Edelleen nuha ja yskä. Onneksi on sentään ranta.
Aihearkisto: Ystävät & perhe
Huomenna mennään…
´
…Korkeasaareen.
Söimme jätskiä, norppaporukka kaksin kappalein, ihmettelimme lötköjä tai olemattomia kissaeläimiä, höntyilimme lapsen tiukassa tahdissa eksoottisten eläinten asujaimistoja läpi ja päivitimme kuulumisia Kummitäti-J:n kanssa.
Nautiskelimme vesibussimatkasta, meri-ilmasta sekä helteestä ylipäätään ja esittelimme lapselle apinatalon, jonne uhkailen toisinaan tämän lähettää asumaan. Lähetin postikortteja kuin kaukomatkalta konsanaan ja käräytin totta kai kaiken, mitä vaatteeni eivät peittäneet.
Kyllä vaan kannattaa selvitä toisinaan liikkelle pois kotoa.
Laula ihmisille ilosta, laula surusta, laula väreistä maailman
Viikonloppu on sekä meidän miniperheemme että laajennetun perheeni osalta häärätty siivoamisen, pihakalusteiden pesun, yleisen etukäteishermoilun, leipomisen, lukuisten kauppareissujen ja säätiedotussivun neuroottisen päivittämisen merkeissä.
Mutta saimme lopulta perheen nuorimmaisenkin konfirmoitua kunnialla. Luoviin toimintoihin painottuneen rippileirin porukka lauloi ja soitti myös konfirmaatiossa; Leirin opetuskin oli eronnut perinteisestä – uutta oli opittu ja omia arvoja pohdittu musiikin, draaman ja kuvataiteen keinoin, mikä kuulostaa mielestäni aika hienolta konseptilta…
Salaattibuffasta, suolaisista piirakoista, lihasta, kalasta ja perunoista sekä järisyttävästä määrästä erilaisia kakkuja saivat toivottavasti niin vieraat kuin juhlan järjestäjätkin mahansa täyteen. Näihin juhliin päättyi koko kevään ja alkukesän mittainen syntymäpäivä-, valmistujais- ja vuosikymmenjuhlien sekä joka sortin kissanristiäisten rupeama. Kyllä tulikin juhlittua eikä tee tiukkaa aloittaa pian arkistakin arkisempi syksy.
KOTONA
Hyttysenpuremilla, puolen kämmenen kokoisilla mustelmilla, kesäläskeillä ja lievällä, viipyilevällä matkapahoinvoinnilla varustettuna… Mutta onnellisena ja uusilla, yhteisillä kokemuksilla rikastettuna. Tässä vielä videopostikortti Niiniveden rannalta:
McHevonen, lukuisia sukulaisia ja vehnäsöverit
Tämänvuotinen Tour De Keski-Suomi alkoi perjantaina ja päättyy keskiviikkona. Reissun varrella olemme viettäneet aikaa isovanhempieni kanssa, syöneet soijaburgereita, polskineet hyytävässä vedessä ja miettineet, uskaltaisinko ajaa autoa, jos mies piipahtaisi paikallisella viinitilalla.
Lapsi on tasapainoillut uteliaisuuden ja pelon rajamailla maakellarin ovella, juossut isoja koiria karkuun puoliksi riemuissaan ja puoliksi kauhuissaan, syönyt aivan liian monta palaa pullaa ja munkkeja, keksejä, marjapaistoksia… Kaiken kaikkiaan sekä lapsella että aikuisilla lienee melkoinen vehnäsähky tämän reissun päätteeksi, sen verran moniin kahvipöytiin meidät on iloksemme istutettu.
Olemme istuneet saunassa, tappaneet hyttysiä, kokanneet kalaherkkuja ja rapsutelleet hevosia korvan takaa. Lapsi on päässyt ajamaan traktoria, mutsi on suunnitellut verkkosivuston ulkonäköä kolmeen yöllä, mies on nukkunut tapansa mukaan kehnosti vieraissa sekä turhan valoisissa paikoissa ja koira on ollut ihmeissään matkan jokaisessa uudessa käänteessä.
Olen tavannut enon, upouuden ja vanhemman serkun – kenties ohjelmaan mahtuu vielä isompi kertaerä pikkuserkkujakin. Tein muutamia kirppishankintoja Wanhalta Koululta ja selasin pitkän tovin vanhoja valokuvia mummilassa. Istuin veneessä ja nautin taivaalle kasaantuvista kumpupilvistä, joita järvimaisemissa puhaltava leppoisa tuuli ei saanut hajoitettua.
Rauhalliset hetket, yhdessäolo ja lapsen ihmetys sekä (vuosien varrella liian harvoiksi jäävät) kohtaamiset sukulaisten kanssa saavat reissun kääntymään plussan puolelle. Sillä liittyyhän reissaamiseen aina myös lapsen kiukuttelua takapenkillä, liiallisia ohjelmatoiveita elätteleviä vaimoja, tylsistymisen hetkiä, väsyneitä aviomiehiä ja tyhjänpäiten räkyttäviä koiria.
Mutta täällä sitä vaan ollaan, Savon sydämessä, kimmeltävän järven rannalla, saunan lämpenemistä odottamassa ja reissaamisesta rauenneena. Näin on aika hyvä.
Kerrankin unohtaa kaikki se vakava mitä on huomenna ja ***** ikinä
RÄMÄPÄÄ eli videota, videota
Toisinaan lapsensa touhuja katsellessaan voi kuvitella kurkistavansa tämän tulevaisuuteen…
Nähdä tämän kouluikäisenä, kaveriporukkansa kanssa jossain alikulkutunnelissa, portaikossa tai skeittiparkissa kuvaamassa minikameralla tai kännykällä rullalauta-, potkulauta- tai temppupyörävideoita – toivottavasti edes kypärä päässä. Kenties pariin otteeseen myös ensiavussa paikkauttamassa tikkausta tai kipsaamista vaativia haavereita.
Tässä tapauksessa rikostoverina oli rakas aviomieheni, jolta lapsi oli kärttänyt joko valo- tai videokuvausta mökkitontilla remuamistensa tallentamiseen.
Välillä hieman hirvittää katsella noita kivillä hyppimisiä ja puissa kiipeilyjä; Toisaalta yleinen mielipide tuntuisi puoltavan sitä, että paljon liikkuville ja motorisia taitojaan harjoittaville sattuu siinä mielessä vähemmän (ainakaan pahasti), että he osaavat perustaitojen lisäksi myös arvioida oman suorituskykynsä paremmin.
Minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa?
P.S. Vaihtakaa ihmeessä videon laaduksi se paras mahdollinen, näyttää muuten kamalalta.
P.P.S. Vähän on eroa lapsen kaupunki- ja mökkivaatteissa!
Koko perheen kesälomavinkki: Rautatiemuseo
Kävimme Ukin, Mummin ja Kuutin kanssa Hyvinkään Rautatiemuseossa. Ihmettelimme vanhoja vetureita, ylellisiä ja erikoisia matkustajavaunuja sekä suoranaisia raiteita pitkin kulkeneita salonkeja. Ja nuohosimmepa tietenkin juniin hullaantuneen lapsen vanavedessä myös valikoimaltaan pitkälti aiheen ympärille rakennetun matkamuistopuodin.
Kuutti leikki pitkän pätkän veturinkuljettajan varusteissa siinä ainoassa vanhassa veturissa, jossa leikkiminen oli sallittu – sen perään kyseltiinkin sitten kaikkien kolmen aikaisemman hallin läpi kulkiessamme kuumeisesti. ”Leikkihuoneesta” löytyi myös muun muassa takkeja ja lakkeja veturinkuljettajille, piirustuspiste ja sähköistetty pienoismallirata. Heti museon tuloaulassa oli myös pieni leikkipiste.
Siihen nähden, etteivät junat, (nykyiset tahi menneen maailman ihmekulkupelit) kiinnosta itseäni paljoakaan, museosta löytyi kuitenkin kivasti katseltavaa ja onneksi myös tehtävää; Jossei se rivien välistä jo käynyt ilmi, kolmevuotiaalla olisi voinut palaa jossain vaiheessa museovierailua hermo, jos koko museo olisi ollut ”ei saa koskea-aluetta”.
Jos perheestänne löytyy edes yksi junille lämpenevä tyyppi, jonka innon siivittämänä jaksaisitte reissata Rautatiemuseoon, lähtekää kesäretkelle. Liputkin ovat hyvin kohtuuhintaiset ja miljöö vanhoine junatalleineen ja kauniiksi laitettuine pihapiireineen viihtyisä. Pihamaalla puksuttaa hauska pieni maisemajuna ja kahvin suurkuluttajatkin löytävät itselleen kahvilanurkkauksen.
P.S. Joku miettinee, että mikä Päivän tyyli… Mutsin kuvatulvan sekaan piiloitetun asun lisäksi haluaisin nostaa esille sen tosiseikan, että jollette alkaneet tämän myötä himoita itsellenne junailijanlakkia, ette ole ihan normaaleja tai ainakaan yhtä epänormaaleja kuin allekirjoittanut.
Oi, ootteko silloin te löytäneet yön aaveilta armahan suojan?
Vesi välkkyikö tyynenä heijastuin
Sumun keskeltä nousiko seijastuin
Sadun saaret, niemet ne terheniset?
Sitä utua unhota et.
Lähes yöttömän yön runoelman tarjosi Eino Leino.
Elämäni puurokuninkaan varjossa
Kun asuin vanhempieni luona, siellä syötiin kauraa. Kauraa puurossa, kauraa leivässä, kauraa jäätelössä ja jogurtissakin.
En ole useimmiten yhden totuuden ihminen. En politiikan, uskonnon tai elämäntapojen saralla. En edes ruoan, vaikka sen suhteen monet hurahtavat ja urakalla; Toisille ruokapöydässä se juttu ovat viljojen osalta ruis-ruis-ruis ja toisille viljojen karttelu.
Ruisleipää syystä jos toisesta karttelevassa seurassa se yksi totuus pyrki elämäni alkutaipaleella olemaan kuitenkin kaura; Puuro keitettiin aamulla ja tullessani tyhjään kotiin koulupäivän päätteeksi, söin ylijäänyttä puuroa usein välipalaksikin. Iltapuuro kuului tietysti asiaan myös.
Kun muutin omilleni, puuroa tuli keitettyä harvakseltaan aamupalapöytään. Söin leipää lisukkeilla, mysliä ja jogurtteja. Vaikka liikuttua tuli epäsäännöllisen säännöllisesti ja lounassetti sekä herkkujen määrä pysyi suurin piirtein samana, paino nousi ja nälkä kasvoi.
Vasta parin vuoden ja useamman kilon jälkeen palautin puuron aamiais- ja iltapalahommiin. Lisälenkit ja muutenkin pikkuhiljaa järkevöitetyt safkat tepsivät vaa’alla, mutta ennen kaikkea puurokuurista kiitti vatsa…
Mutta miten päädyin postaamaan kaurasta? No ensinnäkin minun oli pitänyt kirjoittaa muutoinkin postaus työotsikolla ”Puurohulluus on periytyvää”, mutta sitten päädyinkin aivo- ja makunystyröitä kivasti hierovaan tapahtumaan.
Piipahdin näet Fazerin järjestämällä kaura-aamiaisella kuuntelemassa heidän tutkimus- ja kehittämistyönsä uusista tuulista kauran saralla ja ravitsemusterapeutin kokemuksia kaurasta osana täyspainoista ruokavaliota sekä hyvänä palasena erityisruokavalioiden kokoamisessa.
Mitä allergisten arkeen tulee, ainakin lapsuudenkotiini on hommattu kasapäin erilaisia kauravalmisteita korvaamaan maitoallergisten osalta kermoja sun muita ruoanvalmistustuotteita. Ja onpa kaurakeksejä viety synttäreille syötäväksi ja kaurahiutalepaketteja lennätetty mukana muun muassa Turkkiin ja Egyptiin asti. Ei ole helppoa tuo moniallergisen elämä…
Mutta ai niin se vatsa! Miten se liittyi mihinkään?
Kuulun siihen ihmisryhmään, joka sietää melko paljon fyysisiä ärsykkeitä ja kolotuksia pääpiirteissään hyväntuulisena; Selkä- ja päänsäryt, kuumuus, kylmyys, hiertymät, nuljahdukset ja flunssat menevät siinä sivussa, mutta yksi asia vetää mielen synkäksi ja laskee toimintakykyä reippaasti – nimittäin vatsakipu. Onneksi on helppo ja halpa vatsalääke eli kauraryynipaketti useimmiten kuiva-ainelaatikossa.
Enkä liene ainut, jonka olosta vatsa voi tehdä tukalan, oli kyse sitten sairaudesta tai lievemmistä ongelmista; Keliakia, ärtyneen suolen oireyhtymä ja muut lievemmät suolisto-ongelmat ovat tapetilla ja tiheästi esillä hyvinvointiblogeissa ja lehtien sekä kirjojen kansissa.
Monelta löytyy jokin omalle vatsalle sopimaton ruoka-aine: vaikkapa kaali, palkokasvit, tulinen ruoka tai paistinrasva. Itselleni tiukkaa tekevät raaka sipuli, isot määrät ruista ja lihatuotteet sekä muutkin massiiviset eläinproteiiniannokset.
Tästä poikkeuksena tosiaan kala sekä kaikki tähän mennessä testaamani kasviperäiset proteiininlähteet. Siksi olinkin varovaisen innoissani Fazerin suunnitelmista jalostaa kauramyllyssään raaka-ainetta siten, että nykyisen 14-15% sijaan kauravalmisteissa olisi 50% proteiinia.
Veikkaan, että erilaisille kasviproteiineille olisi enenevässä määrin kysyntää jatkossa ja monelle ajatus suomalaisesta tuotteesta tuntituotteiden rinnalle tai sijaan on mieluisa ajatus.
Mieleeni jäi luennosta lukuisten kiinnekohtien ohella lähes päällimmäiseksi ajatus siitä, että kaurahan on terveellistä monella sellaisellakin tasolla, joita en ole tullut ajatelleeksi…
Mutta ennen kaikkea se, että isäni, joka on viimeiset kaksikymmentä vuotta meuhkannut kauran olevan aliarvostettu superfoodi ja noheva haastaja ruisvillitykselle, voi juhlia pian kaupan hyllyväleissä ja mediaa seuratessaan.
Ihan hyvin trendihaistettu juttu iskä!
Kauran vienti ja kotimainen kulutus kasvavat nimittäin molemmat ja uusi Sadonkorjuupuuro valittiin vuoden elintarvikkeeksi.
EU:n tasolla on hyväksytty useita kauran terveysväitteitä ja esimerkiksi kaurasta saatavaa betaglukaani pienentää sydäntautien riskiä ja auttaa hallitsemaan kolesterolia.
Kauraintoilijaksi kasvaneena seuraan mielenkiinnolla pyrkimyksiä sen suuntaan, että kauran ainesosia voitaisiin hyödyntää laajemmin muun muassa kosmetiikassa, lisäravinteissa, välipalatuotteissa ja elintarvikkeissa…
Ja kehittää prosessia siten, että kauran alkutuotannon lisäksi Suomessa tehtäisiin tuotekehittelyä, innovaatioita sekä jalostustyötä, jolloin suurempien rahavirtojen lisäksi kotimaahan karttuisi myös uudenlaista osaamista.
Ehkä kaurafiilistelijä saa jatkossa kiskoa naamariin puuron ohella kauraisia palautuspatukoita, napata hyllystä kaurarouhejogurttia ja sivellä kauravoidetta kuiviin kyynerpäihinsä?
// Kuvituskuvina puurokuningas itse ja kruununprinsessa sekä yksi lemppari-kauratuotteeni eli lämpötyyny. Sain vanhan ja kuluneen tilalle Fazerilta uuden. Kolottava selkäni kiittää.