Kokoomusasu

Kuten mainitsinkin, olimme lauantaina piipahtamassa ystävämme syntymäpäivillä.
Kyseisen ystävän kotona oli presidentinvaalien aikoihin jopa Pahvi-Sauli nurkassa,
joten ajattelin normaalin ituhipsterityylini sijaan sonnustautua hieman kokoomuslaisemmin.

Päädyin siis mahdollisimman luonnolliseen, mutta siistiin hiustyyliin,
joka oli kuvanottohetkellä vielä vauvauintia edeltävässä tilassaan.
Kuivailin tukan vasta juuri ennen lähtöä pukukopissa muotoonsa.

Rapsakkaa kangasta oleva paitapusero, pitsikoristeinen tulppaanihame ja neutraalit mustat korkokengät
olivat klassisimmasta päästä mitä tulee koko vaatekaappini sisältöön. (Huomatkaa myös monsterikäsi ensimmäisessä kuvassa.) Tekonahkarotsi kevensi matkojen aikana pakettia sen verran, ettei minua tultu värväämään suoraan kadulta Kokkareiden ehdokkaaksi seuraaviin vaaleihin.

Takki, sukkahousut ja hame: H&M / Paita: Vila / Kengät: Brandos / Kultakorut: Perintökorulippaasta

PS. 
Jos lastenvaatteet ovat tällä hetkellä päällimmäisenä mielessä ennemmin kuin aikuisten vaatteet,
kannattaa käydä osallistumassa Hunajaista-blogissa Mini Rodinin pantteripuseron arvontaan.
Haluaisin itsekin sen M:lle, mutta sielu ei siedä ostaa, joten toivotaan että arpaonni suosisi.
 

 

7 kommenttia artikkeliin “Kokoomusasu

  1. Kanelibasilika: Sellainen ituhipin kaupunkilaisempi ja itseironisempi versio…

    Mpouta: Olisi mennyt kokoomustyyli ihan metsään, jos olisit inhonnut. 😉

  2. Jonayla: Lukion äidinkielen tunnilla sanottiin, että otsikointi on tärkeää. 😉

    puupapu: Sepä se, tuli Glorian Kodin kylkiäisenä. Pojun jalat ovat vasta viime viikolla alkaneet yltää maahan eli testauskierros on vasta alkamassa. Eli toimivuudesta en osaa vielä sanoa mitään, mutta ainakin minun mielestäni se on ihana. Ketähän varten noita potkuautoja hankitaan? Hmm… 😀

Vastaa käyttäjälle Kanelibasilika Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *