Rapatessa roiskuu eli pakene hullua naista

Eilen juuri partionjohtajakollegani kyseli Facebookissa, että alkaako pääsiäisleiripaine tuntua.
Vastasin että jonkin verran pipo jo kiristää.

Tänään pakkasin perheemme henkilökohtaisia tavaroita leiriä varten.
Sulloin laukkuihin vaihtovaatteita vanhemmille ja vauvalle, koiran tavaroita, ulkovaatteita, eräjormaroinaa kuten otsalamppuja ja kompassin, hygieniatavaroita, pyyhkeitä, vauvan vaippoja. 

Tavaraa tuli neljäksi päiväksi yksi keskikokoinen ja yksi pieni lentolaukullinen. Päätin olla ottamatta rinkkoja, koska tavarat nostetaan parkkipaikalta sisälle ja rinkkoihin pakkaaminen on mielestäni huomattavasti ärsyttävämpää kuin laukkujen pakkaaminen. 

Kahden aikuisen, vauvan ja koiran tavaroiksi neljän päivän reissuun tuo määrä ei ole mielestäni mitenkään hurja, kun otetaan huomioon että valtaosa neljästä päivästä oleillaan ulkona eikä vaatteita tai tavaroita ole mahdollista puhdistaa mitenkään helposti. Leirillä ei ole juoksevaa vettä, joten pyykin peseminen olisi aika rasittavaa vesien kantelemisine ja keittelemisineen.

Ihmettelin siis, miksi mies mulkoili laukkuja synkästi, kun kiskoin niiden vetoketjuja kiinni.
Useamman vilkuilun jälkeen ärähdin jo valmiiksi epäluuloisena ilmoille kysymyksen siitä, mitä tämä tuijottaa.
Mies totesi, että ompas siinä paljon tavaraa.

Virhe. Virhe. Virhe.
Seurasi kolmen vartin vääntäminen aiheista:
Kuinka monta litraa keskisuuri lentolaukku on tilavuudeltaan? (Oma rinkkani, jota yleensä käytän on 75l).
Kuinka paljon tavaraa meillä on yleensä ollut mukana pääsiäisleirillä?
Pitääkö minun survoa tavarat rinkkoihin näyttääkseni että vauvan tavarat huomioiden
meillä kahdella on oikeasti vähemmän vaatetta mukana kuin ennen?
Voiko mies käyttää samaa t-paitaa koko leirin ajan ja majoittua samoissa sisätiloissa kanssani? (Ei, hyi.)
Pitääkö minun nyt purkaa laukut ja vähentää tavaraa, että herralle kelpaa?
Voisiko joskus harkita auttavansa tavaroiden pakkaamisessa sen sijaan että heittää takin taskuun kalsarit ja hammasharjan vartti ennen lähtöä, jos kerran on varaa kommentoida?

Okei, tajusitte ehkä keskustelun luonteen.
Ei ehkä kauhean kypsää, mutta oikeasti. Jos koetan, edelleen vähän flunssaisena:
Pitää asunnon siistinä, pestä pyykit ja hoitaa muita kotitöitä,
hoitaa vauvan perushuollon ja touhuta tämän kanssa kaikenlaista,
käydä crossaamassa ja pitää itseni jotenkin siedettävän näköisenä,
kirjoittaa blogia ja kasata bufferia leiriä varten
sekä järjestää leiriä viidellekymmenelleviidelle ihmiselle
niin että kaikille olisi majoitus, ruokaa, kyydit, ohjelmaa, kaikki tarvittavat tavarat,
oma pesti ja tehtävä selvillä sekä varmistaa sadannen kerran, että kaikki täsmää
,
kannattaisiko pitää suu supussa ja pää alhaalla nämä muutamat viimeiset päivät ennen leiriä?
Ihan oman mielenterveyden, perhesovun ja yleisen hyvinvoinnin nimissä.
Kakka tarttuu ikävästi irtaimistoon kultaseni.
Toisaalta ennakointia ei perinteisesti pidetä miehisenä taitona jostain syystä.

Ja anteeksi että asunnossamme on räjähdysaltista seuraavat vuorokaudet.

 

7 kommenttia artikkeliin “Rapatessa roiskuu eli pakene hullua naista

  1. 😀 kuulostaa tutulta, tosin meillähän leirille lähtee vain minä ja vauva, mutta mm. taannoisen mummolareissun tavaramäärää silmäiltiin siihen malliin. Mies ymmärsi kuitenki pitää suunsa kiinni.

  2. Eikö se opi :D. Jopa mäki oisin osannu pitää suuni tukossa tossa vaiheessa.. Toisaalta mä oisin saattanu tyhjentää miehen tavarat laukusta ja ilmottaa, että pakkaa sitten (+muutama tarkoin valittu sana) ite. Tai vaihtoehtosesti kaikki muut paitsi omat tavarat ja sitten kertonu miehen mahdollisesti pakattua mitä kaikkea unohtu…

  3. JonnaH.: Hyvin ja ajoissa suunniteltu on puoliksi tehty. Leirihommiin on tarjottu apujakin. Ongelmana on vaan se, että leirin punaisen langan haluaisin pitää omissa käsissäni, mutta Pyykkönen joku voisi mielellään pestä. 😀

    Amma: Meillä oli taas supervähän tavaraa sillä taannoisella mummolareissullamme, kiitos junailun vauvan kanssa.  Eikä sitä nytkään ole paljon sääolot tms. huomioiden. Mies ei vaan hokaa, paljonko kamaa bebe tarvitsee, kun ei tälle pakkaa ikinä…..

    Nansku: Ei ne opi. Mä olin pakannut niin kauniisti, etten halunnut sotkea pinkkoja ja viikkauksia edes mielenosoitustarkoituksessa. 😉

  4. Ihan aiheellinen kilahdus ja melko ajattelematon kommentti mieheltä… mutta. Jos nyt näin ulkopuolisena katsoo tilannetta (tähän pyrin myös kotona riitatilanteissa) niin miksi mies ei ymmärrä pakkaamisen päälle? Vastaus löytyy tuosta yllä olevasta kommentistasi: ”Mies ei vaan hokaa, paljonko kamaa bebe tarvitsee, kun ei tälle pakkaa ikinä…..” Niinpä. Seuraavalla kerralla laita tosiaan mies pakkaamaan. Kyllä isän pitää osata samat asiat kuin äidinkin ja jaettu vastuu (ja matkalaukku) on lisäksi kevyempi kantaa. 🙂 Toivottavasti en nyt aiheuttanut kiehuntaa valmiiksi räjähdysalttiissa tilanteessa (tarkoitukseni ei ollut tulla näsäviisastelemaan), mutta tämä vain liippaa läheltä sellaista peiliin katsomista, jonka itse pari päivää sitten kävin läpi. Aina ei kannata sanoa ”anna kun mä”, vaan joskus on myös paikallaan sanoa ”kokeile sä, mä neuvon”.

    Joka tapauksessa, oikein mukavaa pääsiäisleiriä! 🙂

  5. Vierailija: Kiitokset, oli ihan mukava leiri!
    Itsellänikin kävi mielessä, että johonkin vähän vähemmän vaativiin oloihin ts. paikkaan, josta puuttuvat tavarat saa hätätapauksessa vaikka ostettua, mies saa kyllä ensi kerralla pakata. 😉

Vastaa käyttäjälle JonnaH. (Ei varmistettu) Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *