Raskausaikana näin unta, jossa lapseni kutsui omaa äitiäni ”äidiksi” ja unessa se sai minut kiukkuiseksi. Ehkä pääni valmisteli minua jo silloin rooliin, jossa olisin aluksi lapseni silmissä erityisasemassa muihin häntä hoitaviin aikuisiin verrattuna (tämän isää lukuun ottamatta).
Pikkuvauva-aikaa lukuun ottamatta en ole kokenut olevani ainut lapselle kelpaava hoitaja tai hänen kaipaavan yksinomaan äitinsä huomiota. Siinä missä monet ovat kokeneet lapsen tarvitsevuuden ja äitiin takertumisen jopa ahdistavana, on lapsemme kelpuuttanut lähes aina minut ja isänsä tasa-arvoisesti ensisijaisiksi huoltajikseen. Mitä vanhemmaksi lapsi on kasvanut, sen tärkeämmän roolin myös lähipiirin muut aikuiset ovat ottaneet.
Olemme siinä onnellisessa asemassa että olemme voineet tavata vanhempiamme ja useimpia sisaruksiamme niin usein ettei lapsemme ole missään vaiheessa pahemmin ujostellut tai vierastellut heitä. Suurimman osan ajasta isovanhemmat kelpaavatkin hoitajiksi jopa omia vanhempia paremmin – vain pelästyneenä ja rättiväsyneenä äidin tai isän syli alkaa tuntua parhaimmalta ajatukselta.
Kuuntelen joskus sellaisten tuttavien kokemuksia, jotka ovat olleet enimmän osan ajasta lapsen kanssa kahdestaan kotona vailla säännöllisiä kontakteja lapselle tuttuihin aikuisiin – usein pitkälti olosuhteiden pakosta. Jos lapsen toinen vanhempi (näissä tapauksissa isä) on asunut samassa taloudessa, hän on tehnyt pitkää työpäivää ja ollut muutenkin paljon poissa kotoa. Sukulaiset ja läheiset ystävät asuvat kaukana. Lapsi on usein hyvin kiintynyt äitiinsä ja muiden hoiviin jääminen on hankalaa.
Hetkittäin kadehdin sitä että olisin ainut aikuinen, jonka lapsi kelpuuttaa hoitajakseen, tämän huomion ja kiintymyksen keskipiste, mutten oikeasti kuitenkaan ajattele niin. Minusta useampi lapselle läheinen, tuttu ja tärkeä aikuinen on rikkaus, jos siihen on mahdollisuus.
Kun lapselta saa erityishuomiota vain silloin tällöin, tämän käpertyessä syliin väsyneenä tai tullessa hakemaan lohtua kaatumisen tai kiellosta harmistumisen vuoksi, se tuntuu mukavalta. Lapsen kiintymyksen ilmaisemisen tavat kehittyvät varmasti muun kasvun ja kehityksen rinnalla. Ehkä silloin saan äitinä hieman erityisiä huomionosoituksia.
Niin tai näin koen tällä hetkellä saaneeni tässä asiassa mansikat kakun päältä:
Lapsi osoittaa kyllä kiintymystään, mutta hyväksyy hyvillä mielin myös muut läheiset hoitajikseen. Uskon että tilanne on hyvä meille molemmille. Lapsella on tarvittaessa tälle turvallisia ja rakkaita hoitajia ja minä pääsen välillä muihin hommiin vailla huonoa omatuntoa.
Menimme eilen hieman etuajassa ihan (talomme takaisen) metsikön toisella puolella sijaitsevaan isoon leikkipuistoon. Tarkoituksena oli kuvata lapsen touhuja niin, ettei taustalla vilisisi vielä muiden lapsia ja puisto olikin vielä ihan tyhjillään.
Olen kuullut monilta tuttavilta kauhutarinoita leikkipuistojen pienistä sisäpiireistä, toisten valintoja kritisoivista kyttääjä-äideistä ja muiden lapsia pahoinpitelevistä, kurittomista kauhukakaroista, mutta täytyy sanoa etten ole näiden tyypittelyjen mukaisiin hahmoihin törmännyt vielä koskaan.
Meillä on ollut puistokahvilassa aina todella hauskaa, vaikken kahvia juokaan. Kuutti on viihtynyt enimmäkseen omissa touhuissaan ja olen saanut itse istahtaa ja hengähtää hetkeksi sekä vaihtaa kuulumisia. Muutamien ikätovereideni kanssa olen ollut tekemisissä myös kahvila-ajan ulkopuolella; Opiskelujen jatkuessa ja lapsen kotihoidon päättyessä heihin olisi mukavaa pitää yhteyttä jatkossakin.
Suosittelen kyllä lämpimästi selvittämään, löytyykö omalta paikkakunnaltanne tai asuinalueeltanne kaupungin tai jonkin yhdistyksen järjestämää puistokahvilatoimintaa. Meillä on ainakin ollut kivaa ja kavereita on löytynyt niin äidille kuin lapsellekin.
Aijai, nyt se on sanottu ääneen. Sieltä se syksy joskus tulee.
Oletteko jo kääntäneet katseenne syksyn työ- tai opiskeluasioihin (taikka muoti- tai sisustuskuvioihin) vai lykkäättekö syksyn ajattelemist (millään tasolla) mahdollisimman pitkään?
Jaahas.
Työpöydällä oli nököttänyt jo tovin syyllistävästi Kuutin muistojen kirja, joten otin asiakseni hoitaa sen pois tehtävien asioiden listalta. Stabilot esiin Marimekon kukkarosta, klemmarirasia työpöydän laatikosta ja paperiliimaa valmiiksi taidenäyttelytarrojen, junalippujen, laivan avainkorttien ja muiden muistojen liimaamista varten.
Kirjaan on ensimmäisen vuoden ja muutaman kuukauden aikana kertynyt jo melkoinen määrä tekstiä, paljon kortteja, lippulappusia ja sellaisia asioita, joita on mielestäni ollut hauska liittää mukaan kirjaan, kuten ultrakuvat ja kuitti raskaustestin ostamisesta. Tosin tuo kuitti pitäisi kyllä skannata, muokata selvemmäksi ja tulostaa kirjaan, jotta se säilyisi.
Kirjoittelin tällä kertaa tiivistelmät touko- ja kesäkuun touhuista, listasin uusia opittuja sanoja ja kerroin lapsen lisääntyvän oman tahdon ilmauksista sekä niiden vaikutuksista lapseen itseensä ja vanhempien hermoihin. Lisäsin myös kirjassa olevaan, tämän vuoden muistoille tarkoitettuun, paperiseen taskuun Skansenin kartan ja Metsäretki-näyttelyn opaskirjasen.
Olen saanut kirjoiteltua vähintään kuukausittain muistoja ylös, mutta kuvien tulostaminen on vähän jäänyt. Ainakin Kyproksen reissultamme ja Kuutin ensimmäisiltä syntymäpäiviltä pitäisi tulostaa kuvat kirjaan. Ajattelin odottaa että keksin vielä muutaman kuvan, jotka ehdottomasti haluan tulostettavan; Laitan sitten aikaa ja vaivaa säästääkseni kaikki uudet kuvat kirjaan kerralla.
Eipä tässä kirjassa täyttäminen ihan heti lopukaan, tilaa kommelluksien, kehitysaskelten ja muistojen tallettamiselle, päiväkoti- ja koulukuville sekä omille mietteille on nimittäin täysi-ikäisyyteen asti.
Jos joku alkoi pohtimaan vastaavan kirjan hankkimista omalle lapselleen tai lahjaksi, pidempi kirjaa käsittelevä juttuni löytyy 
Sain idean lähteä miehen kanssa terassille. Nukutin lapsen ja aloin valmistelemaan terassireissua. Tiettyjä esivalmisteluita täytyi nimittäin tehdä.
Pistin valkoviinin ja Coca Colan hetkeksi pakastimeen, ladoin jalallisiin jälkiruokamaljoihin mansikoita ja pursotin päälle kermavaahtoa. Vielä muutama sitruunamelissan lehti ja tarjottavat olivat valmiita. Oli niin helteinen terassikeli että kermavaahto suli jälkiruoka-annoksen päälle.
Puin päälle säädyllisyyden vuoksi edes jotain kimonon ja hipsin terassille odottamaan seuralaistani. Terassi oli aika kivasti sisustettu, joten siellä kelpasi vartoa ja nauttia ilta-auringosta ja hieman viilenneestä ilmanalasta.
Aika kiva reissu oli ja omaan sänkyynkin oli kerrankin riittävän lyhyt matka.
Kesä kuumottaa ihan todella. Ja siitä koetamme nauttia parhaamme mukaan.
Viime yönä lapsemme heräsi neljä tai viisi kertaa ja nukkui kaiken kaikkiaan kevyesti ja kieriskeli sängyssään hikisenä. Asuntoomme ei saa läpivetoa, sälekaihtimien pitäminen kiinni suojaa vain jonkin verran kuumuudelta eikä ilmastointia ole. Hautovan kuuman ilman kierrättäminen tuulettimilla nurkasta toiseen ei testatusti auta yhtään mitään. Tiedossa on siis levottomia öitä niin lapselle kuin vanhemmillekin pahimman helleaallon taittumiseen asti.
Jotenkinhan tässä helteessä pitää koettaa vilvoittautua. Pihalla oleilu ja polskiminen auttavat jonkin verran ja vesileikkimahdollisuutemme ovat laajentuneet uimahallissa, Kuusijärven rannalla ja mökillä oleilusta myös isovanhempien takapihoille;
Aamupäivän crossingtunnilla oli lisäkseni yksi osallistuja ja hänetkin jouduimme kyselemään tunnille mukaan kuntosalin puolelta. Helteessä kuntokeskukselle polkeminen oli sen verran hikistä puuhaa, etten ihmettele ollenkaan, jos suurin osa lomalaisista tai aamupäivävapaista nauttivista oli suunnannut rannalle tai puun alle lukemaan ohjatulle tunnille lähtemisen sijaan.
Kuutin lapsiparkkeilu meni ihan hyvin. Kotimatkalla annoin järkyttävässä hiessä uidessani periksi ja koukkasin matkan varrelle osuvaan Lidliin (ilmastointi!) ostamaan muutaman paketin jäätelöä sekä mansikoita. Hyvä että kävin, sillä sain kaupan viileydessä viivytellessäni puhelun, josta kävi ilmi että ystäväni aikoi tulla yllätysvierailulle. Olipa jotain muutakin tarjottavaa kuin verigreipinpuolikkaita ja ruisleipää!
Nyt on kyllä pakko lähteä täältä hornankattilasta vanhemmilleni. Siis heti kun helteeseen lenkille uskaltautunut mies palaa lapsen kanssa. Koiraa tämä ei sentään raahannut mukaan läkähtymään. Se ei ole muutenkaan ollut näillä lämpötiloilla erityisen innokas liikkumaan pidempiä matkoja.
Mahtuisinkohan itsekin makaamaan piha-altaaseen?
Lahjaksi saatuja, vauvan leluiksi harvinaisen kauniita, Sofie-kirahveja, joita saimme hauskasti kaksin kappalein. (Voidaankin ehkä todeta lähipiirini arvanneen ettei 
Taaperon touhuamista minikeittiössään 
Vanhan, korutelineeksi muutetun ikkunankehyksen täyttävää 
Vaatekaapin ahtautta helpottamaan hankittu vaaterekki, josta on kiva katsella ja selata vaatekokoelmaansa, pohtien mitä pukisi päällensä.
Mahanrapsutuksia kaipaava, tapansa mukaan erittäin älykkään näköinen maatiaiskissa.
Valokuvaseinä, jossa on kehystettynä niin elämiemme kohokohtia kuin arkisempiakin hyviä hetkiä. Olen pitänyt valokuvien ottamisesta ja katselemisesta lapsesta asti. Pidän niiden tavasta säilöä muistoja ja lyhyiden hetkien tunnelmia. Siitä syystä valokuvat ovat iso osa tätä blogiakin.
Eräästä työpaikastani saatu Ivana Helsingin käsilaukku, joka ei voisi olla yhtään enempää tyyliseni tai väriseni. Se on vain yksinkertaisesti ihana.
Kuutin potkuauto, jolla tämä on päässyt ajelemaan vasta ihan hiljattain, jalkojen ylettäessä viimein lattiaan asti.
Purkkeja, purnukoita ja vaimon kuva – sekä tämän piirustustarvikkeita, miehen työpöydällä.
Lapsi, joka jaksoi leikkiä juomatynnyrillä tuntikausia, upottaen joitain pulloja ja tölkkejä, katsoen, miten toiset nousivat vuorostaan pintaan. Ukille ja papalle ruokaoluiden kuljettamista huolella ja varoen, tärkeään tehtävään keskittyen.
Kaisloja kallioilla, kaisloja kokossa, kaisloja kaislojen perään kameran muistikortilla.
Kolme punaista mekkoa, kuusi punaista korvakorua, yksi punavalkoraidallinen neule, yksi punavalkoinen toppi ja ainoat oikeat mökki- ja partiokengät eli punaiset Hai-saappaat.
Pikkumökin sänkyyn nukkumaan unohtunut äiti.
Meren ihastelua, ihmettelyä ja pelkäämistä.
Rentoilua rantatuolissa, laiturilla ja saunan lauteilla.
Vahingossa päälle mennyt patteri ja saunamaiseksi lämminnyt pikkumökki. Sohvanaluslaatikossaan tyytyväisenä nukkuva taapero.
Mieluisia sunnuntaivieraita ja kalastusseuralaisia. Täydennyksiä huvenneisiin limonadivarastoihin.
Verkkojen täyttämä merenlahti. Onkia siellä, virveleitä täällä.
Jalkapalloa, jenkkitrillereitä ja lauluohjelmia.
Rannalla paistettuja lettuja, mustikkapiirakkaa, mansikoita ja vesimelonia.
Oman rauhan hetkistä, mutta toisaalta myös taaperon ihmetyksestä ja rakkaiden ihmisten kanssa touhuamisen tuomasta ilosta nauttimista.
Lukemisen lisäksi on syöty paljon ja hyvin. Ensi viikolla syödään kotosalla taas kevyemmin ja palataan liikunnan suhteen satulaan: Sen verran turvonnut olo alkaa pikkuhiljaa neljän päivän syöminkien jälkeen olla.
Pakkasin kyllä toiveikkaasti mukaan lenkkarit ja urheiluvaatteet, mutta kävi kuten arvelinkin; Olen pelkästään mökkitontilla oleilussa, merituulen tarjoaman pienen suojan piirissäkin, saanut nahkani niin täyteen hyttysenpistoja, ettei ihossani taida olla montakaan kohtaa, missä seuraava pistojälki ei löytyisi muutaman sentin päässä edellisestä.
Ojien ympäröimälle, tuulelta suojatulle metsätielle ei siis tee mieli lähteä syötäväksi yhtään nykyistä pahemmin, varsinkaan kun saan hyttysenpistoista varsin ärhäköitä allergiapaukamia. Kuten myös lapsemme, joka on hieman surkean näköinen, naama, kaula ja niska täynnä hyttysenpistoja.
Minunkin pitäisi vielä selvitä uimaan. Normaalisti uin ihan mielellään, mutta tällä reissulla mukavuudenhalu on vienyt voiton. Eipä sääkään ole ollut niin helteinen että veden virkistävää vaikutusta olisi erityisesti kaivannut.
Kalastamassa olen sen sijaan käynyt. Saimme lyhyellä uistelureissulla kaksi haukea ja pienehkön kuhan. Kalastusseuralaisen haukiantipatian vuoksi hauet saivat jatkaa matkaansa ja kuhaparka pääsi pälkähästä vähemmän vaikuttavan kokonsa ansiosta.
Myöhäisillan ja aattoyön taapero nukkui pihamökissämme itkuhälytin seuranaan, kuten myöhemmätkin yöt. Hälytin antoi mukavasti mielenrauhaa ja liikkumavaraa päämökissä seurustelulle, saunomiselle ja pihamaalla oleilulle, kun lapsen tilannetta ei tarvinnut käydä vähän väliä tarkistamassa.
Meren rannalla voi myös tehdä luontohavaintoja;
Itkuhälytin-matkapuhelinsovelluksen lisäksi taaperon ja tämän vanhempien kannalta hyviksi mökkivarusteiksi ovat osoittautuneet lastenhoitoapulaiset (kummitäti ja isovanhemmat) sekä tuubihuivi, joka suojaa ötököiltä pään lisäksi kaulaa ja niskaa.
Koiran kanssa on taas hieman neuvoteltu pelisäännöistä:
