun ei niin ei.

Laitoin nyt, vahingosta viisastuneena, hieman erilaisella vyötärösäädöllä varustetun takin tilaukseen, toivotaan että se täyttäisi toiveeni. Kun tätä takkiasiaa on näin kauan haudottu, en aio nyt tyytyä sinne päin toiveisiini sopivaan takkiin.

Kun etsiskelin takkia itselleni päädyin tapani mukaan hieman harhateille eli selaamaan lasten maihinnousu- ja parkatakkeja. Löysinkin lapselle alennusmyynneistä mainion toppatakin ensi talvelle (tai sitä seuraavalle, jos lapsi kasvaakin todella hitaasti). Todella tyypillistä, parhaimmassa tapauksessa tässä käy taas niin että löydän lapselle jotain, mutta jätän ostamatta alun perin itselleni kaavaillun asian.


Takit: 1.,4., 6. & 7. Babyshop / 2. & 3. Ellos / 5. H&M

Toukotunnelmia ja vanhemmuusturhaumia

Kirjoittaja: phocahispida Kategoriat: Ajattelin tänään, Lapset ja lasten tyyli, Matkat 2 kommenttia

Mökillä. Sateen ropinaa, räntää, sinimustia pilviä, tuulenpuuskia ja auringonpaistetta. Epävakaista säätä ja mieltä. Raskausaikana venyneitä lohtuneulemekkoja, merivettä hörpänneet upouudet muumikumisaappaat ja kahlaillessa kastuneet säärystimet. Astmapiippuun hengittelyä keskellä yötä, saunomista, omenapiirakkaa ja viikinkejä läppäriltä.

Lukuisia lintuja: peippoja, merimetsoja, lokkeja, sorsia ja joutsenia. Tohkeissaan oleva koira ja lapsi, joka haluaisi osallistua kaikkiin puuhiin laiturin nostamisesta alkaen; Valitettavasti kaksivuotias on vielä joissain hommissa enemmän tiellä kuin avuksi. Iloa pienistä puuhista, joita on jaksanut tehdä: Kuutin kanssa kaarnaveneellä leikkimisestä, lintujen katselusta ja ihan vaan olemisesta.

Turhautumista pitkittyneeseen tautiin, pitkäksi venyneen ruokailujen välin aiheuttamaa kiukkua, kokemuksia oman vanhemmuuden kyseenalaistetuksi tulemisesta, oli millekään niistä aihetta tai ei. Yrityksiä pitää lapsen uni- ja arkirytmistä kiinni, vaikkemme kotiympyröissä olekaan, tietäen arkiviikon alunkin sujuvan muuten väsymyskitinöiden ja yleisen nihkeilyn merkeissä.

Mitäs teidän viikonloppuunne on sisältynyt?

Sokeria ja hilettä

Kirjoittaja: phocahispida Kategoriat: Ajattelin tänään, Lapset ja lasten tyyli, Mieli & hyvä elämä Kommentoi

Suurin osa eilisestäkin meni levätessä. Illalla piipahdimme vanhemmillani syömässä ja lapsen riemuksi paikalla olivat samanaikaisesti kummatkin isovanhemmat. Muumitalo-vappupalloa esiteltiin kaikille, jotka vain suostuivat sitä ihastelemaan, herkut tekivät kauppansa ja simaakin Kuutti sai maistaa pienen lirauksen.

Söimme salaattia ja hyvin perinteistä vappuruokaa, lasagnea, jota olikin useampaa sorttia, maidollista, kauramaidollista ja kasvisversiota. Jälkiruoaksi oli kattilatuoreita munkkeja ja kääretorttua. Oli mukava nähdä sekä omaa että miehen perhettä ja perhetuttuja, mutta meidän vappujuhlintamme päättyivät kuitenkin puoli yhdeksän aikoihin, kun suuntasimme viemään lasta yöunille. Ja olinpa itsekin taas levon tarpeessa.

Viimeinen kuva pääsi mukaan postaukseen siitä syystä, että vaikka ruoka ja seura olivat hyvää ja lapsen kaksivuotiskemujen koristeita kierrätetty ansiokkaasti, on ensi vuonna ehkä paikallaan muistaa tästä vapusta myös kaikkeen olemiseen vaikuttaneet fyysiset olotilat. Pahoittelenkin kanssajuhlijoille jatkuvaa röhimistäni ja köhimistäni: Toivokaamme että antibioottikuuri oli ehtinyt vähän purrakin enkä onnistunut tartuttamaan ketään.

Kuvistakin varmaan näkee että valmiiksi vanhan ja väsyneen näköinen naamani oli kuorrutettu vielä ylimääräisellä kalmankalvolla ja tummilla silmänalusilla, mutta kyllä se tästä taas pikkuhiljaa, kunhan happi alkaa kulkea kropassa ja saavuttaa ihon päällimmäisetkin kerrokset. Eikä sitäpaitsi ole mitään, mitä iso kerros askartelukiillettä ei korjaisi!

Lohduttavaa oli, että mieskin taisi olla liikkeellä vähän vanhoilla silmillä. Vierailun aikana tämä sai kuulla useammankin kuitin veljiltäni pystyssä nukkumisesta. Ulko-ovella kameralaukun kanssa säätämisestä kommentoidessani miesparka puolustautui hätäpäissään toteamalla: ”Mulla on vaan yksi olkapää!” Okei hani, mennään vaan kotiin nukkumaan.

 

Vappu Norppalan tapaan

Kirjoittaja: phocahispida Kategoriat: Ajattelin tänään, Lapset ja lasten tyyli, Muu koti 7 kommenttia

Tänään nukuin tautiani pois puolille päivin ja söin kunnon terveysaamiaiseksi miehen eilisiltana paistamia munkkeja. Simamme on tosi hiivaisaa; Osaisiko joku teistä sanoa, häviääkö hiivan maku pikkuhiljaa, jos siman antaa käydä pidempään? Hiivaa on laitettu sankoon ihan ohjeen mukainen määrä, mutta käyntiaikaa on ollut huoneenlämmössä vasta kolme päivää.

Vappupalloja, sarpentiinejä tai viirinauhoja ei tähän huusholliin ilmestynyt; Jos olen sängyn pohjalla sairastamassa, ei täällä kyllä kukaan muu koristele. Toisaalta olemme lähdössä viikonlopuksi mökille ja tänään pääsemme valmiin pöydän ääreen vanhemmilleni, joten kukapa niitä koristeita olisi ollut katselemassakaan. Ja lapsi sai sentään valita itselleen vappupallon, josta lahjanaruihin hurahtanut kissamme on syönyt narun poikki jo kolmesta kohtaa.

Voisin sanoa, että pahus kun tämä tauti estää villin vapunvieton, mutta emmepä ole kovinkaan hillittömiä vappujuhlintoja harrastaneet naismuistiin. Enemmänkin kavereiden tai perheen kesken pikniköintiä tai pienimuotoista juhlintaa ja hyvää ruokaa kotosalla. Tänä vuonna lapsi lähtee heti huomenaamulla mökille ja me seuraamme perässä perjantaina. Huomenna meillä olisi siis teoreettinen mahdollisuus lintsata ruoanlaitosta ja käydä jossain ulkona syömässä, käytännössä tilanne riippuu siitä, pysynkö jo tolpillani.

Hauskaa ja omannäköistänne vappua teille kaikille!

P.S. Mitäs pidätte blogin uudesta ulkoasusta? Värkkäsin aamupalalla uuden bannerin ja sivupalkin pallurat. Ottaisin mieluusti palautetta vastaan.

P.P.S. Julkaisen illallemmalla vielä pöllöarvonnan voittajat ja huhuilen vielä parin ensiapupakkausten voittajan perään.

17/52: Pikatsemppaus

Kirjoittaja: phocahispida Kategoriat: Lapset ja lasten tyyli, Terveys, Vanhemmuus Kommentoi

Eihän se ole lapsen syy, että olen onnistunut poimimaan itselleni jostain tällaisen kaikki voimat vievän ja henkeä ahdistavan taudin; Olenkin koettanut venyttää pinnaani ja olla niin hyvä vanhempi kuin olen yskänpuuskien, pihisemisen, torkahtelun ja kuumehoureiden lomassa kyennyt.

Pikainen saippuakuplien puhaltalusessio matkalla autolle ja kohti lääkäriä kuului näihin äitiysponnisteluihin. Sopivan rauhallista ja nopeaa puuhaa, jonka pystyin suorittamaan kököttämällä kyykyssä sekä vetoamaan pojan ja miehen kauppareissuun puhalleltuani kuplia pienen hetken. Tänään kävin tosiaan lääkärissä. Ensin suuntasin terveyskeskuskseen, jossa oli niin ruuhkautunut päivystys, että minut ohjattiin erikoislääkärille paikalliseen Aavaan.

Lääkäri syynäsi keuhkojani ja hengitysteitäni pitkään tutkien ja kuunnellen. Tuomioksi tuli ärhäkkä keuhkoputkentulehdus ja tulehduksen alku keuhkoissa. Kannoin apteekista lääkkeitä kotiin peräti kuudellakymmenellä eurolla (opintotuella kituuttava kiittää!), vaikka olen yleisesti ottaen sitä mieltä, ettei hengitystieinfektioita tarvitse lääkitä.

Siinä vaiheessa kun pelkkä autolta lääkärikeskukselle käveleminen saa aikaan yskäkohtauksen, hengityksen vinkumista ja huimausta täytyy kuitenkin antaa periksi. Syödään sitten antibioottikuuri, hengitellään avaavaa astmalääkettä ja suihkitaan kortisonia. Josko vaikka joskus paranisikin. Eikä varsinkaan avaava lääke ole pahitteeksi ulkona leijuvan siite- ja katupölymääränkään vuoksi…

P.S. Tänään on viimeinen päivä osallistua pöllöarvontaan ja alekoodia voi hyödyntää vielä 5.5 asti.  

Kotipolttoista, kiukkukohtauksia ja keuhkotauti

Kirjoittaja: phocahispida Kategoriat: Ajattelin tänään, Lapset ja lasten tyyli, Liikunta & ravinto Kommentoi

Aamulla herätessäni totesin, ettei vuosikymmenen allergiaoireissa tainnutkaan olla kysymys yksinomaan siitepölyallergiasta. Olin kyllä epäillyt asiaa jo litteroidessani haastatteluaineistoamme opinnäytetyöparini kanssa viltin sisään kääriytyneenä ja alati unitiloihin pyrkiviä silmäluomiani vastaan taistellessani. Miehen kanssa parisuhdeaikaa tämän tapaan viettäessämme eli pelatessamme jouduin aivastelemaan, yskimään ja niistämään niin että pelkäsin vierastyötuolimme virkaa toimittavan antiikkituolin hajoavan liitoksistaan.

Tukkoisen ja vuotavan nenän lisäksi myös keuhkot rohisivat ja ruumiinlämpö kipusi vaikuttavasti yli 39 asteen. Olenkin viettänyt suurimman osan päivästä tajunnan rajamailla huojuen, sängyssä, kolmen peiton alla hytisten. Olen niistänyt, kokeillut nenätippoja, allergia- ja kuumelääkkeitä, rasvannut rohtunutta nenää ja ylähuulta. Koettanut katsoa peittojen alla tv-sarjoja, mutta päätynyt nukahtamaan tuntikausiksi herätäkseni sekavana ja hikisenä peittovuoreni alta.

Olen ollut niin heikossa kunnossa, että sängystä noustessani meinasin pariin kertaan pökertyä. En tiedä, miten olisin selvinnyt tästä sairastelupäivästä ilman miestä, joka on vahtinut lasta, leiponut patonkeja ja lajitellut pyykkiä enimmäkseen valittamatta ei-niin-rentouttavasta sunnuntaistaan.

Kuutilla pukkaa ilmeisesti päälle kaksivuotisuhma, mikä ilmenee aiemmin kohtuullisen sovinnolla hoituneista rutiinihommista kiukuttelemisella. Potalle ei haluttaisi mennä, nukkumaanmenoista käydään tiukkoja huutotaisteluita ja kiipeilypuuhun sekä muihin kiellettyihin paikkoihin mennään täysin tahallisesti – välittömästi kiellon jälkeen.

Omaa tahtoa siis löytyy vaikka muille jakaa. Perushankalana tyyppinä sympatiseeraan lasta kun taas miestä selvästi ärsyttää, ettei kaksivuotias toimikaan kuin kutistettu aikuinen. Nyt flunssan sänkyyn kaatamana kiitin pienistä ankaruuseroistamme huolimatta onneani siitä, etten ole lapsen kanssa yksin. Normaaliarjesta selviäisin ehkä, vaikka taloudellisesti tekisi tiukkaa, mutta sairaana pinna ei olisi kyllä yhtään kestänyt lankuttamisia, karkaamisia tai muita uhman manifestaatioita.

Niistämisen ja torkahtelun lomassa takaraivossa jyskyttää vielä pienimuotoinen juhlapyhäahdistus. Kysymykseen ”Vappu tulee, oletko valmis?”, joudun vastaamaan ykskantaan että en. Kaikissa huoneissa roikkuvat pääsiäiskoristeet, hankkimattomat ilmapallot ja tänään hätäiseen huoneenlämpövalmistumisen varaan laskien tehty sima pitävät huolen siitä, ettei tässä huushollissa paljon vapulla retostella. Jos vaikka mies tekisi munkkeja sitten?

P.S. Ensiapupakkaukset on nyt (viimein) arvottu ja voittajiksi selviytyivät random.org:in suosiollisella avustuksella nimimerkit Xeve, Miopio, minttu, Tilia ja Outi. Voittajille on ilmoitettu asiasta myös sähköpostilla.

P.P.S. Muistattehan osallistua pöllötuotteiden arvontaan ja hyödyntää alekoodin Playtrayn verkkokauppaan!