Päivän asu: Maksihameen paluu

Muutamana kuluneena kesänä H&M:n liehuvanilmava pellava-puuvillasekoitehame on ollut ahkerassa käytössä. Jotain viileältä päällä tuntuvaa vaatetta etsiessäni kaivoin hameen esiin ja päätin etsiä sille kaveriksi vyön. Hame on hieman liian pitkä, joten vyötän sen useimmiten keskivartalon kapeimmalle kohdalle enkä anna sen valua lantiolle.

Hameen kaveriksi valikoituivat Elloksen punosvyö ja tavallistakin tavallisempi violetti toppi.

Asukuvien ottamiseen sain tällä kertaa miehen avuksi eikä tarvinnut väärinkäyttää spagettipurkkia tai tehdä muitakaan vaarallisen näköisiä itselaukaisimen käytön mahdollistavia virityksiä.

Kuvat on napattu kerrostalomme takapihalta, joka on mukavan metsäinen ja vehreä – varsinkin siihen nähden että juna-asemalle on matkaa noin 600 metriä.

Ranteessa asustelivat sulassa sovussa Lindexin raita- ja pyhimyskoru sekä menkkahaukan Día de Muertos-henkinen pääkallorannekoru.

Kuvausassistenttina eli tutkimassa kukkia ja roikkumassa sylissä tai hameenhelmoissa pyöri kissapöksymies (leggingsit ja hattu H&M, body Lindex).

Kaulakorut menivät kuvausassistentin ja pusikossa rämpimisen suosiollisella avustuksella solmuun, mutta ei se ole niin vakavaa. Ne ovat kokoelma sekalaisia helmiä muun muassa Camden marketista ja Seppälästä. Korvakorut löytyivät Keravan Fidalta.

Suuntaamme muuten tänään Vanhaan Porvooseen. Jee!

 

6 kommenttia artikkeliin “Päivän asu: Maksihameen paluu

    • Kiitos! Nyt jaksaa koko ajan enemmän miettiä, mitä päälleen laittaa ja opiskelujen jatkuessa pitää viimeistään panostaa vaatetukseen lähes päivittäin. 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *