Reissumietteitä ja muutama pikakuva

Olimme tosiaan reissaamassa Kuopion seudulla. Sovitut tapaamiset saatiin järjestettyä ja oli mukavaa,
tosin reissun aikana ilmaantunut flunssa veti olotilan välillä alamaihin. Söimme, jutustelimme, laitoimme paikkoja epäjärjestykseen, ulkoilimme, saunoimme ja podimme tautia.

Flunssa antoi kyllä jo varoituksia tulevasta heti reissun alussa.
Kuvassa näkyy maanantaina aamupäivällä ikuistettu tiputtava nenä.
Uskottelin pitkään itselleni, ettei tässä mitään kunnolla kipeäksi tulla. Kun mittasin itseltäni
tiistai-iltana 39,6 asteen kuumeen, totesin että kaipa on pakko ottaa kuumelääke.

Loppuviimeksi olo oli kuin halolla päähän lyöty.
Kurkku turposi ja nieleminen sattui, nenä oli jatkuvasti tukossa ja tihutti koko ajan.
Pää tuntui painavan kymmeniä kiloja ja ajatukset olivat hitaita ja sumuisia. Huimasi.
Oli pakottava tarve yskiä, vaikkei limaa irronnutkaan.

Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä M heräsi huutamaan useampaan otteeseen, koska oli niin tukkoinen ettei korotettu nukkumapaikkakaan auttanut. Kuumeeni sahasi ilmeisesti edestakaisin, sillä olin vuoroin yltä päältä hiessä ja välillä palelin kahden peiton allakin. Välillä olo oli niin sekava, että herätessäni yöllä vauvan itkuun, piti miettiä, että missä olen ja kuka itkee.

Edelleen olo on aika hatara, vaikka voisin sanoa, että parempaan päin ollaan ehkä menossa.
Eilinen junaseikkailu oli kyllä aika kuormittavaa ihan vain tavaroiden raahaamisen ja väkisin hereillä pysyttelemisen vuoksi, vaikka M jaksoi oman pöpönsä huomioon ottaen matkustaa hienosti.

Entäs junamatkat noin yleisesti? Huomattavasti odottamaani hienommin sujui.
Menomatkalla, kun taudista ei ollut vielä tietoakaan, olin ihan innoissani.

Oli sellainen superäiti ja -vauva reissaa-olo, kun koko vaunu oli täynnä (kaikki paikat olivat käytössä alkumatkasta) Keski-Suomeen palaavia lomalaisia (hiihtolomaviikko oli siellä juuri loppumassa)
ja vähän väliä jonkun lapsi sai kauhean huutoraivokohtauksen. Mutta ei vaan minun supervauvani.
Vähän lapsellista, mutta kai sitä saa olla onnellinen, että
oma lapsi on edes joskus se vähiten häiriötä aiheuttava.

Söimme rusinoita ja karjalanpiirakoita, haukkasimme lounaaksi varatut eväät,
rymysimme leikkipaikassa, tutkimme iPadiä, leikimme ruokapakkauksilla, otimme päiväunia ja
katselimme maisemia, jotka tosin kiinnostivat M:ää vain kun juna oli pysähdyksissä.

Matkalla oli aikaa ajatella.
Mietin ihmisarvoista vanhuutta, vanhenemisesta huolimatta aktiivisena pysymistä
ja toimintakyvyn säilyttämistä ikääntymisestä huolimatta.

Kahdeksankymmentävuotiaat isovanhempani, jotka asuvat omassa isossa kodissaan, hoitaen ruoanlaiton, siivoamisen, piha- ja lumityöt, hilloamisen, mehustuksen, säilömisen, oman metsän pitämisen kunnossa ja halko -ja lämmityssavotan sekä jatkuvan pienten remonttipuuhien tuoman lisäurakan, ovat mielestäni hyvä esimerkki siitä, ettei vanhuus automaattisesti tarkoita yksinäisyyttä, eristäytymistä muusta yhteiskunnasta tai laitostumista.

Mietin myös sitä, millaisen vanhuuden haluaisin itse kokea, miten korkea eläke-ikä tulee olemaan omalla kohdallani ja mitä voin tehdä tänään ja tulevina vuosina edesauttaakseni hyvinvointiani vielä vanhoillakin päivillä. Kuntoilu on jo aloitettu, tosin flunssan takia tulee pieni tauko, ruokavaliota säädetään alati pikkuasioilla terveellisempään suuntaan. Seuraavaksi pitäsi varmaan aloittaa eläkesäästäminen.
Tai ainakin sitten, kun rahaa jää vähänkin yli.

Sitähän ei koskaan tiedä, milloin tulee kipeäksi. Joten ellei tätä kauhuflunssaa lasketa, koen reissun olleen mukava kokemus myös M:lle. Ehkä matka, jonka aika ei tarvitse miettiä kotitöitä, harrastuskuvioita tai blogiasioita oli meille molemmille hyväksi. Sai keskittyä vuorovaikuttamaan ja olemaan läsnä ilman että täytti tiski- tai pyykkikonetta samalla tai mietti ohjelmarunkoa pääsiäisleirille.
Koska reissussa olimme vain me kaksi, oli kyseessä suorastaan äiti-poika-suhteen vahvistusreissu.

 

7 kommenttia artikkeliin “Reissumietteitä ja muutama pikakuva

  1. Voi kyllä saa olla ylpeä, kun superäitifiilis ja supervauva on hiljaisin ja fiksuin kaikista! Mäkin olen, siis tilanteen sattuessa, mitä ei enää käy valitettavasti niin usein,  enkä lainkaan noin vaatimattomasti 🙂 Ja juuri myöskin kahdestaan lapsen kanssa matkailleena, kyllä siinä pientä superiutta kysytään. Eikä mulla ollut edes tuota flunssaa, toivottavasti toivutte hyvin, pian ja ilman jälkitauteja. 

  2. Saan jostain syystä (no koska ryystän aina räkää sisäänpäin ja muutenkin ahtaat röörit) aina pienenkin flunssan jälkitautina poskiontelontulehduksen. Sitä odotellessa siis.

    Toivotaan että näitä ylpeyden tunteita tulisi lisääkin. Jotenkin näin pienet osaavat aika vähän vielä ”käyttäytyä” eikä fyysisestä tai kielellisestä kehityksestä voi vielä sanoa, että se olisi omaa ”ansiota”. 

  3. phocahispida 🙁 voi surku. Sä oot varmaan kokeillut kaiken? Mulla helpottaa nuhaa se sellanen apteekista saatava nenäkannu. Vaikuttaa kamalalta, mutta mulle etenkin keväisin ihan ehdoton kapistus.

    No kun en muuta voi toivottaa, niin toivotan että olkoon jälkitauti lyhyt ja kivuton!

  4. Voi hitsi että on cool napero tuossa talvikuvassa, ihana! <3

    Kovasti paranemisia sinne! Toivottavasti on nopeasti ohimenevää sorttia eikä samaa pöpöä kuin täällä – tässä osoitteessa kun on kröhitty jo viime torstaista asti eikä loppua näy…

  5. Vierailija: Sisällä kävelee jo useimmiten, pihalla vasta tosi lyhyitä matkoja. (Esim. kuvassa pulkasta talon etuportaille ja osan siitäkin matkasta konttasi.) Paksut talvikengät kävivät liian pieniksi ennen kuin ehdittiin kävellä pihalla ollenkaan ja tuolla oli niin kylmä, etten edes ottanut niitä ohuempia talvikenkiä mukaan, etteivät pienen jalat paleltuisi pulkassa istuskellessa. Ajattelin toppatossujen olevan lämimpämmät. 🙂

    Ella F.: Olen selvinnyt yleensä itse flunssasta melko hyvin muutamalla suihkauksella jotain nenäsumutteita, höyryttämisellä ja niistämisellä. Jostain ihmeen syystä tavaraa on silti ontelot täynnä. Vanhemmiltani taitaisi löytyä mainitsemasi kaltainen kannu. Voisi kokeilla sitäkin pitkästä aikaa. 

    HelloAochi: Olotilaan nähden oli yllättävän mukavaa. Ehkä reissussa jaksoi tsempata itsensä iloisemmaksi kuin kotona?

    Kristaliina: Vähän vaan cooliolla rillit vinossa, pulkalla tehdyn kiepauksen jäljiltä ilmeisesti. Ajelulla hanki petti alta ja vauva muksahti (mummolan turvavyöttömästä) pulkasta kyljelleen lumiin kurkistelemaan.

    Minulla pöpö varoitteli tulostaan keskiviikkoiltana voipuneisuudella.
    Aion mennä huomenna crossaamaan ja jos en kaadu tajuttomana pois laitteen päältä, totean tervehtyneeni. 😉

    .

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *