Monipuolinen blogisti kiittää ja kumartaa

Vieraskirjassa odotti iloinen yllätys. Olin saanut Pikkalta Versatile Blogger Award-tunnustuksen. Kiitoksia vaan paljon! On aina ilo tulla kutsutuksi monipuoliseksi ja muuntautumiskykyiseksi.

 

Tunnustus sisälsi myös seuraavan kaltaisen ohjeistuksen:

1) Anna tunnustus eteenpäin muille bloggareille (alun perin luku oli 15 bloggaria, itse valitsin 5) ja ilmoita heille tunnustuksesta

2) Kerro 7 asiaa itsestäsi.

3) Kiitä tunnustuksen antajaa ja lisää tunnustuksen kuva blogipostaukseesi.

 

Annan tunnustuksen eteenpäin seuraaville bloggareille:

Eerikan blogi on antanut viime aikoina paljon ajateltavaa ja pidän hänen tavastaan kirjoittaa. Uunottaren blogi on mielenkiintoista luettavaa sen henkilökohtaisuuden ja hyvien näkökulmien vuoksi. Minä ja Elain blogissa on kaikkea mahdollista: dyykkausta, pieniä sisustusprojekteja, elämän ihmettelyä ja ennen kaikkea söpö koira.

Ja sitten tulevat blogi-ihanuuksistani ne syystäkin supersuositut:

Kristaliinan humoristisesti, mutta kauniisti uutuudenkarheaa perhe-elämää kuvaava Puutalobaby ja koko Suomen suosikki-isän Tommi K:n Isyyspakkaus.

 

7 asiaa minusta:

1. Olen listafriikki. Teen listoja matkatavaroista, ostoksista, taide- ja sisustusprojekti-ideoistani, kauniista nimistä, kivoista ja edullisista ajanviettotavoista, lähimatkailukohteista – jopa listoista, joita olisi hyvä tehdä.

2. Poltan järjettömästi kynttilöitä. Varsinkin syksy- ja talviaikana kynttilöitä kannetaan kotiin kilotolkulla Ikeasta. Vain parvekkeella ja vessassa on varaa polttaa PL:n tuoksukynttilöitä. Kesälläkin poltan tsemppauskynttilöitä, jos on viileää ja pilvistä.

3. Omistan kamalasti villasukkia. Ne ovat ihania, vaikka jalkani ovat aina nihkeät. Villa on mukava materiaali myös aina lämpimille jaloille.

4. En raaski vaihtaa lompakkoani uudempaan ja käytännöllisempään, koska sain nykyisen kukkaroni jo edesmenneeltä, rakkaalta isoäidiltäni.

5. Olen toivoton hutilus, mitä tulee hampaiden hoitoon. En syö purkkaa tai pastilleja, syön sen sijaan ruokaa ja kaikkea makeaa milloin sattuu. Joskus oikein väsyneenä tai vaikkapa partioretkellä unohtelen pestä hampaita. Ja silti reikiä edelleen 0! 

6. Haluaisin joskus lukea roskakirjallisuutta, ihan vain tietääkseni, miten reagoisin siihen, mutta salattu kirjasnobiuteni ei salli sitä. Sama pätee sosiaaliporno-ohjelmien katselemiseen.

7. Pidän lyhyistä, erikoisista miehistä, kuten Ally McBeal tv-sarjan John Cagesta.

 

 

Yksi kommentti artikkeliin ”Monipuolinen blogisti kiittää ja kumartaa

  1. Oi vau, kiitos! 🙂 Kirjoitan tästä jutun, kunhan saan matkalaukut purettua 😀

    Allekirjoitan muuten myös tuon villasukka-ihastuksen! Ne sopivat jalkaan, oli kylmä tai lämmin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *