Jätetään lapsi nukkumaan ja lähdetään terassille!

Sain idean lähteä miehen kanssa terassille. Nukutin lapsen ja aloin valmistelemaan terassireissua. Tiettyjä esivalmisteluita täytyi nimittäin tehdä.

Pistin valkoviinin ja Coca Colan hetkeksi pakastimeen, ladoin jalallisiin jälkiruokamaljoihin mansikoita ja pursotin päälle kermavaahtoa. Vielä muutama sitruunamelissan lehti ja tarjottavat olivat valmiita. Oli niin helteinen terassikeli että kermavaahto suli jälkiruoka-annoksen päälle.

Puin päälle säädyllisyyden vuoksi edes jotain kimonon ja hipsin terassille odottamaan seuralaistani. Terassi oli aika kivasti sisustettu, joten siellä kelpasi vartoa ja nauttia ilta-auringosta ja hieman viilenneestä ilmanalasta.

Aika kiva reissu oli ja omaan sänkyynkin oli kerrankin riittävän lyhyt matka.

 

8 kommenttia artikkeliin “Jätetään lapsi nukkumaan ja lähdetään terassille!

    • Tämä on lähimatkailua parhaimmillaan: Ei tarvitse pakata!

      Nimimerkillä: Miten voi olla näin vaikeaa pakata yhden mökkiviikonlopun romuja.

  1. Hyvä idea, miksen minä ole sitä keksinyt? Parveketreffit! Ja tuosta otsikosta tuli muuten mieleen, että oon ihan oikeasti kuullut kaverilta tuon kyseisen lauseen: ettekö voi vain jättää lasta nukkumaan ja lähteä itse baariin? Öö, mitähän tuohon sanoisi…

    • Parveketreffit tai jopa takapihatreffit (kerrostalossa itkuhälytin käyttöön) laajentavat kyllä kesäilmoista nauttimisen mahdollisuuksia kummasti.

      Jaa en itsekään tiedä mitä olisin moiseen ehdotukseen vastannut. 😀

  2. Oi, kuullostaa ja näyttää ihanalta. Tällästä voisin kaivata juuri nyt itsekkin mutta ei tossa meidän tumpin hajuisella parvekkeella tee mieli olla!

    • Meilläkin on välillä parveke käyttökelvoton juurikin tupakansavun vuoksi. Onneksi tupakoitsijat viihtyvät kesäaikaan paremmin tupakkapaikalla ja hajuhaitat ovat pahimmillaan sydäntalvella, kun parvekkeella ei tule muutoinkaan oleiltua.

  3. Hyvä idea! Ja varsinkin jos terassilla (siis sillä omallakaan) ei yleensä hengaile, niin tuntuuhan se nyt erilaiselta illalta, kuin röhnöttää sohvalla vierekkäin ja katsoa telkkaria 😉 -Niinkuin siis täällä on viime aikoina tehty. Hih.

    Hyvää kesää!

    Laittaisitko muuten Norppa mulle meiliä, kun en löydä sun yhteystietoja mistään? Asia koskee Kympin joukkoa 😉

    • Meillä tulee yleensä röhnötettyä sängyssä ja katsottua telkkaria läppäriltä, joten siirryttiinhän me jopa yhdellä huoneella eteenpäin. 😀
      Laitoin mailia.

Vastaa käyttäjälle Mindeka (Ei varmistettu) Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *