Kaikkensa antanut

 

Kolme työhaastattelua muutamassa päivässä on muuten yllättävän kova tikki. Varsinkin jos edellisestä haastattelusta on kulunut taannoisen pidemmän työsuhteen, opiskelujen ja vanhempainvapaiden vuoksi viisi vuotta. Se on kuulkaa viidesosa koko elämästäni ja moisessa ajassa on tapahtunut aika paljon kasvua, lähinnä henkistä sellaista: sekä ihmisenä, vanhempana että ammatillisuuden osalta.

Ensimmäinen haastatteluista tuli vieläpä hieman yllätyksenä, sillä minut soitettiin paikalle haastattelua edeltävänä päivänä. Jouduin kasaamaan menneistä töistä kertyneet todistukset ja suositukset, harjoitteluarvioinnit sekä opintojen aikana tehtyjen projektien ja hankkeiden todistukset valmiiksi ja tietenkin tulostelemaan opintosuoritusotteet varsin vauhdikkaasti. 

Olen loppupeleissä aika luonnonlapsi, mitä tulee asioista kertomiseen, kehonkieleen ja siihen, miten olen tilassa ja tilanteissa läsnä. Tutussa seurassa saatan hyvinkin napsautella kuulakärkikynän terää esiin ja piiloon tökkimällä painonapilla tissiäni tai käpertyä kavereideni viereen sangen estottomasti. Kun sanomisiaan ja tekemisiään joutuu kontrolloimaan erityisen tietoisesti, sekin muodostaa pienen lisäkuormituksensa muutoinkin jännittävään tilanteeseen. Helposti hurjaa vauhtia selittävälle myös puhenopeuden tietoinen hillitseminen on myös haastavaa.

Ja kun keskusteluun pitäisi tuottaa edes jossain määrin asioita omasta työhistoriasta, tulevaisuudensuunnitelmista, vahvuuksista, heikkouksista, kokemuksista, alalla hyödynnettävissä olevasta harrastuneisuudesta ja osoittaa perehtyneensä yksikön toimintaan, arvoihin ja olevansa kiinnostunut työpaikasta – työnhakijan ajatuksia kun ei voi lukea sen paremmin kuin vastapuolenkaan…

Huh, jos ja kun saan jonkin mukavan työpaikan niin eihän oteta tätä työnhakuprosessia ihan heti uudestaan?

Viime päivinä olen käynyt hurjan antoisia keskusteluja ja saanut nähdä erittäin mukavan oloisia työyhteisöjä, mutta haastatteluskarppauksen jälkeen olo on ollut hieman tyhjiinpuserrettu. En tiedä, kuinka kauan työhaastattelujen kuuluisi kestää, mutta yhdenkin puolentoista tunnin rupeaman jälkeen olin niin sanotusti antanut kaikkeni. Jää puolimaratonikin kakkoseksi – tosin sitä en olisi edes yrittänyt juosta tällaisessa flunssassa.

 

Jos ensin nämä muiden lapset ja nuoret…

Tällä viikolla on tullut tehtyä opiskeluihin liittyvä yötyövuoro eräällä Turvatalolla (17 tuntia), kahden päivän sijaisuus ala-asteella ja ohjattua pari tuntia partiota; Ohjelmassa on siis ollut yksi mitenkuten pätkissä torkuttu yö, kymmenien eri ikäisten lasten ja nuorten kanssa touhuamista, läjäpäin uusia ja vanhoja nimiä omaksuttavaksi ja aina hankalahko paikka eli toisen ihmisen työhommiin hyppääminen pariksi päiväksi. 

Olen panikoinut tajuttuani, etteivät fysiikan tietoni ole enää ihan terävimmillään, päätynyt ohjaamaan yllättäen liikuntatunnin, jutellut iltamyöhään maailmanpolitiikasta teen äärellä, ihastellut joidenkin lasten kohteliaisuutta sekä toisten fiksuutta ja valveutuneisuutta ikäänsä nähden. Piirtänyt perheenjäseniäni tikku-ukkoina opettaakseni aihealueen sanastoa, juossut pihalla polttopallossa sekä leikkinyt poliisia ja rosvoa.

On tullut tutustutettua uusia partiokokelaita vanhoihin ryhmäläisiin, höpöteltyä joululomasta, syötyä kylmää coleslawia samalla seuraavan tunnin monisteita esiin kaivaen ja todettua että ensin mahdottomalta tuntuva lapsi onkin aluksi vain testannut aikuista ja osaakin seuraavalla kerralla käyttäytyä mitä hienoimmin. Huudettua äänensä käheäksi lippukunnan huudon voimakkuudesta kisatessa, koettua epävarmuutta ja onnistumisen hetkiä.

Ja todettua että mikäs tarve tässä olisikaan pyöräyttää omatekoista pesisjoukkuetta, kun muiden tekemiä lapsia ja nuoria saa leikittää, ohjata ja opettaa toisinaan aika runsaissakin määrin. Ihanaa, antoisaa ja itseäkin kasvattavaa hommaa, mutta on omaan kotiin, rauhaan ja sänkyyn pääseminen silti vain tarpeeseen ja paikallaan.

 

En hitto soikoon tiedä!

Kissojakin kiinnostaa.

Kun opintoja on jäljellä viisi kuukautta ja valmistuminen siintää edessäpäin, on jokaisen sukulaisen, kaverin ja puolitutun mitäs kuuluu-kysymysten listalla: ”Minnes olet menossa sitten töihin?”

Jos joudun vielä kerrankin selittämään, että en tiedä, koska edellinen harjoitteluni on ollut viime keväänä, työpaikka kolmen vuoden takaa ja aikomus loikata työelämään vasta syksymmällä, saatan vääntää kysyjää nenästä. Oli kysymys kuinka hyväntahtoinen ja neutraaliksi tarkoitettu tahansa.

Yleisimpien työpaikkailmoituksia listaavien sivustojen kautta on ilmeisen mahdotonta löytää syyskuussa alkavien työsuhteiden ilmoituksia tässä vaiheessa edellistä (!) vuotta. Ymmärtäisin toki, jos olisin tehnyt pitkään keikkaa samassa paikassa opiskelujen ohella ja olisin jäämässä sinne oletettavasti myös töihin. Tai harjoittelupaikan kontaktien tai jonkin vastaavan kuvion kautta olisi selvät sävelet tulevan työpaikan suhteen.

Kun näin ei kuitenkaan ole, kuten jokaisen viimeisen vuoden aikana kanssani keskustelleen pitäisi tietää, en tiedä, miksi kyselyt liittyvät useimmiten spesifisti työpaikkaan eikä esimerkiksi siihen, minkä asiakasryhmän parissa haluaisin toimia tai minkä tyyppiset työtehtävät kiinnostaisivat. Onneksi niitäkin tiedustellaan, sillä sellaisiin kysymyksiin osaan sentään vastata.

Tässä tilanteessa pitäisi varmaan huijata olevansa raskaana niin loppuisivat ne pahuksen kyselyt… Että sellaisia sangen pikkumaisia ongelmia ja vähemmän rakentavia ratkaisuja tähän päivään…

Söpöä sunnuntaita

Tänään siivoamme asunnon perusteellisesti. Valokuvakehysten, sisäikkunoiden karmien ja kaapinpäällisten pölyt saavat kyytiä. Kaappien pohjatkin imuroidaan. L on touhunnut keittiössä koko aamun. On syntynyt salaattia, suolaisia piirakoita ja juustokakkua. M on vanhemmillani leikkimässä ja ulkoilemassa, joten sotkua ei ole syntynyt samaa tahtia kuin sitä on siivottu. Illaksi on vielä ohjelmassa silitystalkoot ja koristelua. Sitten kaikki alkaakin olla valmista huomisen odotettuja vieraita ja keväaurinkoa varten.

Puhtaan ja kauniin kodin sekä vaihdettujen lakanoiden kunniaksi kuvituksena on kevätherkkuja Ellokselta. Jos tilaa ja tarvetta olisi, voisin ottaa nuo kaikki. Aika nami nam kyllä.

Ihanaa sunnuntaita!

 

Päivän asu

Samalla Monkin hameella, H&M:n ballerinoilla ja Kånkenin repulla mennään edelleen. Pusero ja hiuspinnit mallia H&M, imetyshelmet ostin Keravan Sirkusmarkkinoilta. Tukkaan oli pakko kokeilla välillä saparoita.

Olin eilen taas lapsenvahtina kuutisen tuntia, vauva oli mukana ja illalla kävin matkalta palanneilla vanhemmillani kahvittelemassa. Hieman ryytynyt olo oli! (Se ehkä välittyi kuvaankin.)