Tulin näin söin

Kävimme sunnuntaina piipahtamassa Messarin ravintolapäivässä eli Keravan entisen asuntomessualueen sydämessä sijaitsevalla pienellä hiekkakentällä, jonne oli laitettu pystyyn ohjelmaa koko perheelle sekä tietysti purtavatarjoilua.

Keravan Jaakkolassa järjestettiin asuntomessut vuonna 1974. Tänäkin päivänä messualueen asukasyhdistys ajaa alueen asukkaiden asiaa ja edistää viihtyvyyttä. Tällä kertaa Ravintolapäivän tuotoilla kerättiin rahaa tuleviin 40-vuotisjuhliin.

Kuten kuvasta näkyy, tarjolla oli niin pientä suolaista kuin makeaakin herkkua, varsin huokeaan hintaan. Erikoisuutena täytyy mainita hattarakone, jollaista harvoin näkee tällaisissa pienissä, kaupunkilaisten itse järjestämissä tapahtumissa.

Saavuimme paikalle neljän aikoihin – tapahtuma oli merkitty loppuvaksi viideltä. Kaikkea syötävää oli kuitenkin vielä jäljellä, tosin taiteellisimmin koristellut muffinsit oli kuulemma ehditty ostaa ennen tuloamme.

Ohjelmaksi oli järjestetty ainakin isoilla katuliiduilla piirtelyä, mölkynpeluuta, ilmapalloeläinten valmistamista sekä pienimuotoista pihakirpputoria.

Monen myyntipöydän takana oli varsin nuorta henkilökuntaa; Useampikin lapsi myi vanhoja lelujaan, kirjojaan ja muita aarteitaan pois.

Ostimme eräältä tomeralta myyjättäreltä klassikkoleluksi luokiteltavissa olevan kassakoneen Kuutille. Hintaa ihmeen hyvin tarransa ja osansa säilyttäneelle koneelle oli määritelty kohtuulliset kolme euroa, joten poistuin paikalta tyytyväisenä.

Kivaa oli, kuten tämän tyyppisissä vapaamuotoisemmissa tapahtumissa yleensäkin. Siivouspäivää ja seuraavaa Ravintolapäivää odotellessa!

P.S. Lienee tarpeetonta kertoa erikseen, mitä meidän äiti-poika-iskuryhmämme söi?

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *