Ilon ja ihmettelyn kautta. Näin taisin eilen kirjoittaa. Ja ainakin Rautatieasemalle noussut Ihmepuutarha oli niin ihmeellinen että suu oli auki ja osoittava sormi sohi vinhasti kasvista toiseen. Ihmetyksen lomassa huomattiin myös tuttuja: Tessa ja Kainhan sieltä tulivat!
Ei aina mene pukeutumisasiat ihan yksiin; Viimeksi kun tapasimme, Kainilla oli haalari päällä ja Kuutti keikisteli ohuessa bodyssa. Nyt toisella pojista oli t-paita ja shortsit ja toinen oli edelleen pitkissä housuissa ja farkkupusakassa, joka tosin hylättiin laukun pohjalle jossain vaiheessa päivää ja liityttiin t-paitaporukkaan.
Ulkona oli kyllä kuuma, tosin vietimme päivämme ilmastoidussa junassa, taidemuseossa, kauppakeskuksessa ja kahvilassa, joten päivän kuumimpien tuntien osalta hikoilu jäi aika vähäiseksi. Kaupungilla riitti katseltavaa. Vastaan tuli tuttuja, kenkäkaupan ikkunassa kiilteleviä ihania kenkiä osoiteltiin ja ohi menevät raitiovaunut herättivät keravalaislapsessa kummastusta.
Pikaisten aamukahvien jälkeen pääsimme sisään museoon. Ohjelmassa oli uusintakierros Amos Andersonin taidemuseon Metsäretki-näyttelystä. Kävimme Kuutin kanssa metsäretkeilemässä jo aiemmin, mutta lähdimme hyvän seuran kunniaksi uudestaan. (Edellisellä kerrallakin seura oli hyvää!).
Pidemmän kaavan mukaisen arvosteluni erityisen lapsiystävällisenä mainostetusta näyttelystä voitte lukea täältä. (klik)
Minusta oli käsittämätöntä että vaikutti siltä kuin Kuutti olisi yhden käynnin perusteella muistanut vielä kuuden viikon jälkeenkin joitain asioita näyttelytilasta. Hän nimittäin suuntasi yhdessä näyttelyhuoneista suoraan kurkistelemaan lattianrajassa olevia hiiriä.
”Ilveksen luola” oli edelleen jännittävä, vaikka sisältä löytyikin ihania metsäneläinystäviä ja kirjoja sekä säkkituoleja, jotka rapisivat hassusti. Ennen luolaan menoa piti huutaa tiedusteluhuuto ja pyöriä oviaukossa arpomassa, josko uskaltaisi astua sisälle.
Selkä hieman jumiutuneena luolaan äheltäessäni tunsin jälleen itseni vanhaksi.
Ei miten näitä tyyppejä on kaksi, kun yhteen olin vasta ehtinyt tottua?
Huh, onneksi toinen ei sentään ole oma, vaikka ihana onkin!
Hmm ovi, minnehän tästä pääsee?
Ärrh, kahva on liian jäykkä.
Avatkaa heti, vaadimme ja poljemme jalkaa.
Lopuksi suuntasimme vielä Citycenterin Fazerille kahville blogituttujen kanssa.
Hyvän kokoinen rasiallinen salaattia ja jälkiruokaleivos nassuun – heti jaksoi paremmin.
Myös poikien pystyyn pistämän väsymyssirkuksen, joka käsitti muun muassa tuttipullon ja mansikoiden heittelyä, spagettijumppaa, omien rattaiden työntelyä, huutoraivareita ja karkausyrityksiä.
Kiitos vielä Emmille porukan kutsumisesta kasaan ja Lurulle sekä Ellalle liittymisestä seuraan! Ja pahoittelut meidän raivokääpiöidemme käytöksestä, useimmiten meno ei ole ihan näin villiä. Onneksi oli rentouttava museoreissu takana ja ruokaa mahassa, muuten olisi varmaan keittänyt pahemminkin, kun lapset panivat parastaan.
Oli mukavaa puida vähän ”äitijuttuja”, mutta erityisen hedelmällistä oli blogosfääriin liittyvien aggressioiden purkaminen. Kyllä jotkut asiat, toimintatavat ja persoonat osaavatkin olla vedenjakajia. Eikä näitä asioita ehkä ymmärrä samalla tavalla, ellei itse pidä blogia, saa välillä pähkähulluja kommentteja, tempaudu keskusteluihin mukaan ja seuraa muiden blogien juttuja.
Kiitos teille! Hahaa, raivokääpiö, mahtava termi 🙂 Joskus niin ja joskus jotekin toisin. Mä oon salaa vähän iloinen, että mun kääpiö ei ollut tällä kertaa niin sekopää kuin yleensä. Tai no joo, yrittihän se jonkinlaista kamikaze-temppua siinä raittailta kaiteelle -kiipeilyssään… Siksi se varmaan olikin niin hiljaa kun sillä oli jännät mielessä koko ajan.
Toivottavasti nähdään taas pian!
Naureskelin sille, että Fazerilla oli vähän sukupuolistereotypinen tuo rauhallinen-riehuva-jako.
On vaan niin ”ANTEEKSI KAIKKI”-olo, kun kaveri menee tuollaiseen terminaattorimodeen.
Koitetaan tosiaan törmätä taas!
Hah, totta muuten! Mut mä lupaan et tota ei tapahdu usein 🙂
Ja muuten, voi luoja sitä tyyppiä, joka Lilyn puolella oli sulle käynyt avautumassa. Ihan totta anna mun kaikki kestää! Ja sitäpaitsi, sitä kilpailua on linkittänyt siellä muutama muukin mammablogi, ihme juttu, että piti siihen sun linkkiis takertua. Sähän olet jo täällä, kun moni muu mainostaa, että ”klikatkaa mua”. Joillain on tosiaan liikaa aikaa.
Mulla jäi maanantain keskustelun jälkeen hirveät salaliittoteoriat päähän pyörimään ja kävi mielessä, että oliko siellä joku ”isosisko” kommentoimassa anonyyminä saadakseen minut karistamaan Lilyn pölyt jaloistani lopullisesti. 😀
Ainakin Suloista sotkua, Chasing dreams with Papyli, Kasvukäyrillä & Puolivahingossa taitavat olla kisassa mukana.
Ja toimiihan tuon kisan näkyvyys kahteen suuntaan. Juu, porukka eksyy Kideblogeihin, mutta olen itse kurkannut kaikki mukana olevat blogit läpi ihan uteliaisuudesta ja uskon muidenkin tekevän samaa. Eli mukana olevat blogit ja siinä sivussa niiden tausta-alustat ja -portaalit saavat näkyvyyttä. En tiedä, keneltä se on pois?
Oi mä niin odotan että jätkä lähtis kävelemään ja viihtyisi ihan oikeasti… jossain, edes. 😀 Mutta eihän ne museot ja muut viihdytykset mihinkään odotellessa katoa..
Siis tämmöinen reilun vuoden ikäinen viihtyy vaikka missä jo, muun muassa tyhjentämässä vessapaperirullaa pönttöön, uittamassa puhelinta koiran vesikulhossa, kiskomassa verhoja irti, kaatamassa jauhoja päähänsä jne. Eli itsekseen viihtyminen on lisääntynyt, hommissa ei vaan 90% ajasta ole oikeasti mitään järkeä. 😀
Joo siis kotihan on ihan huvipuisto. 😀 Mutta julkisille paikoille on ihan turha lähteä, kaveri raivostuu heti ja tahtoo takaisin kotiin nuolemaan koiran talutushihnaa.
Vitsi mikä mielikuva. Aika jännä, kun meillä on ollut niin kauan kuin äitipää pystyy muistamaan nimenomaan niin päin, että muualla kuin kotona on kivaa ja ihanaa ja paljon tekemistä ja kotona tehdään vaan tuhoja ja kiukutellaan tylsyyttään pikkuasioista.
Oih, ihania tunnelmia! Olisinpa päässyt mukaan! 🙂 (sinnetänne juoksevat/kiipeilevät ja kaikkea repivät ja heittelevät taaperot nyt kuulostaa oikein tutulta täälläkin, hehe…)
Oli kokonaisuutena kyllä kiva reissu, mitä nyt loppua kohden kahvilassa alkoi pinna kiristyä kun täystuho ei meinannut suostua millään nukahtamaan.
Nyt Kuuttikin osaa muuten jo avata ne keittiön laatikot eli ei tarvita Maisaa tyhjentämään perunajauhopakettia enää. Heh.
😀