Vauvauintivuosi – mitä jäi käteen?

Vauvauintivuosi loppui toukokuussa ja kuvienkin saavuttua viimein on hyvä tehdä kokemuksesta yhteenveto. Tosin täytyy sanoa, ettei kyseessä ollut ihan kokonainen vuosi. Kuutti syntyi maaliskussa ja ensimmäisen kevään sekä kesän ajan kerättiin painoa ja voimia.

Syksyllä, muistaakseni elokuussa, alkoivat uinnit. Aloitimme uinnin itse asiassa ihan hyvään aikaan sillä ihanteellisin vauvauinnin aloittamisikä on 3-4 kuukautta. Silloin lapsi jaksaa pysyä valveilla ja liikkua enemmän. Riittävän iän lisäksi lapsen tulee painaa vähintään 5 kg, jotta hän pysyy lämpimänä 32 asteisessa vedessä.

Ensimmäisillä kerroilla noin nelikuista vauvaa jännittivät uimahallin oudot äänet, suihkuhuoneen kaiut, isot lämpötilanvaihtelut, suuri määrä vieraita ihmisiä… Myös uimaopettajan kantava ääni vaikutti pelottavan useamman kuukauden. Jännitys näkyi erityisen tiiviisti sylissä kyhnöttämisenä ja kiinni vanhemman iholla viihtymisenä myös vedessä.

Muutamien kertojen jälkeen vauva tottui ympäristöön ja pääsimme oikeasti touhuamaan altaassa. Itkua, parkua tai paniikkia emme saaneet aikaiseksi kuin kerran ja silloinkin perääntyminen hieman kauemmaksi vieraasta aikuisesta rauhoitti tilanteen nopeasti.

Mitä vauvauinti oikein on?
Vauvauinti on vauvojen ja vanhempien (vanhemman) yhteinen, koulutetun ohjaajan valvoma leikki- ja liikuntahetki lämmitetyssä vedessä. Vauvauinti on koko perheen harrastus, jossa toiminta suunnitellaan ja toteutetaan lapsen ehdoilla. Vauvauinnissa lapsi ei opi itsenäisesti uimaan, vaan leikkimään vedessä ja usein myös sukeltamaan vanhempien seurassa ja heidän avustamanaan.

Välillä kuulee suosituksia, joiden mukaan alle vuoden ikäistä lasta ei kannattaisi viedä muuten vaan uimahalliin polskimaan, koska vesi saattaa olla likaista tai liian kylmää; Vauvauinnissa vesi on puhdistettua, sillä vauvan elimistö ei välttämättä kestä tavallista vettä. Altaan vesi on lämmitetty 32–34 asteiseksi, koska vauvan kehon lämmönsäätelyjärjestelmä ei vielä toimi kunnolla.

Mitä vauvauinnissa sitten tehtiin?
Meidän normaaliin vauvauintikertaamme on kuulunut uimahallille laina-autolla hurauttaminen ja lapsen kantaminen kopassa pukukoppiin. (Lapsen opittua kävelemään reippaasti, hän on saanut kävellä pukeutumistilaan ihan itse). Olemme laittaneet ripeästi uima-asut ja -vaipan päälle ja suunnanneet lämpimän suihkun kautta altaaseen.

Sekä uintikerran alussa että lopussa on ollut laulu- ja uintileikkejä. Välissä on harjoiteltu erilaisia vedessä toimimisessa tarvittavia taitoja, kunkin lapsen iän ja kehitystason mukaisesti. Ohjaaja on kierrellyt perheen luota toiselle ja käynyt läpi, mitä lapsi jo osaa sekä mitä ja miten voisi seuraavaksi harjoitella.

Usein ajatellaan, että vauvauinnissa opetellaan nimenomaan sukeltamaan, mutta kyllä muitakin taitoja on karttunut. Vauvat kelluivat, kääntyivät omin päin vedessä ympäri, puhaltelivat veteen, kehittivät motoriikkaansa tarttumalla hyvinkin epäsäännöllisesti liikkuviin leluihin veden pinnalla ja pinnan alla, tasapainoilivat pinnalla kelluvilla, huojuvilla patjoilla, kahlasivat matalassa päädyssä tukevasti ja pyllähtäessään pidättivät hengitystä, kunnes joku kauhaisi heidät takaisin pintaan.

Sukeltamisessa siirryttiin pikkuhiljaa vesikannun kanssa hengityksen pidättämisen opettelusta lyhyisiin, aikuisen tukemiin sukelluksiin. Niiden kautta päästiin oma-aloitteisiin, pitkiinkin sukelluksiin, jotka päättyivät parhaimmillaan siihen, että lapsi tarttui aikuiseen tai uima-altaan laitaan ja osasi näin tulla itse pois sukelluksista.

Kaikki lapset eivät pyrkineet itse veden alle, mutta lähes kaikki sukelsivat sylistä toiseen kun heidät lähetti matkaan ja jatkoivat tyytyväisinä polskuttelua pintaan nostettaessa. Kahden aikuisen kanssa sukelluksia oli helpompi harjoitella, mutta ohjaajan avulla homma onnistui yhdelläkin ”uittajalla”.  Sukellusten määrä ja kesto rajoitettiin vauvan iän mukaan. Tällä tavalla vältettiin liika veden juominen ja lapsen ylirasittuminen.

Myös aikuisen kanssa voi sukeltaa, kun lapsi on isompi. Lapsi napataan kainaloon, tehdään hänelle selväksi, että nyt mennään veden alle ja sitten sukelletaan. Oli koomisen näköistä kun mies lähestyi veden alla, lapsi kainalossaan, altaan toisesta päästä. Vauvakin ”ui” eli mukamas auttoi omilla käsillään ja jaloillaan. Molemmilla oli keskittynyt ilme ja pintaan noustessa (joskus veden allakin) jo nauratti.

Vauvauinnissa huomasi hyvin, miten erilaisia lapset ovat myös harrastustouhuissa. Osa hyppi tai ”kaatui” innoissaan patjalta, sylistä tai altaanreunalta veteen ja sukelsi itse. Toiset eivät halunneet veden alle, mutta nauttivat läiskyttämisestä, leikeistä ja uittamisesta. Mitä ilmeisemmin myös vedessä liikkuminen ja uuden oppiminen uintiryhmässä ovat temperamenttikysymyksiä.

Vauvauintiryhmässämme oli jo vähän itsenäisempiä, vauvauinti-iän ylärajalla olevia lapsia, joille sukeltaminen ei maistunut usein tai ollenkaan. Heidän kanssaan harjoiteltiin muun muassa laitaan tai toisen uittajan käsiin tarttumista, ”koalauintia” eli aikuisen hartioista kiinni pitämistä niin että aikuinen saattoi uida lähes normaalisti. Ja laskettiin kelluvan alustan päällä olevasta liukumäestä veteen, heitettiin palloja kelluviin koreihin; Puuhattiin ylipäätään kaikkea mukavaa ja motoriikkaa kehittävää vedessä.

Uintikerran lopuksi peseydyttiin ja lämmiteltiin saunassa. Meillä ohjelmaan kuului usein myös imetys, sillä uinnin ja saunomisen jälkeen Kuutti on ollut usein janoinen ja nukahtanut torkuille kotimatkalla.

Kuinka kauan uinti kestää ja mitä se maksaa?
Vauvauintivuoromme on ollut ensimmäinen illan uinneista, lauantai-iltana kello viideltä. Koska allas lämmitetään valmiiksi ennen vauvauintia eikä meitä ennen ole ollut ryhmää altaassa, olemme joskus tulleet paikalle hieman etuajassa saadaksemme uida pidempään, kun kerran olemme raahautuneet paikalle ja maksaneet uintimaksun. Vauvauinnin yksi uintikerta kestää yleensä noin puolisen tuntia, (lisänä tietenkin pukemiset, pesut ja saunomiset).

Vauvauinnille tulee hintaa kaupungissamme 40-50€ kuukaudessa, riippuen siitä, osallistuuko uintiin lapsen kanssa yksi vai kaksi vanhempaa. Vauvauinnin hinta vaihtelee suuresti paikkakunnittain ja järjestävästä tahosta riippuen.

Oletteko pitäneet harrastuksesta ja mitä tästä eteenpäin?
Taaperoikää lähestyessä vauvauinnista on tullut lapselle koko ajan ilmeisemmällä tavalla mieluinen harrastus. Uimahalliin sisälle astuminenkin saa tämän innostumaan. Kuutti haluaa veteen, sukeltelee usein oma-aloitteisesti pitkiäkin matkoja, räiskii ja touhuaa eikä tunnu väsyvän vesileikkeihin millään.

Aikuisille harrastus on ollut kohtuullisen mielekäs. Mies ei pidä laululeikeistä, mutta on kestänyt ne urhoollisesti ja minä en ole kovin hyvä yksikätissukeltaja, joten mies on hoitanut yhteissukellukset lapsen kanssa. Kun vesi on ollut lämmintä, altaassa on ollut mukava touhuta pidempäänkin.

Vauvauinnissa on ollut myös mahdollisuus sosiaaliseen kanssakäymiseen perheiden välillä: Ryhmän muista vanhemmista on saanut juttuseuraa saunassa ja pukuhuoneessa. Onpa harrastuksesta tuttuja vanhempia nähnyt myös perhekerhoissa ja puistoissa ja on ollut mukava huomata joukosta joku ennestään tuttu, jolle mennä juttelemaan.

Edellytyksenä vauvauinnin turvalliselle toteutumiselle on vanhempien ohjaus ja koulutetun ohjaajan läsnäolo. Mutta nyt kun perusasiat on jo opittu ja vauvauinti-ikän jäädessä taakse, punnittavaksi jää, osallistummeko ohjattuun perheuintiin vai pyrimmekö käymään viikoittain uimassa omatoimisesti opittujen taitojen ylläpitämiseksi.

Perheuinnissa on uimassa sekä vauva- että tenavauimareita vanhempiensa kanssa. Mukana voi olla myös vanhempia sisaruksia. Perheuinnissakin vesi on lämmintä, tunti on ohjattu ja altaassa on erilaisia leluja. Perheuinnissa ohjaus yksilöllistä mutta asioita harjoitellaan myös yhdessä. Varsinaiseen uimakouluun pääsee vasta kolmevuotiaana.

Mitä hyötyä vauvauinnista on ja mitä lapsi on oppinut?
Vauvauinnista sanotaan että se saa lapsen nauttimaan vedessä olosta. Koen tämän pitävän paikkansa ainakin meidän kohdallamme. Lapsellemme on kehittynyt ennakkoluuloton ja positiivinen suhtautuminen veteen elementtinä. Vedessä on kivaa ja sinne halutaan mennä aina uudelleen. Vain kylmä ja viileä vesi tuottavat vähän vaikeuksia.

Vauvauinnin pitäisi myös edesauttaa myöhempää uimaan oppimista. Jos uintiharrastus pysyy aktiivisena, uskon uimaan oppimisen olevan helppoa. Entisenä vauvauimarina minun ei ole koskaan tarvinnut erikseen opetella uimaan vaan olen aina osannut uida edes jonkin verran.

Kuutilla vedessä oleminen ja liikkuminen on ikään nähden yllättävän varmaa ja hallittua. Eron huomaa erityisen hyvin verrattaessa lapsiin, jotka aloittavat uimassa käymisen yhden tai vasta kahden vuoden kieppeillä. Jos epäilyttää niin verratkaa joskus pikkuvauvasta asti säännöllisesti uimassa käynyttä taaperoa ja ensimmäisiä kertoja kahlailevaa tai uiskentelevaa saman ikäistä lasta.

Vauvauinti on vesiturvallisuutta lisäävä harrastus. Kun vauva oppii sukelluksesta noustessaan tarttumaan leluun tai uima-altaan laitaan, taidosta voi olla myöhemmin hyötyä esimerkiksi veteen pudottaessa. Lapsi osaa tarttua vaikkapa laituriin, aikuiseen tai veneen laitaan heti pinnalla käydessään.

Vauvauinnissa hyödynnetään sukellusrefleksiä, joka on suojareaktio lapsen pään joutuessa veden alle. Se estää veden pääsyn lapsen hengitysteihin. Tätä refleksiä ylläpitäen ja sitä hyödyntäen saadaan lapsi oppimaan hengityksen pidättämisen veteen joutuessaan jo ennen refleksin normaalia häviämistä; Kun lapsi sukeltaa tai kaatuu kahlaillessaan, hän pidättää hengitystä hyvin, vaikkei refleksiä enää olekaan. Tämä parantaa turvallisuutta rannalla tai uima-altaalla leikkiessä vaikkei poistakaan valvonnan tarvetta.

Lapsen taitojen ja varmuuden kehittymistä on ollut iloista ja ihmeellistä seurata. Kenties meidän vauvauintikokemuksemme on ollut keskivertoa parempikin, sillä joku uintiryhmän äideistä totesi saunassa istuessamme lapsemme olevan uimaopettajan ”tähtioppilas”.
(Ja hei kyllähän tuollainen väkisinkin lämmittää äidin mieltä!)

Onko teillä vauvauintikokemuksia?
Tuliko uinnista koko perheen yhteinen harrastus vai loppuiko lysti
lapsen sukelluslakkoon tai uintiaikaan, joka oli sunnuntaiaamuna seitsemältä?

Ethän kopioi tai käytä näitä(kään) kuvia ilman lupaa!
Kuvaaja: Martti Ojama

 

10 kommenttia artikkeliin “Vauvauintivuosi – mitä jäi käteen?

  1. Meillä esikoisen kanssa uinnin alkua lykättiin kuukaudella ensimmäisen kokeilun jälkeen, kun pelkkä uima-altaan reunalle meno aiheutti hysteerisen huudon. No, seuraavassa kuussa päästiin jo altaaseen, ja pikkuhiljaa uinti rupesikin olemaan tosi kivaa. Me käytiin 2-vuotiaaksi saakka, ja kyllä siitä uinnista selvästi tuli varmuutta ja pelottomuutta vedessä melskaamiseen, ihan alun jälkeen ei ole ikinä tarvinnut lasta houkutella veteen, ja uimakoulussakin saattoi aloittaa heti uinnin opettelusta eikä pelkästä veteen tottumisesta.

    Oli myös kivaa, että oli koko perheen yhteinen harrastus, ja molemmat vanhemmat pääsi varsin tasapuolisesti osallistumaan. Kaksosten kanssa ei sitten pystytty uintiin menemään, mikä oli harmi, se vain olisi vaatinut melkoisesti energiaa, esikoiselle joka viikko hoitajan (ja aika kurjaa joutua jäämään kotiin, jos toiset menevät uimaan), ja kahden vauvan uimalogistiikka olisi muutenkin ollut hankalampaa, esikoisen kanssa voitiin vuorotella pesuvuoroja ja muuta.

    • Kaksi eri ikäistä lasta varmaan menisikin vielä esim. tuollaisessa perheuinnissa, jos sellainen mahdollisuus on tarjolla, mutta isomman lapsen ja kaksosten kanssa touhu olisi ollut varmasti aika villiä!

      Mies lupasi että ensi syksynä voimme vuorotella pesujen kanssa, kun tänä vuonna hän ei uskaltanut mennä vauvan kanssa miesten pukuhuoneeseen (?). 😀 Kyllähän siinä kestikin puolitoista vuotta kerätä rohkeutta.

  2. Meillä ei oikein sopinut aikataulut ainoan vapaan ryhmän kanssa yhteen, ja jäi kokonaan väliin vauvauinnit meidän osalta. Hiukan harmittaa, sillä nyt olen huomannut että poika viihtyisi tosi hyvin vedessä! Varmasti teillä on ollut paljon hyötyä vauvauinnista, ja antaa pikkuisen varmuutta veden äärellä oloon (vaikka tietysti joka tapauksessa pitää silmä tarkkana seurata koko ajan). Kuulostaa tosi kivalta puuhalta!

    • Ainut miinuspuoli uinneissa on ollut tuo aika, kun lauantaiuinti kieltämättä rajoittaa jonkin verran viikonloppumenojen, varsinkin pidempien sopimista. Muutoin suuntaisimme epäröimättä perheuintiin mutta tuon ajan vuoksi harkitsemme vielä omatoimiuintia…

      Äitinorppa on ainakin tykännyt lämpimässä vedessä pyörähtelystä ja köllimisestä.

  3. Kiitos tyhjentävästä kertomuksesta! Meidän Tiitiäinen täyttää 3kk keskellä kesää, mutta jos elokuusta päästäisiin kokeilemaan!

    • Suosittelen ainakin kokeilemaan!
      Joidenkin lasten/vanhempien juttuhan se ei ole, mutta sama pätee varmasti kaikkiin harrastuksiin vauvasta vaariin. 🙂

  4. Hei! ja kiitos ihanasta kirjoituksesta. Tekstisi oli laaja ja asiantunteva. Olen siis jossain onnistunut:) Kiva jos tykkäsitte!

  5. Meillä esikoisen vauvauinnin jälkeen oli taukoa, mutta jatkettiin perheuinnilla, kun tuplat syntyivät. Hienosti sujui kahdenkin vauvan kanssa, esikoinen oli reilun kolmen kun aloitettiin. Esikoinen oppi nelivuotiaana uimaan kunnolla ja poikasetkin ovat vesipetoja, jotka nauttivat kovasti. Vaikka nyt olemme vaihtaneet omatoimiuintiin (puoli tuntia vesiaikaa, ei enää riittänyt), niin muistot ovat hyviä noilta ajoilta. Ja meille sopi ne lauantai-illat tosi hyvin, laitettiin lapsille jo univaatteet hallilla ja iltapalan jälkeen nukahtivat vesileikkien uuvuttamina ja vanhemmilla oli rauhallinen lauantai-ilta. Ja jos oli jotain toisella vanhemmalla muuta menoa, niin saatiin tuuraajiksi isovanhempia, ystäviä. Ihan huippuharrastus, josta on hyvä jatkaa uimakouluihin!

    • Olipa kiva että kävit kommentoimassa tuplauintikokemuksista! Mietin itse asiassa joskus, miten uinti mahtaisi sujua kahden vauvan kanssa.

      Meillä parivuotias jaksaan uida nykyään helposti parikin tuntia, joten omatoimiuinti on ainakin tässä elämäntilanteessa paras ratkaisu, kenties joskus palaamme taas perheuinnin pariin… 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *