Hotellimatkailua / STORY

               

Yksi erikoisimmista hotelleista, joissa olen vieraillut, on ollut Story Hotel Tukholmassa*. Kuulin siitä alun perin tuttavaltani, joka suositteli hotellia lämpimästi. 

Kävimme Storyssa ennen kun saimme lapsen, joten en ole testannut hotellia lapsiperhe-kokoonpanolla. Hotellia ei käsittääkseni markkinoida erityisesti perhehotellina, ainakaan Bamse-klubia ei ole pahemmin hypetetty. Mutta eiköhän lähes kaikissa hotelleissa voi majoittua myös lapsen kanssa, jos on sopivassa tahtotilassa.

Varasimme huoneen Storyn omien nettisivujen kautta**. Saavuttuamme hotellin osoitteeseen, hotellista ei talon julkisivussa kertonut muu kuin yksi isompi ulkoistutus ja hotellin logo ikkunoissa. Joten jos joku päättää lähteä Storyyn, ei kannata etsiä mitään erityisen erottuvaa pylväikkö-markiisiviritelmää tai muuten päräyttävää sisäänkäyntiä. Varauksen yhteydessä saimme koodin, jolla pystyi kirjautumaan sisään hotellin aulan tietokoneilla ilman odottelua ja saimme koneelta ovikoodin, jolla pääsimme huoneeseemme. 

Hotellin sisustuksessa oli käytetty paljon keskitummaa puuta, violettia ja vaaleita pintoja sekä kultaisia elementtejä. Mikään klassisen skandinaavinen tai perinteinen hotellisisustus 90-luvulta kirsikkapuun värisine kalusteineen ja kirjavine verhoineen ei ollut kyseessä. Hotellin sivujen kuvaama New Yorkin ja Pariisin boheemien ja urbaanien hotellien ilmeen tavoittelu, ehkä hieman kuluneen oloisten tilojen luominen on varmaankin onnistunut. Vaikea sanoa, kun ei ole koskaan käynyt NY:ssa tai Pariisissa!

Storyn huoneet jakautuvat pieniin, keskisuuriin ja suurin. Meidän huoneemme oli pienten huoneiden kategoriaan kuuluva Bathroom-tyypin huone, jota oli kuvattu huoneeksi, jota suositellaan, jos matkustaa jonkun sellaisen kanssa, josta pitää – eikä matkan tarkoitus ole työskentely. 

Huoneessa oli parisänky, säilytyslokero, jääkaappi, televisio ja kylpyhuoneen ikkunat kadulle päin. Kylpytuotteet olivat FACE Stockholmin ja kivoissa pakkauksissa, joten ne lähtivät mukaani. Aamiainen kuului huoneen hintaan ja hotellissa oli hyvä WiFi. Huoneen erikoisuus oli kylpyhuone, jonka väliseinä makuuhuoneeseen päin oli kokonaa lasia. Ja olihan sängyltä ihan viihdyttävää katsella matkaseuralaisen suihkussa käymistä!

Hotellilla on myös ravintola ja baari, joissa kummassakaan emme itse käyneet viettämässä iltaa, mutta olen kuullut baaria kehuttavan kovasti – varsinkin sisäpihan terassipuolta, joka pysyy kesähelteilläkin viileänä, kenties kiitos suurimman koskaan näkemäni aurinkovarjon ja ympäröivien kivitalojen. Ravintolan tilat ovat viihtyisät, sen voin omakohtaisesta kokemuksesta sanoa, siellä tarjoiltiin nimittän aamiainen, joka ei alittanut eikä ylittänyt odotuksia vaan oli normaali hotelliaamiainen, esillepano vaan oli omaperäisempi.

Hotellihuoneissa ja joissain yleisissä tiloissa toistuvia taideteoksia voi ostaa printteinä mukaan muistoksi kohtuuhintaan. Hotelli tekee yhteistyötä Wonderwallin kanssa***. Hotellin baarin ja ravintolan välisessä tilassa toimii myös pieni kauppa, jossa myydään pieniä kodinsisustustarvikkeita sekä vintageasusteita ja -vaatteita. 

 

Jutun alussa esiintyneet kuvat: http://www.storyhotels.com/

Tässä vielä koottuna muutamia hotellilta ottamiani kuvia:

* Storyn osoite on RIDDARGATAN 6, 114 35 STOCKHOLM

** Lisätietoja Storysta: http://www.storyhotels.com/  &   lisäkuvia: http://www.storyhotels.com/gallery/

*** Lisätietoa printtien hankkimisesta saa halutessaan osoitteesta: www.wonderwall.se

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *