Puolen vuoden kokeilujakson jälkeen olen todennut, että vauvan saamisessa
on parisuhteen kannalta hyviäkin puolia:
Kun on jokin yhteinen projekti, kuten tässä tapauksessa lapsi, täytyy toimia tiiminä eli huolehtia entistä huolellisemmin kommunikaatioista, työnjaosta ja työparin jaksamisesta.
Lisäksi ajoittain rasittava tarpeeni olla lähes jatkuvasti kontaktissa muihin ihmisiin (niin sanotun yksinäisen ajan tarpeeni on hyvin vähäinen) kuormittaa L:ää vähemmän, koska onhan minulla vauva seuranani.
Olen joskus dramaattisuuteen taipuvainen ja saatan vatvoa joitain asioita mielessäni liikaa edestakaisin. Koska vauva järjestää jatkuvasti ohjelmaa, en ehdi hautoa ajatuksia turhan kauaa.
Parisuhteen toinen osapuoli on erittäin vahvasti läsnä koko ajan; L työskentelee lähinnä kotona ja ulkoiluja, kyläilyjä sekä asioiden hoitoa lukuunottamatta olemme M:n kanssa lähinnä kotioloissa. Näin ollen toista näkee lähes ympäri vuorokauden, joskin työaikana keskinäinen kontakti jää syystäkin vähiin.
Lisäksi isän ja pojan touhuja on mukava seurata. On mielenkiintoista nähdä, miten toinen hoitaa tietyt asiat, nojaten omiin lähtökohtiinsa ja persoonaansa, aivan eri lailla, mutta varmasti ihan yhtä hyvin. On ylipäätään hienoa nähdä toisesta jotain ihan uutta eli ”vanhemuus-rooli” – lähes kuuden vuoden yhdessäolon jälkeen.
Huonoja puolia? Kiistatta huonoa on luonnollisesti molempien jatkuva väsymystila, joka kiristää ajoittain pinnaa; Pikkuasioista tulee helpommin kahnausta (ja sanottua ikävään sävyyn). Toisen naama ja tekemiset alkavat ajoittain tympiä, kun kumpikin pyörii paljon kotinurkissa.
Iltaan sijoitettu parisuhdeaika saattaa kutistua vähiin, jos työ- tai harrastuskuviot haukkaavat siitä osan tai vauva ei malta nukahtaa normaalin rytminsä mukaisesti. Koska untakin on pakko koettaa haalia vauvan yöunien aikana mahdollisimman paljon, ei yhteistä aikaa viitsi viettää keskellä (aamu)yötäkään.
Vauvan hoito aiheuttaa välillä riitaa. Mielestäni L on aivan yhtä pätevä – tai epäpätevä, hoitamaan lastamme kuin minäkin. Pyrin kommentoimaan tämän toimintaa vain silloin, kun se aiheuttaa minulle harmia tai ylimääräistä työtä. Esimerkkinä tästä tapaus, jossa L koetti ensin juottaa M:lle vettä nokkamukista:
Huomautin, että vauvan ei tarvitse vielä juoda vettä, vaan neste saisi olla maitoa, kun maidossa on rautaa, vitamiineja ja muuta tarpeellista, mitä kiinteä ravinto ei vielä sisällä tarpeeksi. M kakoi vettä ja valutti suurimman osan päälleen, joten sanoin, että eiköhän vauvalle sose- ja sormiruoat, tuttipullo ja tissi ole ihan riittävän monta osattavaa asiaa syömis- ja juomisrintamalla – tarvitseeko tätä sotkea vielä nokkamukillakin. L kaatoi nokkamukiin ”lypsämääni” rintamaitoa. Maidon kerääminen on minulla työn ja tuskan takana ja kiukutti nähdä lähes kaiken maidon valuvan vauvan vaatteille. Ehdotin maidon siirtämistä pulloon ja siinä vaiheessa L hermostui ”avustukseeni”.
(Harvoin tuon tyyppisiä kahnauksia tulee, mutta aion jatkossakin sanoa asioista, jos se on oikeasti tarpeellista: Turhista narisemisesta tulee molemmille vaan kurja olo.)
Ja lopuksi meidän huushollissa hyväksi todettuja tapoja huolehtia parisuhteesta:
Omat harrastukset ovat tärkeä henkireikä. Vaikka partio tuntuu vievän välillä enemmän energiaa kuin se antaa, tuo se mukanaan tietyn porukan, jonka näkeminen on mukavaa. Partio tarjoaa useita mahdollisuuksia haastaa itsensä toimimaan paremmin ja oppimaan uutta. Kuvataidekoulussa ajatus irtautuu kaikesta kotiin liittyvästä, etsii uusia uria ja mieli alkaa luoda uutta. Käsillä tekeminen ja sosiaaliset kontaktit tuovat nautintoa tekemiseen.
Yhteisillä harrastuksilla on virkistävä vaikutus. Kun molemmat tuntevat samoja ihmisiä harrastustoiminnasta, on toisen itsekseenkin tekemien juttujen kuuntelemiseen enemmän kosketuspintaa. Tällä hetkellä harrastuksiksi luokiteltavia yhteisiä puuhiamme ovat partio ja vauvauinti. Molemmat ovat niin sanotusti koko perheen harrastuksia eli M kulkee myös mukana menossa. Yhdessä tehtävät asiat kerryttävät yhteisiä (useimmiten onnistumisen) kokemuksia.
Meillä on vauvanvahtivuorot; Arki-iltamme viisi tuntia työajan jälkeen ja ennen vauvan yöunia on jaettu puoliksi niin että molemmille jää kaksi ja puoli tuntia aikaa puuhailla haluamiaan asioita ja hoitaa omia osuuksiaan kotitöistä, ellei niiden tekeminen ole onnistunut vauvan kanssa ollessa. Koen saavani niin kutsuttua ”omaa aikaa” ihan riittävästi. Ehdin tehdä vauvavapaalla ajallani kotitöitä (lähinnä siivoilla ja järjestellä), kirjoittaa blogia ja lukea muiden blogeja, katsoa toisinaan joitain televisio-ohjelmia, käydä joskus kyläilemässä…
tai ottaa vaikka torkut.
Erilaisin nukkumajärjestelyin pyrimme saamaan mahdollisimman paljon unta. Sitä kaipaamme molemmat. Riittävää unensaantia on koetettu varmistaa sillä, että L nukkuu arkiyöt pääsääntöisesti viereisessä huoneessa, mutta auttaa levottomimpina öinä joskus vauvan rauhoittelussa. Viikonloppuna yhdessä nukkuminen vauvan heräilyineen ei vaikuta niin paljon työsuoritukseen, koska päivälläkin voi torkkua.
Erikseen ”korvamerkitty” parisuhdeaikamme alkaa joka arki-ilta kello yhdeksän ja kestää yleensä siihen asti, kunnes nukahdan (eli kymmeneen tai yhteentoista). Täytyy kehua, että on ollut mainio ajatus. Päivän tapahtumat ehtii kerrata toisen kanssa, kenties katsoa jonkin ohjelman tai puuhata yhdessä mitä ikinä mieliikin. Kahdenkeskeisen ajan ja läheisyyden kiintiöt täyttyvät molemmat kertaheitolla.
Kotitöiden osalta vastuualueemme on jaettu selkeästi. (Jako tehtiin heti muuttaessamme yhteen, mutta sitä on muutettu pieniltä osin myöhemmin.) Kun molempien työt on määritelty, ei niistä tarvitse jatkuvasti kinastella. Jos esimerkiksi ruokaa ei ole valmistettu ajallaan, on syypään tilanteeseen L. Mutta jos pyykkikopat ovat täpötäynnä, olen itse luistanut omista hommistani. Koska molemmat ovat sitoutuneet hoitamaan oman osansa töistä, ei toiselle tarvitse kuin muistuttaa, että: ”Metallien keräysastiaan ei enää mahdu mitään” ja kierrätysastiat tyhjentyvät silloin pikapuoliin. Näin on selkeästi tiedossa, kuinka paljon kukin huolehtii kodista, eikä omaa osuttaan voi suurennella tai toisen tekemiä töitä vähätellä.
Hyvin ”huollettu” sosiaalinen elämä, ystävien, sukulaisten ja harrastustovereiden kohtaaminen, yhdessä tai erikseen, tuo iloa ja jaksamista. Vaikka tuttavapariskunnan kahville pyytäminen, juhlien järjestäminen tai puolison potkiminen kodin ulkopuolelle viettämään aikaa ystävien kanssa vaatiikin oman satsauksensa, se maksaa itsensä moninkertaisena takaisin. Lapsen kasvaessa olisi kurja huomata käpertyneensä kotiin, kieltäytyneensä kutsuista tai ehdotuksista tavata ja siten hukanneensa osan tuntemistaan loistavista persoonista jonnekin matkan varrelle. Kaikkea ei ehdi ja jaksa eikä joka rientoon ole mielekästäkään yrittää revetä. Mutta toisaalta, kun saa keskustella asioista ja nauraa hölmöille jutuille edes välillä, pysyvät sosiaaliset taidot yllä ja pääkoppa tuulettuu.
Hermojen säilymisen kannalta ja ajoittaisten lyhyiden karkumatkojen (kuten ulkona syömisen) näkökulmasta miniperheemme ulkopuolinen apu on tärkeää. Onkin siis paikallaan antaa kiitosta molempien perheille, M:n kummeille ja muille vauvaa vaunuajeluttaneille, tälle syliä ja meille lastenhoitoapua tarjonneille.
Kuvan on ottanut Jussi Eerola
Hyviä pointteja! Jokaisessa perheessä on varmasti niin erilaiset ratkaisut arjen pyörittämisen suhteen, mutta pääasia, että hommat toimii omassa perheessä, tai jos ei tällä hetkellä toimi, niin miettii uusia toimintamalleja ja ratkaisuja, miten asiat saisi rullaamaan paremmin. Esimerkiksi nukkumajärjestelyt menee niin perhekohtaisesti, että ulkopuolisen on vaikea mennä sanomaan, miten asiat tulisi hoitaa. Silti siihenkin kannattaa kiinnittää huomiota, koska uni on niin tärkeä asia kaiken muun sujumisen kannalta! Teidän perheen nukkumisjärjestely kuulostaa ihanteelliselta kaikkien kannalta 🙂
Kiitos tästä mainiosta juttusarjasta! Naputtelemme siitä parhaillamme juttua toimituksen palstalle.
Pikkuihmiset on ehdottomasti oikeassa siinä, että oikeita tapoja arkirumban hoitoon on varmasti yhtä monia kuin perheitäkin. Meillä nukkumisjärjestely on kieltämättä toiminut aika hyvin. Parasta toki olisi, jos vauva nukkuisi
8-10 h heräilemättä! 😀
Toimitukselle suurkiitos papukaijamerkistä!
Meillä on myös päivät usein jaettu ”vahtivuoroihin” ja ollaan myös käyty keskusteluja siitä, mitkä hommat lasketaan velvollisuuksiksi ja mitkä harrastuksiksi, eli ns. omaksi ajaksi. Pientä vääntöä tuli miehen ainejärjestöhommista. Olen saanut kavereilta, myös äideiltä hienovaraisesti vihjailujaan siitä, että olisimme jotenkin kylmäkiskoisia järjestelyinemme. Tulisihan jokaisen hyvän äidin (etenkin) haluta olla lapsensa kanssa joka hetki 😛 Meillä järjestely on toiminut hyvin ja koen saavani omaa aikaa kyllikseni. Parisuhde pysyy kuosissa, kun ei keräänny purkamatonta ärtymystä epätasaisesta työnjaosta 🙂
Olen valmis ottamaan huono-äiti pisteitä ja myöntämään, että tarvitsen 8-10 tunnin vauvanhoitoputken jälkeen tunnin tai parin hengähdyksen ennen illan syöttö- ja nukutustouhuja. 😉
Meillä tuo isoin ”omaa aikaa vai velvollisuuksia”-rajatapaus on partio, molemmilla.