Nää muijat ei hajoo

Palautin alkuviikosta opiskelujeni vihoviimeisen tenttivastauksen, eilen kävin viimeisessä seminaarissa – enää pitää hakea tutkintotodistus jossain vaiheessa. Tosin sitä ennen pitää naputella vielä muutama varsin laaja essee ja kasata raportti niin ikään viimeisestä hankkeesta. Monella tapaa siis viimeisiä viedään ja töitäkin on tullut tehtyä valmistumisen eteen aika usein yötä myöten; Pieni irtiotto ja juhlistaminenkin olivat mielestäni ihan paikallaan.

Jätin pojan ja miehen rakentelemaan legoilla ja junaradoilla, hyppäsin oikeaan junaan ja kävin Helsingissä ikkunaostos- ja vähän shoppailukierroksellakin Iksun kanssa. Sen jälkeen suuntasimme katsomaan Netflixin uuden alkuperäissarjan the Unbreakable Kimmy Schmidt:in ensimmäisiä jaksoja, syömään, juomaan ja tutustumaan muihin StreamTeamin jäseniin. Ja omiin jäseniimme, sillä illan ohjelmaamme kuului myös Yin joogaa. Kyllä, norppaemo joogaamassa, mahtoi olla näky!

Maailmanlopun korvatulehduskierteet, päälle puskevat deadlinet, rantakuntovaatimukset, remontit, vesivahingot… huolenaiheita ja paineita riittää itse kullekin kannettavakseen. Juuri tällaiset illat hyvän seuran, ruoan ja juoman sekä tekemisen parissa ovat yksi asia, jotka pitävät työ- ja perhe-elämän kanssa poukkoilevien naisten pääkopat kasassa tai näin ainakin väittäisin.

Kello oli lähemmäs puolenyön, kun kömmin sänkyyn asti. Mieli ja keho olivat kevyet ja arkihuolet karistetut. Kiitos siis kaikille ihanille naisille – ja yhdelle miehelle sekä tietysti Netflixille illasta. Tuli oikeasti todella hyvään saumaan! 

 

 

4 kommenttia artikkeliin “Nää muijat ei hajoo

  1. Hihih, mä en pysty kommentoimaan tähän mitään järkevää, kun mua naurattaa ja hymyilyttää niin paljon sekä eka että vika kuva! Tällaiset illat on kyllä niin tärkeitä, ja tosi kiva aina tavata myös muita bloggaajia. 

    ”I’m having candy for dinner” 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *