Aamulla heräsin tavalliseen tapaan jo valmiiksi vähän väsyneenä: Mies hieman tavallista väsyneempänä jouduttuaan lapsen aikaisen heräämisen ja aamukitinöiden uhriksi suuremmissa määrin kuin normaalisti kotioloissa. Kauaa emme jaksaneet taistella touhukkaan taaperon riehumista vastaan, joten laittauduimme lähtövalmiiksi ja suuntasimme aamiaiselle.

Servietillä ja ruokalapulla suojattu lapsi pisti poskeensa aamupalaa vanhempiensa seurana ja aina kun tämä alkoi osoittaa hermostumisen merkkejä, kannettiin eteen uusi ruokalaji. Näin vanhemmatkin ehtivät syödä täyttävän aamiaisen, jolla selvittiin hyvin pitkälle iltapäivään asti. Lapsen suosikkeja olivat karjalanpiirakat, kurkku, amerikkalaiset pannukakut ja jogurtti. Omaa suosikkiani eli skagen-tyyppistä katkarapusalaattia koetin maistattaa Kuutille, mutta hän ei välittänyt herkusta erityisemmin.

Pian aamupalan jälkeen ajelimme rattaiden kanssa maihin, hyppäsimme metroon ja nousimme takaisin maan pinnalle T-Centralenissa. Päästyämme pienen hissi- ja tietyömaamutkan kautta tutunnäköiselle kadulle Kuutti nukkui jo rattaissaan sikeästi. Olimme ajoittaneet lyhyen ostoskierroksemme maissa käymisen alkupuolelle, koska ajattelimme aamupäiväunien sujuvan paremmin kaupoilla kierrellessä ja Skansenin käynnin olevan antoisampi, jos lapsi olisi valveilla.

Pyörähdimme Lindexillä hakemassa muun muassa Littlephantteja, Gallerianin Monkissa etsimässä hametta ja Polarn O. Pyretissä lahja- ja alennusmyyntiostoksilla. Ei siis mitään järisyttävän erikoisia ostoksia, mutta sellaisia asioita, jotka olisi tullut hankittua ennemmin tai myöhemmin – kenties kalliimmalla ja isommalla vaivalla. Lopuksi metsästimme KappAhlista miehelle hätävarauimashortseja, jotta tämä pääsisi laivalla uimaan siitä huolimatta että olin unohtanut heittää hänen uimapöksynsä matkalaukkuun.

Ostoksien jälkeen hurautimme Djurgårdenin Bussilla Skansenin eteen ja naureskelimme ruotsalaisille bussimatkustajapaimenille, jotka olivat kaikkialla neuvomassa, mistä bussin ovesta olisi suotavaa nousta rattaiden kanssa bussin kyytiin ja mihin suuntaan päätepysäkiltä tulisi poistua päästäkseen pois pysäkiltä. Sana ”holhousyhteiskunta” taisi esiintyä keskustelussa pikaisena vierailevana tähtenä.

Skansenissa lapsi viihtyi jonkin aikaa jahdaten kanoja, ihmetellen ahvenia, rapsuttaen kissaa ja kurkkien kaneja maanalaisien tunneleiden kautta. Pian halu laajentaa tutkittavaa aluetta kävi ylitsepääsemättömäksi ja äidin jämähtäessä tuijottamaan hylkeitä hypnotisoituneena, isä tutkiskeli lähialuetta lapsen kanssa.

Kun hyljeaitaukselta päästiin jatkamaan matkaa, kävimme vielä tutustumassa saamelaiskotaan, joka jännitti Kuuttia selvästi outoine ihmisineen ja tuoksuineen, samoin kuin hieno vanha maalaistalo, jonka seiniä koristivat satoja vuosia vanhat maalaukset. Kuvattuamme kilejä ja käytyämme tahtojen taiston siitä, saako kaivuria mennä tökkimään, aloimme olla valmiit suuntaamaan takaisin keskustaan.

Kävelimme Skansenista keskustaan merenrantakatua pitkin ja ihailin rantaan ankkuroituja veneitä, joiden kannella oli jos jonkinlaista sisustusta: ruokailuryhmiä, ruukkukaupalla keittiöpuutarhoja, valosarjoja, laiskanlinnoja, riippumattoja – nököttipä yhden veneen mastossa laivakissakin.

Keskustassa istahdimme pienen bistron terassille syömään kana-ceasarsalaatin ja minkäpäs muunkaan kuin skagenin. Taapero kiskoi oman purkkiruokansa palanpainikkeeksi pienet maistiaiset meidän molempien annoksista. Purkkiruoka kun oli sisällöltään varsin vajaa. Huono äiti™ oli nimittäin aamutohinassa napannut hytin jääkaapista ensimmäisen käteen osuvan ruokapurkin ja se sisälsi vain edellisiltaisen ruokailun (isän syöttämät) rippeet. Hups.

Laivalle palattuamme kävimme yläkannen pienellä kylpyläosastolla saunomassa sekä tavallisessa että turkkilaisessa saunassa, polskimassa porealtaissa ja Kuutti sukelteli tyytyväisenä päästyään vaihteeksi sameaa järvivettä kirkkaampaan veteen uimaan.

Edellisen illan nukahtamisvanhingosta viisastuneena nukutimme Kuutin jo hyvissä ajoin niin että saimme syödä päivällisen aivan rauhassa, lapsen aloitellessa yöuniaan rattaissa vieressämme.

Myöhäisillan kökötimme jälleen toistemme hyvässä seurassa hytissä ja aamulla jäljellä oli enää aamiainen sekä kotimatka. Laivan saapuessa satamaan Olympiaterminaalin raitiovaunupysäkki on aina aivan tukossa, samoin kuin muutamat ensimmäiset raitiovaunut, joten reippailimme ja kävelimme junalle.

Oli kyllä mukava reissu, hyvät säät ja ruoat. Matka osui hyvään hetkeen, pään ylikuormittumistilan huomioon ottaen. Ensi kerralla taas vaikka isovanhemmat mukaan. Enempi kivempi, myös taaperon mielestä, kun saa vaihtaa hoitajaa lennosta.