Vesipetoja, hiekkapiiloja ja rytmihäiriöitä

Olimme eilen vanhempieni, veljeni, Kuutin sekä vantaalaisvahvistuksien Tessan ja Kainin kanssa uimassa Kuusijärvellä. Helle helli lomalaisia ja hoitovapaalaisia. Veden lämpötila oli 21 astetta, hiekka lämmitti jalkoja ja yläselkää alkoi nopeasti kuumottaa niin, että osa ajasta täytyi rentoutua varjossa ja kahlailla poncho harteilla.

Taaperot viihtyivät yllätyksekseni todella hyvin. He jaksoivat touhuta kahluusyvyisessä vedessä vaikka kuinka pitkään. Välillä syötiin, juotiin ja lämmiteltiin, mutta vesiraja kutsui sitkeästi takaisin puuhailemaan.

Oli oikeastaan todella rentouttava rantareissu. Kuutille riitti seuraa ja valvovia silmäpareja. Alan kallistua enenevässä määrin siihen suuntaan että parhaita matkoja ovat lapsen ensimmäisen parin, kolmen ikävuoden aikana sellaiset, joilla on mukana enemmänkin väkeä kuin yksi tai kaksi vanhempaa. Näin vanhemmat saattavat ehtiä hetken myös rentoutua jatkuvan valvomisen ja lapsen, irtaimiston tai eläimistön pelastuspuuhien sijaan.
Eli kiitoksia vain seurasta ja rantavahtina toimimisesta kaikille tasapuolisesti. Kuvassa eno ottaa tehtävänsä vakavasti.

Ja kyllähän uimahallilla vietetyt tunnitkin helpottavat hieman huolta rannalla oleiltaessa: Kuutti pyllähti veteen muutaman kerran, mutta lähti uimaan sukelluksissa kuin vanha tekijä, säikäyttäen erään lapsiaan valvomassa olleen naisen perin pohjin.

Kyseinen nainen sanoikin ajatelleensa että vauva-parka hukkuu, mutta tajunnut sitten tämän lähteneen uimaan. Pelästyneestä ilmeestä ja rinnalle nostetusta kädestä päätellen hänellä oli jäänyt muutama sydämenlyönti välistä. Pitänee sivullisten säikäyttelyn vähentämiseksi kiinnittää lapseen sukeltaessa pinnalle jäävä huomioviirikolmio, jossa lukee ”vauvauimari”. Hihih.

Vakavasti puhuen mielestäni on yksinomaan hyvä, että yleisillä uimarannoilla valvotaan vedessä leikkiviä lapsia puolin ja toisin eikä tuijoteta vain omaa lasta. Uimataitoinenkin lapsi saattaa joutua vaaratilanteeseen, uimataidottomasta puhumattakaan eikä varsinkaan yksin lapsen kanssa rannalla puuhaavan vanhemman huomio ole kuitenkaan joka ikinen sekunti kiinnittyneenä lapseen.

Nyt hiekkaa on ihan joka paikassa: eteisen lattialla, kenkäkaapin pohjalla ja kylpyhuoneen lattiakaivon ympärillä, mutta se kuuluu asiaan. En tosin tajua, miten kenkien kopistelusta, uima-asujen huuhtelemisesta sekä viltin ja pyyhkeiden puistelusta huolimatta hiekkaa oli edelleen ollut jossain piilossa tuollaisia määriä.

Valkonahka on saanut aavistuksen päivetyksestä – sen enempää en perinteisesti rusketukaan vaikka kuinka ulkoilisin. Hauskuudestaan huolimatta rantapuuhat veivät veronsa; Kuutti nukahti kotimatkalla autoon noin minuutissa.

Lisää rantapäiviä meille kiitos!

PS. Nuo Kuutin uimapöksyt ovat muuten siinä mielessä näppärät että yleisen vyötärökiristyksen lisäksi niissä on mahdollisuus säätää myös jalka-aukkojen kireyttä. Suhteellisen ohutreitisellä taaperolla tämä ominaisuus on sangen tarpeellinen.

 

4 kommenttia artikkeliin “Vesipetoja, hiekkapiiloja ja rytmihäiriöitä

  1. Rannat on ihania! Muistan, kun lapsena vietettiin kaikki kesäpäivät rannalla, aina. Onneksi isovanhemmilla oli aina aikaa. Nyt vanhempana on tullut mukavuudenhaluiseksi ja ulkomailla tulee usein valittua se hotellin uima-allas rannan sijaan, meriveteen ei tule mentyä kuin snorklaamaan sellaisissa paikoissa, missä jotain snorklattavaa edes on ja se juuri tuon hiekan takia! Tuntuu, että se ei lähde omasta päänahastakaan minnekään. 😀

    • Mekin läträttiin serkkujen kanssa kesälomilla tuntitolkulla mökkirannassa – silloin kun oltiin maalla. Keravalla ollessa tuli uitua vähemmän jo siksikin, että rannalle piti aina oikein lähtemällä lähteä. Lähimmät uimarannat kun ovat naapurikaupungeissa asti.

      Oli muuten kivaa, kun lyhyestä tukasta sai hiekankin pois paljon helpommin!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *