Päivän asu // Moves like Jagger

Lähetän virtuaalisen muumirusinarasian sille, joka muistaa vielä vuodelle 2012 päivätyn asupostaukseni, jossa Indiskan alennusmyynnistä korjaa-se-itse-hintaan ostamani pitsiyläosallinen mekko esiintyy ensimmäistä kertaa…

Tuolloin oli elokuu, eikä sukkahousuja tarvittu, kropassa oli enemmän (imetys)tissejä sekä vähemmän lihaksia ja päässä oli kasa huonokuntoista tukkaa sekä naama, joka ei roikkunut vielä ollenkaan yhtä pahasti kun nykyisin; Harmillista kyllä, ulkonäkö taitaa useimmilla liukua iän myötä jatkuvaa, loivaa alamäkeä. 

Huvittavaa sinällään, harkitsin lähes samoja rannekoruja (kuin edellisellä asukierroksella) tälläkin kertaa mekon kaveriksi ja hylkäsin ne vain liian arkisen ulkomuotonsa vuoksi. Tämä asu kun on oma vastineeni synttärisunnuntain asutarpeeseen. Tosin noita kuraisia nilkkureita pidin yksinomaan pihalla, älkää huoliko.

Kummissakin kuvissa mekon vasemman kainalon pitsit ovat pyörähtäneet sisäpuolelle – kolme vuotta välissä ja vaatteet repsottavat edelleen samoista kohdista. Hyvä, että edes joissain asioissa on pysyvyyttä.

Ja tiedän kyllä, ettei sellaisen, jonka kehon ainoa kapea kohta nenänvarren lisäksi on vyötärö, pitäisi käyttää tissien alta kropasta irtautuvia vaatteita tai isosieraimisen itseään lyhyempää asukuvaajaa. Satun kuitenkin tykkäämään sekä mekosta että kuvaajasta, joten näillä mennään! 

P.S. Kuten näistä avautumisista saattanee päätellä, ikäkriisiä pukkaa – ikä edes ihan niin pikkuruista.

Kaulakoru: Glitter / Mekko: Jade Jagger for Indiska / Kengät, sukkahousut ja rannekorut: H&M / Timanttilintukorvakorut: Fannyalexandraboutique

 

Ihan parhaat mekkoiltamat


Tämän viikonlopun ja kenties koko kuukauden kohokohta oli mekkoiltamat eli äitien vapaailta, -yö ja -aamu. Kukin meistä kiskoi kauniit vaatteet päälle, söimme hyvin ja joimme skumppaa promilleilla tai ilman (ihan vain kaikille kyylääjille tiedoksi). Pitkin iltaa lautasille kertyi leipää, erilaisia salaatteja, chiliä ja muitakin suolaisia herkkuja. Jälkiruoaksi napsimme vielä muffinsseja, paahtovanukasta ja suklaata. 

Paransimme maailmaa ja keskustelimme vähän kaikesta, muun muassa kirjallisuudesta, parisuhteista ja vanhemmuuteen liittyvistä ilmiöistä – hyvässä balanssissa aikuisten maailmaan ja lapsiin liittyvistä asioista. Porina venyi pikkutunneille ja tyhjiä kulhoja sekä laseja kasaantui tiskipöydälle. Pyjamat vaihdettiin päälle ja lopulta itse kukin vetäytyi omaan tahtiinsa valitsemalleen yösijalle. 

Aamulla pöytä täyttyi jälleen herkuista: vohveleista, hedelmäsalaatista, croissanteista, juustoista, hilloista, tuoremehuista ja edellisillalta yli jääneistä ruokalajeista. Pitkän kaavan mukaan nautittujen aamukahvien, -teen ja brussin jälkeen takakontit- ja penkit lastattiin täyteen vieraspatjoja, kasseja sekä kameralaukkuja ja autokunta toisensa jälkeen suuntasi kohti kotia.

Kiitos emännällemme Rosannalle sekä kaikille ihanille naisille seurasta – nähdään taas pian uudestaan!

 

Aika pelle olo!

Ai mitä tein tänään koulussa? 

Kävelin ämpärikengillä, sain pienen käden silityksen olkapäälleni, loikin ponnahdusludalta telinevoimistelupatjalle, kehuin ja kannustin, ”trapetsitaiteilin” penkillä…

Jonglöörasin hernepusseilla, jäin banaaniksi, soitin sirkusmusiikkia minikaiuttimesta, räpsin kuvia, puhalsin kolahtanutta jalkaa, ohjeistin, olin limahippa, keräsin palautetta sekä ihastelin miten fiksua joukkoa nuo kerhossa touhuavat 4-6-vuotiaat olivatkaan.

Koulun ruokalassa pellenenä sai osakseen vaihtelevassa määrin hymyjä ja kummastuneita mulkaisuja. Mutta eikös meikillä pitäisikin korostaa ominaispiirteitään kuten kestopunaista nenää? Ehe-ehe.

Iltapäivän taidelähtöisen varhaiskasvatuksen luennolle (liikuntaa, estetiikkaa ja musiikkia yhdistäneen) sirkustuokion vetämisestä kielivä asu ja meikki sentään sopivat kuin… nenä päähän.

 

Hame, paita ja leggingsit: H&M / Korvakorut ja kaulahuivi: Fida Kerava / Päähuivi: Seppälä / Kaulakoru: Häämatkamuisto

Päivän lötkösiisti tätiasu

Välillä tekee mieli pukeutua johonkin lötkösiistiin. Ai mihin? No huonosti istuviin – tai hienommin sanottuna rennosti leikattuihin vaatteisiin, joissa materiaalina on kuitenkin jokin muu kuin nyppyinen college.

Perussiistiin kostyymiin, jonka tarkoituksenakaan ei ole aikaansaada tissivakoa tai korostaa vyötärölinjaa, mutta jonka pitäisi näyttää kuitenkin inasen verran asiallisemmalta kuin kotilökäreiden ja kuppikakkuprintillisen t-paidan sekä villasukkien kombon.

Saanko esitellä: tätiasu.

Harrastatteko te koskaan lötkösiistejä asuja tai tätilookkia silloin kun kotiasu on liian vähän, mutta ajatus tiukoista pöksyistä ja siitä napakasta puserosta ei houkuttele? Mitkä vaatteet ovat rennon letkeän, mutta kuitenkin ihmisten ilmoille kelpaavan asun kulmakiviä?

 

Paita: Lindex / Housut, korvakorut ja sukat: H&M / Kengät: Zalando
 

 

Päivän asu: Hörselöitä ja kangasmaihareita

Päivän asua vaihtelun vuoksi; Jotenkin kummasti asukuvia tulee otettua ainoastaan viikonloppuisin jos silloinkaan. Näin talvisaikaan kun kuvaajajärjestelyt ja sää- sekä valaistusolosuhteet kun ovat lievästi sanottuna haastavia. 

Aamulla vaatekaappini sisältöä tuijottaessani teki mieli kiskoa päälleni jotain mahdollisimman hempeää. Päädyin pilkkurusettipaitaan, jonka sisään kuuluisi leikkauksen asettumisesta päätellen sulloa merkittävästi pienempi tissipari, pitsihamoseen, fleecesukkahousuihin (joita ylistin juuri myös Momfien puolella), kangasmaihareihin ja palmikkoneule-jättitupsupipoon. 

Suuntasin heti asukuvien oton jälkeen paikalliselle ulkoilualueelle reippailemaan isäni, veljeni ja Kuutin kanssa, joten kenkien sekä takin alta esiin jäävien jalkojen piti olla riittävän järkevät kukkulakiipeilyä silmällä pitäen. Pahuksen muu elämä, kun rajoittaa pukeutumista! Vai miten se oikein menikään…

P.S. Huomatkaa vimpan päälle seksikkäät kynteni korukuvassa.

Pusero: Fida Kerava / Hame, kengät ja sukkahousut: H&M /
Lintusormukset: Monki / Riipus ja kivisormus: Kalevala Koru  /
Polvisukat: Lindex / Pipo: Ellos /
Naaman ja sormien turvotus: Risteilyn, joulun ja uudenvuoden peruja,
helpottanee helmikuuhun mennessä tällä aineenvaihdunnalla

Kahdeksan vuotta ja kolme vuotta

 

Kahdeksan vuotta yhdessä ja kolme vuotta naimisissa. Lähes kolmasosa elämästä ja koko aikuisikä siis. Aika hurjaa.

Tänään olemme viettäneet hääpäivää sängyssä löhöillen, illanistujaisia varten kokkaillen ja nyt illalla sisarusten sekä muutaman kaverin kanssa minihampurilaisia ja glögijuustokakkua syöden.

Skumppaa, kolaa ja vähän viiniä. Musiikin vuorotellen valitsemista ja lautapelejä. Joululahjaksi saadut bilevalot vilkkuen ja kissat syleissä kiertäen. (Instassa kuvia ruoista ja valoista.)

Ilotulitusten ihailua seiskakerroksen tarjoamista näkymistä nauttien ja aamuyöhön asti pelaten. Eräät etelän lämpöön suuntaavat onnekkaat nimittäin kaipaavat lentokenttäkyyntiä, jonka tarjoava mies kaipaa valvomisseuraa.

Ei siis mitään ihmeellisiä hääpäivärientoja hotelleineen, lahjoineen, matkoineen tai ravintolaillallisineen. Mutta näin on justiinsa hyvä. Hääpäivän ja avioliiton osalta.

 

JOULULOMA <3

Hain lapsen iltapäivällä päiväkodista juostuani ensin aamupäivän asioilla. Ehdimme leikkiä ja pakkailla kotona hetken ja tovi sitten lapsi suuntasi Fammulleen yökylään. Huomenna saamme siis nukkua tavallista pidempään eli ainakin yhdeksään!

Edelleen puolinuhainen, mutta ennätysajassa siedettävään kuntoon toipunut Norppaemo suuntaa seuraavaksi puolisonsa, veljensä ja miehen siskon kanssa herkkupurilaisille sekä katsomaan Hobitin kolmannen ja viimeisen osan. Melkein treffi-ilta, mitä nyt puoli sukua on mukana – täysin suunnitellusti tosin.

Lapsella alkoi lähes kuukauden mittainen joululoma ja itsekin ajattelin tämän loma-aikana väsätä kouluhommia vain parin yövuoron ja esseen verran. Jälkimmäisistäkin kieltäydyn ottamasta stressiä vaan panostan nyt ennen joulua reissaamiseen, läheisten kanssa ajan viettämiseen, liikkumiseen ja hyvin syömiseen. Eikös kuulostakin melko toimivalta suunnitelmalta?

Sanoinko jo että loma. Jee!

P.S. Pahoittelut instalaatuisista kännykkäkuvista, mutta näinä pimeinä päivinä hovikuvaajani on aniharvoin arkena paikalla päivänvalon aikaan enkä itsekään roiku jatkuvasti kotona silloin.

Mekko: Äidin vaatekaappi – H&M / Koru: Glitter (saatu) / Juurikasvu: Omaa tuotantoa

 

 

Päivän asu: Heurekan opas

Viikon ohjelmoiduimpaan (apua, miten tuo kuuluu taivuttaa vai kuuluuko) päivään vähän asukuvia pitkästä aikaa.

Korkeavyötäröisten housujen, imetysajan pelastajaksi aikanaan ristimäni tuubitopin, arkinilkkureiden, sähäkän vyön ja kurjan tukkapäivän pelastavan rusettihuivin kaveriksi pääsi uudehko tekstijakku – vai pusakkako tuo on? 

Kevytjakkuun liittyy sellainen minitarina, että mies totesi suoriltaan vaatekappaleen noustessa kauppakassista että voi ei. Ensimmäinen mielikuva oli kuulemma Heurekan opas. Eipä siinä sitten mitään! Mutta eivät ne takit mielestäni tuolta näytä…

Mitäs sanotte: Opastakki – jatkoon vai ei?

Housut, toppi, vyö ja nilkkurit: H&M / Jakku ja korvakorut: Monki / Huivi: Seppälä

P.S. Kuten Muumeissa todetaan, ”hyvä ryhti on kaiken A ja O”. Taisi vaan kuvia ottaessa unohtua – koettakaa kestää.

Todistettavasti Tanskassa

Kävin eilen todistettavasti Tanskassa, ihkaensimmäistä, mutten varmasti (ainakaan toivottavasti) viimeistä kertaa elämässäni. Reissun ensisijaisena agendana oli tutustua laajemmin Unicefin toimintaan, mutta se on ihan oma lukunsa. Halusin näin aluksi väläyttää vähän tunnelmia Kööpenhaminasta, niin meren rannalta kuin keskustan ostoskaduiltakin.

Ensinnäkin täytyy kehua matkaseuraani. Olin liikkeellä kahden Unicefin työntekijän sekä yhden Suomen hauskimmista naisista eli Project Maman Katjan ja yhden kotimaan kauneimmista naisista eli Mami Go Gon Mintun kanssa. Oli hurjan mukavaa, vaikka täytyy myöntää, että minua jännitti lähteä; En oikeastaan fanita ketään kuuluisuuksia, joilla on rahaa ja mahdollisuuksia mihin vain. Ihailen ennemminkin ihmisiä, joiden elämästä tiedän hieman enemmän, vaikka sitten blogin kautta ja jotka olen joskus ehkä tavannutkin – tai ainakin saanut luonnetodistuksia tutuntuttujen juttuja kuuntelemalla. 

Olen ihaillut Katjan rohkeutta yrittää, brändätä itseään, heittäytyä politiikkaan sekä tämän blogista välittyvää sinnikkyyttä, jolla painetaan kauhea määrä duunia, viihdyttävä blogi, läjä muita päämäärätietoisia sivuprojekteja ja perhearki kasaan kaikkien kannalta suurinpiirtein mielekkääksi paketiksi. Ja tehdään se vielä huumorilla. Mintun blogiakin olen lukenut tuhottoman kauan ja ihaillut aina bloggaajan itsensä lisäksi myös tämän suloisia lapsia, kaunista kotia ja uniikkia tyyliä. Hetkien kuviin vangitsemisen taitoa, elämän varaan heittäytymisen sekä oman tien etsimisen rohkeutta unohtamatta. Reissu olikin kuin hieman jakomielitautinen sekoitus ”työmatkaa”, superlyhyttä kaupunkilomaa, kollegiaalista oleilua ja salaista fanitapaamista.

Ja kaiken lisäksi matkaseurue ei pitänyt lainkaan rasittavana sitä, että olin tapani mukaan tehnyt taustatongintaa kaupungin tarjonnasta jo paria viikkoa aiemmin, ladannut mobiililaitteilleni kasan karttoja offline-tilassa käytettäviksi sekä tehnyt jopa ennalta suunnitellun ja merkityn kiertosuunnitelman osoitteineen ja kohteineen päivineen. Olin varautunut noudattamaan suunnitelmaani väljästi ja fiiliksen mukaan, mahdollisesti yksin tai pienemmässä porukassa, mutta kas, kiertelimme joihinkin kauppohin piipahtamista lukuunottamatta enimmäkseen kaikki yhdessä. Törmäsimmepä keskustan ostoskadulla Unicef-kierrokselta tuttuun espanjalaisseurueeseenkin!

Lopuksi vielä listausmuotoinen ”Tanskassa todistettavasti”…

– Ihastelin karkkivärisiä talorivistöjä ja talojen yksityiskohtia
– Söin yhden elämäni parhaista hampurilaisista
– Meinasin seota Lego-storessa
– Laihduin yllättäen kaksikymmentä kiloa Monkin palapeilin edessä seisoessani
– Ihmettelin Kööpenhaminan rannikon, etelän lomista muistuttavaa, näkymää koneen laskeutuessa
– Fiilistelin tuulivoimaloiden valtavaa määrää ja niiden kauneutta (huomatkaa mini-ihminen mittatikkuna!)
– Kävin designtaivaassa eli Hay Housessa (etsi kuvasta kaksi bloggaajaa)
– Näytin tärähtäneeltä (kirjaimellisesti tai muuten) kaikissa muiden ottamissa kuvissa
– Totesin että kukaan tanskalainen ei ilmeisesti karppaa
…sillä kaikkialla oli loputtomasti suolaisia ja makeita leipomotuotteita myynnissä
– Näin monta ihanaa kahvilaa, joista osa oli kiinni ja loput tupaten täynnä
– Jäin jumiin kauppojen tyylikkäiden esillepanojen äärelle
– Sain viimein inspiraatiota tämän vuoden joulukoristeluteemaamme
– Hengitin raikasta meri-ilmaa
– Ostin melkein elämäni kalleimman patongin vain siksi että katkarapuleipä ja Tanska
– Nautin ilman lasta ja jopa ilman miestä reissaamisesta
– Totesin, että haluan Tanskaan myös lapsen ja miehen kanssa

 

 

Harmaan arjen pelastajat eli mikä pitää pään kasassa

Jossain kohtaa kulunutta viikkoa tuntui siltä, etten ole tehnyt koko viikon aikana mitään muuta kuin lukenut viime hetken hätäisia muistiinpanoja tenttiin, kököttänyt pikkutunneilla puoliunessa opiskeluihin liittyvissä ”vapaaehtois”hommissa, koettanut setviä kotitöitä edes jotenkin siedettävään pisteeseen, stressannut väliin jäneistä liikuntakerroista…

Ja kirsikkana kakun päällä tiuskinut lapselle, joka huomaa vanhempansa kiireen ja roikkuu kahta kauheammin käsipuolessa sekä heittäytyy täysin avuttomaksi ja kyvyttömäksi leikkimään tai touhuamaan mitään itsekseen.

Tämän hässäkkäviikon, jota tituleerasin miehelle etukäteen koko opiskelusyksyn kaameimmaksi, varoitellen sen mielenterveyttä murentavasta vaikutuksesta jo hyvissä ajoin, valonpilkahduksia ovat olleet piipahdukset tavallisten, täysipäisissä työ- tai opiskelupaikoissa olevien ihmisten seuraan sekä ne kerrat kun ovikello on soinut. Se kun on viime päivinä tarkoittanut ruokalähetyksiä muodossaan tai toisessaan… 

Ensin Netflix muisti StreamTeaminsa jäseniä halloweenin elokuvailtojen kaveriksi tarkoitetulla pussilla, josta paljastui teemaan sopivasti kurpitsa, kynttilöitä ja naposteltavaa. Heti perään ovelta kurkisteli lähetti mukanaan erilaisia Vaasan RuisNachoja dippitarvikkeineen. Mies intoutui myös testaamaan nachovuoan tekemistä. Oli sen verran hyvää, että söimme sen kolmeen norppaan kerralla. 

Kun kiire painaa, tekisi välillä mieli vain jäädä kotiin vääntämään hommia, nukkumaan ja ottamaan ihan rennosti. Viikkoon on kuitenkin mahtunut lauantainen metsäretki partiolasten ja -aikuisten sekä keskenään nahistelevien koirien kanssa, partion hallituksen kokous, varhaiskasvatussuunnitelmakeskustelu, jättimäisen postihässäkän selvittämistä, juoksulenkki ja toivottavasti vielä pidemmän kaavan mukainen tehoisku kuntosalille.

Sekä yhden ihanan naisen polttarit, joihin lähdin lähes suoraan metsäretkeltä. Japaniteemaan sopivasti muu polttariporukka oli jo kirjoittanut haikuja ja askaroinut luonnon antimista muun muassa hiuskoristeen. Itse pääsin mukaan japanilaisessa ravintolassa syömisen vaiheessa, kuten osa ehkä huomasikin instan sushi- ja sashimifiilistelyistäni.

Ulkoilulla, polttareihin karkaamisella ja hyvällä ruoalla kaaosviikosta saatin ihan kelpo viikko – joskin ihan samalla sykkeellä mentävää en heti uudestaan ottaisi, jos saisin valita. Vielä pitäisi kuitenkin keksiä, miten osaisin olla purkamatta pahimpina stressihetkinä kireää oloani miehen tylyttämiseen tai temppuilemalla huomiota hakevalle lapselle tiuskimiseen. Se kun ei oikeasti helpota oloa vaan aiheuttaa kahta kauheammat tunnontuskat.

Tunnistaako joku muukin olevansa herkästi kiihtyvä höyrypää ja purkavansa vaikkapa viime hetken hässäkän aiheuttamaa ärsytystään läheisiinsä? Ja olisiko teillä hyviä vinkkejä sen vähentämiseen?

 

// Vaakasuuntaiset metsäretkikuvat otti Mikko Rantala; Oma järjestelmäkamerani ei pysynyt enää tämän viikon vauhdissa mukana.