Kellä kulta, sillä onni
Mulla kulta, mulla myöskin onni
Montakin kultaa, karvaista ja karvattomampaa. Mutta varsinkin nuo kaksi lempparimiestäni.
Ja pienet onnelliset hetket, joissa tajuaa, että juuri tällaisen elämän sitä on itselleen halunnut. Kehräävä kissa ja tyytyväinen vauva, lämmin tiskikone, puhdas koti ja syysaurinko.
Osallistuin taannoin KappAhlin XLNT-Model Search kisaan. Pääsin 30 semifinalistin joukkoon ja huomenna onkin sitten jännät paikat. Huomisen aikana 30 kilpailijasta valitaan viisi parasta finaaliin ja luonnollisesti heistä valitaan lopulta voittaja.
Mitään suorituspaineita tai -odotuksia en aio itselleni asettaa. Lähinnä kyseessä lienee mukava päivä, joka sisältää monen sortin ohjelmaa kisan yhteistyökumppanin eli Clamos mallitoimiston tiloissa.
Sen verran olen valmistautunut, että valitsemiani korkokenkiä on koekävelty kotona siivoillessa muutamana päivänä, ettei tule yllätyksiä ja ole nilkat tai polvet nurin. Myös alusvaateosastoa jouduin uusimaan, koska huomasin kaikkien nuden väristen rintaliivieni hajonneen kovan käytön seurauksena.
Hiuksien, kulmien ja ripsien kotivärjäys olisi ollut ohjelmassa muutenkin, kun tässä kuussa on paljon erilaisia juhlia ja kahvitteluja, joten hoidin kaikkien värjäämisen nyt ennen semifinaalipäivää.
Huomenna vaan vatsa sisään, rinta ulos ja leuka ylös!
Kuvat on ottanut Nina Dodd
Leikkokukat ovat usein hintaansa nähden varsin mainio kodin… josko ei ihan kasvojenkohotus niin ainakin virkistävä kasvohoito.
Raaskin harvoin laittaa rahaa kukkiin, vaikken ole sitä koskaan ostopäätöksen tehtyäni katunutkaan. Ja vielä harvemmin saan kukkia L:ltä. (Mutta erityisinä juhlapäivinä tämäkin intoutuu tuomaan kukkasia kotiin.)
Nyt keittiötä (ja tuoksullaan myös eteistä ja kylpy- sekä olohuonetta) sulostuttamaan saapui suurensuuri liljanoksa. Yksilö on kuulemma suomalaiselta puutarhalta ja erittäin isoista sipuleista kasvatettu.
Luin taannoin liljojen aiheuttavan osalle kissoista huonovointisuutta, mutta meillä oli jo tuolloin ollut vuosien ajan paljonkin liljoja. Kissamme ovat aina joko jättäneet liljat täysin koskematta tai maistelleet vähän lehtiä, mutta todenneet sitten ne syömäkelvottomiksi. Koska liljojen ja kissojen yhteiselo on sujunut meillä aina rauhanomaisesti, olen päättänyt, että se sujunee rauhallisesti myös jatkossa.
On se kaunis. Aijai. *Nuusk*
Pakko käydä vähän tuoksuttelemassa…
Järjestin L:lle yllätyksenä etukäteisen synttärireissun. Kävimme viime lauantaina kahdestaan Seurasaaressa. Ohjelmassa oli muutaman tunnin maisemien katselu- ja eväsreissu.
Idea lähti itse asiassa siitä, että Lilyssä joku blogisteista mainitsi, että Kalevalakehdon varaaminen on yllättävän edullista: Innostuin varaamaan sen saman tien.
Näkymät olivat kieltämättä hienot ja sääkin suosi. Vasta suunnatessamme kohti kotia, ukkonen alkoi jyristä ja vettä tihuttaa hiljaksiin. Varsinaiseen kaatosateeseen tai ukkosmyräkkään emme kuitenkaan joutuneet.
Rakennus oli varattu meille yksityiskäyttöön neljäksi tunniksi ja sisätiloihin pääsi vain avaimilla. Lukitsimme sisäänkäynnin puoleisen oven päästyämme sisään ja se olikin hyvä ratkaisu: Kiinnostuneita turisteja kävi vähän väliä kurkkimassa tilaa ja osa koetti riuhtoa lukittua ovea auki nähdessään meidät sisällä.
Olisi ehkä pitänyt tehdä iso punainen ”Yksityistilaisuus, suksi kuuseen!”-lappu seinään kiinnitettäväksi. Itsekin olisin varmaan käynyt kurkkaamassa tilaa, jos olisin vaellellut ohi ihan muilla asioilla, mutten ehkä olisi koettanut mennä lukitusta ovesta lähestulkoon läpi ja alkanut huutelemaan, että saako sinne tulla ja avatkaa ovi.
Seurasaareen pääsi Keravalta näppärästi junalla ja Sokoksen edestä lähtevällä bussilla 24. Autolla ei olisi edes kannattanut yrittää lähetä, koska parkkipaikat ovat kuulemma kortilla ja vapaita paikkoja saa pahimmillaan etsiä kilometrin tai kahden päästä.
Eväät hain samana aamuna Prismasta ja kuljetimme ne perille kylmälaukussa, jota piti viileänä jäädytetty puolen litran Cocacolapullo.
Tarjolla oli broileri-parmesaanipatonki ja savulohi-munapatonki, viinirypäleitä, Messina ja Rio Cola limonaadit, appelsiinimehua, vähän punaviiniä L:lle, puolukkapiirakkaa, aleksanterinleivokset, leipäjuustoa, pieniä maistiaispaloja cheddaria, kuminajuustoa ja jonkin sortin goudaa sekä mangohilloa.
L vaikutti siltä, ettei hän ainakaan pahastunut yllätyksestään. Ruoka maistui molemmille ja nautiskelimme syysauringosta, merituulesta, maisemista ja vähän arkkitehtuuristakin useamman tovin: Käsittääkseni kyseessä oli siis onnistunut reissu!
Vielä asiaa tilasta: Kalevalakehto on amerikkalais-suomalaisen arkkitehtiopiskelijaryhmän suunnittelema. Inspiraatiota on haettu, (yllätys yllätys!) Kalevalasta ja hankkeen takana on ollut amerikkalainen arkkitehti Travis Price. Rakennuksen yhtenä kantavana ajatuksena on, että sen tulisi sopia ympäristön henkeen.
Kalevalakehto-installaatio on osa Spirit of Place / Spirit of Design-rakennushankkeiden sarjaa. Vastaavia rakennuksia on toteutettu eri puolille maailmaa (Yhdysvallat, Kanada, Italia, Nepal, Peru, Irlanti). Kalevalakehto pystytettiin Seurasaareen elokuussa 2010 – vain yhdeksässä päivässä.
Kalevalakehdon tila on tarkoitettu hiljentymiseen ja rauhoittumiseen, tosin Seurasaarisäätiön työntekijä kertoi sen toimineen muun muassa kastetilaisuuksien, pienten syntymäpäiväjuhlien, vihkitoimituksien ja joogakurssien näyttämönä.
Tila oli mielestäni hieno ja toimi hyvin yhteen ympäristönsä kanssa. Kotonani en välittäisi noin vahvasta puun läsnäolosta materiaalina, mutta tuolla sekin toimi. Tila toi muodoltaan mieleen veneen, kehdon tai perhosen kotelon. Valon pääsy tilan päästä päähän näytti hienolta, samoin metallisena kimaltava katto, joka heijasti meren sinistä niin, ettei rakennusta ollut heti huomata.
Suosittelen varaamaan tilan, jos etsit jotain kohtuuhintaista ja erikoista paikkaa jollekin tapahtumalle. Kalevalakehto on Seurasaaressa vain 31.8.2013 asti!
Tilassa ei ole lämmitystä eikä sähköä, joten talvella siellä tuskin olisi kovin miellyttävää oleilla. Mutta näin syksyllä iltojen pimetessä, siellä voisi olla tunnelmallista istua kynttilänvalossa. Ja toki ensi kesänäkin siellä ehtisi järjestää vaikka mitä. Tilan käyttöä juhlallisuuksiin rajoittaa se, että tilaan mahtuu noin 15 henkilöä, penkkejä on rajallisesti eikä sinne pääse autolla.
Jos innostuit tilasta, varauksia hoitaa Seurasaarisäätiö. Varausmaksu on 30€.
Kävin M:n kanssa keskiviikkona pikaisesti Seurasaaressa. Olimme hakemassa avaimia yhteen tilaan ja tilaisuuteen, josta kerron ihan piakkoin.
Jos M olisi yhtään vanhempi hän olisi kummissaan tuijottelun sijaan ollut haltioissaan kaikista niistä lähes silityseräisyydelle tuppautuvista pikkulinnuista, oravista ja vesilinnuista, joita ympärillämme parveili.
Olimme etuajassa sovitulla tapaamispaikalla. Seurasaarisäätiön työntekijä oli ystävällisesti luvannut tuoda meille tilan avaimet ihan sillan kupeeseen, ettei meidän tarvitsisi paarustaa heidän toimitilalleen saaren toiseen päähän. Päätin räpsiä vähän kuvia odotellessamme.
Kameralle tallentui torkkuvan sorsan lisäksi…
…utelias ja tarkentamiselle liian vilkas orava
…yrmeä kanadanhanhi. Sitä hyvin läheltä kuvatessani otin tietoisen riskin siitä, että se naukkaisi minua jaloille tai käsille.
Ja viehkeä varpuspariskunta.
Meidän perheessämme lisäännytään oikein urakalla. Hertan laskettu aika nimittäin lähestyy. Sen arvellaan saavan poikasensa viikolla 38. Sen jälkeen joudumme olemaan ilman koiran tarjoamaa jalkopäädyn etukäteis-lämmityspalvelua, rapsuttelua, tihutöitä ja tuhinoita lähes kaksi kuukautta.
Kuvasin Hertasta ”mammakuvia” muutama päivä sitten. Kyllä sai hieman käydä neuvotteluja, että nakkipallosta sai edes yhden kuvan, jossa pentupakki näkyi.
– Herttaaaaaa, tules vähän tänne.
[Mitä nyt, oli niin hyvä torkkua siinä divaanilla.]
– Istu.
[Johan tässä hetken istuin, väsyttää niin vietävästi.]
[Nyt lösähdin makuulle, haittaakse?]
– Hertta, käännypäs kyljelleen.
[Riittäisikö tämä?]
[Oijoi, emännän ilme on niin paha, että kai se sitten täytyy.]
[Mutta ei tämä liikkuminen kyllä mitään herkkua ole tällaisen mahan kanssa!]
Iltamyöhällä muistin sen. Ai apuapua se arvonnan suorittaminen! Äkkiä leikkelemään paperilappuja. Mintunvihreä punoshattu kaivettiin esiin ja mentiin hattu kourassa kerjäämään L:ää pomintahommiin.
Puolueeton onnettaremme L hoiti arvonnan perinteisellä paperilappujen-hatustaveto-tekniikalla. Esiin vedetyssä lapussa luki Nani. Voittajalle on ilmoitettu vielä erikseen.
Isot kiitokset kaikille arvontaan osallistuneille ja varsinkin kaikista ihanista kommenteista!
Koska osallistujia oli mukavasti, mutta kohtuullisesti verrattuna joidenkin blogiarvontojen satoihin osallistujiin, alkoi tehdä mieli taiteilla kaikille jotain. Joten niille, joiden kohdalle arpaonni ei tällä kertaa osunut vinkkaan sen verran, että jos syksyn tai kevään mittaan saatte vieraskirjaanne/shoutboxiinne tai sähköpostiinne jonkin kummallisen viestin blogini kautta, olen saattanut heittäytyä tuotteliaaksi kuvataidehommissa ja muistaa teitä jollain pienellä.
Kolmen sukupolven Helsingin reissullamme poikkesimme taidenäyttelyn avajaisten lisäksi myös Suomenlinnan Panimoon syömään.
En ole mikään ruokakriitikko, joten en ota ruoan makuun sen kummemmin kantaa. Minusta se oli hyvää, mutta niin on kylmä kaurapuuro jogurtillakin. Koska en ollut erityisen nälkäinen, tilasin alkuruoan: pikkublinejä erilaisilla lisukkeilla. Jälkiruoaksi tilasin juustokakkua.
Pidin ruoan esillepanosta ja meitä palvellut naistarjoilija oli oikein mukava ja ammattimainen. Hän huolehti hyvinvoinnistamme, varmistaen riittävän usein, että juomia, leipää ja muuta oli riittävästi, kyseli vauvan ikää ja kehui tämän reippautta, mistä tuli sellainen olo, ettei vauvan läsnäolo ollut ainakaan haitaksi. Hän kertoi myös ruoan raaka-aineista ja esitteli annoksen.
Sen sijaan miestarjoilija, jolta äitini kävi kysymässä tiskin luota, saako vaunut tuoda ravintolan puolelle, koetti tehdä vaunuasiasta mielestäni ihan turhaan ongelmaa. M ei enää viihtynyt kantoliinassa ja siksi kaipailimme vaunuja pöydän läheisyyteen, asiasta kysyminen oli lähinnä muodollisuus. Ravintolan pöydistä maksimissaan kolmasosassa oli asiakkaita.
Ensin tarjoilija aikoi selvästi kieltää vaunut kokonaan. Kun äitini vakuutti, että ne ovat oikein pienet vaunut ja mahtuvat pöydän viereiseen nurkkaan piiloon, tämä myöntyi pitkin hampain lupaamaan vaunujen tuonnin, kunhan: ”Niillä ei häiritä muita asiakkaita”. Ihan mielenkiinnosta haluaisin tietää, olisiko vauva pitänyt jättää myös ravintolan ulkopuolelle, jos kantoliinaa ei olisi ollut. Vai olisiko tarkoituksena ollut aterioida kaikkea pöydällä olevaa kurkoitteleva ja joka suuntaan venkoileva vauva sylissä? Suomi ei oman kokemukseni perusteella ole mitenkään erityisen kantoliinakulttuurin aluetta vaan ennemminkin vaunut ja rattaat ovat suosittuja, joten vauvojen ravintolaetikettiin kantoliina tuskin automaattisesti kuuluu.
Yllättävintä ei ollut niinkään se, ettei vauva-asiakkaisiin suhtauduta Suomessa hyvin vaan se, että osa henkilökunnasta ilmeisesti suhtautui täysin luontevasti vauvan mukanaoloon ja osalle se oli lähes pöyristyttävää.
Olimme keskiviikkona Suomenlinnassa. Kävimme äitini ja M:n kanssa Helsingin Taiteilijaseuran järjestämässä neljän taiteilijan yhteisnäyttelyssä. Kyseessä olivat itse asiassa näyttelyn avajaiset, joihin olin saanut kutsun yhdeltä nelikon taiteilijoista.
Näyttelyn töistä erotti selvästi, milloin kyseessä oli kunkin taiteilijan teos. Vaikka kaikki neljä taiteilijaa olivat aikanaan opiskelleet yhtä aikaa Vapaassa taidekoulussa, oli jokaisen tyyli maalata aivan erilainen.
Väkeä oli paljon, muttei liikaa ja kantoliinan kanssa pääsi helposti luovimaan teoksen luota toiselle.
Pientä suolaista tarjottavaa ja juotavaakin oli järjestetty: Imetysvaiheessa oleva äiti-ihminen oli ilahtunut mahdollisuudesta siemailla karpalomehua.
M jaksoi hymyillä mummille lähes joka kerta tämän nähdessään. Sen lisäksi, että äidin kanssa on mukava reissata, on tavallaan helpottavaa, että tiukan paikan tullen mukana on toinenkin vauvalle tuttu ja mieluinen seuralainen.
Varsinkin suuret ja kirkkailla väreillä maalatut teokset tuntuivat kiinnostavan vauvaa. Erityisesti värikkäistä suorakaiteista koostuvaa maalausta vauva tuijotteli pitkään. Hän myös hymyili monille tätä kurkistelleille näyttelyvieraille ja vilkaisi välillä minua ikään kuin varmistaakseen, että tilanne on ihan asianmukainen. Nuori herra vaikuttaisi olevan sangen mainiota seuraa tuleviakin taidenäyttelyitä ajatellen!
Galleriatila olisi ollut tyhjänäkin hieno, ei vähiten vanhan miljöönsä ansiosta.
Taiteilijat olivat tehneet näyttelyyn yhteisteoksen, jossa kukin neljän taulun vaakarivi kuvasti yhtä taiteilijoista, yksi maalauksista oli taiteilijan omakuva ja loput kolme muiden taiteilijoiden näkemyksiä näistä.
Jos näyttelyssä piipahtaminen alkoi kiinnostaa, siitä löytyy halukkaille myös lisätietoja.
Kun kurkisti ulos Rantakasarmin ikkunasta, sää näytti hyvinkin kesäiseltä, vaikka ulkona oli jo melko viileää ja syksyistä. Kimmeltävä, sininen meri houkutteli uimaan, mutten tiedä, olisiko vesi ollut enää kovinkaan lämmintä.
Kuvien tekijänoikeudet kuuluvat ensinnäkin taiteilijoille ja toisekseen minulle, ettehän siis käytä kuvia!
PS. Vielä tänään voi osallistua arvontaan!
Tajusin juuri, ettei meillä ole seinäkalenteria ensi vuodelle. Tämän vuoden kalenterissa ovat komeilleet Nina Doddin räpsimät huomenlahjakuvat. Ajattelin kuitenkin, että seuraavaan kalenteriin voisi keksiä jotain muuta. Ja sitten näin sen. Eli jos joku lähipiiristä pohtii, mitä antaa lahjaksi ja haluaa antaa jotain tarpeellista niin kalenteri olisi kiva!
Finnish Design Shopin valikoimista löytyi muutakin ihanaa uutta kuten Marimekon Mökillä-korttisarja sekä Palaset-sarjan superihana keskikokoinen Norsu-säästölipas. Pelkään, että nuo loppuvat ennen kuin ehdin hankkia tuollaisen itselleni. Tasapainoilen kuuden euron hinnan sijaan loppusumman tuplaavien postikulujen kanssa. Aika vetoavasti nuo norsut kyllä katselevat. Eikös?
Muistattehan osallistua arvontaan!
