Jännittävä lähtöpotku äitienpäivään

Olen joskus pimeällä, varsinkin talvisaikaan, nurissut miehelle etten halua lähteä viemään koiraa pihalle; Menkööt hän vahvempana ja vähemmän puskaraiskaajia kiinnostavana hoitamaan myöhäisillan tai alkuyön pissatukset.

Eilen illalla mies lähti taas viemään koiraa ulos. Miehellä kesti kauan ja ajattelin tämän lähteneen viemään roskia tai hakemaan pikaisesti jotain äitienpäiväaamiaisen tarviketta läheisen huoltoaseman kaupasta. Kävin jo kuikuilemassa, olisiko tämä voinut tulla sisään niin hiljaa, etten olisi huomannut asiaa.

Sitten ovikello soi. Kello oli yli puolenyön. Tiirailin epäluuloisena pimeään rappukäytävään. Kyseessä oli alaoven ovikello, joten laitoin käytävään valot, jotta näkisin, kuka asuntomme ovikelloa soittaisi ylös asti ehdittyään. Oven takana seisoi mieheni, jonka nenä ja kaula olivat verinaarmuilla, kangastennari spreijattu lilaksi, vaatteet pölyssä, tukka takussa ja kasvoilla pelästynyt ilme. Käsivarren mitan päähän haisi ummehtuneelle, vanhalle viinalle.

Ymmärrettävästi ihmettelin, että mitä oikein oli tapahtunut. Mies oli koiraa ulkoiluttaessaan huomannut pari epäilyttävän näköistä tyyppiä talon ulkopuolella olevan pyöräilytelineen lähistöllä. Kaveri ottaa joko pestinsä taloyhtiön turvallisuusvastaavana turhan vakavasti tai on päästänyt järkensä kesälaitumille. Hän kun oli päättänyt lähteä kyselemään kahdelta isolta korstolta, ovatkohan he voimapihtiensä kanssa asiallisilla asioilla keskellä yötä. Siis ilman apujoukkoja, kättä pidempää, soittamatta ensin poliiseille tai sanomatta edes minulle, minne on menossa. Mitkä kaikki turvallisuuseikat tässä on jätetty huomiotta… kaikki?

Olen saanut joskus ala- ja yläasteaikoinan tuta toistuvasti raapimista, tukistamista, lyömistä, tönimistä ja potkimista, kiitos tiettyjen sivistyneellä sielulla ja hyvällä kotikasvatuksella varustettujen luokkatovereideni. Tunnistan hyvinkin pienistä merkeistä henkilöt, jotka saattavat käyttäytyä äkkiarvaamattomasti ja väkivaltaisesti. Olen monta kertaa kiertänyt tällaisen henkilön kaukaa ja saanut huomata tämän räjähtävän seuraavassa hetkessä ja käyvän jonkun kimppuun. Viimeksi näin kävi Rautatientorilla. Mieheltä tällainen ”uhkatutka” tuntuu puuttuvan täysin

Haistan viinan katkun kauas ja välttelen humalaisia ihmisiä. Mieheni kimppuun käyneiden miesten on täytynyt vieläpä haista sangen voimakkaalle, koska käsirysyssä mieheenkin oli tarttunut niin voimakas haju että haistoin sen jo käytävästä asunnon oven avatessani.      

Mies ei ole isokokoinen, mutta hän on onneksi vikkelä. Päästyään irti päälle hyökänneiden miesten kuristusotteesta hän oli lähtenyt reippaasti karkuun. Ilman toista kenkää hän oli kiitänyt Keravan öisiä katuja, kunnes oli sen verran kaukana että oli napsaissut hyökkääjistä kuvat. Paikalle tulleet poliisit laittoivat kuvat liikkeellä oleville partioille, mutta tuskinpa kadonnutta omaisuutta saadaan koskaan takaisin tai päällekarkaajia kiinni.

Mieheltä ja ainakin yhdeltä muulta taloyhtiön asukkaalta vietiin polkupyörä. Avainnippu katosi ja viime yö kökittiinkin sitten turvalukon takana odottamassa puoliksi tosissaan, kiertävätkö tyypit ovelta ovelle avaimien kanssa kokeilemassa onneaan. Sanomattakin lienee selvää, että teroitin säikähdyksestä selvittyäni, että tämä on juuri niitä asioita, joista olen sanonut, että ei saa tehdä typeryyksiä. Eikä tarvitse leikkiä sankaria, kunhan pysyy terveenä ja turvassa.

Sovittu keittiön siivoaminen jäi siis hoitamatta illalla eikä äitienpäiväkorttikaan koskaan valmistunut. Pääasia kuitenkin on, että mies on pääpiirteissään kunnossa, paljon pahemminkin olisi voinut käydä. Eilen ostetut liljanoksat ja aamulla pöytään ilmestyneet letut tuntuivat ylimääräisiltä bonuksilta, kun ottaa huomioon että äitenpäivän olisi voinut joutua viettämään myös terveyskeskuspäivystyksessä tai teho-osastolla.

Jostain syystä perjantainen heittoni Keravan ghetosta tai inspiraatiokollaasiini poimimani ”turvallisuuskäsilaukku”, jonka kantokahva jäljittelee muodoltaan nyrkkirautaa eivät vaikutakaan enää kovin hauskoilta jutuilta.

Toivottavasti teidän äitenpäivänne sujuu merkittävästi rauhallisemmissa merkeissä kuin meidän äitienpäivämme alkoi!

 

 

12 kommenttia artikkeliin “Jännittävä lähtöpotku äitienpäivään

  1. No huh huh! Ja tekisi mieli sanoa, että niin tyypillistä monelle miehelle… Varmasti ajatteli, ettei halua huolestuttaa sua, eikähän tässä mitään voi käydä, omilla kotinurkilla. Onneksi tosiaan selvisi naarmuilla ja säikähdyksellä! Ja toivottavasti korstot saadaan kiinni.

  2. Hyi kamala, onneksi ei käynyt pahemmin!

    Ei koira kuitenkaan saanut osumaa näiltä häiriköiltä? Välillä sitä kyllä kiittelee kun on valinnut koiran joka on sen kokoinen että humalaiset kiertävät sen mielellään vähän kauempaa. Mutta eihän se isoinkaan piski tarpeeksi sekavaa tyyppiä pois pelota ilman että käskee niskaan. 

  3. noona: Itsekin katsoo ehkä taas jonkin aikaa eri lailla olkansa ylitse, vaikka tosi harvoinhan mitään tuollaista sattuu.

    Katie: Onneksi selvittiin säikähdyksellä ja kenties opittiinkin jotain. Jos noin ärhäkästi käyvät tyypit toiseen käsiksi, voisi olla hyvä saada kiinni ennen kuin kolkkaavat ja ryöstävät jonkun mummon hengiltä.

    louna: Ja juoksemiseen soveltuvat kengät. Ainakin minun tapauksessani.

    Ella F.: Tällä kertaa selvittiin tosiana lähinnä selkäkivulla ja säikähdyksellä

    Dalmi: Tilanne tuli ja meni ohi niin äkkiä kun mies lähti pakoon, etten tiedä, ehtikö koira oikein mukaan. Hulluna se oli haukkunut niitä tyyppejä vähän matkan päästä ja on ollut tänään aika säikkynä. Toisaalta hyvä, ettei mennyt mukaan, kun muutama kunnon potku tuollaista pikkukoiraa päähän tai kylkiin olisi voineet jo olla kohtalokkaita.

    Papyli: Meinasin sanoa, että onneksi kävi miehelle eikä minulle, koska en tiedä olisinko minä edes päässyt karkuun, mutta toisaalta itse en olisi mennyt koiran kanssa edes ulos jos olisin huomannut kundien puuhat ajoissa.

    JonnaH.: Niinpä!

  4. Huhhuh. Onni onnettomuudessa, tässäkin tapauksessa. Se tahtoo tuo itsesuojeluvaisto joskus tehdä tepposet, ”ei kai tässä nyt sen kummempaa”, itsekin olen aika asioihin puuttuva, mutta täällä eletään (kai) sellaisessa herran kukkarossa, ettei tuollaisia ole käynyt. Kerran vuosia sitten koiran kanssa iltalenkillä ollessani (joskus puoliltaöin, kesällä paras juoksuilma) mietin erästä ohiajavaa autoa, että pitäisköhän joskus kiinnittää asioihin (autoihin, ihmisiin yms.) huomiota, jos joskus tuleekin tilanne ”olitko paikalla, näitkö tätä autoa?”.  Asiasta ei siis sen kummempaa seurannut, huvittuneena vain mietin läheisellä pankkiautomaatilla olleiden miesten tuntomerkkejä, jotta osaisin joskus edes varautua asiaan 🙂

    • Luulin että minulla on huono itsesuojeluvaisto, mutta miehellä on kyllä vielä huonompi. 😀

      Jos minulla on oikein tylsää, vaikkapa bussipysäkillä, painan mieleen yksityiskohtia esim. autojen rekisterinumeroita ja ihmisten tuntomerkkejä.

  5. Voi kamala! Onneksi ei käynyt pahemmin! Ja toivottavasti ne tyypit saadaan talteen ja pian! Hyvä että miehesi tajusi ottaa kuvia, itse en olisi varmaan älynnyt.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *