Ketä henkilöä ihailet eniten? Miksi?
Olipa vaikea kysymys, mutta voisin vastata että ihailen eniten Minna Canthia. Hän oli tehonainen niin uran kuin kotielämänkin saralla. Hänen elämäntarinansa antaa ymmärtää hänen olleen älykäs, rohkea, omatoiminen, vahva, omanarvontuntoinen ja ahkera. Seitsemän lapsen äitinäkin hän pystyi luomaan omaa kirjallista uraa ja selvisi miehensä kuolemasta ja taloudellisesta ahdingosta nostamalla perheen yritykset jälleen kannattaviksi.
Hän ajoi naisten asiaa edistämällä heidän koulutusmahdollisuuksiaan ja oli suomalaisen koulutuksen pioneeri. Hän oli eurooppalaisten aatteiden välittäjä, toinen merkittävistä suomenkielisistä näytelmäkirjailijoista, realismin uranuurtaja ja ensimmäinen suomenkielinen sanomalehtinainen.
Canth kirjoitti myötätuntoisesti vähäosaisista ja naisista, nosti esiin yhteiskunnallisia sekä moraalisia kysymyksiä. Hän tutustui köyhien ja vankien elämään ja kuvasi tarkasti oman aikansa yhteiskunnallisia oloja.
On arvioitu että Canthin teokset pystyivät poliittisina kannanottoina jopa vaikuttamaan epäkohtiin.
Mikä asia antaa voimia?
Saan voimia monista eri lähteistä.
Onnistumisen kokemukset töissä, opiskeluissa, kotona tai harrastuksissa auttavat jaksamaan, samoin positiivinen palaute. Asioiden hoitaminen ja aikaansaamisen tunne ovat myös voimaannuttavia (inhoan muuten tuota sanaa).
Luulen että arjessa jaksamiseen ja moneen eri suuntaan ehtimiseen ja pystymiseen auttaa juurikin se, että koen erilaisista projekteista selviämisen aidosti mielekkäänä ja minulle tulee hyvä fiilis siitä, kun saan asioita aikaan. Ne eivät näin ollen ole yksinomaan pakkopullaa vaan tavallaan myös voimavaroja.
Muita voimaa antavia asioita ovat: hellyys, lapsen ilo, ystävät, yhteiset touhut puolison kanssa, hyvä ruoka, mielekäs liikunta (kuten pallopelit), visuaalisesti miellyttävät asiat, luonto ja taide.
Minkä biisin kuuntelit viimeksi?
Lastenlauluja tulee soitettua M:lle lähes päivittäin, mutten laske niitä itse kuuntelemikseni kappaleiksi.
(Tällä hetkelläkin kännykältä soi Frööbelin Palikoiden Honkkitonkki.)
Scandinavian Music Group on ollut vuodesta toiseen kovassa kuuntelussa keväisin, viime viikkoina erityisesti ”Lupaus kesästä”. Joten jos crossaustunnin biisejä ei lasketa, se on tainnut olla viimeksi kuuntelemani biisi.
Missä näet itsesi kymmenen vuoden kuluttua?
Jos saan itse päättää, olen edelleen naimisissa saman miehen kanssa.
Esikoinen on 11-vuotias iso koululainen ja jaloissa pyörii kenties myös pienempi (esi)koululainen.
Lapsiluku on täynnä ja 34-vuotiaana voi jo hieman hengähtää.
Olen toivottavasti valmistunut ja työllistynyt oman alan töihin johonkin kotimme lähistölle. Ehdin töiden ja arjen pyörityksen ohella harrastaa vähän jotain omaa kuten pelata naisten pesäpallojoukkueessa tai käydä taidekurssilla. Täytyy ehkä ryhtyä ohjaamaan sudenpenturyhmää, jotta kuopuskin pääsee partioimaan.
Asumme edelleen Keravalla, kenties isommassa asunnossa, joko rivitalossa tai omakotitalossa. Jaloissa pyörii ehkä koira tai kissoja, valitettavasti nykyisistä lemmikeistä kaikki eivät luultavasti ole enää elossa.
Ehkä kirjoitan yhä blogiakin? Onhan seuraamissani blogeissani sellaisia, joiden kirjoittajilla on ollut jonkinlainen blogi lähemmäs kymmenen vuotta.
Mitä opiskelet?
Opiskelen sosiaalialaa ammattikorkeakoulussa.
Kaikille yhteiset opinnot alkavat olla kasassa ja jatkossa pitäisi valita, painottaako opintoja lastensuojeluun ja perheiden hyvinvointiin, syrjäytymisen ehkäisyyn (eli lähinnä mielenterveys- ja päihdetyöhön) vai vanhustenhuoltoon.
Mikä oli lapsuuden unelma-ammatti?
Päiväkoti-ikäisenä halusin eläinlääkäriksi tai eläintenhoitajaksi, koska pidin elämistä hurjasti eikä minulla ollut mahdollisuutta saada omia lemmikkejä (paitsi ehkä kaloja ja matelijoita). En usko että ymmärsin kovinkaan hyvin mitä eläinlääkärin työnkuvaan kuului, kunhan vain eläinten kanssa touhuaminen kiinnosti.
Ala-asteikäisenä halusin kirjastonhoitajaksi, koska rakastin kirjastojen tunnelmaa, kirjoja sekä lukemista ja pidin hurjastin pienen kaupunginkirjastomme työntekijöistä, jotka tunsivat innokkaan pienen kirjojen ystävän nimeltä ja kertoivat, jos suosikkikirjojen jatko-osia tai uutuuksia oli saapunut.
Yläasteella kiinnostavalta vaikuttavat ammatit vaihtelivat lastentarhanopettajasta psykologiin ja pappiin.
Kuka tai mikä inspiroi pukeutumistasi?
Olen vuosia viehättynyt Mad Men-tyylisistä asuista eli 50-60-lukujen vintagemekoista ja -asusteista,
”villin lännen estetiikasta” eli hapsuista, mokkanahkasta ja sulista,
kellohelmoista, olkapääröyhelöistä, ruseteista, hiuskoristeista, isoista napeista,
”kurvistiikasta” eli muodokkaille naisille kauniisti sopivista vaatteista,
hassuista yksityiskohdista kuten jättikokoisesta ananaslaukusta tai nallekarkkikorusta.
Pallot, kolmiot ja kirkkaat värit ovat kestosuosikkeja.
Ideoita tarttuu matkaan niin ketjuliikkeiden kampanjoista, tv-sarjoista kuin Pinterestiä selaamalla.
Minna Parikan voisin nostaa esille henkilönä, jonka tyylin johdonmukaisuudesta ja omalaatuisuudesta pidän.
Eli siis häh, mitä tekemistä sulla on Porvoon kanssa? Siis synnytiksää siellä?
Ilmeisin yhteyteni Porvooseen lienee juuri tuo synnyttäminen Porvoon sairaalassa (joka on keravalaisilla yksi etäisyydeltään varteenotettava synnytyssairaala Hyvinkään ja Helsingin sairaaloiden ohella)
sekä kenties useana vuonna partioleirin merkeissä Porvoossa viettämäni pääsiäiset.
Lisäksi vanha Porvoo on vuosittainen matkakohde, josta haen hyvää mieltä, lelufiilistelyä ja Brunbergin makeisia.
Missä tutustuit mieheesi? Millainen kihlauksenne oli?
Olen tiennyt mieheni olemassaolosta yläasteen alusta asti; Isossa koulussa oman ikäluokan jäsenet usein tiesi, muttei välttämättä kohdannut, koska oli eri luokalla ja liikkui eri piireissä. Olimme samassa rippikouluryhmässä ja isoskoulutuksessa. Seurustelin toisen pojan kanssa ja jossain vaiheessa lukiossa se suhde sitten karahti kivikkoon. Olimme nykyisen mieheni kanssa molemmat oppilaskunta-aktiiveja, järjestimme tapahtumia ja kokoustimme. Vähitellen ystävystyimme ja keskustelimme paljon netin välityksellä. Seurustelemaan aloimme monen mutkan kautta, pääasiassa minun aloitteestani.
Kihloihin menimme hyvin käytännöllisesti, yhteisellä sopimuksella ja ajatuksena virallistaa pitkään kestänyttä suhdetta entisestään. Tiedossa oli, että kihloihin mentäisiin yhteisellä reissulla ja talvisella kävelylenkillä hoidettiin sormuksien vaihto. Tieto oli vuotanut lähipiiriin, joten palatessamme sisälle saimme eteemme lasit kuohuvaa ja kotiin palattuamme oli edessä kahvitukset.
Myös kokemuksia hormonikierukan kanssa elosta ja sen sopivuudesta minulle kyseltiin.
Kirjoitan aiheesta pidemmän kaavan mukaan eli varaan aiheelle oman postauksen, jonka saan julkaistua tänään tai huomenna.
_______________________________
Kokeneempi bloggaajakollega heitti ehdotuksen blogin tekstin tasaamisesta vasempaan reunaan luettavuuden parantamiseksi. Mutta kun ja yhyy. Minun ostoslistanikin on keskitetty! Siinä on jokin visuaalinen juttu, mistä tykkään hirmusti. Ihan vain teitä ajatellen, aion kuitenkin kokeille tätä vasemmalle tasaamista. En lupaa ottaa tavaksi, jos ahdistun ihan kauheasti oman blogini katselemisesta. Mutta jos silmä tottuu niin mennään vasemmistopainotuksella. Kahotaan, kahotaan.
Postauksen kuvituksena on (muistaakseni) ennen julkaisemattomia kuvia matkan ja matkojen varrelta.
Puolitoista tuntia litteroitavaa haastattelumateriaalia ja vuosikymmenen pahimmat siitepölyallergiaoireet. Kaikista rohkaisevinkin lähdemateriaali arvioi ammattimaisen litteroijan kuluttavan tunnin materiaalin litteroimiseen ympäripyöreän työpäivän.
Tästä se alkaa, viimeinen ja haastavin harjoittelu. Jännittää niin että vatsaa vääntää. (Tai sitten kyseessä ovat eiliset hampurilaiset.) Hassua sinällään, sillä sekä harjoittelussa olo että etenkin päiväkotiarki ovat minulle ennestään tuttuja.
Plussakelin pulkkakävelylle keskustaan lähdin kevyen oloisissa varusteissa, mutta siitä huolimatta sain kuumaverisenä tyyppinä aikaiseksi hikiset oltavat niskaan ja tissivakoon. Lunta sateli pitkin päivää välillä enemmän ja välillä ihan hiljaksiin. Sitä löytyikin kävelyn päätteeksi pulkasta, hiuksistani ja laukkuni päältä pieninä kasoina.