Miten on taas maanantai?
Luulisi, ettei viikonpäivillä olisi niin paljon merkitystä, kun on äitiyslomalla, mutta on niillä.
Viikonloppuisin saan nukkua joskus kokonaisen yön ja
vastuu vauvan hoidosta jakautuu ymmärrettävistä syistä muutenkin tasaisemmin.
Huomaan, että ollessani tarpeeksi väsynyt, en jaksa olla samalla lailla läsnä M:n touhuissa.
Syötän toki hänet, nukutan, lohdutan, pidän sylissä, huolehdin, ettei tämä kaadu kiipeillessään,
vaihdan vaipat ja vaatteet sekä touhuan kaikkea, mutta ajatus ei pysy siinä, mitä teen.
Kun M ehdottaa omalla tavallaan jotain leikkiä, vaikkapa ”kädensyömistä” ojentamalla kätensä ja
katsomalla velmusti, reaktioni tulee viiveellä. Se harmittaa.
Haluaisin olla niin virkeä, että vauvan kanssa oleminen ei olisi hoitorutiinien suorittamista. Olisi mukavaa, jos jaksaisin innostua tämän kanssa puuhailusta ja keksiä uusia lauluja tai leikkejä tämän hauskuuttamiseksi. Haluaisin kehittää ja vaalia vuorovaikutustamme, mutten pysty tekemään sitä kunnolla, koska aivot toimivat koko ajan vajaateholla. Väsyneenä myös ärähtelee ja tiuskii muille paljon herkemmin.
Tosiasiassa en tiedä, kuinka paljon muutkaan käyttävät päivässä aikaa vauvan ”aktivoimiseen”. Kuinka paljon vauvalle luetaan, lauletaan, tälle pelleillään tai tämän kanssa leikitään yhdessä leluilla. Ja kuinka paljon aikaa vauvan kanssa ehtii viettää, jos perheessä on isompia sisaruksia, joiden hoidosta täytyy myös huolehtia. Ehkä poden huonoa omatuntoa turhaan, jos asian suhteuttaa, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että voisin tehdä tämän(kin) asian kovemmin, paremmin ja nopeammin.
Kissakin katsoo syyttävästi!
Mutta muihin asioihin vielä:
Partiossa järjestetään tänään johtajailta, jossa on mahdollista puida omia kokemuksia muissa lippukunnissa omaa pestiä vastaavia hommia hoitavien kanssa sekä etsiä ratkaisumalleja ongelmiin ja uusia eväitä tekemiseen. Ajatus kuulostaa hyvältä, nähtäväksi jää, miten toteutus on hoidettu. Käymme joka tapauksessa M:n kanssa piipahtamassa paikalla.
Koristeluprojektit etenevät pienin askelin. Tänään sain väkerrettyä eteiskäytävälle valosarjan ja muutaman koristepallon makuuhuoneen kattokruunuun. Isomman tekstiilien vaihtoon keskittyneen rykäyksen jälkeen projektit ovat olleet juuri tällaista yhden tai kahden pienen asian hoitamista. Kiire näillä hommilla ei missään nimessä ole ja näin niistä saa myös enemmän iloa.
Ja vauvan nukahdettua luvassa on joka maanantain ilot eli Huippumalli haussa ja Grand Designs. Ah.
Palaan vielä nopeasti tuohon väsymysasiaan:
Joku voisi sanoa, että älä käy partiossa tai kuvataidekoululla, unohda sisustusprojektit ja blogin pitäminen sekä kyläilyt ja muut sosiaaliset kontaktit. Keskity vauvaasi ja silloin kun joku muu hoitaa vauvaa, käytä kaikki se aika nukkumiseen. Vaikka tekisinkin niin, se ei korvaisi kunnollisia tai edes siedettäviä yöunia. Fyysinen väsymys toki vähenisi, mutta henkisessä puolessa tuskin olisi paljon kehumista, jos kaikki henkireikänikin vietäisiin.
Ja hyvät lukijat, mielenkiinnosta kysyn:
Mistä te syyllistytte tai syyllistätte itseänne? (Syyttä tai syystä.)
PS.
Huomenna suuntaamme perhekuvaukseen ”yliliikkuvan” vauvan ja hieman neuroottisen mäyräkoiran kanssa.
Iiks.
