Tee-se-itse: Joulukalenteri aikuiseenkin makuun

Blogeissa on vilahdellut viime aikoina muutamia nirsoon makuuni sopivia yllätys-joulukalentereita. Minttu vinkkasi Aarrekidin sympaattisesta pussukkakalenterista ja Valkoisen Harmajan nurkassa nökötti sykähdyttävä pleksikuusi. Marimekon taskukalenterikin houkutti, jopa kaikessa värikkyydessään.

Hintaa hauskuudelle olisi tullut kalenterista riippuen kuudestakymmenestä sataan euroa. Opiskelijaa alkoi äkillisesti huimata, joten päätin passata ja hassata rahat johonkin mielekkäämpään, ainakin sellaiseen, mitä käytetään enemmän kuin yksi kuukausi vuodessa.

Kaikki edullisemmat löytämäni kalenterit olivat mielestäni rumia. (Kuukausi voi olla lyhyt käyttöaika, kun hintaa katsotaan, mutta pitkä aika pitää nurkissaan lojumassa jotain iljettävän näköistä. Ai miten niin ristiriitaista?) Päädyin lopulta siihen, että joutuisin tekemään kalenterin ihan omin pikku kätösin; Täytyi pistää pääni raksuttamaan, sillä pihistelyvaihteeni oli kääntynyt asentoon, jossa olin vastenhakoinen hankkimaan edes kalenteriin käytettäviä materiaaleja uusina.

Lapsemme vuosia erilaisissa säilytystehtävissä toiminut, pahvinen junaratalaatikko oli niin hajonnut, ettei sen pahvikantta saanut enää pysymään laatikon päällä. (Pitäisi muistaa ostaa uusi, kestävämpi laatikko seuraavalla Ikean reissulla.) Kannesta tuli siis kalenterin pohja ja kävin tonkimasta kellarikomerostamme remontistamme yli jääneen tapettirullan pätkän pahvin päällystämiseen. (Onnistuin kellarireissulla myös hajottamaan verkkokoppimme oven, jonka mies onneksi korjasi.)

Olin ostanut hääaskarteluja silmällä pitäen Tiimarin alesta 100 valkoista tulitikkurasiaa. Arvatkaa vaan, käytinkö niitä oikeasti häissä mihinkään. Sain tärvättyä (pieleen menneet rasiat mukaan luettuina) kolmisenkymmentä rasiaa kalenteriprojektiin, joten tulitikkuaskeja riittää askartelutarvikevarastossani vielä aika moneksi vuodeksi.

Lisäksi projektiin kului askarteluliimaa, jolla liimasin tapetin kiinni pahviin, leveää teippiä, jolla teippasin tapetin reunat kiinni pahvin taakse, mustaa tussia numeroiden piirtämiseen sekä miehen kärsivällisyyttä rasioiden paikoilleen liimaamiseen.

Eikös tuota nyt kestä ainakin yhden joulun katsella?

P.S. Olette ehkä huomanneet blogin sivupalkissa bannerin, jossa höpistään Kideblogien joulukalenterista. Luvassa on kuulemma paljon yllätyksiä, hienoja tuotearvontoja ja kaikkea muutakin kivaa, josta en itsekään tiedä sen tarkemmin. Iiks, vähän jännitystä myös meille puoliksi netissä eläville tyypeille…

VOIT SEURATA BLOGIA BLOGLOVINISSABLOGILISTALLAFACEBOOKISSAINSTAGRAMISSA JA PINTERESTISSÄ

 

6 kommenttia artikkeliin “Tee-se-itse: Joulukalenteri aikuiseenkin makuun

    • Kierrättämisestä tulee kyllä hyvä mieli!

      Kodeissahan tulee paljon sellaista pakkausjätettä, mitä voisi kerätä ennen joulua ja käyttää kalenterin rasioiksi, purnukoiksi tai taskuiksi: Pilttipurkkeja, jogurttipurkkeja (pieniä), kirjekuoria, kenkälaatikoita, rusinarasioita, säilyketölkkejä jne.

      Ja ne voisi sitten maalata/koristella/päällystää kivoilla mainospapereilla/vanhoilla lahjapapereilla/tapetinjämillä jne. 🙂

    • Vaatii vaan valvontaa kun 1,5-v loppukäyttäjä iskee siihen kiinni, ettei rasiat ole heti irti. Mutta tokkopa muu kuin joku teräslokerikko olisi taaperovarma. 😀

  1. Mä tein kans joskus vuosia vuosia sitten pikkusiskolle kalenterin tulitikkuaskeista ja rusinarasioista. Se ei tosin ollut läheskään noin hieno! 😀

    • Mulla oli paljon suuruudenhullummat suunnitelmat kaiken maailman kierrätysmateriaalin käytöstä ja massiivivista virityksistä, jotain ideoita vuodatin tuonne ylempiin kommentteihin. Mutta jotenkin tässä lapsiperhe-opiskelu-harrastushässäkässä asia kummasti jäi viime tippaan. 😀

      Näissä itse tehdyissä virityksissä ajatus on kaiketi tärkein. 😉

Vastaa käyttäjälle Satu (Ei varmistettu) Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *