Kasvissyöjän vapaapäivä


Meidän huushollissa keittiössä häärää pääsääntöisesti mies. Niin ruoanlaitto- kuin tiskauspuuhissakin.
Tosin silloin kun makeahammasta kolottaa, saattaa minutkin löytää köökistä pilkkomasta omenoita kaurapaistokseen tai survomassa taikinaa mustikkapiirakkavuokaan. Useimmiten ruokamme on valmistettu alusta asti itse tai puolivalmisteita hyödyntäen, eineksiä syödään aika vähän. 


Toisinaan kuitenkin kiire tai laiskuus iskevät ja sillon syödään tomaattikeittoa, tuorepastaa tai pakastepizzaa.
Tai ristikkoperunoita ja kalapuikkoja, jotka on helppo kaataa uuniin paistumaan.

Kun huomasin Buzzadorissa Hälsans kökin kampanjan, jossa testattavaksi tarjottiin nimenomaan kasvisruokia, päätin uteliaisuuttani osallistua. Nappasin pitkän tovin Prisman pakastehyllyn edessä seisoskeltuani testattavaksi kaksi pakettia soijanuggetteja ja pari laatikollista kasvispihvejä. Haa, nyt minäkin toin ruokaa pöytään!

Pihvit paistettiin hampurilaissämpylöiden, vihannesten, sipulin ja halloumin sekä cheddarviipaleiden kaveriksi, kun meillä oli vieraita. Makutuomareina oli kaksi kasvissyöjää ja kaksi (semi)lihansyöjää. Yksimielisiä olimme siitä, etteivät pihvit sentään voittaneet (hyvin) omin pikku kätösin tehtyjä kasvis- tai jauhelihapihvejä. Minä pidin pihveistä, vähemmän soijaruokia suosiva kasvissyöjäystäväni sanoi pihvien olevan ihan hyviä ja lihansyöjätkin söivät hampurilaisensa pihveineen päivineen tyytyväisinä.

Kasvispihvit voisivat olla sellainen ruoka, jonka voisin napata pakastehyllystä jatkossakin mukaan äkillisessä kotihampurilaishimossa. Niitä voisi ostaa maisteltavaksi omiin illanistujaisiin tai viedä tuomisina grillijuhliin, joissa tarjonta saattaisi olla kasvissyöjän näkökulmasta muutoin heikko.

Nuggetit syötiin oman perheen voimin ja ne katosivat uunipelliltä nopeasti. Minusta soijanuggetit olivat jopa paremman makuisia kuin perinteiset kananuggetit. Mies söi omansa kyllä, muttei kuulemma ihastunut, johtuen siitä ettei hän ylipäätään pidä nuggeteista kauheasti. Taapero kiskaisi sekä nuggetit että pihvit suuhunsa hyvällä ruokahalulla ja kinusi lisääkin.

Kaikki Hälsans Kök-tuotteet ovat kasvisperäisiä ja säilöntäaineettomia. Kasvisten lisäksi tuotteet sisältävät myös kananmunaa. (Falafeleissa ei ole kananmunaa). Tuotteet on valmistettu soija- ja vehnäproteiinista. Ne ovat koostumukseltaan ja maultaan lihankaltaisia: Uskoisin niiden sopivan täten myös useimpien tapalihansyöjien suuhun hyvin.

Jos haluaisi kokata kylään tuleville kasvissyöjäsukulaisille tai -vieraille eikä olisi ihan varma, millä korvaisi lihan ruoanlaitossa sanoisin tämän tuoteperheen olevan helppo tapa tehdä itselle tuttuja ruokia niin että ne onnistuvat. Tuleepa ruoasta myös proteiinin suhteen täysipainoista, tuotteissa kun luvataan olevan enemmän proteiinia (100g:ssa) kuin esimerkiksi sika-nautajauhelihassa, raejuustossa tai maitorahkassa.

Hälsans Kök -tuotteet löytyvät kaupan pakastealtaasta ja sarjaan kuuluu
kasvispihvit, -fileet, -leikkeet, -pyörykät ja -mureke, kikhernefalafelit sekä soijanakit, -chorizot ja -nuggetit.  

Kasvispihvejä käyttäisin itse juurikin hampurilaispihveinä en niinkään ”pelkkinä” pihveinä. Mutta tämä saattaa johtua siitä, etten ole koskaan elämäni aikana ymmärtänyt pihvien syömisen hienoutta. Kasvispyörykät voisivat sopia lastenkutsuille cocktailpaloina tarjottaviksi tai korvaamaan lihapullia nuudelivokkiin tai muihin ruokiin, joissa käytetään lihapullia.

Kasvismureketta voisi käyttää yleisesti jauhelihan korvikkeena erilaisissa kastikkeissa, pizzoissa, keitoissa, uuniruoissa tai tacoissa. Falafeleja voisin kokeilla joskus jonkin salaatin tai pitaleivän seuralaisena. Olen vuosia sitten maistanut soijanakkeja ja se oli niin puistattava kokemus, että jättäisin tämän(kin) tuoteperheen soijanakkien kokeilemisen väliin, täysin henkilökohtaisiin traumoihin vedoten.

 Mutta tämä tuotepoppoo oli kyllä kaiken kaikkiaan ihan mielenkiintoinen ja itselleni täysin uusi tuttavuus!

PS. 
Buzzaaminen on tuotteiden testausta ja niistä kertomista eteenpäin omille tuttaville tai lukijoille omaan kokemukseen perustuen. Buzzatessa myös raportoidaan tuotteesta yritykselle ja näin yritys saa palautetta tuotteestaan. Buzzadorina voi toimia kuka tahansa, oli bloggaaja tai ei. Jos haluat päästä kokeilemaan uusia tuotteita ja jakamaan käyttäjäkokemuksiasi, Buzzadorin sivuilta saa lisätietoa.

 

7 kommenttia artikkeliin “Kasvissyöjän vapaapäivä

  1. Mä en harmikseni päässyt mukaan kampanjaan, mut ihan muuten oon syönyt kyseisen puljun kasvispyöryköitä. Mun mielestä ihan hyviä valmistuotteeks, ei niin höttösiä kun valmispullat yleensä on. Liekö pihvit samaa tavaraa mut eri muodossa…?

  2. Ne kasvispyörykät vaikuttavat ainakin tuotekuvien perusteella tosi saman oloisilta kuin pihvit, joten luulisin niiden olevan ovat aika saman makuisia keskenään.

    Joku muukin sanoi siitä, että nuo Hälsansin kasvispyörykät välttävät keskivertoa paremmin perinteisen kasvispyörykkäongelman eli ne jopa pysyvät kasassa eivätkä hajoa jo paketissa kahdeksaan palaan. 
    Haluaisin todentaa väitteen ihan itse ja nyt vähän harmittaa, että otin nuggetit enkä pyöryköitä. 😀

  3. Hälsans kökin kasvisruoat muodostaa mun perusruokavalion 🙂 Tykkään! Ylivoimaisia ovat ne gourmet bullarit, ja soijanakit myös = nam!

  4. Meillä syödään Hälsans kökin ruokia ja ovat kyllä hyviä! Pyörykät ja pihvit ovat eri makuisia, pyörykät mielestäni maukkaampia. Kaikki tuotteet ovat aina olleet ja pysyneet ehjinä, ei valittamista koostumuksestakaan. Nakit on ihan erilaisia kuin tavalliselta makkaraosastolta ostettavat tofunakit, jos nämä olivat niitä joita olet maistanut aiemmin… Meillä siis tosiaan ollaan kasvisruokailijoita 🙂

  5. Hehee, mun on varmaan pakko jatkaa, kun kerrankin osaan sanoa jotain ruokaan liittyvästä aiheesta 🙂 Näitä nimittäin olen tässä elämässä syönyt, muodossa jos toisessakin.

    Gourmet bullarit maistuvat erityisen hyviltä esim. tulisissa tomaattisissa pastakastikkeissa ”lihapullina”, samoin esim wokeissa, kasvismuhennoksissa ym. Käytän mieluiten esim. puolitettuina silloin, kun ovat kasvismössöissä mukana.

    Pihvit meilläkin on useimmiten hampurilaispihvitarkoituksessa – mulla ihan sama, että en osaa niitä oikein ”pihvinä” syödä, kun en keksi niille järkevää kastiketta. Makkaroista nuo chorizot ovat erityisen nam, esim. ”makkarakeitoissa”, tai ”makkarakastikkeissa”, myös hodareissa.

  6. Kristaliina: Hei kiitos kokemuksista ja vinkeistä käyttökohteiden suhteen. Nämä pari tuotetta olivat tosiaan ensimmäiset mitä ikinä testasin, niin on hyvä saada vähän konkarin näkökulmaa!

    HelloAochi: Kuten varmaan huomasit, luin sinunkin kokemuksesi. Olen erittäin harvoin sitä mieltä, että ruoassa on jotain vikaa (kaikki käy kunhan siitä ei tule kipeäksi™), joten on hyvä että joku muukin Buzzaa Lilyssä näistä. 😀

    Marukki: Ooh, jos kehut nakkeja ja Kristaliina tykkäsi chorizoista niin ehkä minunkin täytyy uskaltautua maistamaan niitä. Pidetään peukkuja ettei tule uusintatraumaa. 😉

Vastaa käyttäjälle phocahispida Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *