Yllättävät muistot, järjettömät pihistelykohteet ja tontun kirjeet

Muistatteko kun kirjoitin tontuista? Sen lisäksi, että tontturaukat joutuvat toimimaan uhmaikäisen kanssa neuvottelemisen valtteina, ne liittyvät pitkän ja hitaan kaavan joulun odotukseen, mikä tekee niistä samanaikaisesti mukavia heppuja.

Olemme leiponeet lapsen kanssa pipareita, jutelleet siitä, missä tahdissa kodin valmistelu talvikuntoon suoritetaan, polttaneet kynttilöitä ja lueskelleet jouluaiheisia kirjoja. Varsinkin Mauri Kunnaksen Joulupukin kylään sijoittuvat kirjat ovat olleet ahkerassa luennassa ja lapsi kyselee, milloin joulukuusi jälleen pystytetään.

Minua on yllättänyt useaan otteeseen se, kuinka paljon lapsi muistaa viime joulusta sellaisia asioita, joita emme ole sittemmin hänen kanssaan kerranneet. Lahjaksi saatuja asioita, koristeiden paikkoja, jouluruokia ja -tapoja. Vaikka aikuisena ei enää pystyisikään palauttamaan mieleensä puolitoistavuotiaana kokemiaan asioita, 2,5-vuotias kykenee selvästi muistamaan niitä.

Koska lunta, pulkkamäkeä, joulukalenterin ensimmäisen luukun avaamista, koristeluja ja leipomisia – keskitalven juhlakautta kokonaisuudessaan on hypetetty ja odotettu ainakin kahden perheenjäsenemme voimin ahkerasti viime viikkoina, päädyimme lapsen kanssa kirjoittamaan kirjeen tai oikeammin muistilistan tontuille. Istuimme lastenhuoneen sängylle ideoimaan ja pohdimme yhdessä, mitä joulupukin paketeista voisi paljastua, jos lapsi saisi itse toivoa. Keskustelimme siitä, etteivät kaikki toiveet välttämättä toteudu, mutta tonttu voi viedä viestin eteenpäin lahjoja hankkiville. 

Tiedättekö kun tavataan sanoa että lapsien mielestä pehmeät paketit ovat vähiten innostavia; Olinkin huvittunut, kun lapseni toivoi ensitöikseen kivoja sukkia. Selailimme parin verkkokaupan sukkavalikoimaa ja lapsi poimi kollaasiin auto-, lintu– ja kompassisukat. Vaatepuolelta esittelin muutaman kaupan tuotteita ja niistä lapsi iski silmänsä hapsupöksyihin. Allekirjoittanutta ei hirvittänyt, joten ne pääsivät listalle.

Kuutti toivoi myös puuttuvia muumihahmoja kuten Mörköä, Tuutikkia, Noitaa ja Haisulia muumileikkeihinsä. Paloauto päätyi myös toivelistalle, joko Duploleikkien kanssa yhteensopivana versiona tai tavallisena autoleluna. Mitä kirjoihin tulee, silläkin saralla muumit ovat kovassa huudossa ja siksi lapsi onkin ihastellut pariinkin otteeseen kaupassa Muumitalo-leikkikirjaa ja aktiiviseen ja otolliseen sanavaraston kartuttamisen ikään sopisi varmasti Muumilaakson kuvasanakirjan selaileminen. 

Pilkkopimeässä huoneessa nukkumista toisinaan karsastava lapsemme toivoi uutta yövaloa viime joulun alla eurolla heräteostamani, psykedeelisen ja akuuteista kosketushäiriöistä kärsivän sienivalon tilalle. Eikä ihme, sillä sieni toimii vain väkivaltaisen mäiskimisen jälkeen ja muutaman minuutin pätkissä; Ei varmastikaan kovin rauhoittava ja rentouttava näky. Näytin lapselle kuvan pupulampusta, johon olin tykästynyt jo ennen kuin omasta lapsesta oli tietoakaan ja sellainen kuulemma kelpaisi. 

Jatkoimme listan tekoa ja Kuutti totesi aurinkolasiensa olevan pian liian pienet. Jostain syystä tämä haluaisi pitää aurinkolaseja välillä ihan huvin vuoksi, vaikka olisikin pilvinen tihkusadepäivä. Ennen puolivuotispäivää hankitut aurinkolasit ovat palvelleet kunnialla, mutta viimeistään ensi kesäksi tarvittaisiin isommat, ehkäpä jo kevättalven kirkkaille hankikeleille. Jotta aurinkolaseja tulisi pidettyä, lisäsin äidin sivuhuomautuksena toiveen Babiatorseista, sekä ulkonäön että kestävyyden vuoksi.

Aika järkevät toiveet loppupeleissä, ei mitään massiivista ja hyvin linjassa lapsen kiinnostuksenkohteiden kanssa. Kenties tästä yllättävän onnistuneesta kyselykierroksesta on kiittäminen sitä, ettei meiltä löydy lelukuvastoja ja ei mainoksia-kyltti ovessa pitänee ne ehkä loitolla jatkossakin. Pisteet Kuutille! Isomman lapsen mielipuolisen pitkiä ja irrationaalisia listoja kauhulla odottaen…

Mietin tuossa eilen lapsen toivekollaasia tehdessäni, että mitä itse toivoisin. Ajattelin jatkaa viimejouluisen toivomuslistan linjaa ja toivoa retkeilyvarusteita, joista sain edellisvuonna retkikirveen. Sekä urheiluvarusteet että partiohommissa tarvittavat tavarat ovat sellaisia, joita kyllä käyttäisin, mutta syystä tai toisesta en vain saa hankittua niitä.

On paljon helpompaa pistää rahansa lapsen toppavaatteisiin tai astiasarjan kartuttamiseen kuin ostaa itselleen jumppamatto, 6-7 kilon käsipainot, kunnolliset lämpimät talvikumisaappaat tai retkiruokailusetti. Miettikää että olen oikeasti rampannut partiohommissa lähemmäksi kymmenen vuotta pakasterasiavirityksien kanssa enkä edelleenkään ole saanut ostettua riittävällä väännöllä varustettua tehosekotinta, vaikka olen haaveillut kotismoothiehommista jo viitisen vuotta.

En oikeasti ymmärrä, miksi järkeviin hankintoihin rahan laittaminen tuntuu vaikealta, kun vaihtoehtona olisi jonkin kivan hankkiminen. Mutta olen aina erityisen hyvilläni niin sanotuista järkilahjoista, joita käytän usein ja ilolla, muistaen että joku muu on mahdollistanut kuivat jalat tai pitävämmän kotijumppausalustan. Ilahdun myös joka kerta palvelulahjoista sekä eettisistä lahjoista. Vähemmän tavaraa, mutta paljon hyvää mieltä. 

 

Mitä toivoisitte joululahjaksi ja onko teillä aloitettu jo talvikauden touhut?
 

P.S. Blogin Facebook-sivulla on käynnissä arvonta, jossa voi voittaa 6kk käyttöaikaa Netflixiin.
 

Hän on camotakkinen poika!

Winter is coming. 
Noin, nyt kun se on sanottu, voin todeta että ainakin yksi perheemme jäsen taapertaa läpi tuulen, tuiskun ja pimeyden ihan törkeän hienossa talvitakissa. Vähästä se ilo on välillä revittävä, kuten vaikka esimerkiksi pahuksen hyvällä alennusprosentilla löydetyistä lastenvaatteista. Mutta on se vaan niin hieno, että yksi jumitusmaanantai pelastuu!

 

Heijastinliiviotusten hypnoottinen reivimeininki

Keravan keskustan keskiössä kohoavalle Aurinkomäelle, pienen virkistysmetsikön siimekseen, kaupungin yläpuolelle, oli pystytetty Flowers of Life-taidelavastusryhmän teoksia. Ryhmä on luonut pimeässä hohtavaa, holografisia kuvioita sisältävää taidetta vuodesta 2002 ja teoksia on ollut esillä ympäri maailmaa. Keravalle pystytetyn teosryhmän taustalla soi Dominik Schliengerin musiikki.

Kun teokset nyt kerran olivat keskustassa, muutaman minuutin pyöräilymatkan päässä, olisi ne ollut sääli jättää kokematta. Nappasin siis lapsen tarakalle istuimeensa ja hurautin ihmettelemään sekä teoksia että paikalle ilmaantuneita kaupunkilaisia. Kuutti oli tosin ottanut varaslähdön ja käynyt tiirailemassa pimeyden ja valojen vuorottelua jo aiemmin. Ihan innoissaan tämä silti lähti uusintakierrokselle.

Teoksien lisäksi tunnelmasta teki jotenkin erityisen juurikin ilmassa leijailevien kukkien, helmikuvioiden ja symboleiden alle kokoontunut väkijoukko, joka koostui nuoremmista ja vanhemmista aikuisista sekä yllättävän suuresta lapsijoukosta. Kirkkaisiin ulkovaatteisiin, neonkeltaisiin liiveihin ja vilkkuvaloilla varustettuihin lenkkareihin sonnustautuneet alamittaiset hehkutikkuineen ja pienine taskulamppuineen olivat varsin hauskan näköisiä tiiraillessaan ihmeissään yläilmoihin.

Heijastinliivikansan spontaanit omat reivit, joissa puolet porukasta oli alle kouluikäisiä. Kun pakettiin lisäsi kasan pikkukoiria omine liiveineen ja hymyileviä, hetkeen heittäytyneitä aikuisia, sain ohimeneviä kylmiä väreitä tajutessani, että juuri tätä taiteen ja kaupunkikulttuurin pitäisi parhaimmillaan olla: elämyksiä, iloa, oivalluksia ja suopeaa yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Tiede vastaan tunne eli päiväkodin aamiaispöydässä kuultua

Olimme keskustelleet lapsemme kanssa useampaan otteeseen valoisan ja pimeän ajan vaihtelusta, auringonnousuista ja iltaruskoista. Siitä, miten aurinko hujahtaa maapallon pyöriessä sen toiselle puolelle ja siellä on valoisaa silloin kun meillä on pimeää.

Asia oli ilmeisesti niin ihmeellinen ja innostava, että siitä oli saatu jutunjuurta päiväkodin aamiaispöytäkeskusteluunkin. Kuutti oli kertoillut vieruskaverilleen:

Maapallo pyörii. Kun aurinko menee maapallon toiselle puolelle, tulee pimeä.

Vieruskaveri oli tuijottanut tätä hetken ja antanut sitten oman panoksensa keskusteluun:

Maapallo on pelottava.

Ah, lapset, nuo pienet luonnontieteilijät, filosofit ja tunteella asioihin suhtautuvat tuulellakävijät; Koskaan ei tiedä, millaiseen lausuntoon, älynväläykseen tai kummalliseen juonenkäänteeseen keskustelu päättyykään.

 

Runoutta ghetosta

Lyriikka elää ghettolapsissa?

Isyyspakkauksessa kerrottiin lapsen hapuilevista runoilun ensiaskeleista. Oman lapsemme laulelut ovat ehkä jo hieman jäsentyneempiä, mutta koostuvat usein tutuista lastenlauluista, joita tuotetaan potpurimenetelmällä, pienissä pätkissä ja peräkanaa:

”Laiva keinu-uu, minne se laiva menee, muille, maille, omenoita ostamaan, leipuri hiiiva, hän asuu kumputiellä, hän pullat kakut leipoo siellä, vik vik vik lalla lalla lalla lalla lal lal laa, uunin piipusta näin savu kohoaa.”

Omalta osaltani tunnistan hieman mitenkuten lauletut lastenlaulut muutamasta säkeestä. Mies taas saattaa olla ihan pihalla, vaikka koettaisin laulaa kyseisen ikivihreän oikeilla sanoilla ja sävelenkin sinne päin. Puolisoni hämmennyksestä lienee syyttäminen sekä laajasti tunnettua laulutaidottomuuttani että tämän sangen puutteellista lastenlaulujen tuntemusta. Kaipa nekin unohtuvat, jos niitä ei ole työkseen laulellut vuosien varrella. (Tässä kohtaa pyydän anteeksi kaikilta lapsilta, jotka olen altistanut tuottamalleni melusaasteelle.)

Koska lapsemme ei ole vielä täysinoppinut lyyrikko, hajottavimpia väärin kuultuja ovat toistaiseksi kahden pikkuveljeni aikoinaan tuottamat taideteokset:

”Joka niemen notkohon, saarelmaan
kodin tahtoisin ostattaa.”

Ei tullut kiinteistönvälittäjää veljestä siltikään.

”Niin pienen hetken rakkaus on lumivalkoinen
On puhdas niin kuin vanki helmikuisten haamujen.”

Onko se sitten puhdas vai tosi puhdas?

”Albarotsi joka lepäämättä liitää,
se sinun nielusi on juuri kukaties…”

Jep, miettikää miltä albarotsi näyttäisi. Olisiko se siis rotsin mallinen albakankaasta ommeltu vaatekappale vai perinteisestä rotsimateriaalista tehty alba? Enkä tahdo tietää, miten nielu liittyy asiaan. Ei kuulosta enää edes vähän kirkkoon sopivalta meiningiltä.

Löytyykö teidän, sisarustenne tai jälkikasvunne tuotoksista uusia tulkintoja vanhoista sanoituksista tai muita lyyrisiä helmiä?

Kuka laittaisi niille edes kengät pieniin jalkoihin

 

 

 

Olen viettänyt viime päivinä muutaman tovin kellarikomerossamme. Yleissiistimisen lisäksi olen kaivellut esiin kylmempiä säitä varten varastoon ostamiani lasten tennareita. Tarkastus on ulottunut myös Kuutin talvivaatteiden varastojen tilaan, mutta pitäydytään tässä postauksessa kuitenkin jalkineissa jutun – tai oikeammin kuvien määrän, rajoittamiseksi jotenkin järkeväksi.

Ohuet kangastennarit eivät enää lokakuisessa pakkaskelissä tunnun hyvältä vaihtoehdolta lapselle jalkaan laitettavaksi. Itsehän kyllä hiippailen edelleen säännöllisesti ballerinoissa ja kangastennareissa, mutta se on ihan oma lukunsa; Aikuisena kuvittelisin osaavani pitää huolta jalkojeni kuivuus- ja kohmeisuusasteesta, mutta samaa en voi olettaa kaksivuotiaalta.

Joten millaisilla popoilla aiomme selvitä syksystä ja talven pikkupakkasista? Parit paksummat syksytennarit on mielestäni hyvä olla, yksissä kuvien kengistä on jopa karvavuori. Ja toisin kuin tällä hetkellä käytössä olevissa paksummissa tennareissa, noissa kaikissa on reippaasti tilaa parillekin villasukalle, mikä tietenkin pidentää kengän käyttöikää reippaasti.

Ketjuliikkeen edullisten toppatennareiden lisäksi tilasin kesäaleista, bloggaajakollegan tontilta löytämääni alennuskoodia hyödyntäen, Crocsin AllCast Leather Duck Bootsit. Voi olla, etteivät nuo lämmitä tarpeeksi, jos pakkanen alkaa hätyytellä kahtakymmentä, mutta tuttavien kokemuksien perusteellä sekä aikuisten että lasten mallit pitävät järkevällä sukalla varustetut jalat lämpiminä yllättävän hyvin.

Ja erittäin vedenkestäväksi mainostetut kengän kerrokset ovat tietenkin plussaa, ottaen huomioon, että suurin osa Etelä-Suomen talvesta tulee todennäköisesti olemaan kuran, vesilätäköiden ja hyisen loskan värittämää lotraamista. Eipä sillä, että kaipaisin myöskään paukkupakkasia. Jos pikkaisen pakkasta ja lumiukkojen tekemiseen sekä pulkkamäkihommiin sopvia lumikerros saataisiin, se riittäisi allekirjoittaneelle mainiosti…

Tulikos voitettua jotain?


Huuh, ette usko, millaista säätöä näiden kouluhommien kanssa on ollut viime päivinä. Tai varmaan uskotte, koska suurin osa teistä on varmasti opiskellut joskus vauhdilla tai opiskelee edelleen. Nyt kun sain, tapani mukaan lapsen nukkumaanmenon ja kotiaskareiden jälkeen, istahdettua koneelle, julkaistakoon pidemmittä puheitta lastenkirja-arvonnan sekä Unicef-arvonnan voittajat. Pistän voittajille huomenna vielä sähköpostiviestiä tai otan muutoin yhteyttä. 

Piti samalla kysymäni, että olisiko teillä tulevalle viikolle jotain toiveita, suosikkeja tai inhokkeja: Mistä haluaisitte lukea ja mikä ei ainakaan kiinnosta? Sana on vapaa!

 

Tontut – nuo tiiraavat pirulaiset

Lapsemme toiseen uhma-aaltoon on saatu uusi, ammatti-identiteettiä pönkittävä, kasvatusalan asiantuntijoiden suosittelema ja äärimmäisen rakentava (so not) vanhemmuuden väline. Varmaan arvaattekin jo: tontut.

Kun lapsi kiukuttelee mielivaltaisista asioista kuten siitä, että seinä on liian lähellä, Nipsulla on väärän mittaiset viikset tai hammasharja ei mene mukiinsa, sitä miettii, että pitäisikö tässä heilua moukarin sekä saksien kanssa ja pistää rakenteet ja pehmolelut uusiksi. Vaiko jättää osittain huomiotta, ottaa syliin rauhoittumaan, neuvotella vai hämätä. Todennäköisesti kaikkia tilanteen mukaan.

Lisäkikat ovat silti ajoittain tarpeen. Kun nukkumaan mennessä on ravattu vessassa pariin otteeseen, lipitetty vettä, kanneltu koiran tekemisistä ja liikkeistä, oiottu sukkia ja pöyhitty tyynyä, on ollut kohtuullisen timanttia huomata, että lapsi hiljenee ja käy unille kertalaakista, kun vilauttaa tonttukorttia.

Perheemme kaanonissa joululahjoja saa läheisiltä. Varovaisen toiveemme mukaisesti lahjoja tulisi lapselle yhdet kummiltakin isovanhemmilta ja yhdet kultakin kummilta. Vähempi tietenkin käy, enempää paheksutaan höyhenenkevyesti. Myös tekemistä ja kokemista sisältävät, yhteiseen aikaan painottuvat ja aineettomat sekä yhdessä hankitut lahjat olisivat kivoja, koska minikokoiseen kaksio-kolmioon ei yksinkertaisesti mahdu loputtomasti ihanuuksiakaan.

Joulupukilta saattaa saada ehkä jonkin erikoispaketin ja joulupukki tuo kaikki lahjat tullessaan. Tontut, nuo joulupukin pienet kätyrit, arvioivat rutiinien sujumista muistikirjojensa kanssa ja hienoista suorituksista saa hyviä merkkejä ja niistä saatetaan mainita yleisen kehumisen ja hehkutuksen kanssa. Pipariksi menneistä pukemis-, syömis- tai nukkumaanmenotilanteista tulee puolestaan kurjia merkintöjä. Uppoaa kuin veitsi voihin, voin kertoa. 

Uhmaraivareiden välisinä suvantohetkinä ehdin kuitenkin pohtia, että pilaanko tonttukortin satunnaisesti pöytään iskemällä lapseni. Vähintään loppuelämän traumat tulee, ei mahda mitään… Mitäs sanotte: Tontut – uhka vai mahdollisuus?

P.S. Jouluhullu Norppa tunnustaa leiponeensa tämän talven ensimmäiset piparit eilen.

 

 

Jos lapsi saisi valita vanhempansa…

…millaiset vanhemmat lapsi valitsisi itselleen?

Uskon että lapsen kannalta tärkeintä on vanhempien läsnäolo, johdonmukaisuus, luotettavuus, turvallisuus ja aito kiinnostus lasta kohtaan. Arjen pyörittäminen, perheen taloudesta huolehtiminen ja lapsen perustarpeiden tyydyttäminen kuuluvat luonnollisesti pakettiin. Mutta mitä sitten kun arjen asioiden hoitaminen ei enää sujukaan, vanhemman tekemiseen ja olemiseen ei voi enää luottaa, lapsi kokee olonsa turvattomaksi ja aikuinen käyttäytyy arvaamattomasti?

A-klinikkasäätiön uusin video The Orphanage eli Orpokoti jatkaa paljon kansainvälistäkin mediahuomiota saaneen Hirviöt-videon jalanjäljissä. Monen verkkokalvoille iskostutta ja alkoholiongelmaisen vanhemman pelottavuutta esille tuonutta videota seuraavassa tarinassa esiintyvät lapset pääsevät kurkistamaan erilaisia vanhempia heidän elinympäristöissään.

Siinä missä orpokodeissa vierailevat vanhemmat ovat saaneet ainakin joskus, ja saavat jossain päin maailmaa kenties edelleen (en ole riittävän perehtynyt prosessiin sanoakseni mitään varmaa) valita adoptoitavan lapsen itselleen, on roolit käännetty videolla päälaelleen. Paitsi että lapset eivät lopulta saakaan valita vaan heille osoitetaan vanhemmat, jotka he saavat mukaansa: Joiden kanssa heidän täytyy elää arkista elämäänsä päivästä toiseen.

Osallistuin taannoisilla varhaiskasvatusmessuilla Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessorin Marja Holmilan luennolle aiheesta alkoholinkäyttö lapsiperheissä. Puheenvuorossa käsiteltiin muun muassa suomalaisten alkoholinkäyttöä yleisesti ja todettiin alkoholin käytön lisääntyneen merkittävästi kuluneina muutamina vuorikymmeninä, naisilla enemmän kuin miehillä ja juomatapojen muuttuneen siinä mielessä, että nykyään tyypillisin juomisympäristö on yksityiskoti. Seurana toimii usein oma puoliso. Puheenvuorossa pohdittiin, miten lisääntynyt alkoholinkulutus sekä kotiympäristön muuttuminen alkoholin nauttimisen paikaksi vaikuttaa lasten tilanteeseen.

Puheenvuorossa todettiin pienten lasten päihdeongelmaisilla vanhemmilla olevan usein moninaisia ongelmia esimerkiksi mielenterveyden ja talouden hoitamisen saroilla ja päihdevanhemmilla olevan myös merkittävä riski kuolla ennen kuin lapsi täysi-ikäistyy. Lastensuojelun mahdollisuuksia avustaa päihdeongelman kanssa painiskelevia perheitä pohdittiin ja todettiin, ettei peruspalveluissa usein ole voimavaroja tukea oireilevia lapsia, mikä viivästyttää osaltaan varhaisen tuen palveluiden toteutumista – olkoonkin, että uudessa lastensuojelulaissa edellytetään ehkäisevää lastensuojelua.

Ongelma on todellinen ja koskettaa lukemattomia lapsia Suomessa; Luennolla esiteltiin päihdeongelmaisten vanhempien lapsilta kerätyistä kertomuksista nousseita kokemuksia ja toiveita. Lapset olivat toivoneet muun muassa apua vanhempien juomisesta seuraavaan kiusaamiseen, turvallista nukkumispaikkaa, apua pienemmille sisaruksilleen, joiden hyvinvoinnista he kantavat huolta sekä paikkaa, johon he voisivat lähteä kotoa silloin kun vanhempien juominen karkaa käsistä. Lasten esittämät toiveet kertoivat ilmiasuaan monisanaisemmin siitä, millaista arkea heidän perheessään eletään. Enkä toivoisi sellaista lapsuutta yhdellekään lapselle.

Millaisia ajatuksia video herättää teissä? Miten olette kokeneet vanhempienne alkoholinkäytön lapsena ja miten olette ratkaisseet alkoholin käyttöön liittyvät asiat omassa perheessänne, jos perheeseenne kuuluu lapsia? 

Kuva on otettu mekkoiltamista, jossa pulloja tyhjensi lauma naisia. Yhtään lasta ei vahingoitettu prosessissa, koska seurueen raskaana oleva jäsen vältteli kumoamisprosessiin osallistumista ja muutoin lapset olivat lähipiirin hyvässä hoidossa.

 

Timanttinen Kaupunkiverstas eli jotain siistiä jokaiselle

Lasipalatsin yläkerrasta löytyi muutama viikko sitten kätketty aarre: Kaupunkiverstas. Raahauduin kyseiseen paikkaan opiskelukaverini aloitteesta, Varhaiskasvatusmessujen informaatiotulvan ryydyttämänä ja pysähdyin pitkäksi aikaa pyörimään akselini ympäri puhtaan innon suomalla liike-energialla. Hitto mikä paikka!

En ole vähään aikaan ollut mistään yhtä innoissani, joten ajattelin esitellä teille paikan mahdollisuuksia: Kaupunkiverstas on jokaisen Helsingin keskustaan eksyvän ulottuvissa, viiden minuutin kävelymatkan päässä päärautatieasemalta. Kehyskunnissa asuville tai Helsigissä toisinaan vieraileville, työskenteleville tai asioiville Lasipalatsissa pyörähtäminen on hyvinkin helppoa.

Kaupunkiverstasta voi käyttää omana keskustatoimistonaan; Vetäytyä kaupungin vilskeen keskiöön, mutta silti omaan rauhaansa; Napata kahvin sekä läppärin mukaan ja ruveta hommiin. Kaupunkiverstaan aulassa sijaitsevassa Urban Office kaupunkitoimistossa on sermein eristettyjä työskentelypisteitä, joissa voi työskennellä tai pitää kokouksia.

Lisäksi musiikin kuunteluun, rennosti ottamiseen tai lyhyempiaikaiseen rauhalliseen työskentelyyn, kuten blogikommentteihin vastailuun löytyy omakohtaisesti mukavaksi todettuja ”munatuoleja”, joissa pääsee tehokkaasti eroon ympäristön ärsykkeistä. Hieman keskittymishäiriöinen multitaskaajanorppa kiittää!

Erilaisia multimedian työstämiseen liittyviä palveluita löytyy myös liuta: Miltä kuulostavat kannettavien ongelmissa auttava läppäritohtori, Kaupunkiverstaan palveluissa opastava media-assistentti ja asianmukainen wlan-verkko?

Grafiikkatyöpisteellä voi piirtää, 3D-mallintaa, tehdä sarjakuvia, käsitellä kuvia, animoida… Mitä luovaa digitaalista tekemistä ikinä keksiikään. Tarkemmat tiedot ohjelmistoista, laitteista ja käytön edellytyksistä kuten varauksista löytyvät täältä.

Kaupunkiverstaalta löytyy useita skannereita sekä mahdollisuus filmi-, dia- ja valokuvaskannaukseen. Vanhoille VHS-kaseteille tallennetut kotivideoaarteet tai korvaamattomat lapsuuden tv-sarjamuistot voi kopioida DVD-levyille. Työasemilta löytyvät kuvankäsittely- ja julkaisuohjelmat, joilla voi käsitellä valokuvia, taittaa painotuotteita tai suunnitella melkein mitä vain.

Videokameran saa lainattua kahdeksi viikoksi kirjastokortilla ja videoprojektejaan voi myös editoida Kaupunkiverstaalla. Videoeditointipisteen ohjelmistoineen voi varata vaikka koko päiväksi – ja oheen myös opastuksen.

Kaupunkiverstaalta löytyy paljon mahdollisuuksia omien käsityöprojektien toteuttamiseen sellaisille, joille harrastus on satunnainen tai tilaa ja rahallisia mahdollisuuksia välineistön hankkimiseen kotikäyttöön ei ole: Ompelukoneen tai saumurin voi varata käyttöönsä tai leikata vinyyliä kangaspainatuksiin ja painaa kuviot prässillä luonnonkuitukankaalle. Vinyylikeikkurilla voi myös leikata tarroja. Kelpaisivatko vaikkapa omatekoiset printtipaidat tai itse tehdyt sisustustarrat? Niinpä!

Koska en ole käsityöihminen henkeen ja vereen, mutta tykkään toisinaan hifistellä, otin eniten kierroksia kuullessani, että Kaupunkiverstaalta löytyy myös mahdollisuus 3D-tulostaa. Tulostimella voi kokeilla tulostaa pieniä kolmiulotteisia esineitä valmiista mallista tai pyytää henkilökuntaa auttamaan mallin etsimisessä tai mallinnuksessa. 3D-tuloste maksaa saman verran kuin paperituloste, eli 40 senttiä kappale. 

3D-skanneri skannaa fyysisiä kappaleita digitaaliseen kolmiulotteiseen muotoon. Useimmiten skannattu tiedosto vaatii enemmän tai vähemmän käsittelyä 3D-mallinnusohjelmalla ennen tulostusta. Pienin skannattava kappale on 5x5cm, suurin 20x20cm. Kun malli on valmis, tulostin sulattaa muovikaapelia ohueksi nauhaksi ja suihkuttaa nauhan haluttuun muotoon. Tulostettava esine rakentuu kerros kerrokselta. Tulostimessa käytetty materiaali on biohajoavaa PLA-muovia. Läpimitaltaan noin viiden sentin kokoisen esineen tulostukseen kuluu aikaa suunnilleen 30 minuuttia.

Kohtaamispaikan 3D-tulostimella voi tulostaa omia mallinnuksia tai valita haluamansa mallin valmiista lähteestä. Valmiita malleja löytyy esimerkiksi ThingiVerse-sivustolta. Kohtaamispaikan tulostin on tarkoitettu kokeiluun ja prototyyppien tekoon ja se soveltuu mainiosti erilaisten pienten hyöty- ja harraste-esineiden valmistamiseen: Miltä kuulostaisi vaikkapa korvakorujen, teippirullatelineenkuulokesuojan, kynistä koottavan hauskan miniseinähyllyn kiinnikkeiden, tiskirättitelineen, nukkekodin designkalusteiden, tai timanttikulmaisten lautasliinarenkaiden tulostaminen?

Ihan huikea mahdollisuus päästä itse testaamaan uutta teknologiaa! Ja kyllä, tiedostan tämän kuulostavan melkoiselta nörttihehkutukselta, joten liitettäköön vielä The Big Bang Theory-pätkä aiheesta tähän loppukaneetiksi:

Ei tuolta ehkä ihan jokaiselle löydy jotain, mutta voihan vaikkapa koira-, jalkapallo- tai ryyppäysharrastustaan laajentaa tekemällä siihen liittyvät verkkosivut, videon tai tissutteluporukalleen samanlaiset paidat. 

P.S. Arvon Unicefin ja Globe Hopen yhteistyön tulokset eli ihanat pikkuasusteet ylihuomenna, kipin kapin siis osallistumaan arvontaan!