Postauksen otsikko viittaa mukanokkelasti siihen, että olen Habitaressa käymisessä ikääni nähden melkoisen konkari.

Taisin käydä messuilla ensimmäisen kerran karvan verran vaille kuusitoistavuotiaana.

Tuoreen, (lähes raa’an) poikaystäväni – nykyisen mieheni raahasin mukaani täyttäessäsi kahdeksantoista.

Selvää aviomiesainesta, kun suostui seuraksi!

Sen jälkeen olen käynyt messuilla lähes joka vuosi; Habitarehan ei ole ollut vuosittainen tapahtuma kovinkaan pitkään ja kerran messujen ajankohtaan taisi osua syntymäpäiväristeily.

Mutta innostus tapahtumaan osallistumiseen ja sen raportoimisen seuraamiseen sisustuslehdistä ja -blogeista on kestänyt joka tapauksessa jo kahdeksan vuotta.

Miehen lisäksi messuseuralaisena on ollut useampaan otteeseen äitini, jonka sain tälläkin kertaa houkuteltua minun ja Kuutin kaveriksi. Aamuisella pikapäätöksellä messuille lähti myös isäni.

Mielenkiintoisimpia osastoja messuilla ovat monena vuonna olleet erikoisnäyttelyt kuten Ecodesign ja Trash Design, jotka esittelevät nimiensä mukaisesti ekologista ja kierrätysmateriaaleista, romusta, tehtyä muotoilua.

Tosin Trash Design näyttely jäi mielestäni tänä vuonna vähän vaisuksi, kenties materiaalin saneleman yksipuolisuutensa vuoksi.

Mielenkiintoisia tuotteita ja ideoita on löytynyt joka kerralla myös Protoshopista, joka nostaa esiin uutta muotoilua tekijöineen.

Protoshopin kautta etsitään yhteistyökumppaneita ja valmistuskanavia ammattisuunnittelijoille. Monille mainioille tuotteille soisinkin löytyvän valmistajan!

Jos Trash Design ei napannut tällä kertaa, iloisia yllätyksiä olivat sen sijaan yläkerran Salongin puolelta löytyneet taideteokset ja antiikkikauppiaat.

Ihania teoksia ja vielä ihanampia lasiesineitä, teollisuushenkisiä tuotteita ja metsästysmajaromantiikkaa.

Positiivisimmalla tavalla silmään pistivät Götän maailman ja Roomagen myyntipisteet, joista jälkimmäisen Sisustustoimittajat olivat valinneet Parhaaksi messuosastoksi. Ja hieno se kyllä olikin!

Mitä messuista jäi käteen?

Kassin pohjalle tarttui ostosten muodossa kasa Polkka Jamin kortteja, mutta mihinkään sen isompaan en tällä kertaa raaskinut tuhlata loppukuun rajallisia rahavarantojani.

Elämyksellisellä tasolla hienointa oli esteettisten kokemuksien ja suunnittelijoiden oivalluksien ihmettelemisen lisäksi lapsen touhujen seuraaminen.

Voisi kuvitella että Habitaren kaltaiset messut olisivat lapsen mielestä varsin tylsä tapahtuma, jossa pitää istua rattaissa aikuisen maleksiessa läpi loputtomalta tuntuvia käytäviä, joissa ei saisi edes koskea mihinkään.

Messuilta löytyi kuitenkin paljon tutkittavaa ja paikkoja, joissa saattoi purkaa energiaansa, osallistua ja ihmetellä.

Aarnion Ponyt ja Dinot kiinnostivat. Niissä kiipeilemistä ja niillä ratsastamista olisi jaksanut pidemmänkin aikaa, mutta aikuisten jaksaminen loppui jossain vaiheessa ja lapselle saatiin myytyä matkan jatkaminen kauempaa löytyvillä kivoilla asioilla.

Hallin loppupäästä löytyikin hauskojen pesien rykelmä: Aalto yliopiston opiskelijoiden suunnittelemat Unitilat. Kuvissa näkyy unitiloista kaksi ja esillä tiloja oli yhteensä neljä.

Kolmea tilaa tutkimme, mutta neljänteen ei saanut valitettavasti mennä sisään. Hauskin oli ehdottomasti tila, jonka keskellä oli trampoliinimaisesi pomppiva pyöreä levy, jonka sivuilla oli vettä.

Tosin tuo samainen tila oli myös lapsen valvomisen kannalta haastavin. Hauskuus olisi helposti loppunut loiskahdukseen ja läpimärän sekä huutavan lapsen kantamiseen ulos messuilta.

Lapsen tohelluksen seuraaminen vaikutti tuovan oman lisänsä isovanhempienkin messukokemukseen ja he esittelivät mielenkiintonsa kohteita myös lapselle. (Isäni vei taaperon muun muassa upouuden Lexuksen rattiin.)

Tutustuimme yhdessä myös Muuramen ”lastenhuoneeseen”. Laittaessani lapsen pieneen, pedattuun sänkyyn, hänen alahuulensa meni rullalle ja ilme synkistyi. Lapsiparka taisi kuvitella, että hänen oletettiin jäävän siihen keskelle messuväkeä, vieraaseen paikkaan päiväunille, olihan päiväuniaika juuri alkamassa.

Kun selitin, ettei sängyssä tarvinnut nukkua, kokeilla vain, ilo palasi kasvoille ja sängyssä alettiin touhuamaan. Päiväunet otettiin myöhemmin rattaissa.

Kävimme tervehtimässä myös Ammaa, jonka kanssa oli mukava höpötellä, olkoonkin etten kehdannut jäädä loputtoman pitkäksi aikaa häiritsemään häntä kesken messujen tohinan.

Messukeskuksen yläkerrassa, kierroksen lopuksi haukatut hampurilaiset pitivät messuseurueemme energiatason kohdallaan ja kotimatkakin sujui sopuisissa merkeissä, mahat täynnä ja jalat väsyneinä.

Oli kyllä mainio messukäynti, että kiitoksia vaan kaikille asianosaisille!

Kävittekö Habitaressa? Mitäs piditte?

SEURAA BLOGIANI BLOGLOVINISSA, BLOGILISTALLA JA FACEBOOKISSA