Ostin vähän… mutta kun ne on vauvalle!

 

Musiikkiaiheinen säilytysrasiasetti sekä kitaratyyny pääsevät koristamaan lastenhuonetta. L on innokas musiikin harrastaja ja soittelee joskus pianoa jopa M sylissään, joten siinä mielessä musiikkiteema sopiikin meille; Itse olen toivottoman epämusikaalinen.

Hiiritossut ovat juuri sopivan neutraalit sekä väriltään että aiheeltaan.
Mikä ilahduttavinta, niiden koko ei kerrankin loppunut kokoon 68 (vaatekoko, ei kengän koko!).

Päheitä tutteja ei ole koskaan liikaa. Ja juu, meillä käytetään tuttia, koska muutoin vauva kitisisi vielä enemmän kuin nykyisellään ja olisimme molemmat hourulassa ennen kuin tämä täyttäisi vuoden.

Harkintaan jäivät vielä joulukalenteri, jonka olisin ehdottomasti ostanut, jos M olisi sen ikäinen, että ymmärtäisi jo joulukalenterien hienouden. Tuollaiset joka päivä eri yllätyksen sisältävät kalenterit olivat suosikkejani lapsena.

Myös söpöllä kuosilla varustettu pussilakana jäi hankkimatta. Lähinnä siksi, etten jaksanut mittailla vauvan täkkejä. Jokaisella valmistajalla kuten Ikealla ja Finlaysonilla, H&M:llä sun muilla merkeillä tuntuu olevan eri kokoiset täkit ja pussilakanat. Pahus!

Jos onnistuin tällä täysin sponsoroimattomalla ostospostauksellani käynnistämään hallitsemattoman himon hamstrata vauvan- tai lastentarvikkeita, onnistuin tavoitteessani; Enhän enää ole yksin ostoshulluuteni kanssa.

edit:// Kaikki jutut muuten H&M:ltä. Olisin tosi huono mainostaja, kun en edes muista mainita tällaisia!

 

 

5 kommenttia artikkeliin “Ostin vähän… mutta kun ne on vauvalle!

  1. Juu, ostomania tartutettu. Nyt kun saantivaatteet alkaa käydä kaikki pieniksi, niin himottaa niin maan perhanasti alkaa ostaan lapselle vaatteita jotka on oman maun mukaisia. Ei vaan tuo pihi mielentila anna niin periksi että jos kaapit tursuaa vaatetta niin mennä siihen vielä päälle ostamaan lisää! Pyynnöt siitä että lapsi ei tarvitse mitään meni ihan kuuroille korville -toki ymmärrän koska miehen puolella poika on eka lapsenlapsi.

    Tavaraa ja muuta on kyllä kanssa tullut sieltä sun täältä, mutta sitäkin haluaisi ostaa omannäköistä itse. Jos vaikka koirat ”vahingossa” jotain hajottais niin eikös se olis ihan sit ookoo?

    Ja taas, MISTÄ NUO TUTIT? Meillä ei myöskään voida esim. nukahtaa ilman tuttia vaan sitten aletaan potkimaan peittoa ja heilutteleen päätä ja muuten vaan mläähäilemään.

  2. Olen saavuttanut kaiketi niin pahan värimätsäys yms. neurootikon maineen niin omien kuin miehen sukulaisten puolella, että soittavat raukat kaupasta: ”Täällä olisi vauvalle vihreä-mustaraidallinen pusero, kai se käy?”

    Hups.

    Plussapuolena se, että kaapissa on 95% vain oman maun mukaisia ja mieluisia vaatteita.

    Kaikki on (taas) H&M:ltä. Pahuksen ”ylimääräiset” rahat kaipaavat ilmeisen kovasti Ruotsiin, kun sinne ne menevät, eivätkä kauaa tilillä viihdy. Lisäsin saatavuustiedot postauksen loppuun, kun väsymyspäissäni ne alun perin unohdin.

  3. Mulla anoppi on kyllä ottanut kuuleviin korviinsa tuon vaatevärimätsäyksen ja pääasiassa tuonut ruskeansävyisiä vaatteita, mutta appiukko toi vaaleansinisen vaatekavalkadin, joita olen sittne koittanut kovasti yhdistellä mm. ruskeaan ettei tulisi liian lälly yhdistelmä.

    Kiitos taas tästä vinkistä, taitaa munkin tilipussi tyhjetä samaan suuntaan, sillä suuntana on myös Ikea, koska sieltä saa taas sitä puista lelukaarta, kun en pojalle mitään fischerprice-värikylläisyyttä halua, en millään.

    • Awesome blog! Is your theme custom made or did you download it from
      somewhere? A design like yours with a few simple tweeks would really make my blog jump out.

      Please let me know where you got your design. Thanks

  4. Auh! Vaaleansininen on karmein väri minkä tiedän. Sillä on toki vankka kannattajakuntansa ja hyvä vaan ettei kaikki pidä samasta, mutta silti… yh. Nimenomaan yhdistelemällä sitä saa vähän häivytettyä kivemmaksi.

    Seppälän uudet vauvanvaatteet ovat kanssa ihan superkivoja. Rahaa Suomenkin päähän, kenties?

Vastaa käyttäjälle free sample cialis (Ei varmistettu) Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *