Se on moro!

Heippa Kerava, moikka Hyvinkään metsät. Vähän kävelyä, maltillisesti vahdittavia lapsia ja törkeän paljon retkiruokaa. Ja äitienpäiväksi kotiin.

Bloggaajalla on tietysti laukussaan järjestelmäkameran lisäksi kaksi puhelimen lisäakkua. Luvassa lienee siis retkiruokareportaasi ja kenties iltaiset hermoromahdustilitykset.

Partiosesonki julistettakoon täten avatuksi!

 

Aliasraivoa, skumppaa, vyötiäishortseja ja naurua eli #teammomfie Keravalla

Huh huh mikä päivä! Hyvällä, sekopäisellä ja alavatsakramppaavalla tavalla. 

Raissi raivosi joutuessaan Alias-väijytyksen uhriksi, Emmi tunsi itsensä heti muotibloggaajaksi saatuaan villalierihatun päähänsä ja Iksu löysi hyvänmakuisen alkoholittoman kuohuviinin. Eräs urheiluverkkaribloggaaja hukkasi korteistaan numerot useampaankin kertaan, jaoimme Prismamuistojamme (?!) ja suunnittelimme tulevia sähellysreissuja.

Paikallisen lastenvaateverkkokaupan Coolkidsin omistaja kävi esittelemässä iltapäivällä kaikille siihen mennessä paikalle ehtineille Papun kevätmallistoa. Sinapinkeltaista, ananaksia, kolmioita, vahvaa turkoosia, taskuja, puolikuita, salamuurahaisia ja baggyhousuja, äääh, olisin voinut napata koko mallistokorillisen vaatteita itselleni. Noh, se siitä. Totesimme myös, että aikuisille pitäisi ehdottomasti olla saatavilla vyötiäiskuosisia, collegekankaisia kesäshortseja.

Pidimme tiimalasipuheenvuorojen rytmittämän esittelykierroksen, puhuimme lasten tekemällä tekemisestä ja huonoista tequilakokemuksistamme. Vertailimme housukaavoja, pohdimme kolajuomien hampaita syövyttävää vaikutusta ja lätisimme työ- sekä opiskelusuunnitelmistamme. Puheenaiheet vaihtelivat enemmän tai enimmäkseen vähemmän johdonmukaisesti kaikesta maan ja taivaan välillä, päättyen usein tavalla tai toisella monia meistä yhdistävään teemaan – bloggaamiseen.

Keskiyön paremmalla puolella intouduimme lähtemään paikalliseen baariin ja räpiköimme metsän sekä lähes aution keskustan läpi kohti tanssipaikkaa. Matkan varrella sattui pieni viinivahinko ja totesimme vedenkin olevan Keravalla kalliimpaa. En rehellisesti sanottuna muista, milloin olen jaksanut lähteä juhlien jälkeen vielä uloskin, joten oli ihan virkistävää selvitä ulos kotiovesta.

Silkkitassu ja louna olivat varanneet meiltä vierashuonepaikat jo hyvissä ajoin ja ”pahin Nanna” päätyi lopulta punkkaamaan olohuoneeseemme viritetyllä vieraspatjalla. Aamulla söimme jämiä, paikkasimme nestevajausta kivennäisvedellä ja tuoremehulla sekä pelasimme erän Catania. Puolenpäivän aikoihin tupa oli tyhjä, ellei mittavaa tyhjien pullojen pinoa eteisessä sekä keittiössä vaanivaa tiskivuorta lasketa…

Otetaanhan hei pian uusiksi?

 

 

 

3 V eli veturien vallankumous

Väsynyt mutta onnellinen.

Se lienee aika yleinen fiilis onnistuneesti sujuneiden lastenkutsujen jälkimainingeissa. Nyt hääräämisen aiheuttamaan väsähdykseen yhdistyy vielä flussa sekä sekoileva Lily, minkä takia tätä postausta naputtaa aika leipiintynyt bloggaaja, joka joutui aloittamaan postauksen kasaamisen aivan nollasta asti uudestaan.

Koristelut saatiin hoidettua kunnialla, mitä nyt saatoin käydä pikkutarkkuudessani hetkittäin perheenjäsenteni hermoille – toisaalta heilläkin on omat sekoilunaiheensa, joten en jaksa vaatia itseltäni täysipäisyytä ihan joka hetkenä. Teemakoristelut keskittyivät pääasiallisina juhlatiloina toimineisiin keittiöön, ruokailutilaan ja olohuoneeseen, jonne ripottelin värikkäitä ilmapalloja, Tuomas Veturi-aiheisen synttärinauhan sekä pinjatan ja koetin saada myös pöytäliinan, paperiastiat ja servetit sopimaan puna-sini-keltaisiin sävyihin.

Ruokalistalla oli neljää piirakkaa: savulohi-sipuli-, feta-aurinkokuivattu tomaatti-, pesto-kana- ja parsasekoitus-piirakat ja niin ikään neljä kakkua: banaani-mansikka-täytekakku, maidoton persikka-juustokakku, vadelmainen mutakakku sekä mariannerouhe-metsämarja-juustokakku. Lisäksi tarjolla oli sipsejä, karkkeja, mehuja*, limuja ja ceasar-salaattia (ilman anjovista). Ja tietysti kahvia ja teetä – skumppaakin olisi ollut, mutta se unohtui kellariin. Hups.

Ohjelmaa oli aika vähän, mutta mielestäni ihan riittävästi; Lapsille oli järjestetty teemaan sopivasti junarataleikkipiste olohuoneeseen. Veturin muotoisen pinjatan naruista kiskominen sekä sen sisuksista sataneiden karkkien kerääminen sekä mutustaminen kiehtoivat pieniä juhlijoita. Teimme pihalla myös jättiäissaippuakuplia ja hurjan kiinnostava vinttihuone veti lapsia puoleensa kuin magneetti. Aikuisille riitti puuhaksi syöminen ja seurustelu – tai jos joku kaipasi spontaaneja sisätansseja tahi eeppistä tikkakisaa kylmässä kevätsäässä, kukaan ei ainakaan sellaista toivonut.

Juhlien oletettu keskipiste meni tosin hieman sekaisin saatuaan niin mieluisia lahjoja ja tämä täytyi kiskoa useampaan otteeseen eroon huikaisevan hienojen uusien veturiensa parista sanomaan kiitoksia, heippoja ja seurustelemaan vieraiden kanssa. Tämä höpöttää omiaan ja ajelee edelleen omassa huoneessaan upouusilla vetureillaan, silmät onnesta loistaen. Voi toista. Ehkä näitä synttärisankarina toimimisen käytäntöjä ehtii harjoitella vielä tulevinakin vuosina.

Vaikka juhlissa rikottiinkin lähes kaikkia Emmin listaamia ”juhlien perisyntejä”: oli teemaa ja siihen sopivia koristeita sekä astioita ja jopa pienet matkapussukat lapsille, ei hauskuus ollut niistä kiinni. Kyseisillä mausteilla tai ilman, olen kyllä ehdottomasti samaa mieltä siitä, että juhlat ovat parasta mitä on.

* Kävin viime viikolla Valion tehtaalla piipahtamassa ja sain uusia Hörppy-mehuja testiin. Ne päätyivätkin luontevasti juhlajuomiksi. En muuten pääse yli noiden tölkkien hedelmien pikkujalkojen söpöydestä. Awww.

 

 

Nää muijat ei hajoo

Palautin alkuviikosta opiskelujeni vihoviimeisen tenttivastauksen, eilen kävin viimeisessä seminaarissa – enää pitää hakea tutkintotodistus jossain vaiheessa. Tosin sitä ennen pitää naputella vielä muutama varsin laaja essee ja kasata raportti niin ikään viimeisestä hankkeesta. Monella tapaa siis viimeisiä viedään ja töitäkin on tullut tehtyä valmistumisen eteen aika usein yötä myöten; Pieni irtiotto ja juhlistaminenkin olivat mielestäni ihan paikallaan.

Jätin pojan ja miehen rakentelemaan legoilla ja junaradoilla, hyppäsin oikeaan junaan ja kävin Helsingissä ikkunaostos- ja vähän shoppailukierroksellakin Iksun kanssa. Sen jälkeen suuntasimme katsomaan Netflixin uuden alkuperäissarjan the Unbreakable Kimmy Schmidt:in ensimmäisiä jaksoja, syömään, juomaan ja tutustumaan muihin StreamTeamin jäseniin. Ja omiin jäseniimme, sillä illan ohjelmaamme kuului myös Yin joogaa. Kyllä, norppaemo joogaamassa, mahtoi olla näky!

Maailmanlopun korvatulehduskierteet, päälle puskevat deadlinet, rantakuntovaatimukset, remontit, vesivahingot… huolenaiheita ja paineita riittää itse kullekin kannettavakseen. Juuri tällaiset illat hyvän seuran, ruoan ja juoman sekä tekemisen parissa ovat yksi asia, jotka pitävät työ- ja perhe-elämän kanssa poukkoilevien naisten pääkopat kasassa tai näin ainakin väittäisin.

Kello oli lähemmäs puolenyön, kun kömmin sänkyyn asti. Mieli ja keho olivat kevyet ja arkihuolet karistetut. Kiitos siis kaikille ihanille naisille – ja yhdelle miehelle sekä tietysti Netflixille illasta. Tuli oikeasti todella hyvään saumaan! 

 

 

Ihan parhaat mekkoiltamat


Tämän viikonlopun ja kenties koko kuukauden kohokohta oli mekkoiltamat eli äitien vapaailta, -yö ja -aamu. Kukin meistä kiskoi kauniit vaatteet päälle, söimme hyvin ja joimme skumppaa promilleilla tai ilman (ihan vain kaikille kyylääjille tiedoksi). Pitkin iltaa lautasille kertyi leipää, erilaisia salaatteja, chiliä ja muitakin suolaisia herkkuja. Jälkiruoaksi napsimme vielä muffinsseja, paahtovanukasta ja suklaata. 

Paransimme maailmaa ja keskustelimme vähän kaikesta, muun muassa kirjallisuudesta, parisuhteista ja vanhemmuuteen liittyvistä ilmiöistä – hyvässä balanssissa aikuisten maailmaan ja lapsiin liittyvistä asioista. Porina venyi pikkutunneille ja tyhjiä kulhoja sekä laseja kasaantui tiskipöydälle. Pyjamat vaihdettiin päälle ja lopulta itse kukin vetäytyi omaan tahtiinsa valitsemalleen yösijalle. 

Aamulla pöytä täyttyi jälleen herkuista: vohveleista, hedelmäsalaatista, croissanteista, juustoista, hilloista, tuoremehuista ja edellisillalta yli jääneistä ruokalajeista. Pitkän kaavan mukaan nautittujen aamukahvien, -teen ja brussin jälkeen takakontit- ja penkit lastattiin täyteen vieraspatjoja, kasseja sekä kameralaukkuja ja autokunta toisensa jälkeen suuntasi kohti kotia.

Kiitos emännällemme Rosannalle sekä kaikille ihanille naisille seurasta – nähdään taas pian uudestaan!

 

Pizzan syvin olemus eli ajatuksia ruoanlaitosta

Olen kahtena kuluneena päivänä lukenut tenttiin, kirjoittanut esseitä ja aloitellut omia osuuksiani ryhmätöistä. Ruokailut ovat tapahtuneet oppilaitoksen lounasravintolan sijaan kotona ja jääkaapissa on ollut vain jauhelihakeittoa.

Naureskelin eilen todetessani miehelle olevani suurimman osan ajasta hyvin käytännönläheinen, mitä syömiseen ja ruoanlaittoon tulee; Haluan ruoan sisältävän riittävästi vihanneksia ja proteiinia ja jos jollain aterialla vedän hiilariöverit, tasapainotan päivän ravintokertymää jossain toisessa välissä.

Toisaalta olen äärimmäisen mukavuudenhaluinen ruoanlaittaja. Istun tyytyväisenä jonkun muun tekemän ruoan äärelle ja inspiroidun valmistamaan ruokaa ajan kanssa korkeintaan kerran kuussa – eikä inspiraatio aina realisoidu silloinkaan, sillä mies hoitaa ruoanlaittomme hyvin pitkälti.

Jos teen ruokaa vain itselleni, päädyn usein johonkin pikaratkaisuun, jolla lähtee nälkä ja josta ei saa viikon epäterveellisimmän ruoan palkintoa. Listalla ovat usein salaatit, tomaattikeitto raejuustolla tai vaikkapa tonnikala ja vihannessekoitus. Kunhan jotain ravitsevaa saa ääntä kohti!

Juhlahetkissä ja matkoilla olen nautiskelijatyyppi. Syön huoletta parikin palaa juustokakkua ja kesän autoreissujen kaveriksi sopii jäätelö. Voin järjestää spontaanit Tahdon-skumppakestit, leipoa kasan vaalinvalvojaismuffinsseja enkä sylje leffareissujen karkki- tai sipsipusseihin. Arjen ruokailujen rooli onkin tasapainottaa herkästi pulskistuvan ruokavaliota terveellisempään suuntaan.

Eilen tajusin puoliltapäivin kouluhommien lomassa vatsani kurnivan ja suuntasin kokkaushommiin. Vihannesten ja proteiinin pyhä liittoni joutui väistymään, sillä muistin pakastimesta löytyvän partioretkeltä ylijääneitä, pieniä pizzapohjia.

Pizzahan on tunnetusti jämäruokien aatelia, tortillojen tullessa hyvänä kakkosena – kumpaankin kun voi tuupata täytteeksi lähes mitä tahansa. Tällä kertaa jääkaapista löytyi ketsuppia, tomaatti, valkosipulinkynsi, jalopenosiivuja, pari salaattijuustokuutiota ja kananmunia. Pohjaan tuli lurautettua myös vähän oliiviöljyä.

Syön-mitä-löytyy-kokkaajan erikoispizzan kaverina tarjoiltiin kurkkukuutioita, hieman nuhjaantunutta lehtisalaattia ja kasa raejuustoa. Ei mikään makuelämys: munat jäivät löysiksi, valkosipuli maistui liikaa ja pizzanpäälliset hyllyivät laidalta toiselle – pysyipä edes nälkä pysyi loitolla.

Näitä improvisoituja aterioitani katsellessani kiitän usein onneani kokkausintoisesta puolisosta. Osaan valmistaa kelvollista, joidenkin mielestä jopa hyvää perusruokaa – kukapa ei reseptejä lukemalla siihen kykenisi. Mutta kun paloa asiaan ei ole, siirryn tyytyväisenä syrjään arkikokkauksesta ja keskityn leipomaan jotain herkkuja silloin tällöin.

Nykyään olisi niin kovin trendikästä tehdä ruokaa ajan kanssa, hyödyntää lähi- ja kausiruokaa, perehtyä superfoodeihin, raakaruokaan tai erilaisiin ruokavalioihin. Välillä mietinkin, pitäisikö vähäisestä kiinnostuksestani ruokavillityksiä kohtaan potea huonoa omatuntoa – riittääkö perusterveellinen arkiruoka enää ruokatrendiaallolta toiselle surffaavien yhteiskunnassa? 

Kovin muodikasta se ei ainakaan ole vai kuinka mediaseksikkäältä kuulostaisi bravuurini, maailman parhaan ja helpoimman tonnikalakastikkeen resepti? Niinpä, ei tule tästä ruokablogia sitten millään.

Oltiinpa lötköllä kotilomalla

 

Aloitimme Kuutin kanssa joululoman reissaamalla isovanhempieni luokse maalle. Melkein heti sen jälkeen hyppäsimme laivaan ja risteilimme Tukholmaan. Joulun ja osan välipäivistä kyläilimme perheidemme luona, mutta sen jälkeen olemme viettäneet enemmän tai vähemmän lötköjä lomapäiviä kotosalla. Toki uudenvuodenaattona juhlistimme hääpäivää pienellä porukalla ja luonamme on pyörähtänyt kaveri jos toinenkin kahvittelemassa tai syömässä juustoja.

Tällaiset lomapäivät, joina pitäisi ehkä tehdä opiskeluhommia tai himourheilla, mutta joina on tehty kumpaakin maltilla tai en ollenkaan… Päivät, joina tehdään sitä mitä lasta ja vanhempia huvittaa, ovat varmasti tulleet tarpeen meille kaikille kolmelle. Olen itse huomattavasti rennompaa seuraa ja miehestäkin huomaa, ettei tämän vapaa-aika ole ollut viime viikkoina samalla tapaa kortilla kuin normaalisti.

Lomasuunnitelmiini kuului hyvin syöminen, yhdessä oleminen ja jonkin hömpän tekeminen ja niistä on kyllä tullut pidettyä kiinni; Olen katsonut jo Tervetuloa Ruotsiin-hupailun ja eilisen köllöttelin Downton Abbeyn parissa. Ruokaa on tehty niin vieraille kuin omaankin tarpeeseen ja kyllä sitä on syötykin!

Lomalla on ehtinyt myös sairastamaan, suursiivoamaan, ottamaan tatuoinnin, käyttämään itsensä ja lapsensa parturissa sekä hoitamaan erilaisia askareita, joita en saanut syksyn opiskelu-, partio-, urheilu- ja kotikuvioiden lomassa aikaiseksi. Olenpa tehnyt muutaman opiskeluihin liittyvän ”työvuoronkin” ja ensi viikolla on luvassa parin päivän sijaisuus, jota jännitän jo nyt hieman – olkoonkin että olen saanut täsmälliset ohjeet homman hoitamiseen.

Ennen kaikkea olen ehtinyt lueskella lapselle sekä löhöillä, jutella, katsoa ohjelmia ja pelata miehen kanssa. Olemme nukkuneet tavallista pidempään, köllötelleet yhdessä sängyssä, puuhanneet yhdessä ja erikseen perheenjäseniemme kanssa: ulkoilleet, uineet ja muovailleet. Lapsi on päässyt hiihtämään, pulkkailemaan, metsäseikkailuille, smoothielle keskustaan sekä vierailemaan syntymäpäivillä.

Tällainen vähän tai ei lainkaan ohjelmoitu loman loppu osoittautui mielestäni parhaimmaksi ratkaisuksi vähään aikaan; Nyt jaksaa taas aloittaa loppurutistuksen opiskelujen osalta! Lapsi kaipailee jo päiväkotikavereitaan sekä oman ikäistään leikkiseuraa, joten hänelläkään tuskin lienee valittamista arjen alkamisesta…

Niin sitä minä vaan että kyllä lomailu vaan kannattaa. Jos se ei jo kaikille työn raskaan raatajille, elämäntapastressaajille ja perheajan ajoittaista vähyyttä harmitteleville ole ilmiselvää.

 

Hästäg momfiepikkarit

Päähän sattuu ja väsyttää. Ei pitäisi olla darraa, kun en juonut lainkaan alkoholia, mutta ehkä kyseessä on suklaakakkukrapula? (Empatiadarraan auttaa muuten – edes himpan verran, kunnollinen aamiainen!) Joka tapauksessa takana on loistava ilta täysin pähkähullujen naisten kanssa.

Kyseessä olivat siis Team momfien pikkujoulut, joista löytyy lisää kuvia vielä täältä. Nyt on pakko mennä hetkeksi makuulle, tämä tietokoneen tuijottaminen tuhoaa aivoni. Palaillaan taas huomenna vähän virkeämpänä?

Mitäs teidän viikonloppuunne kuuluu: Toipumista riennoista vai rentoa kotioleilua?
 

Ajatuksia isänpäivästä ja törkyhieno kakku

Mietin, miten voisin kertoa siitä, millaisena näen isän roolin, puolisoni merkityksen lapsellemme isänä ja oman isäni vaikutuksen elämääni. Luin muistin virkistämiseksi läpi joskus vauva-aikana, hormonipäissäni kirjoittamani isänpäiväjutun ja totesin hieman yllättyneenä, että eipä siihen ollut oikeastaan mitään lisättävää. Aika hemmetin hyvin summattu, vaikka itse sanonkin. Mutta eipä sitä omia ajatuksia kukaan muu kenties voi paremmin sanoiksi pukeakaan. Paitsi joku samasta kulmasta asioita katsova loistokirjoittaja. Sekin on tullut koettua.

Viime vuoden isänpäivänä meillä oli aika hektistä ja kipitimme paikasta toiseen – välillä myös ovet paukkuen. Tänä vuonna lapsi lähti perjantaina mökille appivanhempien kanssa ja on näin ollen viettänyt isänpäivän alun pappansa kanssa. Pääsenkin lapsen kanssa juhlistamaan isääni leppoisammalla aikataululla iltapäivällä. (Selasin muutenkin edellisvuosien isänpäiväjuttuja enkä kestä noiden viime vuoden ukki-lapsenlapsi-kuvien söpöyttä!)

Mies sai puolestaan nukkua pitkään ja syödä aamupalansa kaikessa rauhassa tietokoneen ääressä. Veikkaisin sen olevan aika suosikkikombo. Ja ehtiihän sen lapsen tekemän lahjan sekä kortin katsastaa tämän kanssa myöhemminkin kuin aamukuudelta? Kaiken kaikkiaan luvassa on edellisvuotta rennompi isänpäivä – minulle, lapselle ja erityisesti isälle.

Ja niin se kakku! Ottaen huomioon, että leipomisen saralla mestariteoksiani ovat lähinnä erilaiset marjapiirakat, jotka nekin muistuttavat keskiosaltaan useimmiten paistoksia, olen melko törkeän tyytyväinen tähän neljästä kerroksesta koostuvaan täytekakkuun. Sen sisällä on murskattua mansikkaa ja päällä elintarvikevärjättyä kasvipohjaista kermaa sekä Dr. Oetkerin jalkapallosetin koristeet. Ajattelin että nurmella viihtyvä ukki saattaisi ilahtua teemakakusta. Nähtäväksi jää, miten käy!

 

Aikamoinen saalis

Otsikko ei viittaa itseeni, vaikka eilisissä bileissä sainkin naispuoleisilta ystäviltäni ilahduttavasti hyvää palautetta asustani (josta lisää myöhemmin). Eilen oli syystä tai toisesta muutenkin sellainen sopivalla tavalla härski ja levoton olo; Oli ehkä ihan hyvä raahautua kotiin pikkutuntien alkupuolella, etten olisi heittäytynyt turhan vapaamieliseksi. Näin voinee todeta varsinkin saatuani jälkikäteen kuittia kohtuullisen estottomasta tujottamisesta, krhm. Tosiasiassa riehaantumisestani ei ole pelkoa, mutta aina voi hetken kuvitella olevansa arvaamattomampi kuin onkaan. Ihan hetkisen. 

Aamulla hyvinkin arkinen ja kotikutoinen totuus palasi rymisten kimalteen ja tekonahan sekä korkeiden korkojen tilalle, kun kiskoin päälleni neuleen, kuoripuvun ja kumisaappaat. Suuntasin sukulaisvierailulle ja sienestämään HSL-alueen ulkopuolelle (voitteko kuvitella). Rämmin maastossa sangen vähän aikaa ja silti tuloksena oli sangollinen suppilovahveroita. Aikamoinen saalis siis!

Sienten täytyy jäädä nyt jääkaappiin odottamaan siivottuina jälkikäsittelyään, sillä seuraava yö tulee kulumaan opiskeluhommissa. Varsinaista päätoimista päiväopiskelua, etten sanoisi. Vai kuinka moni opiskelupaikka edellyttää viikonloppuöiden viettämistä opiskeluihin oikeasti kuuluvien hankkeiden tai projektien (ei siis opiskelijarientojen) toteutusten parissa? Suuntaan tästä siis yövuoroon, viettäkää te viikonloppua vapaammissa merkeissä!